Hei, mitä olette käyttäneet tai ajatelleet käyttää ensisänkynä vauvalle? Oletteko hyödyntäneet äitiyspakkauksen pahvilaatikon vai ostaneet kehdon tai rottinkisen ensisängyn vauvalle tai kenties vuokranneet Vaavi-sängyn eli pyörillä kulkevan ns. "sairaalasängyn"? Mietin vaihtoehtoja ja olisi kiva kuulla erilaisia kokemuksia hyvistä ja huonoista puolista.
Ensisänky vauvalle?
6
1251
Vastaukset
- rv 18+0
Eli sellainen rottinkinen pyörillä kulkeva. Oisko se siis sokeva, joka niitä tekee. Sen on omat isovanhempani ostaneet, kunolen syntynet ja se on edelleen kuin uusi. Olen käyttänyt sitä ensisänkynä meidänkin lapsilla. Esikoinen oli siinä 4kk ikäiseksi ja kakkonen 5kk. Nyt kolmas vatsassa ja sänky ootteleepi vauvaa. Patjan olen vain aina hankkinut uuden jokaiselle.
Minusta se on ihana, kun sitä saa hilattua perässään , kun siinä on pyörät. Esikoinen erityisesti nukkui paljon olohuoneessa päivisin, jotta tottui ääniin. Muutenhan olisi ollut ihan hiljaista, mutta kun oli keittiö ja muuta sellaista ääntä mitä minä sitten yksinäni onnistuin pitämään niin tuli hyväuninen metelistä huolimatta. - toista oottava
Parina ekana yönä yritin jaksaa nostaa vauvaa äippäpakkauslaatikkoon imetysten jälkeen, mutta viereenhän se päätyi nukkumaan. Pinnasänky laitettiin meidän sänkyyn sivuvaunuksi ilman laitaa, joten vauvan putoamista ei tarvinnut pelätä, ja illalla vauvan saattoi jättää sinne pinniksen puolelle nukkumaan ennenkuin itse tuli sänkyyn.
Päiväunia vauva nukkui jonkinverran äp-laatikossa olohuoneessa/keittiössä, ja aika paljon kantoliinassa. En aio tälle kakkosellekaan hankkia mitään sen ihmeellisempää sänkyä. - saada
vauvan nukkumaan äitiyspakkauksen laatikossa, kun ajattelin että pinnasänky on liian iso. Jostain syystä ei millään nukahtanut siihen laatikkoon, pinnasänkyyn laitettiin sitte jo heti alussa.
- Marrasvauva 07
Meille tuli justiinsa tänään tämä Vaavi-sänky (vuokra-aika 4kk) ja olen tosi tyytyväinen. Kevyt liikutella ja kuljettaa mukana kotona :=)
Meillä on myös jo valmiina pinnasänky, mutta ajattelin sen olevan liian iso niin pienelle vauvalla kun mitä se syntyessään on, joten siksi päädyttiin aluksi tähän vaavisänkyyn. - ............
Oli aluksi vuokralla vaavi-sänky koska ajattelin että iso pinnis on niin pienelle toooosi iso :) tykkäsin kovasti, oli tosi kätevä kun sai liikutella huoneesta toiseen näppärästi jne. suosittelen!
- Stan
Meillä on kellarissa aivan hyvä esikoisen pinnasänky, jossa pidettiin ekaa lasta ensin äitiyspakkauslaatikon sisällä ja myöhemmin suoraan pinnasängyssä. Nyt kuitenki tän uuden raskauden aikana löysin netistä tietoa vauvojen riippumatoista, jotka on tullu todella suosituiksi viime vuosina koko Euroopassa.
Riipumattosängyssä pienen vauvan selkä saa olla pyöreänä, mikä on luonnollinen asento vastasyntyneen selälle. Vauvan on helppo hengittää eikä hän voi kierähtää huonoon asentoon riippumatossa. Riippukeinun puinen teline on tukeva eikä kaadu ja matossa on valjaat ja korkeat reunat, joten lapsi ei pääse putoamaan. Lisäksi vauvan oma hengitys ja liikkeet keinuttavat mattoa ja muistuttavat kohdussa keinahtelusta. Riippukeinua voi käyttää ainakin 10 kk ikään asti, tai jopa paljon pidemmälle, riippuen vauvan koosta. Riippukeinu oli meidän valinta uudelle vauvallemme! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve343144Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U712222Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut172060Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1822045SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1252004Purralla luistaa hihna isolla pyörällä
Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä341690Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1101629- 981312
Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2221289- 221163