olemme ehkä seuraavia jotka olemme suvussamme vanhimpia. löytyykö tervettä elämänkokemusta jaettavaksi alenevassa polvessa oleville?
onko tullut pieneenmieleen
seuraavia
20962
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Entä, jos sitä tervettä elämänkokemusta ei olekaan jaettavaksi? Luuletko, että kaltaiseni pienimieliset sen muka rehellisesti tunnustavat? Vaikka tunnustaisimme, mitäpä asialle enää tässä vaiheessa voi tehdä? Muuta kuin istua nurkkaan ja sirotella tuhkaa niskaan.
Tällä palstalla näyttää olevan runsaasti naisia kirjoittamassa. Heistä voisi koota itkijänaisten ryhmän suremaan pienimielisyyttä ja terveen elämänkokemuksen puutetta. Asian onnekas puoli on, että riippumatta siitä, onko tervettä vai sairasta elämänkokemusta, ikää karttuu. Suuret ikäluokat elävät - erään ministerin sanoin - ainakin 90-vuotiaiksi, joten sukunsa vanhimmaksi päätyy eittämättä moni ennemmin tai myöhemmin.
Vakavasti puhuen, ajat muuttuvat sellaista kyytiä, että elämänkokemusta voi olla, tervettäkin (mitä se tarkoittaneekin), mutta sille ei ehkä ole käyttöä. Tai jos on, lähinnä kuin tarinaa kerrottaessa:olipa kerran.../sattuipa muinoin...
olen nainen mutta en inise laumassa. terveellä tarkoitan sitä että onko pokkaa kertoo kaikki jutut ettei menis esihistorian nuotilla. totuutta kehiin. miten otettu opiksi, mitkä suvun rasitteet lyöty kerralla poikki, löytyykö hurjapäisyyttä, uhkarohkeutta, miten se seksuaalisuus. mielenkiintoisia juttuja eikä tarinahorinoita. otteita elävästä elämästä. olihan meillä nuorena niin poskettoman hauskaa.
Että ME olimme se sodanjälkeinen ikäluokka, joka aikaansai arvoillaan tämän tuhoon tuomitun elämäntavan. Opetimme sen jopa lapsillemme. Nyt tarvittais täysin erilaisia esikuvia. Mitä me oikein ajattelimme, vai ajattelimmeko muuta kuin materiaa? Onko mahdollista, että lapsenlapsemme toimisivat toisin?
joka tietää parhaimman vastauksen.
Vaikka olisit sukusi vanhin niin voit myös pysyä sukusi ainoana ja viimeisenä elävänä. Myrsky tuuli puhaltaa kaiken yli vain kerran. Silloin on kaikki mennyttä. Ainoastaan sinä seisot kaiken keskellä haavoittumattomana. Eikös olekkin mahtavaa?
hyysää. arvasinhan minä tämän että ollaan polleena nuorena ja nyt ollaan niin tärkeetä kunnollista pappaa. huumorinsa menettäneenä, varmaan sekin on talletettu suurille koroille. ennen oli kengänkorot niin kundeilla kuin gimmoillakin. miten ihmiset voi niin muuttua ja vielä vikasuuntaan.
En tasan ymmärrä, mitä tarkoitat uudisseksuaaliraivaajilla, jos se ei ole tuota aikaisemmin höpötettyä eli että kaikki pitää kertoa menneisyydestä suoraan ja niin kuin on tapahtunut mitään salaamatta tai lisäämättä.
Kuules nyt, sellainen on täysin mahdotonta, koska jo heti tapahtuman jölkeen - oli se mitä tahansa- jokaisella on siitä oma totuutensa ja yleensä ainakin hivenen erilainen kuin muiden. Sitä rehellistä totuutta ei ole olemassakaan, on vain nippu erilaisten yksilöiden kokemuksia juuri niin kuin he itse asian ymmärtävät.
Mitä tulee siihen, että kaikki mahdollinen pitäisi laulaa julki: on olemassa sellainen käsite kuin inhimillisyys ja toisaalta aikuisen järki ja armo. Loukkaavia totuuksia on paljon ja tähän ikään pitäisi kuulua jonkinlainen suodatin siitä, mitä ja miten kerrotaan. En kannata siis sitä, että kaikki kerrotaan kaikille sukulaisille ja jälkeläisille, jos ja kun tieto ei edistä mitään eikä ole kunniaksi kenellekään. Murheita on liikaakin,miksi niitä lisätä enää ns. rehellisyyden nimissä, mikä monasti onkin armottomuutta.
Ei näissä ole rohkeudesta kysymys vaan inhimillisyydestä ja ihmisyydestä alkuun. Repastella on kovin helppoa ns. rehellisyydellä, mutta tahallinen haavoittaminen on teko, jota ei voi pyyhkiä pois, kun sen on tehnyt. Oli kyse menneestä tai nykyisestä.
oppi, että uusi lause aloitetaan aina isolla kirjaimella?
Ärsyttävää lukea, kun kaikki on yhteen pötköön kirjoitettu.
