laulaja

Vl:n perustelut miksi vl ei voi olla oopperalaulaja tai käydä kilpailemassa, koska tuo ihminen hakee tuolloin itselleen:
1.kunniaa
2.hänet nostetaan ihmisten yläpuolelle
3.hänet nostetaan Jumalan yläpuolelle
4.hän joutuu laulaessaan kertomaan/näyttelemään uskovaiselle sopimatonta tekstiä
5.hänet puetaan oopperassa roolivaatteihin ja meikataan rooliin liittyvän näköiseksi
6.oopperassa ja kilpailuissa käy kuuntelemassa vain maailmallisia ihmisiä, uskovainen ei sovi heidän seuraansa
7.oopperassa saattaa joutua tanssimaan pari hypähdystä jonkun toisen kanssa tai yksin
8.hänelle taputetaan, taputukset eivät kuulu ihmiselle vaan Jumalalle(vaikkei hänellekään taputeta).
10720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ensinnäkin, uskovaisuuteen se ei merkitse mitään, lestadiolaisuus on sitten aivan eri asia.

Vastaan jokaiseen väitteeseen, kuten sen uskovainen näkee.

1.kunniaa ( kuka sen kunnian heille heittää, kuuliat, kuten myös saarnamiehille )
2.hänet nostetaan ihmisten yläpuolelle ( eikö VL nouse Jumalan yläpuolelle, muka Jumalan huoneen hallitus, Jumalan valtakunta )
3.hänet nostetaan Jumalan yläpuolelle ( ks. edellä )
4.hän joutuu laulaessaan kertomaan/näyttelemään uskovaiselle sopimatonta tekstiä ( mitä???, eikö saatanaan sitominen ole sopimatonta uskovaiselle)
5.hänet puetaan oopperassa roolivaatteihin ja meikataan rooliin liittyvän näköiseksi ( miten on, hattu aina päässä, tupakka suussa, ja posket lommolla, hiukset ajettu, eikö hekin ole aikamoisia roolimalleja, koska jo erottaa muista ihmistä.)
6.oopperassa ja kilpailuissa käy kuuntelemassa vain maailmallisia ihmisiä, uskovainen ei sovi heidän seuraansa ( niin, eikö VL elä maailmassa, millä oikeudella he luokittelee meidät )
7.oopperassa saattaa joutua tanssimaan pari hypähdystä jonkun toisen kanssa tai yksin ( tanssitaanhan Raamatussa pitkin kirjaa )
8.hänelle taputetaan, taputukset eivät kuulu ihmiselle vaan Jumalalle(vaikkei hänellekään taputeta). ( miten oli viimeiset suuret seurat, piispalle ?)

Äänestä
  • Vastaatko Kempelainen vielä joihinkin kysymyksiin, joita on noussut mieleen tämän palstan myötä. Sanot että olet uskovainen ja nyt tahtoisin mielipiteesi siitä, MITEN uskovaisuus näkyy ihmisessä. Siis mitkä ovat uskovaisen tuntomerkit, mistä tietää että toinen on varmasti elävässä uskossa.

    Vastaa aivan konkreettisesti, ei esimerkiksi niin että on käynyt uskovien kasteella tms, vaan että miten elävä usko näkyy ihmisestä ulospäin, miten ihmisestä heijastuu tunnonrauha, joka mahdollisesti saa toisen kysymään, mistä rauhasi on peräisin.

    Äänestä

  • veeällä kirjoitti:

    Vastaatko Kempelainen vielä joihinkin kysymyksiin, joita on noussut mieleen tämän palstan myötä. Sanot että olet uskovainen ja nyt tahtoisin mielipiteesi siitä, MITEN uskovaisuus näkyy ihmisessä. Siis mitkä ovat uskovaisen tuntomerkit, mistä tietää että toinen on varmasti elävässä uskossa.

    Kyllä se käy, vaikka panit minut kovaan testiin, oikeutetusti, koska olen hieman kiivas luonne.

    Tuo, miten se näkyy on hankala sanoa, sillä tulee mieleen Jeesuksen sanaa ulospäin näyttämisestä, sillä elämä on kuitenkin ”kliffaa”” Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.

    Niin, mutta miksi kuitenkin koen olevan uskossa juuri niin kun Jeesus sitä opettaa.

    -   Ensinnäkin, olen Hänelle nimeltä kutusuttu ja olen Hänen, juuri sellaisena kun olen.
    -   En ole millään muotoa lain alla, luotan Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa.
    -   Tunnen kirjoitukset. ( Jeesus painotti loppunsa aikana, >> ettekö te tunne kirjoituksia ???.V)
    -   Saan nauttia useista eri armolahjoista, josta mainitsen parantamisen armolahjan sekä empaattisuuden lahjan, sillä elän nytkin usean kassa tiiviissä kirjeenvaihdossa, jopa omalla nimelleni.

    Mutta se miten se näkyy ulospäin? Ei kovinkaan, mutta kuitenkin karisma on kaiketi luettavissa.
    Ehkä on paras kertoa joistain henkilöistä, jotka ovat julkisuuden henkilöitä, josta Jeesus näkyy hyvin selvästi. Konsta Jylhä on yksi sellainen, samoin kun myös Arkkipiispat Mikko Juva, sekä John Wikström. Naisista ihailen Sari Esaijahia, siinä on armo, sekä evankeliumi, sekä myös armolahja, jolla saadaan nuora terveen urheilun pariin.

    Tulin itse aikoinani uskoon, siis tein ratkaisun lapsenuskon jälkeen, kun mustalaiskauppias tuli myymään pipoja, jolloin vaimoni kertoi minun häneltä kyseen, > oletko uskossa, koska näen silmissäsi Jeesuksen. Hän oli ja toi minulle sen, mitä oli tykönäni rukoillut, Jeesuksen.

    Niin, tälläistä, jospa sait jotain, kiitos kysymyksestäsi ja rauhaa.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    On se Jumala sinut nimeltä kutsunut ja olet sinä Hänen, mutta vielä sinulla on matkaa, miesriepu. Halu sinulla varmasti on , ei ole eppäilystäkään.Sekin on jo paljon. En sano muuta kuin että lue nuo vastuksesi tämän avauksen kysymyksiin ja sitten tämä kopiointi tuolta ylempää jostakin ketjusta."totutan vain VL oppia, ja samalla saan sen naurettavaksi, kuten sinutkin.

    Etkö todella tajua, tai se on takoituskin,e ttä vasta huomenna, että tämä oli lahkolle vi.....ua. "

    ja katso sitten noita sillä silmällä että jos ne olis kirjottanu joku muu joka sanoo iteänsä uskovaksi ja jopa kerskaa sillä ja kirjoitusten tuntemisella. Tuntuuko että tämäpä on sellaisen miehen kirjoitusta jolla on Pyhä Henki. En toivota sulle rauhaa mutta toivotan siunausta.Ja rukoilen puolestasi.

    Jos vikoja minusta ehdit, löydät niitä varmasti.

    Mutta vastasin sinulle todella sydämestäni ja sinä hieman poikkesit aiheesta, käytit vilpittömyyttäni hyväksesi. Toisaalta se vain vahvistaa ajatuksiani teistä.

    Kanssani voi käydä keskustelua asiallisesti, mutta kuten jo sinulle kerroin, toimin juuri sen mukaan kun omatuntoni käskee. Mustatko, kerroin myös sen, että olen kiivas luonne, jos ammutaan alle navan.

    Tarkoitukseni oli kirjoittaa toteutan, enkä totutan, tein suuren virheen, jonka ymmärtää vain ani harva, tyhmät älkööt siihen vaivautuko, kirjoittamalla tuotutan, joka piti olla toteutan, sillä sitähän se on. Toteutin SRK;n oppeja, paheksua tuollista äitiä, hyi sentään.

    Ymmärrän syyttelysi, jos todellakin kysymys on tuosta sanasta, totutan, mutta jos ylipäätään, pidän sinua hieman tyhmänä.

    Jeesuskin käytti vertauksia ja kaikenmoista esimerkkejä, joita piti sitten ja pitää sitten vääntää itselleen tietoa ja juuri tähän minä itse syyllistyin. Pyrin herättämään, sillä milessäni kävi, että avaaja olikin se lapsi, 7v.

    On todella naurettavaa aikaiselta ihmiseltä, äidiltä syyttää nettipalstaa siitä, mihin itse on osallistunut, salaamiseen ja valehteluun seurakunnastaan omille lapsilleen?? Tiedätkö muuten suurmepaa syntiä, johtaa oma lapsi harhaan. Kerro minulle joku toinen järjestö sodanjälkeisessä Suomessa, joka on saanut niin totaalista mielipahaa, niin monta ihmistä mielisairaalaan, omasta vaikutuspiiristään, kun SRK, Jehovan todistajatykin ovat kaukana takana, ja minä olen mielestäsi mauton. Veli hyvä olet itse osa tätä järjestöä, jolla on luurankoja kaapissa, ja syytät minua piruilusta. Piruilun tarkoitus on herättää, kun muu ei auta.

