Top 10 Marvel-elokuvat

Kapteeni Ihme

Niin, tämä kuuluu tänne sarjakuvapuolelle kun mielessäni ovat sarjikset ennemmin kuin elokuvat sinänsä tässä. Aina kun on tulossa uusi Marvelin sankareihin liittyvä elokuva, niin odotusten miellyttävä jännitys perustuu siihen, että kuinka paljon se vastaa alkuperäisiä sarjakuvan tarinoita ja pettymys seuraa sitä enemmän mitä vähemmän ne vastaavat alkuperäistä tarinaa. Nykyajan tekniikasta on sanottu, että vain mielikuvitus on rajana elokuvan mahdollisuuksissa mutta sellainen sarjakuva-elokuva odottaa vielä tekijäänsä, joka uskottavalla tavalla olisi linjassa alkuperäistarinoitten kanssa. Kirjallisuudesta tuttuja tarinoita on filmatisoitu jo lähes täydellisesti itse kirjan kertomuksia vastaaviksi, vaikka sanomattakin on selvää, ettei kaikkia tapahtumia voi eikä tarvitse sisällyttää puolestatoista kolmenkaan tunnin elokuvaan.

Mutta sarjakuvaa vastaava elokuva siis todellakin odottaa vielä tekijäänsä. Miksi ei kukaan tartu mahdollisuuteen? Miksi se olisi vaikeaa, kun eihän käsikirjoittajan ja ohjaajan tarvitsisi muuta kuin lukea pari lehteä. Eihän rakennusmestarikaan lähde sooloilemaan arkkitehdin piirustuksia vastaan.

Ei ole tietenkään huono asia, että on sentään jonkunlaisia leffoja sarjiksista tehty. Se on 50 miljoonaa biljoonaa kertaa parempi kuin ei mitään mutta totta totisesti mielenkiinto perustuu siihen, että kuinka paljon kunnioitetaan alkuperäisiä supersankaritarinoita.

Muilta osin saisi tulla myös edes yksi sarjakuvafilmatisointi joka kunnioittaisi vanhoja faneja enemmän kuin niitä, jotka vasta uuden elokuvan myötä tulevat jonkun supersankarin tuntemaan. Mitä enemmän arvoituksia sitä mielenkiintoisempihan se myös uusille faneille olisi.

Asiasta toiseen, laitan nyt oman top 10:n Marvelin hallinnoimista sarjakuvista tehdyistä elokuvisa. Sijoitukset eivät välttämättä riipu vain siitä minkä verran kunnioitetaan tai häpäistään alkuperäistarinoita vaan kokonaisuudesta :)

1. X-Men II
2. Spiderman II
3. Spiderman I
4. X-Men I
5. Daredevil
6. Spiderman III
7. X-Men III
8. The Punisher
9. Elektra
10. Ghost Rider

PS. Fantastic 4 ja Hulk-elokuvat ovat kelvottomuudessaan pahempia kuin tuhat pyhäinhäväistystä :)

0

2065

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

        Vaikka oot jo noin vanha!?
        Ikävä
        113
        1427
      2. MiltäKaivattusi

        Näyttää? !
        Ikävä
        49
        941
      3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

        Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
        Ikävä
        50
        746
      4. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        145
        740
      5. Mitä meidän välillämme

        On käynyt näiden vuosien aikana?
        Ikävä
        70
        676
      6. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        67
        626
      7. Olen tavattavissa

        tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
        Ikävä
        53
        607
      8. Halaus juuri sinulle

        Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
        Ikävä
        59
        586
      9. Onko Sofia jälleen jätetty?

        Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        118
        540
      10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

        EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
        Kajaani
        111
        511
      11. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        20
        500
      12. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        488
      13. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        55
        478
      14. Kuka se on

        Kuhmon komein aikamies?
        Kuhmo
        5
        478
      15. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        34
        477
      16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        118
        466
      17. Mitä jos...

        Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
        Sinkut
        142
        453
      18. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        49
        447
      19. Et sinä mitään

        Oikeasti halua
        Ikävä
        52
        413
      20. Miksi jätit vastaamatta mies

        Silloin kauan sitten 😔
        Ikävä
        42
        410
      Aihe