Joka lauseko aloitetaan isolla kirjaimella? Jos sinä kirjoitat näin oppisi mukaan, Niin tuntuuko tämä hyvältä?
Lauseella ja virkkeellä on ero.
Tämä on ensimmäinen kerta ja viimeinen myös, kun kommentoin tällaista. Mutta otti niin koppaan pilkun viilaja.
lause ja virke on yksi ja sama.
Oletko sinä unohtanut että otsikko on erikseen kuin alkava viesti. Siitä ei koskaan aloiteta
viestin kirjoitusta. Sillä Otsikko on Otsikko,
ei viestin alkusana.
Ärsyttävää luettavaa kun lause viestissä aloitetaan otsikolla.
loistava palsta!! vaikka mitä aihetta, jopa seksuaalisuutta ym jo tässä aiemmin esille tullutta, käsitellään, niin aina on opettajat antamassa kirjoitusohjeita. niin sitä pitää ja papukaijamerkkejä ja muita tarroja teille.
Painovirhe pahkarainen pääsi opellekkin
tulemaan, heti otsikossa
Piti olla viestin, eikä viesin, mutta sattuuhan noita virheitä, mutta onneksi itse huomasin sen.
Ja korjata yritän, joten anteeksi.
Ei kukan varmaankaan vaadi kertomaan kaikkia hurjasteluja, jokainenhan päättää itse, mitä haluaa kertoa. Käsittääkseni kysymys on siitä, ettei anna väärää ja kaunisteltua kuvaa omasta nuoruudenajastaan.
Niinikään ei tarkoitus ole kertoa muiden tekemisistä ja ajatuksista, vaan vain omistaan. Silloin ei voi olla julma ja armoton.
Minusta on julmaa ja armotonta se, että tuomitaan nykyajan eläjät ja toisella tavalla ajattelevat. Näyttää siltä, että nuttura käy sitä kireämmäksi, mitä vanhemmaksi eletään.
Olen vaistoavinani tekstistäsi aika kiivasta ennakkoluuloisuutta yleistyksen muodossa.
Erimielisyys eli omien mielipiteiden esittäminen tuntuu vain olevan suurimmalla osalle niin vaikeaa, että mieluummin hyväksyvät tiukkisten linjan kuin esittävät omansa, jos se poikkeaa voimakastahtoisten jurinoista. Kiltti ihminen (vaikka kiehuisi raivosta) on meillä ihanne. Siis mitäänsanomaton "ei tehrä tästä ny numeroo" ja "keskeneräisistä asioista ei kannata puhua"-linjalla pysyvät. Muut ovat riehahenkiä, vouhkaajia ja ainakin vähän hörhöjä. Näin olen kuullut monen suusta.
Ai että ei saa antaa väärää ja kaunisteltua kuvaa omasta nuoruudesta. Oletko tosiaan sitä mieltä, että me yksilöinä pystymme olemaan objektiivisia itseemme ja toilailuihimme nähden, että tosiaan katsomme asioita kuin ne olivat vuosien takaa? Et voi olla tosissasi tai sitten valehtelet niin hyvin itsellesi, että et itsekään huomaa. Esimerkiksi kuusikymppisen taaksepäin katsomista rajoittaa se, että hän ei enää ole senikäinen eikä elä siinä maailmassa, jota taaksepäin katsoo.
Ihminen on raadollinen. Huomaamattamme me kaikki kaunistelemme asioita enemmmän tai vähemmän, ainakin keksimme syitä, miksi joku juttu meni juuri niin eikä näin ja unohdamme paljon tietoisesti tai ei...
Julmaa tai armotonta, että toisella tavalla ajattelijoille ei ole yösijaa. Jos olet historiaan yhtään perehtynyt, tämä juttu ei ole ihan uusi keksintö. Vaikka ajat muuttuvat, ihminen ei tässä suhteessa muutu. Ken ei laula meidän lauluja, ei ole meikäläinen - edelleen totta. Erimielinen on uhka, varsinkin niille, jotka uskaltavat puhua ja ajatella vain joukkona muiden kautta.
Noh, tässä oli mielipiteitäni. Kenenkään ei tarvitse olla samaa mieltä. Saattaa olla, että mielestäsi minulla on kireä nuttura tai vetoketju, suon sen sinulle, mutta omiani ovat sekä nuttura että vetoketju. Sitäpaitsi tuo on tosi vanha ja kulunut juttu (kireä nuttura). Siihen turvaudutaan yleensä silloin, kun ei ole kanttia puolustaa omia mielipiteitään.
En nyt tarkoittanut ihan saivarentarkkaa kuvausta omasta elämästä, vaan minulle riittää rehellisyydeksi sekin, jos ei suorastaan valehtele tai anna tietoisesti liian kaunista kuvaa. Se minusta näyttää meissä nykyvanhoissa olevan yleistä.
Samanmielisyydestä olen samaa mieltä. Oma kantansa tulee säilyttää, ainakin, kunnes huomaa olleensa väärässä, ja pitää olla kanttia myöntää sekin. Näille palstoille vain näyttää muodostuvan aika tiukkapipoinen konsensus, ja juuri kukaan ei myönnö julkisesti poikkeavansa joukosta. Perusteluja esittää harva, tai sitten perusteluna on kehäpäätelmä: asia on niin, kun useimmat niin ajattelevat tai kun sanassa niin sanotaan.
On tullut pieneen mieleen eli olen kirjoitellut lapsiani varten muistiin erilaisia tapoja ja tapahtumia oman elämäni varrelta ja myös omilta vanhemmiltani ja isovanhemmilta kuulemiani tarinoita. Siinä samassa saavat tietää pienen pätkän suvun historiaa mm. minkälaisten vaiheitten jälkeen minun isoisäni on taivaltanut Oulun seutuvilta eteläisimpään Suomeen ja miten minä olen päätynyt pohjanmaalle jne. Ja monia muita asioita.
Perilliset ovat olleet ainakin jo kertyneistä tarinoista mielissään ja ovat jopa lupautuneet jatkamaan tarinoiden kertomista. Siinäpä sitten nykyiset ja tulevat jälkipolvet voivat todeta, miten elämän meno ja tavat ovat vuosien saatossa muuttuneet.
Äitini kuoli 3,5 vuotta sitten. Meni jonkin aikaa ennenkuin huomasin, että olenkin nyt suvun vanhin. Siihen asti olin aika nuorekas mummo. Sitten vanhenin ainakin itseni silmissä. Minua ei enää ollenkaan kiinnosta sellaiset asiat kuin vielä 3 vuotta sitten. Onkohan se jokin psykologinen juttu, vain onko vain sattumaa. Täytän tässä kuussa 62 vuotta. Olen työttömyyseläkkeellä. Tuntuu että mikään ei kiinnosta. Lapset asuvat perheineen kaukana. Ei heille voi mitään elämänkokemusta jakaa. Kuuntelevat kyllä, mutta ilmeestä näkee, että ajattelevat "mitä se mummo oikein höpöttää".
minä olen ollut sukuni vanhin jo pitkaan,vaikka täytän ens tammikuussa 64 vuotta.Mitä tulee elämän viisauksien jakoon,ei onnistu eivät ota viestejä vastaan,jatkavat vaan viinan juontia ja tupakan polttoa.Näinköhän käy että hautaan heidätkin
Eiköhän tuo ole aivan luonnollista silloin kun siirtyy sukupolvien ketjussa viimeiselle sijalle, sinne seuraavaksi lähtevien vuoroon.
Itse koin sen kriisinä silloin kun äitini kuoli kuusi vuotta sitten, 87-vuoden iässä, hän oli viimeinen oman ikäpolveaan edustava lähisukulainen. Itse en ollut vielä silloin täyttänyt kuuttakymmentä. Sen jälkeen on mieheni poistunut täältä elävin kirjoista, se mursi ja vanhenin varmaan kymmenen vuotta, mikään ei enää kiinnostanut. Ei sekään pysyväksi olotilaksi kuitenkaan jäänyt, ihminen toipuu ja sinnitelle eteenpäin. Olisiko sinun syytä keskustella asiasta lääkärin kanssa masennuksesta, siihen löytyy apua.
Elämänkokemusta olisi nuoremmalle sukupolvelle jakaa, mutta eipä nuo kuuntele. Lapset elävät omaa elämäänsä, tekevät omat erehdyksensä ja oppivat kantapään kautta, jos oppivat. Niille on turha enää saarnata tässä vaiheessa.
elämälle: päästä sukunsa vanhimmaksi. Minun ja edesmenneen mieheni suvussa elää vielä yhtä sukupolvea vanhempana yksi enoni vaimo ja yksi mieheni täti. Sitten onkin oma sukupolveni, josta lähisuvusta on poistunut vain rakas mieheni. Jotta voisin tituleerata itseäni suvun vanhimmaksi, pitää osallistua vielä kuuden muun suvun jäsenen hautajaisiin. Olen aikonut aloittaa sukututkimukseni sillä, että kerron niistä suvun jäsenistä, jotka itse muistan. Kun talvi tulee, niin on aikaa, kun metsän raivaus saa odottaa kevättä. Puolen vuoden romanssikin on menneen suven heiniä, eikä kukaan mies vie aikaani.Kyllä minun elämäni kelpaa esimerkiksi nuoremmille ja omat tyttäreni ainakin kunnioittavat minua. Olen pystynyt välittämään heille terveen elämänilon ja toisten ihmisten kunnioittamisen. He ovat sisäistäneet sen ajatuksen, että elämä on tässä ja nyt. Ovat vastuunsa tuntevia nuoria ihmisiä, jotka uskaltavat ottaa haasteita vastaan. Ei tietty vanhanaikaisuus esim. seksiasioissa ole pahitteeksi. Luultavasti lapseni ovat samaa mieltä kuin minäkin: seksi kuuluu vain syvälliseen suhteeseen. Jokaisella ihmisellä on salaisuuksia, joita ei kerro kenellekään, niin minullakin.