Ei jaksa...

Oli pakko tulla tänne purkautumaan, kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Olen koko syksyn ollut hirmuisen väsynyt, ja opiskelu on tuntunut ylettömän raskaalta ja hankalalta, kun energia ei riitä siihen, että jaksaisi vaatia itseltään tarpeeksi. Olen turhautunut itseeni, kun tiedän, että pystyisin parempaan, mutta toisaalta ei jaksa eikä saa aikaiseksi. Liian monena aamuna on vain sammuttanut herätyskellon ja vetänyt peiton korviin, ja koulussa ei jaksa keskittyä riittävästi. Muutaman viikon päästä pitäisi alkaa työharjoittelu, mutta en ole saanut aikaiseksi etsiä harjoittelupaikkaa – toisaalta paikka on jäänyt hakematta, koska tunnen, että taidot eivät riitä.

Kotona kaikki on sekaisin, tiskit tiskaamatta, roskat viemättä ja kaikki pitkin poikin, kun koulun jälkeen vain kaatuu sänkyyn ja jää sinne, tai jumiutuu sohvan nurkkaan istumaan ja jahkailemaan. Ruoanlaitto on jäänyt vallan, kun ei jaksa, ja toisaalta ensin pitäisi jaksaa siivota keittiö ja tiskata, jotta edes pystyisi mitään tekemään.

Äsken tulin koulusta, ja aloin itkeä, kun mietin tätä kaikkea. Tunnistan itsestäni masennuksen oireet – olen masennukseen saanut hoitoa, ja lääkitys on parhaillaankin päällä, mutta luulin jo ohittaneeni pahimman, kun aloin uudelleen opiskella pitkän sairasloman jälkeen. Nyt pelottaa, kun vanha epävarmuus ja epätoivo ovat taas tulleet esiin...
2377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lääkärisi, apteekkari ja reseptitiedot kertovat kyllä miten hitaasti aine vaikuttaa. Muta jos olet käyttänyt jo pidempään sitä, nopeasti lääkärin luo koska sinulla saattaakin olla aivan liian pieni annos sitä !

Äänestä

hei.

Ymmärrän sinua ja tilanteesi oikein hyvin. välillä on vaikeita hetkiä elämässä mutta sinä selviät niistä. Usko siihen! Älä aliarvioi itseäsi!:)
uskon että olet ihminen jolla on paljon annettavaa vielä tulevaisuudessa.
Minulle monen vuoden ongelmani ovat olleet minulle hyödyksi. Olen kasvanut ihmisenä enemmän ja ajattelen asioita eritavalla kun normaali 16.vuotias. Lisäksi haluan päästä tekemään töitä huumenuorten parissa ja taito osata asettua toisen asemaan on hyödyksi siinä. Itsellä pitää olla kokemusta vaikeista hetkistä jos haluaa auttaa muita.
Oletko ajatellut että ehkä koet sen takia nyt kaikkea? Jumala saattaa haluta käyttää sinua toisten ihmisten auttamiseen? en tiedä.. Mieti asiaa.
Koita jaksaa ja siunausta!:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sattuu... kirjoitti:

Oli pakko tulla tänne purkautumaan, kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Olen koko syksyn ollut hirmuisen väsynyt, ja opiskelu on tuntunut ylettömän raskaalta ja hankalalta, kun energia ei riitä siihen, että jaksaisi vaatia itseltään tarpeeksi. Olen turhautunut itseeni, kun tiedän, että pystyisin parempaan, mutta toisaalta ei jaksa eikä saa aikaiseksi. Liian monena aamuna on vain sammuttanut herätyskellon ja vetänyt peiton korviin, ja koulussa ei jaksa keskittyä riittävästi. Muutaman viikon päästä pitäisi alkaa työharjoittelu, mutta en ole saanut aikaiseksi etsiä harjoittelupaikkaa – toisaalta paikka on jäänyt hakematta, koska tunnen, että taidot eivät riitä.

Kotona kaikki on sekaisin, tiskit tiskaamatta, roskat viemättä ja kaikki pitkin poikin, kun koulun jälkeen vain kaatuu sänkyyn ja jää sinne, tai jumiutuu sohvan nurkkaan istumaan ja jahkailemaan. Ruoanlaitto on jäänyt vallan, kun ei jaksa, ja toisaalta ensin pitäisi jaksaa siivota keittiö ja tiskata, jotta edes pystyisi mitään tekemään.

Äsken tulin koulusta, ja aloin itkeä, kun mietin tätä kaikkea. Tunnistan itsestäni masennuksen oireet – olen masennukseen saanut hoitoa, ja lääkitys on parhaillaankin päällä, mutta luulin jo ohittaneeni pahimman, kun aloin uudelleen opiskella pitkän sairasloman jälkeen. Nyt pelottaa, kun vanha epävarmuus ja epätoivo ovat taas tulleet esiin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu