Onkohän mulla palleatyrä?

sick or healthy

Hei!

Tiedän että palleatyrä on yleinen vaiva joten luultavasti luettelemani oireet voivat olla tuttuja jollekulle toiselle.


Pallean kohdalla tuntuu siltä kuin ruokatorvi tai verisuonet muljahtelisivat tai kramppaisivat. Usein noita tuntemuksia seuraa sydämen lisälyönti eli muljahdus. Kumartuminen tai pelkästään vatsan kiertyminen sivulle katsottaessa provosoi oireita. Jos olen syönyt vähän ennen makuullemenoa niin näitä häiritseviä muljahduksia saattaa tulla hyvin herkästi ja ne jäävät päälle jos en vaihda asentoa. Lisäksi ruokailun jälkeen voi olla tunne että sydän takoo voimakkaammin ja saattaa myös muljahdella.

Istuallaan voi tulla joskus sellainen olo että sydän nousee kurkkuun ja on sellainen inhottava painostava tunne pallean takana. Tunne voi voimistua ja on johtanut pahimmillaan tiheälyöntisyyskohtaukseen.

Kesällä soraa lapioidessa ja kärrätessä rakennuksen pohjalle tuli töiden jälkeen autossa istuessa tämä inhottava levoton tunne nimenomaan pallean kohdalle ja tunne levisi kurkkuun ja syke oli tihentynyt. Sellainen tunne tuo on että siinä vaan odottaa sekoaako pumppu täysin vai ei. Varttitunnin jälkeen oire helpottaa mutta jalkoja heikottaa ja myös käsien puutumista voi ilmetä. Tämä sama tunne voi tulla myös rullaluistelulenkin tai jääkiekkotreenin jälkeen. Juostessa tuntuu siltä että sydän pampahtelee ihan omia aikojaan ja pelkään että sydän pysähtyy jos en pysähdy. On mainittava että tuo tunne ei tule aina sillä juoksin vuonna 2006 pari puolimaratoniakin jolloin ei tarvinnut keskeyttää. Oireita on ollut jo muutamia vuosia sitten. Välillä ne vaivaavat enemmän kuten tänävuonna on ollut.

Multa on tutkittu tänä vuonna kahdesti lepo-EKG, kerran rasituksen jälkeen tullut rytmihäiriökohtauksen aikainen EKG, thorax-RTG, vatsan Ultraääni ja verikokeita on otettu. Myös rasitus-EKG tehtiin pyörällä polkien eikä oireita tullut. Silti askaruttaa koska oireiden ollessa päällä en voi välttyä ajatukselta että sisuskaluissani ei ole kaikki kohdallaan...

Luin jostain että palleatyrä aiheuttaa pahimmillaan sydämen rytmihäiriöitä yms. paineoireita ja olenkin alkanut vahvasti epäillä että oireideni taustalla voisi hyvinkin olla tämä tyrä. Närästyksestä olen kärsinyt erittäin usein ja ruokatorven tulehdukseen viittavia oireita kuten ruokailun jälkeen irtoavat yskökset viittavat siihen. Myös äänentuottovaikeuksia on aika-ajoittain, eli kurkku on ärsyyntynyt.

Oma diagnoosi on siis se että palleatyrä painaa aina oireiden tullessa jotain sydänhermoa ja aiheuttaa sydänsairauteen viittavia oireita joita edellä kuvasin. Juostessa sisuskalut hankautuvat vastakkain joten mikäli tyrä painaa sydäntä niin onko ihme jos oireita tulee.

Täytyy tämä stoori printata myös työterveyslääkärille tämmöisenään jotta osattais tehdä oikeat jatkotutkimukset. Voihan olla että pahimmassa tapauksessa mulla on vikaa sekä pumpussa että vatsassa. Aika näyttää. Elämä potkii päähän tällä hetkellä.

Tiivistetysti oireeni ovat:

Nopeakestoiset rintakivut jotka voivat olla pinnassa tai syvällä.

Muljahdukset ja epämääräinen tunne palleantakana sekä kurkussa (sydämen sekoamisen tunne ja tiheälyöntisyys) levossa tai rasituksen jälkeen. Myös rasituksessa voi muljahdella!

Úsein toistuva närästys.

Pallean seudulla tuntuva epämääräinen epämiellyttävä tunne. Tuntuu kuin ylämaha olisi kroonisesti tulehtunut. Myös löysät ulosteet ovat tavallisia mutta eivät päivittäisiä.


Hohhoijaa! Varmaan täytyy tehdä vielä kaiken tämän jälkeen sekä sydänultra että vatsan tähystys jotta mitään ylimalkaan selviää. Tuota tähystysputkea en kyllä niele valveilla!

14

30822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Outo lintu

      palleatyrän oireilta, mulla palleatyrä, jota ei leikata, kun vaivaa niin vähän, mutta palleatyrä voidaan todeta myös ultralla, oletkos sitä ajatellut?

      Mut on tähystetty parikin kertaa. Vuonna 2001 ei palleatyrää näkynyt mutta nyt runsas viikko sitten palleatyrä löytyi.

      Eikö sulla ole mitään lääkitystä?

    • kysyä

      tässä ihan samaa!!
      Mulla vastaavia oireita myös.Nyt tullut pari viikoa sit kuvaan myös tosi paha tunne kurkkuun.Ihan kuin siellä olisi joku patti koko ajan.Välillä se ihan tekee kuristavan tunteen.Tosi kamala!!
      Suu on tosi "hapan" koko ajan.Mulla ja vuosia oireillut jollain lailla.Nyt tosi pahana.Sain zolt nimiset lääkkeet.Toivottavasti auttavat.Ja lähetteen tähystykseen!!Voisiko joku kertoa millainen toimenpide se on????

      • Tähystetty kertaalleen

        kun pitää niellä suun kautta letkua mahaan.

        Se ei kestä kuin 10-15 minuuttia koko operaatio,
        mutta iljettävä, ei mikään potilasystävällinen, ja aluksi tuntuu kuin meinaisi tukehtua.

        Mutta muullakaan konstilla ei tiedetä mikä ruokatorvessa tai vatsassa on.

        Toivottavasti en joudu koskaan uudelleen!


      • pallea
        Tähystetty kertaalleen kirjoitti:

        kun pitää niellä suun kautta letkua mahaan.

        Se ei kestä kuin 10-15 minuuttia koko operaatio,
        mutta iljettävä, ei mikään potilasystävällinen, ja aluksi tuntuu kuin meinaisi tukehtua.

        Mutta muullakaan konstilla ei tiedetä mikä ruokatorvessa tai vatsassa on.

        Toivottavasti en joudu koskaan uudelleen!

        vaivaa kurkussa ja palleassa. Kurkussa patti ja kuristava tunne ajoittain. Tuntui kuin koko oikea puoli kurkusta ja nielusta olisi ollut turvoksissa. Pallea kouristeli ja meni kovaksi aiheuttaen myös sydämeen outoja tuntemuksia. Mikään asento ei ollut hyvä, istuminen ehkä tuntui kaikkein hankalimmalta, paino tuli enemmän palleaan.

        Olen myös käynyt läpi tuon letkun nielemisen eikä se todellakaan ollut kiva kokemus. Ei meinannut onnistua millään kun en vaan pystynyt nielemään, onneksi sattui rauhallinen hoitaja joka jaksoi kannustaa. Minulla arvot olivat hyvät eli mitään vikaa sieltä ei löytynyt.

        Gastroskopiassa minulta löytyi palleatyrä ja helikobakteeri. Heliko parani ja palleatyrään sain Losec lääkettä. En parantunut vaikka söin lääkettä, välillä oli parempia päiviä mutta oireet eivät kokonaan poistuneet. Nyt olen pari vuotta ollut ilman lääkitystä sillä oireet vaan itsekseen paranivat. Välillä pallea ilmoittelee itsestään ja nyt tämän syksyn aikana yhä useammin. Saas nähdä miten jatkossa.


