Kiusaaja lasten ja nuorten

Hyvä huomio sinulta ! Laittaisit kirjoituksesi myös lehteen, niin saisi enempi vanhempia ...ehkä... heräämään. Täällä on näemmä sellainen tyyli,siis Imatralla, että jos sulla ei ole tai siis vanhemmillas ei ole rahaa ja kunnon vaikuttavaa asemaa jne. niin kaikesta saa taistella, jopa kavereista. Nämä rikkaiden lapset saavat rahalla lahjoen kavereita ja ovat mukana kiusaamisessa siinä missä tavistenkin lapset. Se mikä täällä myös tukee noita porukoita on se esim. harrastus toiminnassa, että kellä on pokkaa mielistellä valmentajia ja olla kaveria niin ne lapset pelaa ja paljon . Toiset on viltissä ja käyvät kentällä ehkä kerran, vaikka olisivat yhtä hyviä. Toinen joukko, on valmentajien entiset pelikaverit ja niiden lapset ,ne kyllä pelaa ja saa tehdä kiusaa joukkueessa.
Tää vaan on niin pieni kylä, että täällä on kaikesta taisteltava ja sen opettavat toiset jo äidinmaidossa ehkä tahallisesti ehkä eivät.Mutta toiset vaan ummistavat silmänsä oman lapsen pahanteolle ja jos siintä huomauttaa onkin pahantekijä se kuka ottaa asian esille.Ja sittenhän vasta alkaa ....Tää vaan on tätä , toiset vaan ottaa vallan ja käyttää sitä, ja kaikki lähtee kotoa ja arvojen asetuksesta, ei osata arvostaa itseä, eikä toista , tai toisen omaa.

profiilia.

Kirjoituksesi oli ajankohtainen, koska kiusaamisesta ja syrjinnästä on ollut paljon puhetta julkisuudessa sekä Imatralla, että valtakunnan tasolla. Minulla on omakohtaista kokemusta aiheesta yhden lapseni kohdalla. Hän joutunut syrjinnän kohteeksi, en tiedä onko kyseessä varsinaista kiusaamista, mutta selkeää kaveripiirin ulkopuolelle jättämistä pihapiirissä.

Kiusaamista tai syrjimistä ei tarvitse hyväksyä, mutta sitä on vain kohdattava näköjään. Jatkuva syrjiminen on henkistä väkivaltaa, voisiko sanoa olevan jopa terveyden tahallista vahingoittamista? Miten sitten vetää raja siihen, että uskaltaa mennä pitämään oman lapsensa puolia, kun vastassa on monta. Eihän esimerkiksi kaikki 5 lasta voi olla väärässä ja yksi oikeassa, saattaa tulla vähättelevä vastaus.

Syrjinnän takia lapsellani on paha olo joka heijastuu koko perheeseen. Joskus tuntuu siltä, että kukaan ei välitä, paitsi omat hyvät luottoystävät (kiitos heille). Olen huomannut jopa sellaista, että ajan kuluessa lapseni on alkanut ajatella (iltaisin ja ennen nukkumaan menoa), että hän ansaitseekin tulla kiusatuiksi(etsii itsestään vikoja ja syitä). Ystäväperheiltä olemme onneksi saaneet tukea ja kaveruutta, se auttaa eteenpäin sekä toimii oljenkortena meille ja lapselleni.

Yleensä sanotaan, että jos lasta kiusataan tai syrjitään, keskustele asiasta lasten vanhempien kanssa, heh helppo sanoa..Aika vähissä on silloin keinot kun vanhemmat eivät suostu keskustelemaan tai alkavat voimakkaasti "haukkumaan" päin naamaa, että sinun lapsesi(han) se tässä pahin ongelmatapaus on. Opettajallekin voi puhua ja jos on asiaan hyvin suhtauva ope, hän voi valistaa koko luokkaa anonyymisti sekä ohjastaa rakentavaan kaveruuteen. Pahimmassa tapauksessa opettaja voi jopa syyllistyä itse muiden mukana syrjimiseen tai kiusaamiseen esim. vähättelemällä, syyllistämällä.

Niin kutsutuilla tavallisillakin lapsilla yleinen kielenkäyttö saattaa joskus olla hyvinkin värikästä (omat vanhemmat eivät saata edes uskoa sitä). Nykyisin esimerkiksi internetissä surffailu ns."kielletyillä" sivuilla on hyvin mieluisaa puuhaa. Lapseni on kertonut miten hävyttömiä puheita näiden sivujen katsominen ruokkii. Oma lapseni saa kiroilemisen takia äkkilähdöt naapurustosta kielenkäytön vuoksi. Mietin, että mieluummin lapseni saa kiroilla, kun puhua hänen ikätasoonsa kuulumattomia aikuisten juttuja esim. seksistä.

Joskus voi käydä niin, että syrjinnän syynä on perättömien asioiden levittäminen, suurentelu tai toista häpäisevien tietojen juoruaminen. Useat vanhemmat eivät taida tietää sitä, että se voi olla rangaistavaa, jos teot täyttävät rikoslain 24 luvun kunnianloukkauksen tunnusmerkit.

Miten saada selville onko syrjinnän syynä se, että lapsen maine ja kunnia on tahrattu perättömillä jutuilla? Mietin usein, vaikka joku tietääkin jotain, miksi kukaan ei tee mitään?!

Kiusaamista on monelaista jokainen meistä tietää sen. Pahinta meidän lapsen kohdalla on ns. hiljainen kiusaaminen, tekijät eivät jää kiinni siitä tai ainakin koen niin.

Hiljainen kiusaaminen on vaikenemista, huokailua, selän kääntämistä, ryhmästä eristämistä, tuijottamista ja ilmeilyä. Myös selän kääntäminen, nettiyhteisöistä tai hauskojen sähköpostien jakelulistalta sulkeminen on hiljaista kiusaamista.

Olen omin silmin nähnyt miten lapseni kaverit käyttäytyvät: on kuiskuttelua, selän takana puhumista, juoruilua, ilkkumista, nauramista. Tuntuu loukkaavalta. Yksi lapseni kavereista yritti otti kuvia lapsestani ja lähetti niitä edelleen, vaikka kielsin tätä lasta tekemästä niin. Toisten kuvien lähettäminen ilman lupaa, ei ole edes luvallista.

Miten kasvatan oman lapseni ymmärtämään sitä (oikeudenmukaisuutta ja tasavertaisuutta), että kun hän on syyllistynyt pahan tekoon ja joutuu(on joutunut) pyytämään anteeksi, mutta vastavuoroisesti hänelle ei anteeksipyytöjä esitetä. Miten suhtautua tähän?

Olen sitä mieltä, että "erilaisuus" on Imatralla yksi syy syrjimiseen ja kiusaamiseen. Erilaisuuden sietäminen ja suvaitseminen on vaikeaa, kuka haluaa antaa oman lapsensa leikkiä sellaisen lapsen kanssa?

Minua lohduttaa se, että usein syrjityista ja kiusatuista lapsista kasvaa vahvoja persoonia ja esimerkiksi on monia julkkisia, jotka ovat olleet ns. koulukiusattuja.

Ymmärrän sen, ettei kaveruuteen voi pakottaa ketään ja aina ei kemiat kohtaa toisiaan, mutta jos syrjintä kohdistuu vain yhteen, silloin se saa mielestäni julman tavan poissulkea jonkun "reppanan" pois yhteisöstä. Kaverit ja porukkaan kuuluminen on lapselle tärkeää.

Paremman huomisen toivossa :)

eräästä blogista kopioitu:

Lapseni on koulukiusaaja.Ryytimaan blogista kirjoitus:


"Kun viime viikolla aloin selvitellä esikoisen luokan vuorovaikutusongelmia, jouduin yllättäen aivan uuteen tilanteeseen. Keskustelussa erään äidin kanssa kävi sivulauseessa ilmi, että hänen tytärtään kiusataan koulussa. Ja yksi kiusaajista on minun esikoiseni. Minun esikoiseni, jolla on vaalea tukka ja suuret siniset silmät. Minun esikoiseni, joka on ujo ja herkkä. Minun esikoiseni, joka painoi syntyessään 2 500 g.

Esikoinen on osa 5-7 tytön porukkaa, joka on pitänyt yhtä enemmän tai vähemmän päiväkodista lähtien. Olen ollut iloinen, että tytöt ovat viihtyneet isommalla porukalla. Näin jokaisella on aina ollut kaveri, vaikka "paras" kaveri olisi ollut koulusta pois. Muutenkin luokan tytöillä on aina tuntunut olevan hyvä henki.

Viime syksynä on tapahtunut jotain. Silloin porukka alkoi syrjiä ja eristää yhtä tyttöä. Hänelle ei puhuttu, häntä ei pyydetty mukaan välituntileikkeihin eikä koulun jälkeisiin rientoihin. Äidin mukaan tyttö alkoi viime syksynä olla masentunut ja itkeskellä iltaisin, mutta ei kertonut syytä. Tilanteen vakavsuus selvisi vasta keväällä, kun lapsi sai suunsa auki.

Äiti ei osannut auttaa. Hän otti yhteyttä opettajaan, joka ei jostain syystä tehnyt mitään. Tai ei ainakaan ottanut yhteyttä koteihin. Äiti itse ei uskaltanut soittaa kiusaajien vanhemmille. Ymmärrän häntä. Miten aloitetaan moinen puhelu: "NN täällä hei, sun lapsi kiusaa mun lasta"?

Minä otin tietysti esikoisen puhutteluun ja sanoin, että moinen kiusaaminen on lopetettava heti. Esikoinen vähätteli asiaa, mutta lupasi omalta osaltaan muuttaa käytöstään. Parin päivän kuluttua mies löysi esikoisen ja tämän kaverien "kerhon" säännöt, joissa ensimmäisessä kielletään puhumasta X:n kanssa. Silloin tajusin, että kiusaaminen on ollut todella järjestelmällistä ja tietoista.

Kun esikoinen kotiutui, pyysin häntä lukemaan ensimmäisen säännön ääneen. Hän alkoi itkeä ja sanoi, ettei kehtaa. Sitten halattiin ja keskusteltiin pitkään. Sitten soitin kiusatun äidille ja puhuttiin pitkään. Hän pyysi minua soittamaan muiden tyttöjen kotiin. Siinä se ilta sitten menikin puhelimessa. Kaikkien vanhemmat olivat hämmästyneitä, mutta suhtautuivat asiaan vakavasti ja lupasivat puhua lastensa kanssa. Tänään lähetin asiasta koulun rehtorille sähköpostia.

Esikoista odottaa vielä anteeksipyyntö. Minä olen syvästi häpeissäni, että en ole osannut lastani tämän parempaan kasvattaa.

Lapseni ei toivon mukaan ole enää koulukiusaaja. Kiusaaminen tuli ilmi sikäli hankalaan aikaan, kun koulu loppuu huomenna. Nyt emme voi olla varmoja, että tilanne on oikeasti ohi ennen kuin koulu syksyllä alkaa uudestaan.

Esikoinen kuitenkin selvästi ymmärtää, että he ovat toimineet väärin. Hän ei ehkä ymmärrä asian vakavuutta riittävästi. Hän ei ehkä myöskään pysty asettumaan niin hyvin kiusatun asemaan, että pystyisi todella tajuamaan, millainen lukuvuosi tällä on ollut. Pääasia minusta kuitenkin on, että tytöt ymmärtävät tehneensä väärin ja muuttavat käytöstään.

Esikoinen kertoi eilen pyytäneensä anteeksi ja olleensa X:llä leikkimässä koulun jälkeen. Iltapäivällä olimme esikoisen kanssa ostoksilla, ja vein hänet hampurilaiselle. Juteltiin kiusaamisesta, ja hän sanoi, että eivät he ymmärtäneet kiusaavansa. "Me luultiin, että kiusaaminen on lyömistä, tönimistä ja tavaroiden piilottamista." Selitin, että kiusaamista voi olla erilaista, ja toisen yksinjättäminen ja syrjiminen on henkistä väkivaltaa. Sanoin, että henkinen väkivalta on ihan yhtä pahaa kuin lyöminenkin.

"Olisitte puuttuneet aikaisemmin", esikoinen puuskahti. Niinpä. Olisin puuttunut, jos olisin tiennyt ja ymmärtänyt. Toki minä olen huomannut, että yksi tytöistä on porukasta poissa, mutta ei se soittanut mitään kelloja. Kaksi äitiä kertoi ihmetelleensä, mihin X on kadonnut, mutta he olivat tyytyneet lastensa kertomaan siitä, että "X ei halua enää olla meidän kanssa". Tytöt eivät ole varsinaisesti valehdelleet, sillä X oli valinnut vetäytymisen selviytymisstrategiakseen. Tytöt eivät vain olleet ymmärtäneet, että X ei ollut vetäytynyt omasta halustaan.

Kysyin esikoiselta, että olisivatko he lopettaneet, jos opettaja olisi ottanut koko porukan puhutteluun. "Tietenkin", esikoinen sanoi ja tuijotti minua silmät ympyriäisinä. Uskon häntä. Opettaja on 4-luokkalaiselle vielä auktoriteetti, ja rehtori jumalasta seuraava. Esikoinen on hirveän huolissaan siitä, mitä rehtori nyt tekee, kun äiti on kertonut tälle tilanteesta.

Rehtori ei toistaiseksi tee mitään muuta kuin kertoo kiusaamisest esikoisen luokan tulevalle opettajalle. Rehtori oli kanssani samaa mieltä siitä, että opettajan pitää tämä tietää, jotta hän osaa syksyllä tarkkailla tyttöjen käyttäytymistä toisiaan kohtaan. Kerroin rehtorille vain oman tyttäreni osuudesta. Muiden nimet jätin kertomatta, koska vanhempien kanssa ei ollut puhetta, että asiaa vietäisiin rehtorille asti. Tarvittaessa rehtori saa nimet opettajalta. Kerroin rehtorille myös sen, että luokan opettaja on tiennyt asiasta.

Tuntuu pahalta kaataa opettajan niskaan syytöksiä, mutta minun mielestäni hänen olisi pitänyt ottaa vanhempiin yhteyttä. Tai ainakin hänen olisi pitänyt ottaa tytöt puhutteluun ja katsoa, riittääkö se. En tiedä, miksi hän ei niin tehnyt. Ehkä hän ei ottanut asiaa tarpeeksi vakavasti. Ehkä hän ajatteli, että "kiltit, koulussa pärjäävät, keskiluokkaisten perheiden tytöt" eivät kohtele toisiaan kaltoin. Ehkä hänellä oli kädet täynnä luokan poikien ongelmia.

Olen kauhean epävarma siitä, olenko itse toiminut oikein. Päämäärä on toivoakseni saavutettu eli X:n kiusaaminen on ohi, mutta menikö liike parhaalla mahdollisella tavalla? Minä en ole kovin hyvä viestimään suullisesti, ja pelkään, että joku vanhemmista on loukkaantunut. Toisaalta minä olen samassa veneessä kuin he, ja varoin huolellisesti nostamasta yhtäkään tyttöä prima motoriksi. Minua myös mietityttää se, miten X pääsee tästä yli.

***


Kiusatun tytön äiti soitti ja kiitti minua asian hienosta hoitamisesta. Hänen lapsensa on kuulemma kuin "uudestisyntynyt", iloinen ja helpottunut ja aloittaa kesäloman hyvillä mielin. Anteeksi on kuulemma pyytänyt kaksi sellaistakin tyttöä, joiden vanhemmille en edes soittanut. Nämä tytöt eivät esikoisen mukaan olleet kiusaamisessa mukana, mutta hienosti tytöt ottavat asiasta kollektiivista vastuuta.

Kiusatun tytön äiti oli ottanut yhteyttä myös opettajaan. Esikoinen tuli juuri äsken koulusta ja kertoi, että opettaja oli ottanut heidät puhutteluun.

Minuakin oikein itkettävät nämä kehut, joita satelee joka puolelta. Rehtorikin kiitti "asian asiallisesta hoitamisesta". Ajattelin itse aluksi, että koulukiusaajan äiti ei paljon sympatiaa ansaitse."

Ihan sama onks jollain muiden ipanoilla kavereita, tai missä ne luuraa..
Miulle riittää kun omilla muksuilla on kamuja ja hyvin pärjäävät, ei jaksa miettiä edes..jokaisen oma vika jos ei saa ystävii ja jokaine on oman onnesa seppä täs maailmassa.

Nämä ovat juuri niitä öykkäreiden pentuja, jotka ovat oppineet tavat vanhemmiltaan. Yleensä tavallisen työläisen pentuja, jotka on kasvatettu luuloon, että ovat muka parempia, jos isä hankkii paperityöläisenä vähän paremmin ja äiti on niskojaan nakkeleva mauton halpa narttu. Kakara opetetaan valkkaamaan kaverit, kuten vanhemmatkin tekevät, liikkumalla muka menestyvin seurassa ja halveksivat tavallisia työläisiä(joita ovat itsekin).