Siis mihin, vai? Naapuriimme. Ja itseemme.
Tuollaisiin pohdintoihin taas jouduin aamun lehtiä lueskellessani. Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla kerrotaan Venäjän kouluille valmistuneesta uudesta historian oppikirjasta. Siinä Stalinista on tehty jälleen sankari. Maaseudun pakkokollektivisointi oli välttämätön askel kohti modernia teollisuusvaltiota. Sen vuoksi tapahtunutta ”kulakkien” (itsenäisten talonpoikien) tuhoamista ei mainita, ei liioin sen aiheuttamaa Ukrainan nälänhätää ja sen miljoonia uhreja.
Vuodesta 1940 kirjassa todetaan, että ”Viro, Latvia ja Liettua liittyivät Neuvostoliittoon”. Ei mainita liittymistä edeltänyttä kiristystä eikä sitä, että puna-armeija miehitti nuo maat ja Neuvostoliitto asetti niihin mieluisensa hallitukset, jotka sitten anoivat maittensa pääsysä suuren sosialistisen Neuvostoliiton jäseniksi.
Talvisodan syistä todetaan, että Suomi ei suostunut Neuvostoliiton tekemään tarjoukseen vaihtaa Leningradin turvallisuuden vuoksi Viipurin alue kaksi kertaa suurempaan alueeseen Kostamuksesta – aika suurpiirteisesti määritelty – jolloin Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan verukkeella, että Suomen puolelta olisi avattu tuli. Ei sanota, oliko veruke valhetta vai totta. Suomalaisten isänmaallinen taisteluhenki ja puna-armeijan suuret tappiot myönnetään. Suomen ”linnoitusketjun”, Mannerheim-linjan vahvuutta edelleen suurennellaan.
Ilmiselvästi harmitellaan sitä, että kominternin piirissä ollut toive Suomen sovjetisoimisesta ei toteutunut, kun ”Neuvostoliiton liittolainen Saksakin osoitti avoimesti myötätuntoa Suomelle”.
1990-luvusta kirja toteaa, ettei neuvostotasavaltojen julistautuminen itsenäiseksi vielä merkinnyt sitä, että ne halusivat erota Neuvostoliitosta.
Että noin. Onhan presidentti Putin jo aikaisemmin todennut, että ”Neuvostoliiton hajoaminen oli 20.vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi. Sen katastrofin korjaamiseen Venäjä nyt ilmiselvästi pyrkii kaikin keinoin. Toistaiseksi vielä rauhanomaisesti, mutta aiemmista lupauksistaan piittaamatta, kuten puutulliasiassa, ja monin muin sellaisin keinoin, joita demokraattisissa maissa pidettäisiin rikollisina. Eikä Venäjä piittaa mitään siitä, miten ikävästi nuo keinot koskettavat naapureita ja mitä Venäjästä niissä niiden vuoksi ajatellaan. Keinojen koventumista enteilee, että lakeja kiertäen valmistellaan Putinin valtakauden jatkumista. Hänestä tehdään uutta Stalinia.
Siis tuollaiseen naapuriinko meidän pitäisi luottaa niin, että koettaisimme vain olla mielin ja jättää vaille huomiota kaiken siellä tapahtuvan ikävän, josta tulee selviä vaaran signaaleja meillekin? Perusteena pidetty kaupankäyntikin kokonaisuutena ajatellen alkanee olla meille jo tappiollista, sillä onhan Venäjä kaapannut esim. kuljetusbisneksen jo kokonaan haltuunsa.
Ja luotammeko liikaa itseemme, kun kai uskomme, että toden tullen pystymme omin voimin puolustautumaan tuota jättiläistä vastaan, kun sen uhka konkretisoituu tositoimiksi? Niin näkyy ajattelevan johtava hallituspuolueemme ja myös presidenttimme, joka tämän päivän HS:ssakin varoittaa jättämästä politiikkaa kovapintaisille ja paheksuu sitä, että kokoomus on siirtynyt sotilaallisen liittoutumisen suuntaan.
Mielestäni päättäjillämme pitäisi olla tarpeeksi järkeä nähdä, että noissa kahdessa asiassa olemme kummassakin ihan liian luottavaisia. Vai olisiko päättäjillämme puute enemmän vastuuntunnosta?
Tuollaisiin pohdintoihin taas jouduin aamun lehtiä lueskellessani. Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla kerrotaan Venäjän kouluille valmistuneesta uudesta historian oppikirjasta. Siinä Stalinista on tehty jälleen sankari. Maaseudun pakkokollektivisointi oli välttämätön askel kohti modernia teollisuusvaltiota. Sen vuoksi tapahtunutta ”kulakkien” (itsenäisten talonpoikien) tuhoamista ei mainita, ei liioin sen aiheuttamaa Ukrainan nälänhätää ja sen miljoonia uhreja.
Vuodesta 1940 kirjassa todetaan, että ”Viro, Latvia ja Liettua liittyivät Neuvostoliittoon”. Ei mainita liittymistä edeltänyttä kiristystä eikä sitä, että puna-armeija miehitti nuo maat ja Neuvostoliitto asetti niihin mieluisensa hallitukset, jotka sitten anoivat maittensa pääsysä suuren sosialistisen Neuvostoliiton jäseniksi.
Talvisodan syistä todetaan, että Suomi ei suostunut Neuvostoliiton tekemään tarjoukseen vaihtaa Leningradin turvallisuuden vuoksi Viipurin alue kaksi kertaa suurempaan alueeseen Kostamuksesta – aika suurpiirteisesti määritelty – jolloin Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan verukkeella, että Suomen puolelta olisi avattu tuli. Ei sanota, oliko veruke valhetta vai totta. Suomalaisten isänmaallinen taisteluhenki ja puna-armeijan suuret tappiot myönnetään. Suomen ”linnoitusketjun”, Mannerheim-linjan vahvuutta edelleen suurennellaan.
Ilmiselvästi harmitellaan sitä, että kominternin piirissä ollut toive Suomen sovjetisoimisesta ei toteutunut, kun ”Neuvostoliiton liittolainen Saksakin osoitti avoimesti myötätuntoa Suomelle”.
1990-luvusta kirja toteaa, ettei neuvostotasavaltojen julistautuminen itsenäiseksi vielä merkinnyt sitä, että ne halusivat erota Neuvostoliitosta.
Että noin. Onhan presidentti Putin jo aikaisemmin todennut, että ”Neuvostoliiton hajoaminen oli 20.vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi. Sen katastrofin korjaamiseen Venäjä nyt ilmiselvästi pyrkii kaikin keinoin. Toistaiseksi vielä rauhanomaisesti, mutta aiemmista lupauksistaan piittaamatta, kuten puutulliasiassa, ja monin muin sellaisin keinoin, joita demokraattisissa maissa pidettäisiin rikollisina. Eikä Venäjä piittaa mitään siitä, miten ikävästi nuo keinot koskettavat naapureita ja mitä Venäjästä niissä niiden vuoksi ajatellaan. Keinojen koventumista enteilee, että lakeja kiertäen valmistellaan Putinin valtakauden jatkumista. Hänestä tehdään uutta Stalinia.
Siis tuollaiseen naapuriinko meidän pitäisi luottaa niin, että koettaisimme vain olla mielin ja jättää vaille huomiota kaiken siellä tapahtuvan ikävän, josta tulee selviä vaaran signaaleja meillekin? Perusteena pidetty kaupankäyntikin kokonaisuutena ajatellen alkanee olla meille jo tappiollista, sillä onhan Venäjä kaapannut esim. kuljetusbisneksen jo kokonaan haltuunsa.
Ja luotammeko liikaa itseemme, kun kai uskomme, että toden tullen pystymme omin voimin puolustautumaan tuota jättiläistä vastaan, kun sen uhka konkretisoituu tositoimiksi? Niin näkyy ajattelevan johtava hallituspuolueemme ja myös presidenttimme, joka tämän päivän HS:ssakin varoittaa jättämästä politiikkaa kovapintaisille ja paheksuu sitä, että kokoomus on siirtynyt sotilaallisen liittoutumisen suuntaan.
Mielestäni päättäjillämme pitäisi olla tarpeeksi järkeä nähdä, että noissa kahdessa asiassa olemme kummassakin ihan liian luottavaisia. Vai olisiko päättäjillämme puute enemmän vastuuntunnosta?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olisiko oikea paikka "Ikinuoret ikinörtit"?
Suomi tarvitsee EU:n turvatakuut ja yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa. Uskon , että moni pohtii huolestuneena päättäjien sinisilmäisyyttä , vaikka Putin on antanut ymmärtää Venäjän tähtäävän omiensa elintason nousuun ja Venäjän suurvalta-aseman palauttamiseen - mutta millä keinoin.
Kehityksen suunta näyttää todella huolestuttavalta Venäjän naapureiden kannalta, rauhan ylläpitäminen on kaikkien kannalta edullisinta.
Puolustuksen asiallinen järjestäminen on hallituksen vastuulla, se on hallituksen vevollisuus. Nuorisommme elämä ja tulevaisuus on päättäjien käsissä. "Rautaristejä" ei tarvita.
Eihän se siitä paremmaksi muutu vaikka voissa paistaisi,mutta aikakausi jota elämme ei ole enee IKL:n aikaa.
Parempi olla ärsyttämättä/härnäämättä karhua.
Tiedämme kyllä hyvin että Venäjä on suurvalta ja hieman (pullistelee)mutta haitanneeko tuo.
että Venäjä on suurvalta. Isävainaani aikoinaan sodan jälkeen sanoi, että eihä me tajuttu, että Neuvostoliitto oli 50 kertaa suurempi ja vahvempi kuin me. Sanoi, että jos ois sanottu, että meitä jokaista vastassa olin 50 ukkoo, ois kyllä sanottu, että eiköhän ensin mietitä. Enäähän Venäjä ei oo niin ylivoimane, mutta on vieläki 30 ukkoo per yks Suomalaine.
..."Tiedämme kyllä hyvin että Venäjä on suurvalta ja hieman (pullistelee)mutta haitanneeko tuo."
- Ja kuinkas sitten kävikään?
Ja luotammeko liikaa itseemme, kun kai uskomme, että toden tullen pystymme omin voimin puolustautumaan tuota jättiläistä vastaan, kun sen uhka konkretisoituu tositoimiksi? Niin näkyy ajattelevan johtava hallituspuolueemme ja myös presidenttimme, joka tämän päivän HS:ssakin varoittaa jättämästä politiikkaa kovapintaisille ja paheksuu sitä, että kokoomus on siirtynyt sotilaallisen liittoutumisen suuntaan.
=> Pitkä NATO-jäsenyys hävittää Suomen oman maanpuolustuksen, koska Suomi joutuu palkka-armeijalla sotimaan öljy- ja huumesotia Aasiassa.
Huomaan sinulla olevan runsaasti aseteollisuuden osakkeita.
Venäjästä ei ole, hyvä velikulta, hyökkäyssotiin kymmeniin vuosiin. Sen väestörakenne ei sitä mahdollista.
Yksikään valtio, jonka väestömäärä supistuu 1-2 miljoonalla ihmisellä vuosittain ei omaa riittävää sotilaallista kapasiteettia suuriin sotajoukkojen operaatioihin.
Tätä et uhossasi varmaan edes tiennyt.
Suurvalloilla on vain oma etu tähtäimessä olipa kysymys idästä tai lännestä. Näemmehän suurvaltojen jyräävän EU:ssakin. Kiltti mallioppilas Suomi sotkeutuu suurten saappaisiin. Mitä merkitystä EU:n turvatakuilla on, kun sillä ei ole millä puolustaa. Nato tarvitsee joukkojaan ryöstöretkiinsä öljymaihin.
Halu olla olemassa itsenäisenä kansana peilautuu parhaiten hyvässä koulutuksessa ja pätevissä suorituksissa vaikeilla aloilla. Rikkaat maat tosin nappaavat nekin omistukseensa. Harmaa-pantteri luonnehtii asiat niin kuin ne ovat. Yksiviivaista ratkaisumallia ei taida olla olemassa.
Ei ihmisten toimesta saada mitään rauhaa ja turvallisuuta aikaan. Niinkuin on nähty. Koko maailma menee yhä huonompaan suuntaan kaikella tavalla. Jos olet eri mieltä. huiputat vain itseäsi. Mistähän se ratkaisu ongelmiimme löytyisi? Ihminen hallitsee ihmistä ihmisen tuhoksi. Eikö niin?
Puhut asiaa arvoisa harmaa pantteri. Noinhan se menee. Eilen illalla tuli erinomainen ohjelma
Putinin hallinnosta Venäjällä.
Koska tunnen jonkin verran KGB/SFB:n miesten ajatusmailmaa, voin todeta, että he ovat saaneet maailman parhaan tiedustelu ym. koulutuksen.
Putin on myös käytännössä osoittanut leirinsä,
nimittämällä n. 6000 palveluskaveriaan nykyisen
hallintonsa hierarkian yläkerroksiin.
Minua on ihmetyttänyt ihmisten ajattelun taso,
kun ovat esittäneet ettei Putin jatkaisi enää
Venäjän presidenttinä. Sehän on itsestään selvä asia, että jatkoa seuraa. Agressiot laajenee
ja alkaa varsinainen energialla kiristäminen.
Edesmennyt toimittaja A Politskovskaja kertoo
julkaisemissaan kirjoissa selkeästi ja perusteel-
lisesti puna-armeijan toiminnasta Pohjois-Kaukasuksella ennen muuta Tsetseniassa. Suosittelen lukemiseksi.
Tulevalla kaudella Georgia ja Ukraina tulevat olemaan kovilla, myös Balkanin pienet tasavallat
joutuvat kiristyksen kohteiksi.
Meidän suomalaisten kannattaa kuitenkin yrittää säilyttää välit Venäjään, koska emme sille mitään mahda. Siirellään entistä enemmän asioitamme EU:n kautta ratkaistaviksi.