      • on monesti

        tällä hetkellä varmaan viisi kertaa jo, edellisen kerran vajaat pari viikkoa sitten. On iso palleatyrä ja ainakin osittain siitä johtuva pirullinen refluksi. Ruokatorvi hankautuu verille mekaanisesta ärsytyksestä. Onneksi happolääkkeet pitää esofagiitin poissa.

        Tähystys ei ole mielestäni mikään kummonenkaan toimenpide. ei kestä kuin muutaman minuutin. Nielupuudutus kenties joitain auttaa. Minut on tähystetty sekä puudutettuna että ilman. Kaiken a ja o on pysyä rauhallisena. Nielaista silloin, kun lääkäri käskee. On aina yksilöllistä, miten kukakin tähystyksen kokee, mutta itse olen sitä mieltä, että ei tunnu missään. Eli älä suotta kauheasti hermoile sitä etukäteen.


      • kuukausi sitten tähystettynä
        on monesti kirjoitti:

        tällä hetkellä varmaan viisi kertaa jo, edellisen kerran vajaat pari viikkoa sitten. On iso palleatyrä ja ainakin osittain siitä johtuva pirullinen refluksi. Ruokatorvi hankautuu verille mekaanisesta ärsytyksestä. Onneksi happolääkkeet pitää esofagiitin poissa.

        Tähystys ei ole mielestäni mikään kummonenkaan toimenpide. ei kestä kuin muutaman minuutin. Nielupuudutus kenties joitain auttaa. Minut on tähystetty sekä puudutettuna että ilman. Kaiken a ja o on pysyä rauhallisena. Nielaista silloin, kun lääkäri käskee. On aina yksilöllistä, miten kukakin tähystyksen kokee, mutta itse olen sitä mieltä, että ei tunnu missään. Eli älä suotta kauheasti hermoile sitä etukäteen.

        minäkin sen koin.En saanut, en tosin pyytänytkään mitään puudutetta tai esilääkitystä. Kunnollinen kertanielaisu pyydettäessä ja sitten vaan rauhallista hengittelyä. Kyökkiminen kuuluu asiaan. Nopeasti kaikki on ohi. Jos on joka päivä vatsan kanssa ongelmia, tähystys on pientä siedettävää. Sen jälkeen ainakin tietää varmasti, mikä tilanne mahassa on. Itselläni löysä maha portti, siis refluksi ja palleatyrä. Mahaportin tietämissä ärsytystä. Parin kuukauden vaivat takana tällä kertaa. Huonovointisuutta, pakotusta kaulan molemmin puolin, kirvelevä tunne pallean kohdalla ja joku jomotus kurkun alapuolella rintalastassa. Nexiumeilla yritetään hoitaa, koska tähystyksessä otetuissa koepaloissa ei ollut mitään. Gastriitti mahassa, mutta tähystäjä sanoi, että sitähän on meillä kaikilla, eikä työterveyslääkärikään siihen puuttunut.Nexiumien vaikuttamista ei vaan jaksaisi millään enään odottaa.


      • ..........
        kuukausi sitten tähystettynä kirjoitti:

        minäkin sen koin.En saanut, en tosin pyytänytkään mitään puudutetta tai esilääkitystä. Kunnollinen kertanielaisu pyydettäessä ja sitten vaan rauhallista hengittelyä. Kyökkiminen kuuluu asiaan. Nopeasti kaikki on ohi. Jos on joka päivä vatsan kanssa ongelmia, tähystys on pientä siedettävää. Sen jälkeen ainakin tietää varmasti, mikä tilanne mahassa on. Itselläni löysä maha portti, siis refluksi ja palleatyrä. Mahaportin tietämissä ärsytystä. Parin kuukauden vaivat takana tällä kertaa. Huonovointisuutta, pakotusta kaulan molemmin puolin, kirvelevä tunne pallean kohdalla ja joku jomotus kurkun alapuolella rintalastassa. Nexiumeilla yritetään hoitaa, koska tähystyksessä otetuissa koepaloissa ei ollut mitään. Gastriitti mahassa, mutta tähystäjä sanoi, että sitähän on meillä kaikilla, eikä työterveyslääkärikään siihen puuttunut.Nexiumien vaikuttamista ei vaan jaksaisi millään enään odottaa.

        Nexium on kallis lääke ja ihmettelen kans,milloin se alkaa vaikuttamaan,jo kuukauden olen syöny 40mg kerran vrk ja oireet jatkuu.
        Tähystys edessä mutta tuntuu turhalle jo pari kertaa tehty,eikä löytyny mitään.
        Tähystyksen kyllä kestää sillä paljon parempi on tietää mitä siellä vatsassa on kuin se .15min. tutkimus.
        Rauhallisena kun on niin henki kulkee hyvin ja tuskin sellaista lääkäri tekee jos se on vaarallinen.


      • Anonyymi
        Tähystetty kertaalleen kirjoitti:

        kun pitää niellä suun kautta letkua mahaan.

        Se ei kestä kuin 10-15 minuuttia koko operaatio,
        mutta iljettävä, ei mikään potilasystävällinen, ja aluksi tuntuu kuin meinaisi tukehtua.

        Mutta muullakaan konstilla ei tiedetä mikä ruokatorvessa tai vatsassa on.

        Toivottavasti en joudu koskaan uudelleen!

        Olen huomannut telkusta, että amerikassa nukutetaan tähystykseen. Miksei meillä?


    • ##

      Jos kirjoittajat satutte lukemaan tätä niin kirjoittakaa mitä teille nyt kuuluu? Mikä tilanne alkuperäisellä kirjoittajalla? Mulla on samanlaisia vaivoja kuin hänellä, ainut että tykytyskohtaukseksi menee useasti.

    • ei ihan terve

      No heippa. Olen tän ketjun aloittaja siis reilun neljän vuoden takaa. Olen kärsinyt paljon vaivasta kuluneiden vuosien aikana ja edelleen. Diagnosoitu palleatyrä vuonna 2010 helmikuussa. Lääkäri totesi että joudutaan mahdollisesti leikkaamaan jossain vaiheessa.

      Sydänkin on tutkittu muutamaan otteeseen. Vikaa ei löytynyt.

      Edelleen heräilen joskus esim. ruokailun jälkeen nukkumaan mentyäni todella inhottavaan paineen tunteeseen pallean/rintalastan takana. Sydän alkaa asteittain takomaan hullun lailla mutta kun nousen jalkeille ja odotan tilanne menee ohi ja syke palautuu normaaliksi. Tosin jalkoja voi heikottaa.


      Urheilusta en ole luopunut vaivasta huolimatta koska verenpaine tuppaa nousemaan ilman liikuntaa normaalia korkeammalle. LIekö tuokin tyrän syytä.

      Juoksu lenkillä voi varsinkin jos olen syönyt vähän aikaa sitten jotain tulla erittäin kivuliaita spasmeja ruokatorven liittymäkohtaan. Aluksi luulin näitä sydäninfarktiksi mutta kun tilanne menee tosi nopeasti ohi eikä mitään tunnu jatkan juoksemista normaalisti. Eivät siis ole sydänperäisiä.

      Puolimaratonin juoksin lokakuulla alle 1:45 joten tuskinpa pumpussa pahoja tukoksia voi olla. Juokseminen ärsyttää siis tyrää/ruokatorvea josta seuraa lisävaivoja mutta syön kuuriluontoisesti/oireen mukaan Zoltia ja sitten pärjää.

      Olen menossa tapaamaan tähystyksen tehnyttä lääkäriä kun alkavat Zoltit loppumaan. Samalla kerron näistä vaivoista lisää ja kysyn pitäisikö leikkausta jo harkita.

    • Anonyymi

      Onko muilla palleatyräihmisillä sellaisia oireita kun mulla. Nukkuminen tuottaa vaikeuksia sen vuoksi kun kova tykytys alkaa yöllä. Suorastaan paukutus tuntuu niskassa.