    Onko nämä saatanaan sitomiset sitten jotain Hnegen Hedelmiä, jos niitä yleensä on meidän keskutelumme tiimoilla, minun ja sinun, koska käytit väärin luottamustani, et luvallani, vaan omallasi.

    Ei henkilökohtaista, mutta kiivasta, kun muu ei auta.

    Äänestä

  • veeällä kirjoitti:

    Vastaatko Kempelainen vielä joihinkin kysymyksiin, joita on noussut mieleen tämän palstan myötä. Sanot että olet uskovainen ja nyt tahtoisin mielipiteesi siitä, MITEN uskovaisuus näkyy ihmisessä. Siis mitkä ovat uskovaisen tuntomerkit, mistä tietää että toinen on varmasti elävässä uskossa.

    Vastaa aivan konkreettisesti, ei esimerkiksi niin että on käynyt uskovien kasteella tms, vaan että miten elävä usko näkyy ihmisestä ulospäin, miten ihmisestä heijastuu tunnonrauha, joka mahdollisesti saa toisen kysymään, mistä rauhasi on peräisin.

    Vaikka en ole Kempeleläinen, yksi kommentti:
    Ihmisellä ei ole sellaisia tuntomerkkejä, josta hänet VARMASTI voisi tunnistaa, että tämä on uskomassa. Sellaisia ei yksinketaisesti ole.
    Sekä uskovaista että ateistia voi näytellä kuka vaan.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Jos vikoja minusta ehdit, löydät niitä varmasti.

    Mutta vastasin sinulle todella sydämestäni ja sinä hieman poikkesit aiheesta, käytit vilpittömyyttäni hyväksesi. Toisaalta se vain vahvistaa ajatuksiani teistä.

    Kanssani voi käydä keskustelua asiallisesti, mutta kuten jo sinulle kerroin, toimin juuri sen mukaan kun omatuntoni käskee. Mustatko, kerroin myös sen, että olen kiivas luonne, jos ammutaan alle navan.

    Tarkoitukseni oli kirjoittaa toteutan, enkä totutan, tein suuren virheen, jonka ymmärtää vain ani harva, tyhmät älkööt siihen vaivautuko, kirjoittamalla tuotutan, joka piti olla toteutan, sillä sitähän se on. Toteutin SRK;n oppeja, paheksua tuollista äitiä, hyi sentään.

    Ymmärrän syyttelysi, jos todellakin kysymys on tuosta sanasta, totutan, mutta jos ylipäätään, pidän sinua hieman tyhmänä.

    Jeesuskin käytti vertauksia ja kaikenmoista esimerkkejä, joita piti sitten ja pitää sitten vääntää itselleen tietoa ja juuri tähän minä itse syyllistyin. Pyrin herättämään, sillä milessäni kävi, että avaaja olikin se lapsi, 7v.

    On todella naurettavaa aikaiselta ihmiseltä, äidiltä syyttää nettipalstaa siitä, mihin itse on osallistunut, salaamiseen ja valehteluun seurakunnastaan omille lapsilleen?? Tiedätkö muuten suurmepaa syntiä, johtaa oma lapsi harhaan. Kerro minulle joku toinen järjestö sodanjälkeisessä Suomessa, joka on saanut niin totaalista mielipahaa, niin monta ihmistä mielisairaalaan, omasta vaikutuspiiristään, kun SRK, Jehovan todistajatykin ovat kaukana takana, ja minä olen mielestäsi mauton. Veli hyvä olet itse osa tätä järjestöä, jolla on luurankoja kaapissa, ja syytät minua piruilusta. Piruilun tarkoitus on herättää, kun muu ei auta.

    Onko nämä saatanaan sitomiset sitten jotain Hnegen Hedelmiä, jos niitä yleensä on meidän keskutelumme tiimoilla, minun ja sinun, koska käytit väärin luottamustani, et luvallani, vaan omallasi.

    Ei henkilökohtaista, mutta kiivasta, kun muu ei auta.

    Mistä ihmee luottamuksista sinä nyt puhut.Eihän tässä mitään luottamuksellisia asioita käsitellä. Kysäisinpä vain että miten ymmärrät uskovaisuuden kun täällä tuot esiin niin kovasti omaa uskovaisuuttasi ja aina peilat sitä vL,iin jotka ovat mielstäsi kaikkea muuta. Siis teet meistä niin raakaa pilkkaa että harvoin julkijumalatoomaksi tunnustautuvakaan kenestäkää lähimmäisistään niin tekee. Jos tuntee kirjoitukset niin siellä ei tuohon kehoteta vaan vihollistakin pitäsi rakastaa vaikka vihollinen olis vaikka vl kuten sulla.

    En minä vikoja sinusta hae vaan haluaisin hoksauttaa että viha pitäs yrittää käsitellä ja sopia ainakin omalta osaltaan ja päästä siitä yli. Jeesuksen avulla se onnistuu ja tulee armo ja anteeksiantamus tilalle ja sitten nuo puheetkin saa toisen sävyn. siunausta sinulle.

    Olet kai huomannut, että vastukseni ovat kolmea eri tyyliä edustuvia, sarkastisia, johon sinulle ei riitä paukut, emotionaalisia, johon sinun piti vastata, ja se on sitä luottamusta, ja pelastavia, jossa kerron teille raukoille, että elätte antikristus- seurakunnassa, valitettavasti. Nämä eivät vähennä minun uskoani ollenkaan, joten siihen on teidän turha vedota, se on selvä, ja se on Jeesus Kristus, ilman välikäsiä.

    Ei julkijumalaton tajua mitään saatanaan sitomisesta ja kasteväärielyistä, Hänellä ei ole tietoa, eikä tarvetta puuttuu niihin, me tuomme teille vain evankeliumia, kuten on käsketty.
    ””””Jos tuntee kirjoitukset niin siellä ei tuohon kehoteta vaan vihollistakin pitäsi rakastaa vaikka vihollinen olis vaikka vl kuten sulla. ””” Veli hyvä, juuri siksihän olen täällä, jotta voin teille niitä kertoa. Juuri sitten saadaan myös teille se rakkaus meitä muita kohtaan, olen aina kunnioittanut penkkiläistä uskovaa SRK;ssa. Mutta nämä saatanan sitojat, onko ne todella sinun kavereitasi, ainakin sama oppi heillä on. Heitä todellekin tekee tiukkaa rakastaa, mutta Jumala onneksi tekee sen puolestani.

    Minä en veli hyvä vihaa ketään, mutta olen kiivas tyhmyyttä, sekä Jumalattomuutta vastaan, kuten valehtelua ja Isien perinnesääntöjä, kuten vaimon pahoinpitelyä rammaksi, joka teki narusidoksen.

    Kunnioita sinua, ja Rakastan, ei jatketa enää, ei tunnu kivalta ja en myös saa kohta unta, sillä olin liian henkilökohtainen, jää siunatuksi, Jussi.

    Äänestä

miten on taidemaalarina toimiminen? Toiseksi, jos joku ansioituu jossain ammatissa ja hänelle ostetaan suurella rahalla esim. neuvoksen arvonimi, onko sekin väärin?
Entäpä, jos joku tekee suuren keksinnön ja hänet palkitaan ja hänet nostetaan ns. jalustalle?
Missäpä kulkee raja - lienee vain omassatunnossa?

Äänestä

...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskovaisena kirjoitti:

Vl:n perustelut miksi vl ei voi olla oopperalaulaja tai käydä kilpailemassa, koska tuo ihminen hakee tuolloin itselleen:
1.kunniaa
2.hänet nostetaan ihmisten yläpuolelle
3.hänet nostetaan Jumalan yläpuolelle
4.hän joutuu laulaessaan kertomaan/näyttelemään uskovaiselle sopimatonta tekstiä
5.hänet puetaan oopperassa roolivaatteihin ja meikataan rooliin liittyvän näköiseksi
6.oopperassa ja kilpailuissa käy kuuntelemassa vain maailmallisia ihmisiä, uskovainen ei sovi heidän seuraansa
7.oopperassa saattaa joutua tanssimaan pari hypähdystä jonkun toisen kanssa tai yksin
8.hänelle taputetaan, taputukset eivät kuulu ihmiselle vaan Jumalalle(vaikkei hänellekään taputeta).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu