Mikäli olen käsittänyt oikein, muslimit syntyvät islamin mukaan perisynnittöminä muslimeina. Sitä en tiedä, onko heillä kaikilla vaatteet syntyessään, mutta arvelisin, että tässä suhteessa tilanne muistuttaisi enempi Raamatun paratiisia ennen syntiinlankeemusta, eli että myös muslimit syntyvät vaatteitta.
Voisiko ehkä sanoa, että islamin mukaan Allah loi ihmisen (ja ihmiset) vaatteitta. Vaatteettomuus ei siis olisikaan Allahin silmissä haram, väärin, synti tai rikos.
Ilmeisesti islamissa uskotaan Allahin luoneen myös seksuaalisuuden?
Miten nyt sitten on niin, että täysin muslimien ympäröimänä kasvanut ja vain islamin oppia nauttinut muslimi alkaa pitää omia seksuaalisia halujaan synnillisinä ja kokee toisen ihmisen alastomuuden (tai vähäisenkin ihon näkymisen) ruokkivan tätä syntiä?
Siksi kysyn, kun raamatullisen syntiinlankeemuksen ja siitä johdetun perinsyntiopin valossa tuo muslimien käytös on täysin loogista ja käsitettävää, mutta ainakin minulle se näyttäytyy epäloogisena ja ehkäpä jopa Luojaa pilkkaavana, jos perisynti poistetaan.
Voisiko ehkä sanoa, että islamin mukaan Allah loi ihmisen (ja ihmiset) vaatteitta. Vaatteettomuus ei siis olisikaan Allahin silmissä haram, väärin, synti tai rikos.
Ilmeisesti islamissa uskotaan Allahin luoneen myös seksuaalisuuden?
Miten nyt sitten on niin, että täysin muslimien ympäröimänä kasvanut ja vain islamin oppia nauttinut muslimi alkaa pitää omia seksuaalisia halujaan synnillisinä ja kokee toisen ihmisen alastomuuden (tai vähäisenkin ihon näkymisen) ruokkivan tätä syntiä?
Siksi kysyn, kun raamatullisen syntiinlankeemuksen ja siitä johdetun perinsyntiopin valossa tuo muslimien käytös on täysin loogista ja käsitettävää, mutta ainakin minulle se näyttäytyy epäloogisena ja ehkäpä jopa Luojaa pilkkaavana, jos perisynti poistetaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Islamin mukaan vastasyntynyt on synnitön.
Seksuaalisuus on Islamissa positiivinen asia mutta se kuuluu vain avioliittoon.Avioliiton ulkopuolinen seksi on ehdottomasti kielletty.
KOraani 30:21. Eräs Hänen merkeistään on myös se, että Hän on teistä itsestänne luonut teille puolisot, jotta löytäisitte heistä tyydytyksen, ja Hän on antanut teille keskinäistä rakkautta ja laupeutta. Totisesti, tässä on merkkejä niille, jotka ajattelevat
Naisen kuuluu näyttää kauneutensa vain aviomiehelleen.
Samoin miehen kuuluu laskea katseensa alas.
Koraani 24:30. Sano uskovaisille miehille, että he luovat katseensa maahan ja hillitsevät halujaan. Tämä on heille säädyllisintä, ja Jumala tietää mitä he tekevät.
Koraani 24:31. Sano myös uskovaisille vaimoille, että luovat silmänsä maahan ja hillitsevät halujaan eivätkä näyttele sulouttaan tavallisuudesta poiketen ja että huntu verhoaa heidän povensakin. Älkööt he näyttäkö sulouttaan muille kuin miehilleen tai isilleen tai apilleen tai pojalleen tai poikapuolilleen tai veljilleen tai veljiensä pojille tai sisariensa pojille tai palvelusnaisilleen tai orjattarilleen tai sellaisille palvelijoille, joilla ei ole vetoa naisiin, tai poikasille, jotka eivät ole tietoisia naisten salaisuuksista. Älkööt he siten astuko kulkiessaan, että heidän kätketyt sulonsa havaittaisiin. Kääntykää kaikki Jumalan puoleen, oi uskovaiset, jotta saisitte menestystä
Seksuaalisuus on luonnollinen ja positiivinen asia avioliitossa.
Koraani 2:223. Vaimonne ovat teidän vainionne, käykää vainiollanne mielenne mukaan, mutta suorittakaa myös ensin jotakin hyvää sielujenne puolesta. Pelätkää Jumalaa ja tietäkää, että tulette kohtaamaan hänet. Julista, Muhammed, uskovaisille ilosanomaa!
Paaston aikanakin on sallittua aviopuolisoiden hakea toisistansa nautintoa öisin.
Koraani 2:187. Paastonaikana teidän on sallittu öisin olla vaimojenne luona; he ovat teidän verhonne, ja te olette heidän verhonsa. Jumala tietää, että te aikaisemmin kiusasitte itseänne pidättyväisyydellä; siksi on Hän säälinyt teitä, Hän on suvaitsevainen. Olkaa siis yhteydessä heidän kanssaan ja etsikää sitä, minkä Jmala on teille määrännyt; syökää ja juokaa aamuhämäriin asti, kunnes vaalea lanka selvästi erottuu mustasta. Mutta sitten noudattakaa tarkoin paastoa yön tuloon saakka älkääkä koskeko heihin, vaan omistautukaa hartaudenharjoituksille rukoushuoneissa. Nämä ovat Jumalan asettamat rajat; älkää siis sinä aikana koskeko heihin. Niin selittää Jumala ihmisille tunnusmerkkinsä, jotta te karttaisitte pahaa.
Islam ei ole negatiivinen alastomuuden ja seksuaalisuuden suhteen , se vain täytyy tehdä säädyllisesti avioliitossa.
Viestisi kuvaa mielestäni melko hyvin syntiinlangeen ihmisen himokkuutta, jonka hillitsemiseksi tarvitaan säädyllisyyssääntöjä yms.
Mutta mistä tuo synnillinen himokkuus tulee, jos kerta islamin oppi vallitsee koko maassa ja ihminen syntyy synnittömänä muslimiperheseen?
Jos taas väität, ettei muslimeilla ole synnillistä himokkuutta, eihän silloin edes alaston naapuri aiheuttaisi synnillisiä ajatuksia, kun ne seksuaaliset halut olisivat vain aviopuolisoa varten niinkuin islam opettaa Allahin tarkoittaneenkin(?).
Siis vastauksesi antoi vahvistuksen jo aiemman viestini syntiinlankeemustilanteen kuvaukselle, muttei selitystä, mistä tämä kuvaamasi tilanne johtuu, siis mistä tulee himokkuus synnittömiin ihmisiin.
Aatami ja Eeva olivat synnittömiä mutta lankesivat syntiin.
Heillä oli kaikkea mitä voi haluta mutta silti he eivät totelleet.
Islamin säännöt ovat ennaltaehkäiseviä mikä on viisasta kun ajattelee että ihminen on helposti tunteiden vietävissä , sillä hetkellä hän ei ajattele tekojaan.
Rukous pitää meidät ns.kurissa koko päivän että välttyisimme tekemästä syntiä.
Vain olemalla yhteydessä Jumalaan ja muistamalla jatkuvasti Jumalaa vältymme synnin tekemiseltä.
Allah antaa anteeksi kaikki muut synnit paitsi muiden asettamisen Hänen rinnalleen.
Kunhan vain kadut koko sydämestäsi etkä tarkoituksella tee samaa syntiä uudelleen.
Pointtini oli että vastasyntynyt on synnitön mutta ihmiselle on luotu vapaa tahto joten heti kun hän on tietoinen oikeasta ja väärästä hän on vastuussa tekemistään vääryyksistä.
Enpä tainnut kyllä vieläkään vastata kysymykseesi :)
Jeesus: "Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa. "
Tässä laitetaan lain noudattamisen rajat korkealle!
Mutta antaapa Jeesus sentään mahdollisuuden välttää moinen synti omilla teoillaan:
"Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin. "
Tämä on siis se tie, minkä Jeesus tarjoaa niille, jotka haluavat pelastaa itse itsensä (lain täyttäen).
Sanoohan Jeesus myös: "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"
"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. "
Paavali kirjoittaa samasta lain ylivoimaisuudesta:
"Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto. "
Mutta lain alta on vapahduskin tarjolla:
"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, "
Laki on edelleen pyhä:
"Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain. "
Lain noudattaminen johtaa väistämättä syntikeskeiseen elämään, mikä ei ole sellaista rikasta elämää, joksi Luoja lastensa elämän on tarkoittanut:
"Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. "
Viaton:[Aatami ja Eeva olivat synnittömiä mutta lankesivat syntiin. ]
Ja samalla ihmiskunnan edustajina "möivät" koko hallintavaltansa viholliselle. Tämä on se perisynti, mikä näkyy. Tulihan kuolemakin tässä kaikkien ihmisten osaksi.
Viaton:[Islamin säännöt ovat ennaltaehkäiseviä mikä on viisasta kun ajattelee että ihminen on helposti tunteiden vietävissä , sillä hetkellä hän ei ajattele tekojaan.]
Niin tässähän on lähdetty siitä, että ihminen on hyvinkin syntiin taipuvainen, ts. tunnustetaan tavallaan perisynnin todellisuus.
Viaton:[Rukous pitää meidät ns.kurissa koko päivän että välttyisimme tekemästä syntiä. ]
Jos muslimein rukoukset olisivat riittävän tehokas keino, ei naapurin täysi alastomuuskaan häiritsisi. Mutta nytpä tämä synnin todellisuus näkyy mustina kaapuina yms. Kristitylle pyhityselämä ei ole pelastava teko, vaan seurausta siitä, mitä Jeesus on jo tehnyt ja tapa palvella lähimmäistä (ellei sitten kristitty ole harhautunut hurskasteluun, mitä sitäkin sattuu).
Viaton:[Vain olemalla yhteydessä Jumalaan ja muistamalla jatkuvasti Jumalaa vältymme synnin tekemiseltä. ]
Tässäkin kuuluu syntiinlangenneen maailman kaikua.
Mitenkähän lienee, jos muslimimies näkee Jumalan luomistöistä viimeisen, Eevan luomisasussaan, välttyykö hän synnin tekemiseltä? Eikö tuollaisessa tilanteessa pitäisi olla mitä hurskaimmalla mielellä, jos on oikeasti viaton? Hieman tuntuu nurinkuriselta, jos Jumalan (paras) luomistyö erottaa ajatukset Luojasta, ellei maailma ole langennut, perisyntinen?
Jeesuksen ja Vanhan Testamentin opetukset vesittyvät, jos Jumala löystääkin yht'äkkiä Pyhää lakiaan, niin että sitä saa rangaistuksetta rikkoa, kunhan ei riko paljon tms. Jo yksi rikkomus rikkoo koko lain!
Viaton:[Pointtini oli että vastasyntynyt on synnitön mutta ihmiselle on luotu vapaa tahto joten heti kun hän on tietoinen oikeasta ja väärästä hän on vastuussa tekemistään vääryyksistä. ]
Mikseipä noinkin voi ajatella. Esim. itsekkyys on kuitenkin jo geeneissämmekin ja eiköpä se tuo lihan himokin ole melkopaljon sinne kirjoitettu.
Viaton:[Enpä tainnut kyllä vieläkään vastata kysymykseesi :)]
No, kävihän tässä joitakin asioita ilmi.
Voi jospa monet muslimit lukisivat kunnioituksella ja rukoillen Uutta Testamenttia!
Kyllä minä uutta testamenttia olen paljonkin lueskellut mutta en ikinä voinut itseäni kristityksi kutsua koska en hyväksy ajatusta että Jeesus kuoli minun syntieni vuoksi.
Jokainen on vastuussa omista synneistään mikäli hän on täysijärkinen.
Jumala on armollinen ja voi suoraan antaa syntimme anteeksi jos kadumme. Katumus ei tarkoita että juokset heti tekemään saman synnin uudelleen.
Koraani 6:164. Sano: »Toivoisinko itselleni ketään muuta Herrakseni kuin Jumalan, kaiken olevaisen valtiaan? Jokainen sielu tekee kaikki vain omaan tiliinsä, kukaan ei kanna vierasta kuormaa. Senjälkeen palaatte te Herranne luo, ja Hän on puhuva teille siitä, mistä olitte erimielisiä.
Muslimit eivät kiellä synnin olemassaoloa , he kieltävät vastasyntyneen synnillisyyden.Pieni vauva ei ole syntinen.
Koraani 8:29. Te, jotka uskotte, jos pelkäätte Jumalaa, antaa Hän teille kyvyn tuntea oikean ja väärän, sovittaa pahat tekonne ja antaa teille anteeksi; Jumala on rajaton runsaudessaan.
Koraani 4:17. Sääliä riittää Jumalalta ainoastaan niille, jotka tekevät pahaa tietämättömyydessään, mutta sitten viipymättä katuvat. Näitä on Jumala säälivä, sillä Jumala on tietävä, viisas.
18. Mutta mitään armoa ei ole niille, jotka tekevät pahoja töitä aina siihen saakka, kunnes ovat kuolemaisillaan ja silloin sanovat: »Nyt minä teen totisesti parannuksen», eikä niille, jotka kuolevat uskottomuudessa; heille Me olemme valmistanut tuskallisen rangaistuksen.
Koraani 39:53. Sano: »Te palvelijani, jotka olette toimineet sielujenne vahingoksi, älkää olko epätoivoisia Jumalan laupeuden suhteen; aivan varmasti Jumala antaa syntinne kokonaan anteeksi, sillä Hän on totisesti armahtava, laupias
Anteeksianto tulee suoraan Jumalalta.
Voi kunpa kristityt lukisivat kunnioituksella ja rukoillen Koraania ;)
Viaton:[... koska en hyväksy ajatusta että Jeesus kuoli minun syntieni vuoksi. ]
Tämähän on kristinuskon olennaisin kohta, joten siinä mielessä olet ihan oikeassa linjassa, kun et yritä esittää kristittyä ja samalla kieltää perusjuttua. Esim. jehovantodistajat ovat monessa asissa kanssasi samaa mieltä (ei Muhammedista kuitenkaan) mutta väitävät itseään kristityiksi.
Sitä en tiedä, voiko tuota järjellä enempää perustella, vaan asia on ollut hyvin tiedossa Uuden Testamentin kirjoittajilla:
"Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo. "
Kyse on mielestäni pyhityselämän merkityksestä: onko se pelastuksen keino vai armosta tapahtuneen pelastuksen seurausta. Jos pyhityselämää (=syntien välttelyä) harjoitetaan oman pelastuksen välineenä, niin silloin Jeesuksen sovitutyö mitätöidään omalta kohdalta.
Jeesus sanoi:[Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.'
5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, ]
Mitä Muhammed sanoi samasta asiasta, esim. hänen käytösohjeensa niitä kohtaan, jotka vainoavat muslimeja?
En ole oppinut ja muslimi ei saa sanoa mitään ilman todisteita joten lainaan suoraan Koraanista.
4:149. Jos te jotakin hyvää ihmisistä ilmaisette tai toisten virheitä salaatte tai pahaa annatte anteeksi, niin on Jumala totisesti sääliväinen ja mahtava.
7:199. Ole sääliväinen, vaadi kohtuutta ja karta ymmärtämättömiä!
7:200. Ja kun joku Saatanan pistopuhe haavoittaa mieltäsi, niin pakene Jumalan turviin! Hän on totisesti kuuleva, tietävä.
42:40. Pahan palkka olkoon samankaltainen rangaistus, mutta jos joku antaa anteeksi ja tekee parannuksen, hän on saava palkkansa Jumalalta; totisesti, Hän ei rakasta jumalattomia.
42:41. Ja jos joku puolustaa itseään, kun häntä sorretaan, niin ei ole mitään syytä soimata häntä siitä.
42:42. Tuomittakoon vain niitä, jotka sortavat ihmisiä ja väärämielisyydessään kapinoitsevat maan päällä; näillä on oleva tuskallinen rangaistus.
42:43. Jos joku on kärsivällinen ja anteeksiantavainen, niin on hän totisesti menetellyt oikein
Kuten näet ylläolevasta Islam suhtautuu hiukan eri tavalla anteeksiantamiseen. Jos joku esim.hyökkää kotiisi, voit puolustautua.
Islam on realistinen uskonto.Kuka rakastaa vihollistaan. Kenties amerikkalainen fundamentalisti kristitty jolle koko maailma jota hän ei ymmärrä on vihollinen ja sitä vastaan pitää hyökätä ennaltaehkäisevästi "mahdollisen " uhan takia.Suuri kristillinen rakkaus on usein vain sanahelinää.
Profeetta Muhammed (rauha hänen sielulleen) oli kärsivällinen , vaatimaton, oikeudenmukainen mies.
Muslimit kunnioittavat Jeesusta( rauha hänen sielulleen) profeettana ja noudattavat hänen jalanjälkiään rauhan miehinä ja naisina.
Jumala on armollisin ja jos kadumme hän antaa meille anteeksi, emme tarvitse välikappaleita saadaksemme anteeksi.
Koraani 59:22. Hän on Jumala, ja paitsi Häntä ei ole muuta jumaluutta; Hän tuntee salatun ja näkyvän. Hän on laupiain, armollisin.
Kun nyt näyttää menevän lainailuiksi, niin aloitin tuonne "Raamattu ja Koraani" -keskustelun. Nyt se on vielä tällä palstalla, sitä en tiedä, missä se on viikon päästä.
Olemme muutenkin jo eksyneet siitä himon tulosta synnittömään muslimiyhteisöön ja sen syystä. Itse näen siinä syntiinlangenneen ihmisen pyrkimyksen omin voimin tavoittaa Jumalan pyhyyttä, perisyntiä ja sensellaista.