    • Anonyymi

      Nämä vaivat ovat täsmälleen samat minullakin sydämen temppuiluja myöten. Vuosikymmenen jälkeen elossa edelleen, mutta iän myötä pahenee. Olen normaalipainoinen yli 50-vuotias. En tupakoi ja syön terveellisesti. Mutta välillä närästää tosi kivuliaasti ja ruokatorven ja vatsalaukun liittymäkohdassa tuntuu kuristava tunne. Turvottaa ja koskee vatsaan jatkuvasti. Lääkekuureja on syöty loputtomasti, mutta ei ne tuo helpotusta. Nykyään elän salaatilla ja pähkinöillä jne... Tähystetty on. Nykyään tosin sylkeäkin tulee niin, että öisin välillä kuolaan. Jos vähänkin syön liian suolaista, niin olo on kuin krapulassa. Iltapala pitää syödä noin kolme tuntia ennen nukkumaanmenoa. Kaikki mahdolliset kotikonstit ovat käytössä, sängynpääty koholla jne.. Mutta sitten kun närästyskohtaus iskee, ei siihen oikein auta mikään. Kipu on kova, silloin on vaan pakko kävellä ja toivoa, että pumppu ei ala lyömään ns. tyhjää. Sekin on inhottava tunne. Tutkittu on sydänkin, että vikaa ei siellä ole. Mutta lisälyöntejä ja noita ihme "tyhjän"lyönti kohtauksia tulee. Nykyään olen työtön, joten varaa ei ole yksityislääkäriin ja hyvinvointiyhteiskunnassamme ei pääse lääkäriin, jos et ole kuolemankielissä. Eletään siis päivä kerrallaan ja pysytään hoikkina. Eipähän tule grillattua tai käytyä ravintoloissa syömässä. Tuskin olisi varakaan, mutta ei pysty muutenkaan.

      • Anonyymi

        Hei,

        Oletko ottanut soodavettä närästykseen? Unohda kaikki happosalpaajat yms, tekevät pitemmän päälle pelkkää tuhoa.
        Halpa ja todella toimiva keino neutralisoida vatsahapot on sooda. Vesilasilliseen puoli teelusikallinen ruokasoodaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei,

        Oletko ottanut soodavettä närästykseen? Unohda kaikki happosalpaajat yms, tekevät pitemmän päälle pelkkää tuhoa.
        Halpa ja todella toimiva keino neutralisoida vatsahapot on sooda. Vesilasilliseen puoli teelusikallinen ruokasoodaa.

        Närästykseen todella helppo ja pikainen konsti on ottaa suuhun pari teelusikallista kuivia kaurahiutaleita ja pureskella niitä niin kauan, että hiutaleet ovat muuttuneet puuromaiseksi ja sitten nielasee sen.
        Toinen konsti on ottaa aamulla tyhjään vatsaan perunamehua eli raasta yksi keskikokoinen raaka peruna lautaselle. Kaada kaikki aines mehuineen juomalasin päälle asetettuun sihtiin ja tiivistä massaa lusikalla sihtiä vasten, jolloin perunamehu valuu lasiin. Lisää tähän mehuun huoneen lämpöistä vettä niin, että juomalasi tulee täyteen ja juo perunamehu heti, mutta hartaudella, jotta saat mukaan liukenemaan myös sylkeä.

        Nämä konstit ovat auttaneet minulla aina.

        Palleatyräkivut ovat olleet poissa jo kauan, kun korotin sängyssä tyynypäätä ja aloin nukkua selällä sekä söin pitkään vain hyvin pieniä aterioita ja nautin ateriat ajan kanssa ilman kiirettä, jotta pystyin pureksimaan ruoan todella hyvin, jolloin ruokaan pureskellessa tullut sylki auttaa entsyymeillään ruoan sulamista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      317
      7424
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2146
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1362
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1231
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1210
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1146
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe