Aika monelle käy niin, että aikansa lain alla taisteltuaan, on armon löytääkseen luovuttava vl -uskosta.
Se on monelle helpotus, kuten olemme saaneet tällä palstalla usein lukea.
Kun ihminen eroaa vl:sta, on se myös rankka prosessi. Hänellä on usein hyvin ristiriitainen, joskin vapautunut mieliala.
Vl:sta eronneen tuntemuksiin kuuluu myös epävarmuus pelastuksesta ja yksinäisyyden kokemus, vaikeus luottaa muihin uskonsuuntiin/ihmisiin.
Vaarana on vl -ystävien houkuttelu takaisin, kenties hieman kiristämälläkin. Kyse on niin herkistä asioista.
Kuinka olla tällaisen ihmisen tukena?
Ainakin hän tarvitsee kuuntelijaa ja hyväksyntää, sekä rakkaudellista sanomaa Jeesuksesta, joka ei hylkää lastaan, vaikka hän ei kuuluisi johonkin tietyn nimiseen porukkaan.
Se on monelle helpotus, kuten olemme saaneet tällä palstalla usein lukea.
Kun ihminen eroaa vl:sta, on se myös rankka prosessi. Hänellä on usein hyvin ristiriitainen, joskin vapautunut mieliala.
Vl:sta eronneen tuntemuksiin kuuluu myös epävarmuus pelastuksesta ja yksinäisyyden kokemus, vaikeus luottaa muihin uskonsuuntiin/ihmisiin.
Vaarana on vl -ystävien houkuttelu takaisin, kenties hieman kiristämälläkin. Kyse on niin herkistä asioista.
Kuinka olla tällaisen ihmisen tukena?
Ainakin hän tarvitsee kuuntelijaa ja hyväksyntää, sekä rakkaudellista sanomaa Jeesuksesta, joka ei hylkää lastaan, vaikka hän ei kuuluisi johonkin tietyn nimiseen porukkaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ainakin oikein uskomassa olevalle tule mieleen, että rakastaa poispoikennutta enemmän kuin maailma rakastaa? Ja sanasi, että tuntee olevansa "helpottunut" on varmaankin juuri päinvastoin! Jos ns tuomion alta, kuten sanoit on päässyt pois, niin silloinhan henkilöllä on anteeksi saamattomat synnit tunnolla - ja tuolloin usein haetaan apua mm alkoholista, huumeista yms. ja paras lääke olisi varmaan saada tunnon rauha! Minä en ainakaan hylkää heitä!
siten, että kerron, että tervetuloa takasin.
Kyllä se Jumala antaa voimaa siihen.
Ja kerron, että se ei ole lähtenyt Jumalasta sellaiset asiat,että te uskon kielsitte, vaan sielunvihollisesta.
Jumala haluaa kaikille pelkkää hyvää.
Ja rukoilen, että Jumala antais teille palaamisen armon.
heittelitte saatanalle keinotekoisillakin syillä ns. valtataistelun seurauksena.
Sen ajan jälkeen ihmisten omattunnot on sidottu ihmisoppeihin:
- Koreus on rajattu korvakoruihin ja hiusvärjäykseen.
- Ahneus on kautta linjan selitetty Jumalan siunaukseksi ja liikemieskyvyksi.
- Ajallisen kunnian tavoittelu on hyväksytty kaikilla muilla tavoin, kuin urheilemalla.
- Lähetyustyö on supistettu oman maan sisälähetystoimintaan oman yhteisön sisälle.
- Pyhän Hengen työ väheksytään ja halveksitaan.
- Rinta kaarella kehutaan oman joukon paremmuutta ja luetellaan litanioittain ansiota alkaen lapsilukumäärästä, niin kuin hengellisesti rikkaat fariseukset ikään.
- Uskovaiset ovat alkaneet pilkkaamaan syntiin joutuneeita ja heränneitä ihmisiä sen sijaan, että kuuntelisivat heitä ja neuvoisivat rakkaudella,
- Ystävällisten sanojenkin ehdoksi asetetaan tulon Rauhanyhdistykselle, jne.
Kuinka saatanalle heitetty voi lähestyä tuollaista joukkoa
Samoja ajatuksia minullakin. Tärkeänä pidän oman uskon säilyttämisen. On ihana mennä pyhäinpäivänä kirkkoon osallistumaan messuun ja laulamaan ihania virsiä.
Olen joskus kaivannut saman tien (ulos srk-laisesta liikkeestä) kulkeneiden tapaamista.
Joidenkin kirkkopäivien yhteydessä?
Vl-liikkeestä lähtenyt kaipaa usein vapauden kokemusta, eikä halua tai uskalla oikein liittyä mihinkään toiseen seurakuntaan.
Kuitenkin ikävä todelliseen rakkaudelliseen kristittyjen yhteyteen on olemassa.
Ehkä moni haluaakin olla syrjästä katsojan roolissa, laulaa yksin kirkon uumenissa virsiä, ja valvoa ettei kukaan enää tule rajojen yli ja yritä vaikuttaa mieleen.
Sekin on jotenkin surullista.
Miksei voi käydä niinkin, että jää niin yksinäiseksi kulkijaksi, että sortuu maailmaan. Suojattua elämää elänyt vl on maailman tuulissa monelle vaaralle altis!
Onnellisempiakin tarinoita varmaan on, kertokaahan jos jaksatte!
Itselläni ainakaan VL:sta lähteneenä ei ole kaipuuta minkään uskon(non) piiriin. Voisin yhtä hyvin osallistua jonkin itämaisen uskonnon rituaaleihin kuin kristinuskon. Kirkosta olen eronnut, mutta Jumalaan kuitenkin uskon. Minun jumalakäsitykseen riittää suora henkilökohtainen yhteys, mitään välikappaletta ei tarvita. Luonnollisesti siis raamattu on minulle vain yksi uskonnollinen kirja.
Uskonnoissa en sinänsä näe mitään pahaa, jos ne toimivat rakkauden sanansaattajina.
Lahkolliset tulkinnat raamatusta synti- ja pelastuskäsityksineen ovat minun mielestä rakkaudettomia.
Yhteyttä toisiin, ystävyyttä ja rakkautta varmaan jokainen ihminen sisimmässään kaipaa. Näitä voi toteuttaa ilman uskontoja.
VL-uskon mukainen ajatus siitä, että synti erottaa lähtijän joukosta (ja lähtijä mahdollisesti alkaa hurvitella mitä irstaimmissa synneissä) tuntuu oudolta. Parhaimmillaan huvittaa.