Pienet muksut ja uusi kumppani

Hei haloo!!

Lueppa vähän tarkemmin ja ajatuksella!!

"Muksut on 2,5v ja toinen 9kk. Olen siis itse mies ja mietin että millaiseksi etävanhemmuus uusi parisuhde ehkä muodostuu... Tietenkin toivon että löydän jonkun joka suhtautuu vähintään lämpimästi lapsiini"

Alkuperäinen sanoo varsin tarkasti, että hän on itse mies, siis isä ja etävanhempi. Ja pohtii asiaa silt kannalta JOS joskus löytää itselleen uuden naisen. Käsittääkseni ei ole vielä sellaista.

Kun mies jättää parisuhteen hän ei jätä välttämättä lapsiaan paitsi käytännön järjestelyjen kautta. Etävanhemmuus ei tarkoita passiivista vanhemmuutta, esim. mun tapauksessa vanhemmuus on liki päivittäistä.

Ja biologinen vanhemmuus ei takaa hyvää vanhemmuutta; ei-biologinen huoltaja voi olla varsin pätevä vanhempi lapselle etenkin jos hän välittää.

Ja kuten joku tuossa jo totesikin niin minä olen todellakin tuo lasten isä ja tahdon tietää kokemuksia kun nainen on astunut uusPERHEESEEN - koska sitä todellakin parisuhde jossa muksut pyörivät aktiivisesti on väistämättä; perheympäristö. Perheyhteisö ei välttämättä riipu biologisesta vanhemmuudesta ja lapsella todellakin voi olla montakin perheyhteisöä joihin kuuluu myös ei-sukulaisia käytännön tason roolimallin ja huoltajan ja kasvattajan asemassa; mitäpä tuo olisi paitsi äitinä olemista vaikka sitä nimitystä nyt välttämättä käytetä?

Yksi kriteerini tulevalle kumppanille on se että hän on lämmin lapsiani kohtaan. Se on ehdoton vaade. Onnellinen olen jos uusi kumppanini pitää lapsiani periaatteessa omina lapsinaan sen aikaa kun he meillä ovat, eikä siinä minusta mitään väärää on. Ihmiselle - etenkin lapselle - "liikaa" rakkautta ja välinpitämistä kun on melkein tarpeeksi.

Mutta... olisi tosiaan kiva kuulla näitä ajatuksia naisilta jotka itse lapsettomina ovat ryhtyneet suhteeseen lapsellisen miehen kanssa ;-)

ap. kirjoitti:

Kun mies jättää parisuhteen hän ei jätä välttämättä lapsiaan paitsi käytännön järjestelyjen kautta. Etävanhemmuus ei tarkoita passiivista vanhemmuutta, esim. mun tapauksessa vanhemmuus on liki päivittäistä.

Ja biologinen vanhemmuus ei takaa hyvää vanhemmuutta; ei-biologinen huoltaja voi olla varsin pätevä vanhempi lapselle etenkin jos hän välittää.

Ja kuten joku tuossa jo totesikin niin minä olen todellakin tuo lasten isä ja tahdon tietää kokemuksia kun nainen on astunut uusPERHEESEEN - koska sitä todellakin parisuhde jossa muksut pyörivät aktiivisesti on väistämättä; perheympäristö. Perheyhteisö ei välttämättä riipu biologisesta vanhemmuudesta ja lapsella todellakin voi olla montakin perheyhteisöä joihin kuuluu myös ei-sukulaisia käytännön tason roolimallin ja huoltajan ja kasvattajan asemassa; mitäpä tuo olisi paitsi äitinä olemista vaikka sitä nimitystä nyt välttämättä käytetä?

Yksi kriteerini tulevalle kumppanille on se että hän on lämmin lapsiani kohtaan. Se on ehdoton vaade. Onnellinen olen jos uusi kumppanini pitää lapsiani periaatteessa omina lapsinaan sen aikaa kun he meillä ovat, eikä siinä minusta mitään väärää on. Ihmiselle - etenkin lapselle - "liikaa" rakkautta ja välinpitämistä kun on melkein tarpeeksi.

Mutta... olisi tosiaan kiva kuulla näitä ajatuksia naisilta jotka itse lapsettomina ovat ryhtyneet suhteeseen lapsellisen miehen kanssa ;-)

Lue lisää

Mutta käytännössä tuon toteuttaminen on paljon vaikeampaa. Itse seurustelin vähän aikaa miehen kanssa, jolla oli lapsi, ja jouduin toteamaan, etten siihen pysty. Lapsi määräsi liikaa elämäntahtia ja aikataulua, enkä ollut siihen lapsettomana lainkaan valmistautunut. Oman lapsen kanssa olisi varmasti eri asia, silloin äitiyteen olisi saanut kypsyä pikkuhiljaa ja lasta rakastaisi silloinkin kun se ärsyttäisi.

Toisen lapsi ei tunnu yleensä omalta - varsinkaan kun hänellä on jo jossain äiti , joka koko ajan vaikuttaa taustalla. Eikä minun mielestäni toisen lasten tarvitsekaan tuntua omalta. Eräs ystäväni sanoi, että hän rakastaa miestään mutta ei rakasta tämän lapsia. Olen myös ymmärtänyt, että uusperheen pyörittäminen ei tosiaan ole mitään herkkua. Siinä syntyy kaikenlaisia negatiivisia tunteita niin uudelle kumppanille, lapsille kuin muillekin asianosaisille. Ehkä se onnistuu parhaiten naiselta, jolla on myös omia lapsia. Hän osaa ehkä paremmin joustaa.

Mutta toivottavasti löydät perheonnen!

Parisuhteeseen tarvitaan kaksi. Jos parisuhde ei toimi tai on tapahtunut jotain anteeksiantamatonta, niin on aivan turha jaella "palatkaa yhteen" -kommentteja.

Alkuperäinen ei suinkan kysynyt neuvoa, että miten palata yhteen vaan katse on tulevassa. Eikä se vanhemmuus erossa välttämättä katoa minnekään ja ap. teksti oli sen verran kypsää, että uskoisin hänen jatkossakin hoitavan isyytensä.

ap:lle: Uskon monen arvostavan isää, joka välittää lapsistaan ja ositta sen myös käytännössä. Uuden kumppanin löytäminen voi olla haastavaa, mutta ei mahdotonta.

aika! kirjoitti:

Parisuhteeseen tarvitaan kaksi. Jos parisuhde ei toimi tai on tapahtunut jotain anteeksiantamatonta, niin on aivan turha jaella "palatkaa yhteen" -kommentteja.

Alkuperäinen ei suinkan kysynyt neuvoa, että miten palata yhteen vaan katse on tulevassa. Eikä se vanhemmuus erossa välttämättä katoa minnekään ja ap. teksti oli sen verran kypsää, että uskoisin hänen jatkossakin hoitavan isyytensä.

ap:lle: Uskon monen arvostavan isää, joka välittää lapsistaan ja ositta sen myös käytännössä. Uuden kumppanin löytäminen voi olla haastavaa, mutta ei mahdotonta.

Lue lisää

parisuhde on toiminut ihan riittävän hyvin, koska kaksi pienokaista on noin nopeassa tahdissa maailmaan saatettu. Tuossa vaiheessa tahtia kuuluukin hiljentää ja keskittyä enenmmän lapsiin.
En tiedä, mitä tarkoitat anteeksiantamattomalla, mutta aika paljon voi antaa anteeksi lastensa toiselle vanhemmalle. Jos jotakin sellaista on tapahtunut, on syy luultavasti miehen. Kahden vauvan äiti tuskin sellaiseen pystyy, ehtii tai jaksaa.
Ei naimisissa olla koeajalla. Naimisissa ollaan tukemassa toisiaan ja pitämässä huolta lapsista.

hyvä mies kirjoitti:

parisuhde on toiminut ihan riittävän hyvin, koska kaksi pienokaista on noin nopeassa tahdissa maailmaan saatettu. Tuossa vaiheessa tahtia kuuluukin hiljentää ja keskittyä enenmmän lapsiin.
En tiedä, mitä tarkoitat anteeksiantamattomalla, mutta aika paljon voi antaa anteeksi lastensa toiselle vanhemmalle. Jos jotakin sellaista on tapahtunut, on syy luultavasti miehen. Kahden vauvan äiti tuskin sellaiseen pystyy, ehtii tai jaksaa.
Ei naimisissa olla koeajalla. Naimisissa ollaan tukemassa toisiaan ja pitämässä huolta lapsista.

Lue lisää

»Jos jotakin sellaista on tapahtunut, on syy luultavasti miehen.»

Varsinaista naisen logiikkaa tyyliin: ”Nainen on aina oikeassa. Jos nainen kaikesta huolimatta on väärässä, on mies silti enemmän väärässä.”

Voi hyvä luoja, luulin tuota vitsiksi.


En ole ihan varma mitä tarkoitit, mutta epäilen pettämistä. Jos tarkoitit tätä, niin itse ainakin tunnen hyvinkin läheisesti kahden lapsen (joista toinen alle ½v vauva) äidin joka pystyi, ehti ja jaksoi pettää ja rakastua toiseen.
Äidin pystyminen, ehtiminen ja jaksaminen on helppoa nimenomaan silloin, kun isä todellakin huolehtii lapsistaan.

Pariton.Isä kirjoitti:

»Jos jotakin sellaista on tapahtunut, on syy luultavasti miehen.»

Varsinaista naisen logiikkaa tyyliin: ”Nainen on aina oikeassa. Jos nainen kaikesta huolimatta on väärässä, on mies silti enemmän väärässä.”

Voi hyvä luoja, luulin tuota vitsiksi.


En ole ihan varma mitä tarkoitit, mutta epäilen pettämistä. Jos tarkoitit tätä, niin itse ainakin tunnen hyvinkin läheisesti kahden lapsen (joista toinen alle ½v vauva) äidin joka pystyi, ehti ja jaksoi pettää ja rakastua toiseen.
Äidin pystyminen, ehtiminen ja jaksaminen on helppoa nimenomaan silloin, kun isä todellakin huolehtii lapsistaan.

Lue lisää

raskauksien ja synnytysten jälkeen fyysisesti ja psyykkisesti väsynyt ja herkkä. Siihen päälle yövalvomiset ja mahdollinen masennus. Sikäli kuin tiedän, jopa oikeusistuimissa vastasynnyttäneet naiset tuomitaan lieventävien asianhaarojen mukaisesti.
Isän pitäisi tuossa elämänvaiheessa antaa vaimolleen paljon tukea ja apua sekä ymmärtämystä. Muuten vaimo voi etsiä sitä muualta.
Olen sitä mieltä, että sekä miesten että naisten, jotka ovat hankkineet maailman lapsen, pitäisi ottaa vastuu lapsestaan ja perheestään. Jos toinen ei siihen tilapäisesti pysty, on toisen kannettava vastuu hänenkin puolestaan.

hyvä mies kirjoitti:

raskauksien ja synnytysten jälkeen fyysisesti ja psyykkisesti väsynyt ja herkkä. Siihen päälle yövalvomiset ja mahdollinen masennus. Sikäli kuin tiedän, jopa oikeusistuimissa vastasynnyttäneet naiset tuomitaan lieventävien asianhaarojen mukaisesti.
Isän pitäisi tuossa elämänvaiheessa antaa vaimolleen paljon tukea ja apua sekä ymmärtämystä. Muuten vaimo voi etsiä sitä muualta.
Olen sitä mieltä, että sekä miesten että naisten, jotka ovat hankkineet maailman lapsen, pitäisi ottaa vastuu lapsestaan ja perheestään. Jos toinen ei siihen tilapäisesti pysty, on toisen kannettava vastuu hänenkin puolestaan.

Lue lisää

Vaan minun lapseni äiti ei ollut fyysisesti eikä psyykkisesti väsynyt eikä masentunut. Kannustinpa vaan harrastamaan ja itse hoidin lapsia silloin niin sieltäpä harrasteen parista löytyikin entistä ihanampi mies.

Mitä siis tein väärin?

Pariton Isä kirjoitti:

Vaan minun lapseni äiti ei ollut fyysisesti eikä psyykkisesti väsynyt eikä masentunut. Kannustinpa vaan harrastamaan ja itse hoidin lapsia silloin niin sieltäpä harrasteen parista löytyikin entistä ihanampi mies.

Mitä siis tein väärin?

Lue lisää

Et välttämättä mitään. Saattaa olla että exäsi oli kanssasi ehkä alunperinkin vääristä syistä; tahtoi perheen muttei ollut kanssasi tunteissaan - olit ehkä teknisesti hyvä isä mutta sitten kumppanina ehkä korkeintaan kelpoisa.

Silloin - kun parempi tulee kohdalle - on pakko valita... ja aika usein me ihmiset seurataan sitä itsekästä reittiä, kuten minäkin tässä olen tehnyt vaikka sinänsä en ole lähtenyt uuden matkaan... vaan ennemminkin raivannut elämääni tilaa.

Tossa tilanteessa virhe siis on tapahtunut tietyssä mielessä jo kauan sitten, se vain ilmenee tällä tavalla. Eikä se ole sinun virheesi vaikka ehkä kivut sulle lankeaakin.

Miten sitten säilyttää usko naisiin? Kannattaa katsoa oikeasti ja rehellisesti taaksepäin. Oliko parisuhde ihan oikeasti loistava, toimiva, avoin? Tunsitko kumppanisi? Tiesitkö hänen perimmäiset toiveet ja tarpeet? Avautuiko hän sinulle oikeasti? - Jos ei niin sulla ei ollut oikeaa elämänkumppania, ei sellaista joka varmasti pysyis rinnallasi. Tällöin on mahdollista että löydät vielä jonkun joka kävelee kanssasi ne viimeisetkin metrit sinne pysyvään parisuhteeseen koko sydämestään, eikä vain sido itseään teknisesti ja sitten häivy kun parempi tarjous tulee kohdalle.

Pariton Isä kirjoitti:

Vaan minun lapseni äiti ei ollut fyysisesti eikä psyykkisesti väsynyt eikä masentunut. Kannustinpa vaan harrastamaan ja itse hoidin lapsia silloin niin sieltäpä harrasteen parista löytyikin entistä ihanampi mies.

Mitä siis tein väärin?

Lue lisää

moneksi.
En tiedä vaimosi syitä, mutta epäkypsältä ja vastuuttomalta tuollainen vaikuttaa.
Kuten olen jo todennut, avioliitto ei ole enää koeaikaa. Kokeilut, päätökset ja sitoutuminen on tehtävä ennen naimisiin menoa ja viimeistään silloin, kun lapsi ilmoittaa tulostaan.
Lapset ja yhteiskunta maksavat laskun holtittomuudesta.

hyvä mies kirjoitti:

moneksi.
En tiedä vaimosi syitä, mutta epäkypsältä ja vastuuttomalta tuollainen vaikuttaa.
Kuten olen jo todennut, avioliitto ei ole enää koeaikaa. Kokeilut, päätökset ja sitoutuminen on tehtävä ennen naimisiin menoa ja viimeistään silloin, kun lapsi ilmoittaa tulostaan.
Lapset ja yhteiskunta maksavat laskun holtittomuudesta.

Lue lisää

Emme kyllä olleet naimisissa. Yhteiskunnalle eromme taas ei ole tuottanut mitään menoja.

Ja onneksi lapsikin voi kaikinpuolin hyvin, pitkälti meidän vanhempien yhteistyön ansiosta (ei ero sentään yhteistyökykyämme tuhonnut).

ei kukaan toinen nainen voi rakastaa lapsiasi samalla tavalla kuin te oikeat vanhemmat, koita muistaa se!
minusta sinun kyllä pitäisi aloittaa uusi elämä ihan itsesi ja lastesi kanssa, olethan epäonnistunut jo elämäsi tärkeimmässä parisuhteessa! seuraavissa olisi vielä vaikeampi onnistua, koska sinulla on lapsia ja uudella naisella mahdollisesti ei ole.
miksi pitäisi rynniä uuteen parisuhteeseen , etkö voi myöntää, että sinusta ei näköjään ole aviomieheksi, keskity siis olemaan isä!

äitiliinikkä kirjoitti:

ei kukaan toinen nainen voi rakastaa lapsiasi samalla tavalla kuin te oikeat vanhemmat, koita muistaa se!
minusta sinun kyllä pitäisi aloittaa uusi elämä ihan itsesi ja lastesi kanssa, olethan epäonnistunut jo elämäsi tärkeimmässä parisuhteessa! seuraavissa olisi vielä vaikeampi onnistua, koska sinulla on lapsia ja uudella naisella mahdollisesti ei ole.
miksi pitäisi rynniä uuteen parisuhteeseen , etkö voi myöntää, että sinusta ei näköjään ole aviomieheksi, keskity siis olemaan isä!

Lue lisää

Minä menen ja etsin arvoiseni kumppanin ja aion olla hänelle helvetin hyvä mies, sellainen millainen mulla pitäis olla oikeus olla ollut alunperinkin. Ja kyllä, aion niittää kiitosta ja kunniaa sellaisesta parisuhteesta jonka haluan ja jollainen parisuhteen mielestäni pitäisi olla. Ja jollainen tämä ei ole ollut.

Jos haluat yleensäkin ihmisiä tuomita niin kannattaisiko ensin katsoa koko kuvaa?

Tiedätkö esim. kuinka kauan me ollaan nyt eroa käyty läpi? Entä tiedätkö mun emoitionaalisen eriytyneisyyden tason tai yleensäkään valmiuden parisuhteeseen? Tiedätkö mikä mussa on hyvää ja mikä huonoa? Tiedätkö mitä virheitä kumppanini on tehnyt?

Joten...

Jos et oikeasti tunne mua...

... voisit vaikka pyytää anteeksi, vaikka olenkin tuntematon.

ap. kirjoitti:

Minä menen ja etsin arvoiseni kumppanin ja aion olla hänelle helvetin hyvä mies, sellainen millainen mulla pitäis olla oikeus olla ollut alunperinkin. Ja kyllä, aion niittää kiitosta ja kunniaa sellaisesta parisuhteesta jonka haluan ja jollainen parisuhteen mielestäni pitäisi olla. Ja jollainen tämä ei ole ollut.

Jos haluat yleensäkin ihmisiä tuomita niin kannattaisiko ensin katsoa koko kuvaa?

Tiedätkö esim. kuinka kauan me ollaan nyt eroa käyty läpi? Entä tiedätkö mun emoitionaalisen eriytyneisyyden tason tai yleensäkään valmiuden parisuhteeseen? Tiedätkö mikä mussa on hyvää ja mikä huonoa? Tiedätkö mitä virheitä kumppanini on tehnyt?

Joten...

Jos et oikeasti tunne mua...

... voisit vaikka pyytää anteeksi, vaikka olenkin tuntematon.

Lue lisää

joo, olet oikeassa, olen anteeksipyynnön velkaa. anteeksi, ap.!

äitiliinikkä kirjoitti:

joo, olet oikeassa, olen anteeksipyynnön velkaa. anteeksi, ap.!

Minä olen ryhtymässä lapsettomana 3 lapsen äitipuoleksi, perustamassa perheen rakastamani miehen kanssa. Se on mahdollista!
Aina on hyvä käydä kunnolla ero läpi ennen uuden suhteen alkua, senhän me kaikki ymmärrämme, eikö vain?
Olemme molemmat kertaalleen eronneita erolapsia. Meillä ei ole epärealistisia illuusioita elämästä. Me olemme läksymme lukeneet ja virheistä oppineet. Nyt on aika siirtyä elämässä eteenpäin yhdessä, rakkaudella.
Kyllä ihminen voi rakastaa toisen lapsia, ihminen voi rakastaa useaa ihmistä yhtäaikaa. Sydän on sellainen, ettei se rakkaudesta kulu.
Varmasti on lapsettoman helpompi löytää uusi kumppani kuin oikeasti huolehtivan vanhemman. Vanhemman on väkisin otettava muita huomioon eikä voi vain mennä omien toiveiden perässä.
Lapset vaistoavat niin paljon. Rakkaudeton parisuhde syö kaikkien energiaa, myös lasten. Heitä on varjeltava aikuisten suhdesotkuilta, riidoilta ja vaihtuvilta kumppaneilta.
Aivan varmasti äidin ja isän rakkaus on vertaansa vailla! En minä ole äidiksi änkeämässä, mutta minusta on tullut uusi aikuinen näiden lasten elämään. Se suotakoon meille.

Voimia AP:lle!

Sama juttu. Nainen, jolla on jo pesue (oli koko mikä tahansa) ei voi olla mikään valinta tulevaisuudelle.

Kuka sellaisen naisen edes ottaisikaan? Ei kait kukaan, paitsi joku epätoivoinen. Toisaalta, voiko niin epätoiviinen ollakaan??

äitiliinikkä kirjoitti:

ei kukaan toinen nainen voi rakastaa lapsiasi samalla tavalla kuin te oikeat vanhemmat, koita muistaa se!
minusta sinun kyllä pitäisi aloittaa uusi elämä ihan itsesi ja lastesi kanssa, olethan epäonnistunut jo elämäsi tärkeimmässä parisuhteessa! seuraavissa olisi vielä vaikeampi onnistua, koska sinulla on lapsia ja uudella naisella mahdollisesti ei ole.
miksi pitäisi rynniä uuteen parisuhteeseen , etkö voi myöntää, että sinusta ei näköjään ole aviomieheksi, keskity siis olemaan isä!

Lue lisää

Minusta on surullista, että on sellaisia ihmisiä jotka voivat rakastaa ainoastaan omia lapsiaan.

Eroon voi olla monia syitä. Mikä sinä olet tuomitsemaan kaikkia suhteesta eronneita?

kantaan! kirjoitti:

Sama juttu. Nainen, jolla on jo pesue (oli koko mikä tahansa) ei voi olla mikään valinta tulevaisuudelle.

Kuka sellaisen naisen edes ottaisikaan? Ei kait kukaan, paitsi joku epätoivoinen. Toisaalta, voiko niin epätoiviinen ollakaan??

Lue lisää

kokemuksia ja kuvauksia uusioperheeseen, ei äiti!

Pariton.Isä kirjoitti:

Minusta on surullista, että on sellaisia ihmisiä jotka voivat rakastaa ainoastaan omia lapsiaan.

Eroon voi olla monia syitä. Mikä sinä olet tuomitsemaan kaikkia suhteesta eronneita?

Lue lisää

Luonteen ominaisuuksia, ei kaikki ole avoimia ja lämpimiä. Minusta vaikuttaa että osa ihmisistä on sellaisia että niitten pitää saada tehdä asiat jonkun vakiokaavan mukaan ennenkuin se on "oikein". Toiset on joustavampia.

Itselleni ei ole mitään "vieraita lapsia" vaan minusta tuntuu että kenestä tahansa muksusta jonka elämään pääsen vaikuttamaan voi tulla "oma"... koska mulle vanhemmuus on jatkuva malli, ei mikään mikä alkaa synnytyslaitokselta ja päättyy lapsen armeijaan/omaan kotiin lähtöön tms. Tällöin välittäminen syntyy ajan ja toiseen tutustumisen kautta... etenkin lapsissa jotka on suhteessaan aikuiseen sellaisia että heistä tarvii oikeasti välittää että näistä tulee toimivia yksilöitä.

Monet ihmiset ei ajattele näin vaan heille vanhemmuus on ennenkaikkea "vastuuta omista teoista ja osuudesta" ja se välittäminen ei sitten koske muuta kuin omien kätten töitä. En voi sanoa että se mun mielestä ihan väärinkään on mutta jotenkin mulle tulee siitä sellainen kylmä olo, voin suoraan sanoa etten pidä ko. tyyppisistä ihmisistä... :-P

Onhan töissäkin niitä jotka ylittää jatkuvasti oman vastuualueensa ja huolehtii tarpeen tullen melkein mistä tahansa kuului se oman työnkuvan piiriin tai ei... ja sitten niitä joille oman vastuualueen ylittäminen on vastenmielistä ja jos joku asia on väärin niin se sitten jää hoitamatta kun "ei kuulu mun työhön".

Mutta on todettava ettei se rakkaus toisten lapsiin aina ihan helppoa ole. Etenkin jos lapset ovat vähän isompia (7 vuotiaita) ja ensimmäisen perheen arvomaailma on ollut kovin erilainen niin muksuihin voi olla tarttunut jopa piirteitä joita suorastaan vihaa... ja siinä vaiheessa niihin puuttuminen alkaa olla jo hankalaa kun silloin mennään jo lapsen identiteetin kanssa vastakkain. Silloin se voi olla varsin kuluttavakin prosessi päästä osaksi lapsen elämää ja itse löytää se välittäminen itsestään, joten sikäli ymmärrän niitä jotka ei siihen ryhtyisi... Itse näen tuollaisessa tilanteessa ennemminkin haasteen :)

Toisaalta en stressaa sinkku-etäisänä olemistani paljoakaan. Mä tiedän olevani loistotapaus ihmisenä ja miehenä ja mun lapset on kauniita ja viisaita monessa suhteessa helppoja ja hyvin opetettuja... joten tässä mielessä koen oikeastaan että tulevaan kumppaniin kohdistuu enemmän odotuksia kuin siihen ettenkö mä itse kelpaisi sellaiselle joka yleensäkään on hommaan valmis.

Tässä pyöritellyt ajatusta että pitäisiköhän etsiä sellainen nainen joka kärsii lapsettomuudesta. Lisää jälkikasvua ei ole poissuljettu ajatus mutta muun elämän kannalta uudet kakarat eivät ole myöskään mitenkään oleellisia... joten luonnostaan lapseton nainen joka kuitenkin haluaa olla lasten kanssa voisi olla juuri passeli kumppani, saisi hänkin sen roolin jota haluaa muttei voi saada.

Noh, onneksi näitä vaihtoehtoja on eikä mikään ole kiveen kirjoitettu. Sinkku-isänäkin voin olla ihan onnellinen, elämä nyt ei voi yhteen kumppaniin tai sen puutteeseen kaatua... :)

kantaan! kirjoitti:

Sama juttu. Nainen, jolla on jo pesue (oli koko mikä tahansa) ei voi olla mikään valinta tulevaisuudelle.

Kuka sellaisen naisen edes ottaisikaan? Ei kait kukaan, paitsi joku epätoivoinen. Toisaalta, voiko niin epätoiviinen ollakaan??

Lue lisää

Kahteen kertaan jo korjattu että olen todellakin mies ja se lukee viestissäkin selvästi.

Sitäpaitsi lapsellinen nainen on todellakin mahdollinen valinta kumppaniksi ja monessa suhteessa varmasti parempikin valinta kuin lapseton nainen etenkin miehelle jolla on ennestään lapsia; uusperheen dynamiikka muodostuu varmasti kertaluokkaa helpommin.

Tietenkin riippuu ennenkaikkea sen ihmisen ominaisuuksista mutta mun mielestä lapset ei pilaa ketään tai mitään ihmisestä, kyllä ne "pilaavat" asiat tulevat yksilöistä ja heidän valinnoistaan ja itsestään huolehtimisen puutteesta.

Sehän on suoraan osoitus naisen laadusta jos kakarasta tai parista huolimatta pystyy kantamaan elämänsä ja asiansa ja vieläpä pitään kiinni muustakin elämästä ja itsestään. Poimisin epäröimättä talteen koska moista asennetta ei ole läheskään kaikissa mukavuudenhaluisissa lapsettomissa vaikka heille se olisikin helpompi saavuttaa.

ap. kirjoitti:

Kahteen kertaan jo korjattu että olen todellakin mies ja se lukee viestissäkin selvästi.

Sitäpaitsi lapsellinen nainen on todellakin mahdollinen valinta kumppaniksi ja monessa suhteessa varmasti parempikin valinta kuin lapseton nainen etenkin miehelle jolla on ennestään lapsia; uusperheen dynamiikka muodostuu varmasti kertaluokkaa helpommin.

Tietenkin riippuu ennenkaikkea sen ihmisen ominaisuuksista mutta mun mielestä lapset ei pilaa ketään tai mitään ihmisestä, kyllä ne "pilaavat" asiat tulevat yksilöistä ja heidän valinnoistaan ja itsestään huolehtimisen puutteesta.

Sehän on suoraan osoitus naisen laadusta jos kakarasta tai parista huolimatta pystyy kantamaan elämänsä ja asiansa ja vieläpä pitään kiinni muustakin elämästä ja itsestään. Poimisin epäröimättä talteen koska moista asennetta ei ole läheskään kaikissa mukavuudenhaluisissa lapsettomissa vaikka heille se olisikin helpompi saavuttaa.

Lue lisää

Minä sain valmiin paketin eikä miehen 3 yli 8-vuotiaan lapsen lisäksi lisää tule. Näin on Hyvä! Tämä on paras mahdollinen tilanne meille.
Lapset ovat vuosien varrella tottuneet ajatukseen, että vanhemmat eivät enää palaa yhteen. Heitä ei ole jatkuvasti kuormitettu uusilla kumppaneilla. Nyt kun muutoksia on tapahtunut, he ovat valmiita ottamaan niitä vastaan. Nyt on meidän vuoro kantaa kortemme kekoon, että lasten äiti saa enemmän omaa aikaa ja pääsee reissaamaan.
Meillä on hyvä tukiverkosto ja kaikki onnistumisen edellytykset. Soitellen ei olla lähdetty sotaan, vaan on suunniteltu ja edetty rauhassa. Aika näyttää!

AP: vaikutat sympaattiselta ja järkevältä mieheltä. Kiiruhda hitaasti.

Iso B kirjoitti:

Minä olen ryhtymässä lapsettomana 3 lapsen äitipuoleksi, perustamassa perheen rakastamani miehen kanssa. Se on mahdollista!
Aina on hyvä käydä kunnolla ero läpi ennen uuden suhteen alkua, senhän me kaikki ymmärrämme, eikö vain?
Olemme molemmat kertaalleen eronneita erolapsia. Meillä ei ole epärealistisia illuusioita elämästä. Me olemme läksymme lukeneet ja virheistä oppineet. Nyt on aika siirtyä elämässä eteenpäin yhdessä, rakkaudella.
Kyllä ihminen voi rakastaa toisen lapsia, ihminen voi rakastaa useaa ihmistä yhtäaikaa. Sydän on sellainen, ettei se rakkaudesta kulu.
Varmasti on lapsettoman helpompi löytää uusi kumppani kuin oikeasti huolehtivan vanhemman. Vanhemman on väkisin otettava muita huomioon eikä voi vain mennä omien toiveiden perässä.
Lapset vaistoavat niin paljon. Rakkaudeton parisuhde syö kaikkien energiaa, myös lasten. Heitä on varjeltava aikuisten suhdesotkuilta, riidoilta ja vaihtuvilta kumppaneilta.
Aivan varmasti äidin ja isän rakkaus on vertaansa vailla! En minä ole äidiksi änkeämässä, mutta minusta on tullut uusi aikuinen näiden lasten elämään. Se suotakoon meille.

Voimia AP:lle!

Lue lisää

ei oikeesti oo olemassakaan. Ei ole olemassa äiti puolikkaita, on vain äiti ja muut ovat vieraita ihmisiä.

Äiti puoli on lapselle, joka on adoptoitu tai sijoitettu kasvatuskotiin, tai isä menyt uusiin naimisiin, jolloin oma läiti on kuollut.

Äidiksi ei tulla yhdessä yössä kun lapsellisen miehen tapaa, tai muuttaa hänen kanssaan asumaan. Äiti olet vasta kun sulla on omia lapsia. Et voi ottaa valtaa toisten perheessä.

Mutta kun itselle tulee tuosta sanasta hyv mieli, niinmikä ettei, mutta todellisuus on toinen. Voinhan minäkin kuvitella että olen kiinan keisari tai kaikkien lasten mummo tai äiti. Kuvitteellinen ja todellisuus on eri asia. Mutta ethän sitä voi ymmrätää,olethan läpseton ja halat niin kovasti olla äiti. Mutta tee ne lapset itse. Sitten olet äiti.

äitiliinikkä kirjoitti:

ei kukaan toinen nainen voi rakastaa lapsiasi samalla tavalla kuin te oikeat vanhemmat, koita muistaa se!
minusta sinun kyllä pitäisi aloittaa uusi elämä ihan itsesi ja lastesi kanssa, olethan epäonnistunut jo elämäsi tärkeimmässä parisuhteessa! seuraavissa olisi vielä vaikeampi onnistua, koska sinulla on lapsia ja uudella naisella mahdollisesti ei ole.
miksi pitäisi rynniä uuteen parisuhteeseen , etkö voi myöntää, että sinusta ei näköjään ole aviomieheksi, keskity siis olemaan isä!

Lue lisää

Allekirjoitan tuosta joka sanan minäkin.

Nyky miehillä vaan on niin itsekkästi muotia heti etsiä seuraava huijattava joka saa passata miehen tarpeita jotka kävelevät kaikkien muiden (laseten ja äitien) tarpeiden yli.

Niin suuret halut siihen sauvaan liittyy, joka yksinkertaisten miesten elämää ohjaa.

Hyvin puhut ja juuri niinkuin asian pitääkin olla. Muuten ajattelen samalla tavalla paitsi...

"Fiksu ymmärtää tukea uutta kumppaniaan tässä prosesissa, ja asettaa hänet tavallaan ensimmäiseksi."

Tässä ei pysty. Lapset on ensin, sitten kumppani - mutta se ei tarkoita että noiden kahden välillä tarvisi olla ristiriitaa enkä minä sitä ristiriitaa tee ellei tee kumppanikaan. Molemmat tahot joustaa tavallaan, pakkokin. Mutta mielestäni se arvojärjestys on vähän kuin itsestäänselvä.

Metaforamaisesti: En ole joutsen vaan taivaanvuohi. Jos on aivan äärimmäisen pakko valita joko lapset tai uusi kumppani niin valitsen lapset. Toivon ettei sellaista valintaa tule koskaan eteen... :-P

Ihana kuulla, että teillä on mennyt hyvin. Itse olen siinä tilanteessa, että seurustelen miehen kanssa ja hänellä on 1 lapsi. Olemme tapailleet kohta puoli vuotta ja en ole vielä nähnyt tuota lasta, koska lapsen äidin mielestä se on liian aikaista. Itse tahtoisin kovasti ja mieskin sitä toivoisi, mutta kai pitäisi antaa vain ajan kulua ja odotella äidin hyväksyntää. Sitä tuskin koskaan tulen saamaan, joten tässä ollaan "exän pompoteltavana". Pelkään etääntyväni sekä miehestä että lapsesta, koska tunnen itseni todella ulkopuoliseksi niinä päivinä kun lapsi on isällään.

näin täällä kirjoitti:

Ihana kuulla, että teillä on mennyt hyvin. Itse olen siinä tilanteessa, että seurustelen miehen kanssa ja hänellä on 1 lapsi. Olemme tapailleet kohta puoli vuotta ja en ole vielä nähnyt tuota lasta, koska lapsen äidin mielestä se on liian aikaista. Itse tahtoisin kovasti ja mieskin sitä toivoisi, mutta kai pitäisi antaa vain ajan kulua ja odotella äidin hyväksyntää. Sitä tuskin koskaan tulen saamaan, joten tässä ollaan "exän pompoteltavana". Pelkään etääntyväni sekä miehestä että lapsesta, koska tunnen itseni todella ulkopuoliseksi niinä päivinä kun lapsi on isällään.

Lue lisää

...tätä tarkoitin sanoessani, että kannattaa laittaa se uusi kumppani tavallaan ensimmäiseksi, jos haluaa että suhde aikuisten välillä tulee toimimaan...

Vahvalle perustelle on hyvä rakentaa toimivaa uusperhettäkin = lapsineen kaikkineen. Ei ole hyvä ennuste, jos "jyrätään" vanhempi lapset (tai ex lapset) se uusi kumppani. Sellaiset suhteet on aina jotenkin kierossa ja ehdonvaraisia...

Sano suoraan miehelle miltä sinusta tuntuu ja kysy mitä mietteitä tuntemuksesi hänessä herättävät.

Tuota. Minusta roolisi ei poikkea juurikaan vanhemman roolista. Ilmeisesti voit sanoa vähintään pitäväsi noista tenavista kun osallistut ilmeisesti ihan mielelläsi askareisiin. Se yksin jo riittää erinomaiseen "suoritukseen". :)

Se on jo enemmän kuin monet biologiset vanhemmat tekevät, samoin lapset - luottaessaan sinuun ja seuratessasi antamaasi esimerkkiä - imevät sinusta itseensä malleja. Sehän on se vanhemmuuden idea pohjimmiltaan. Sinäkin siirrät niihin lapsiin jotain itsestäsi, olet voimatekijä heidän elämässään.

On sanottu että pohjimmiltaan "äiti" ja "isä" ovat nimilappuja jotka voidaan vaihtaa minkään muuttumatta... ei helposti, mutta voidaan kuitenkin.

Rakastava vanhempi olet sitten jos - ajatellaan teoreettisesti epämieluisaa tilannetta - muksu kuolisi/kärsisi ja se murtaisi sinunkin sydämesi. Silloinhan sinulla on jo se välittäminen mikä tekee vanhemmuudesta niin todellista myös emotionaalisesti.

Onko asia - tai voiko se asia - olla niin? Sehän olisi siis jo paljon enemmän kuin voi odottaa "vieraalta" ihmiseltä.

näin täällä kirjoitti:

Ihana kuulla, että teillä on mennyt hyvin. Itse olen siinä tilanteessa, että seurustelen miehen kanssa ja hänellä on 1 lapsi. Olemme tapailleet kohta puoli vuotta ja en ole vielä nähnyt tuota lasta, koska lapsen äidin mielestä se on liian aikaista. Itse tahtoisin kovasti ja mieskin sitä toivoisi, mutta kai pitäisi antaa vain ajan kulua ja odotella äidin hyväksyntää. Sitä tuskin koskaan tulen saamaan, joten tässä ollaan "exän pompoteltavana". Pelkään etääntyväni sekä miehestä että lapsesta, koska tunnen itseni todella ulkopuoliseksi niinä päivinä kun lapsi on isällään.

Lue lisää

Ei jessus. Yksi perussääntö vanhemmuudessa on se että elämä pitää jakaa lasten kanssa, isän pitäisi tässä tilanteessa vaikka sitten "salaa" saattaa sinut lapsen kanssa yhteyteen.

Lapset ei kertakaikkiaan välitä noista aikuisten kuvioista. Ne ei merkitse hänelle juuri mitään. Isällä on uusi kaveri, so what? Okei, sellaista siis tapahtuu. Se on elämän oppitunti ja kuuluu ihan normaaliin systeemiin. Hommassa ei ole mitään miltä lasta pitäisi suojata vaan selvästi tuo exä pitää kiinni lapsesta (eli isästä).

Mä en ikimaailmassa suostuis tollaseen systeemiin että pitää piilotella lastaan joltain hyvältä ihmiseltä, etenkään omalta kumppaniltaan (tai edes ehdokkaalta). Saisi kyllä exä kuulla kunniansa jos yrittäisi puuttua siihen mitä elämästäni esittelen lapselle.

Ja se on lapsenkin etu että isä saa rauhan asian suhteen. Se hiertää varmasti häntäkin.

Ja tuo exä tekee hallaa myös lapselle jos hän ei hyväksy sinua vaan alkaa esim. puhumaan sinusta aiheetta pahaa lapselle. Jonkun tosiaan pitäisi tämä kertoa suoraan sille exälle, mieluiten joku parisuhde-asiantuntija, terapeutti tai joku.

Sua ei kohdella oikein, lasta ei kohdella oikein eikä isää kohdella oikein. Tää on fakta.

ap. kirjoitti:

Ei jessus. Yksi perussääntö vanhemmuudessa on se että elämä pitää jakaa lasten kanssa, isän pitäisi tässä tilanteessa vaikka sitten "salaa" saattaa sinut lapsen kanssa yhteyteen.

Lapset ei kertakaikkiaan välitä noista aikuisten kuvioista. Ne ei merkitse hänelle juuri mitään. Isällä on uusi kaveri, so what? Okei, sellaista siis tapahtuu. Se on elämän oppitunti ja kuuluu ihan normaaliin systeemiin. Hommassa ei ole mitään miltä lasta pitäisi suojata vaan selvästi tuo exä pitää kiinni lapsesta (eli isästä).

Mä en ikimaailmassa suostuis tollaseen systeemiin että pitää piilotella lastaan joltain hyvältä ihmiseltä, etenkään omalta kumppaniltaan (tai edes ehdokkaalta). Saisi kyllä exä kuulla kunniansa jos yrittäisi puuttua siihen mitä elämästäni esittelen lapselle.

Ja se on lapsenkin etu että isä saa rauhan asian suhteen. Se hiertää varmasti häntäkin.

Ja tuo exä tekee hallaa myös lapselle jos hän ei hyväksy sinua vaan alkaa esim. puhumaan sinusta aiheetta pahaa lapselle. Jonkun tosiaan pitäisi tämä kertoa suoraan sille exälle, mieluiten joku parisuhde-asiantuntija, terapeutti tai joku.

Sua ei kohdella oikein, lasta ei kohdella oikein eikä isää kohdella oikein. Tää on fakta.

Lue lisää

Niin. Mies vaan on jotenkin voimaton exänsä edessä. Ei hän jaksa kuunnella huutoa ja kiristystä. Erityisesti kiristys alkaa heti, jos tulee yksikään väärä sana. Enkä myöskään minä halua olla se, joka nuo tappelut aiheuttaa. Tiedän toki itse, että jos exälle antaa periksi asioita, niin niitä joutuu antamaan 10 vuoden päästä vielä enemmän.

Minä olen voimaton tässä tilanteessa. Ei ole minun tehtävä hoitaa tätä asiaa. Tiedän ja tunnen vain, miten etäännyn miehestä niiksi päiviksi, kun hän on lapsensa kanssa. Eikä se johdu lapsesta, vaan tilanteesta. Mutta pelkään, että joku päivä alan tuntemaan kiukkua nimen omaan lasta kohtaan, sillä en jaksa tätä loputtomiin. Jotenkin tunnen olevani niin tyhjän päällä - minulle puhutaan asiasta (=lapsesta) kaikennäköisiä asioita päivittäin ja kuulen lapsen äänen taustalla. Samaan aikaan en saa tutustua häneen, joten alan menettää mielenkiintoni kuunnella asioita asiasta, jonka kanssa en saa olla konkreettisesti tekemisissä.

ap. kirjoitti:

Tuota. Minusta roolisi ei poikkea juurikaan vanhemman roolista. Ilmeisesti voit sanoa vähintään pitäväsi noista tenavista kun osallistut ilmeisesti ihan mielelläsi askareisiin. Se yksin jo riittää erinomaiseen "suoritukseen". :)

Se on jo enemmän kuin monet biologiset vanhemmat tekevät, samoin lapset - luottaessaan sinuun ja seuratessasi antamaasi esimerkkiä - imevät sinusta itseensä malleja. Sehän on se vanhemmuuden idea pohjimmiltaan. Sinäkin siirrät niihin lapsiin jotain itsestäsi, olet voimatekijä heidän elämässään.

On sanottu että pohjimmiltaan "äiti" ja "isä" ovat nimilappuja jotka voidaan vaihtaa minkään muuttumatta... ei helposti, mutta voidaan kuitenkin.

Rakastava vanhempi olet sitten jos - ajatellaan teoreettisesti epämieluisaa tilannetta - muksu kuolisi/kärsisi ja se murtaisi sinunkin sydämesi. Silloinhan sinulla on jo se välittäminen mikä tekee vanhemmuudesta niin todellista myös emotionaalisesti.

Onko asia - tai voiko se asia - olla niin? Sehän olisi siis jo paljon enemmän kuin voi odottaa "vieraalta" ihmiseltä.

Lue lisää

No tottakai se murtaisi sydämeni, jos noille tenaville jotain tapahtuisi! Ovathan he osa minun elämää, vaikkakin vain joka toinen viikonloppu.

En oikein osaa analysoida, että mistä se kylmyys toisen lapsia kohtaan johtuu. Jokaisellahan meistä on sitä elettyä elämää takana oli lapsia tai ei. Eli se tosiasia vaan pitää hyväksyä, että toisella on jo ne lapset ja ex-puoliso. Jollei siihen kykene, niin pitää vaan jatkaa sitä lapsettoman puolison metsästämistä. Ei miestä voi laittaa valinnan eteen, joko minä tai menneisyys.
Enkä minäkään niin epäitsekäs ole, etteikö jotain "negatiivistä" noista lapsista aiheutuisi. Eli jos tulevaisuudessa käy onni ja tulee lisää lapsia, niin se minun ensimmäiseni ei olekaan miehelle enää sama asia, kun hänellä on jo kaksi lasta. Mutta siihenkin vain on sopeuduttava.

Ainoa asia joka meidän suhdetta on "korventanut", on tuo lasten äiti, eivät lapset. Lasten äiti oli suhteemme alussa myös siinä kiristäjän asemassa, eli mikään ei käynyt, kun ei elatussopimuksessa erikseen ollut määrätty. Ja mies meni sen mukaan mitä ex käski. Ja sama selitys, kuin "näin täällä" viestissään kommentoi: ei jaksa taistella ja riidellä.. No avoero heillä oli ollut muutenkin takkuinen ja elatusasiaa selvitettiin lakimiesten välityksellä. Asiat saatiin selviksi, mutta mieheni tunnustaa sen, että kyllä minun tukeni todella auttoi, ei yksin olisi sitä sotaa jaksanut.

Vähän ihmetyttää se asia, että miten eron jälkeen siitä (yleensä) isästä tulee niin saamaton ja osaamaton. Eli niinkuin aiemmassa viestissä oli, äiti ei halunnut että isä esittelee lapsilleen uuden puolison. MIKSI?? Miksei isä itse voi tehdä päätöstä? Sen ymmärrän, ettei satunnaisia tuttavuuksia lapsille esitellä, mutta jos kyse on vakavammasta suhteestä? Kyllähän se lapsi jo kaupassa käydessäkin tapaa erilaisia/uusia ihmisiä..

mie vaan kirjoitti:

No tottakai se murtaisi sydämeni, jos noille tenaville jotain tapahtuisi! Ovathan he osa minun elämää, vaikkakin vain joka toinen viikonloppu.

En oikein osaa analysoida, että mistä se kylmyys toisen lapsia kohtaan johtuu. Jokaisellahan meistä on sitä elettyä elämää takana oli lapsia tai ei. Eli se tosiasia vaan pitää hyväksyä, että toisella on jo ne lapset ja ex-puoliso. Jollei siihen kykene, niin pitää vaan jatkaa sitä lapsettoman puolison metsästämistä. Ei miestä voi laittaa valinnan eteen, joko minä tai menneisyys.
Enkä minäkään niin epäitsekäs ole, etteikö jotain "negatiivistä" noista lapsista aiheutuisi. Eli jos tulevaisuudessa käy onni ja tulee lisää lapsia, niin se minun ensimmäiseni ei olekaan miehelle enää sama asia, kun hänellä on jo kaksi lasta. Mutta siihenkin vain on sopeuduttava.

Ainoa asia joka meidän suhdetta on "korventanut", on tuo lasten äiti, eivät lapset. Lasten äiti oli suhteemme alussa myös siinä kiristäjän asemassa, eli mikään ei käynyt, kun ei elatussopimuksessa erikseen ollut määrätty. Ja mies meni sen mukaan mitä ex käski. Ja sama selitys, kuin "näin täällä" viestissään kommentoi: ei jaksa taistella ja riidellä.. No avoero heillä oli ollut muutenkin takkuinen ja elatusasiaa selvitettiin lakimiesten välityksellä. Asiat saatiin selviksi, mutta mieheni tunnustaa sen, että kyllä minun tukeni todella auttoi, ei yksin olisi sitä sotaa jaksanut.

Vähän ihmetyttää se asia, että miten eron jälkeen siitä (yleensä) isästä tulee niin saamaton ja osaamaton. Eli niinkuin aiemmassa viestissä oli, äiti ei halunnut että isä esittelee lapsilleen uuden puolison. MIKSI?? Miksei isä itse voi tehdä päätöstä? Sen ymmärrän, ettei satunnaisia tuttavuuksia lapsille esitellä, mutta jos kyse on vakavammasta suhteestä? Kyllähän se lapsi jo kaupassa käydessäkin tapaa erilaisia/uusia ihmisiä..

Lue lisää

Ja edellisessä tarkoitin viimeisessä kappaleessa siis sitä, että miksi äidin mielestä isästä tulee kykenemätön lasten kanssa..

mie vaan kirjoitti:

Ja edellisessä tarkoitin viimeisessä kappaleessa siis sitä, että miksi äidin mielestä isästä tulee kykenemätön lasten kanssa..

Meillä on myös ollut (ja on edelleen) todella vaikeaa mieheni exän kanssa. Tuntuu tosiaan siltä, että ikäänkuin lapsen isä ei osaisi tehdä mitään lapsen kanssa. Mieheni exä on sitä mieltä, että hänen täytyy tulla meille katsomaan missä hänen 7v poikansa nukkuu. Kumpikaan meistä ei exän mielestä osaa tehdä ruokaa ja pelkääkin pojan näkevän kai nälkää....

Muutama ajatus ap:lle. Tottakai sinä ansaitset rakastavan kumppanin ja hienon parisuhteen. Joku kirjoitti, että olet epäonnistunut parisuhteessa jne. Ihminen tekee elämässään erehdyksiä, eikä ihminen aina ole sitä miltä päällisin puolin aluksi vaikuttaa.
Mielestäni uusperheessä eläminen EI ole todellakaan helppoa. Riippuu paljon ihmisestä, mutta itse olen kokonenut sen vaikeaksi. Miehelläni on yksi lapsi edellisestä liitosta ja meillä on nyt kolmen vuoden seurustelun jälkeen 1 vuotias tytär. Tulin suhteeseen sinkkuna, ilman lapsia, enkä tiennyt mitä "lapsimaailma" pitää sisällään. Lapset määräävät rytmin ja monet asiat. Lapsettomalle ihmiselle kaikki on uutta. Ei ole helppo "rakastaa" toisen lapsia, jotka on kasvattanut toinen ihminen. Lapsen tavat, tottumukset jne voivat olla kaukana omasta (minulla on tässä kulttuuriero, koska asun ulkomailla en Suomessa). Itse en tiennyt mihin pääni pistin, varsinkin kun mieheni exä on todella vaikea ja laittaa kapuloita rattaisiin jatkuvasti. Poika on omaksunut monissa asioissa äidin ajatusmaailman ja välillä tuntuukin, että exä on meillä kylässä. Meidän yhteisen lapsen syntymän myötä tilanne ei mitenkään helpottonut, oikeastaan päinvastoin. Tyttäremme ei ole juuri koskaan nukkunut kokonaista yötä, joten väsymys on suuri. Joka toinen viikonloppu kuvioihin astuuu todella villi 7v poika, jolloin jään paljon yksin tyttären kanssa. Olen jopa kateellinen ystävilleni, jotka elävät ns. yhdinperheessä, miehen ei tarvitse jakaa aikaa/energiaa/rahaa ex-vaimolle ja lapsille. Ehkä minä olen liian itsekäs elämään uusperheessä. Toivon todella, että löydät naisen, joka osaa välittää lapsistasi ja elää täyspainoista uusperhe-elämää. Kaikkeen vaikuttaa paljon myös se, miten sinun ex-vaimosi/kumppanisi, lapsiesi äiti käyttäytyy.
Tsemppiä!

mie vaan kirjoitti:

No tottakai se murtaisi sydämeni, jos noille tenaville jotain tapahtuisi! Ovathan he osa minun elämää, vaikkakin vain joka toinen viikonloppu.

En oikein osaa analysoida, että mistä se kylmyys toisen lapsia kohtaan johtuu. Jokaisellahan meistä on sitä elettyä elämää takana oli lapsia tai ei. Eli se tosiasia vaan pitää hyväksyä, että toisella on jo ne lapset ja ex-puoliso. Jollei siihen kykene, niin pitää vaan jatkaa sitä lapsettoman puolison metsästämistä. Ei miestä voi laittaa valinnan eteen, joko minä tai menneisyys.
Enkä minäkään niin epäitsekäs ole, etteikö jotain "negatiivistä" noista lapsista aiheutuisi. Eli jos tulevaisuudessa käy onni ja tulee lisää lapsia, niin se minun ensimmäiseni ei olekaan miehelle enää sama asia, kun hänellä on jo kaksi lasta. Mutta siihenkin vain on sopeuduttava.

Ainoa asia joka meidän suhdetta on "korventanut", on tuo lasten äiti, eivät lapset. Lasten äiti oli suhteemme alussa myös siinä kiristäjän asemassa, eli mikään ei käynyt, kun ei elatussopimuksessa erikseen ollut määrätty. Ja mies meni sen mukaan mitä ex käski. Ja sama selitys, kuin "näin täällä" viestissään kommentoi: ei jaksa taistella ja riidellä.. No avoero heillä oli ollut muutenkin takkuinen ja elatusasiaa selvitettiin lakimiesten välityksellä. Asiat saatiin selviksi, mutta mieheni tunnustaa sen, että kyllä minun tukeni todella auttoi, ei yksin olisi sitä sotaa jaksanut.

Vähän ihmetyttää se asia, että miten eron jälkeen siitä (yleensä) isästä tulee niin saamaton ja osaamaton. Eli niinkuin aiemmassa viestissä oli, äiti ei halunnut että isä esittelee lapsilleen uuden puolison. MIKSI?? Miksei isä itse voi tehdä päätöstä? Sen ymmärrän, ettei satunnaisia tuttavuuksia lapsille esitellä, mutta jos kyse on vakavammasta suhteestä? Kyllähän se lapsi jo kaupassa käydessäkin tapaa erilaisia/uusia ihmisiä..

Lue lisää

satunnaiset tai muut suhteet ovat mitä ovat, ei he sitä vakavasti ota. Korjaussarja, niinkuin joku täällä hyvin ilmaisi.

Meidän suvussa uudet puolisot eivät kuulu sukuun, eikä heitä edes pidetä tärkeinä. Me olemme lasten kanssa ex mieheni suvussa aina jouluissa ym juhlissa mukana kuin ennenkin. Mulla on onni ollut saada ihanat appivanhemmat, jotka ovat kuin omat.

mie vaan kirjoitti:

No tottakai se murtaisi sydämeni, jos noille tenaville jotain tapahtuisi! Ovathan he osa minun elämää, vaikkakin vain joka toinen viikonloppu.

En oikein osaa analysoida, että mistä se kylmyys toisen lapsia kohtaan johtuu. Jokaisellahan meistä on sitä elettyä elämää takana oli lapsia tai ei. Eli se tosiasia vaan pitää hyväksyä, että toisella on jo ne lapset ja ex-puoliso. Jollei siihen kykene, niin pitää vaan jatkaa sitä lapsettoman puolison metsästämistä. Ei miestä voi laittaa valinnan eteen, joko minä tai menneisyys.
Enkä minäkään niin epäitsekäs ole, etteikö jotain "negatiivistä" noista lapsista aiheutuisi. Eli jos tulevaisuudessa käy onni ja tulee lisää lapsia, niin se minun ensimmäiseni ei olekaan miehelle enää sama asia, kun hänellä on jo kaksi lasta. Mutta siihenkin vain on sopeuduttava.

Ainoa asia joka meidän suhdetta on "korventanut", on tuo lasten äiti, eivät lapset. Lasten äiti oli suhteemme alussa myös siinä kiristäjän asemassa, eli mikään ei käynyt, kun ei elatussopimuksessa erikseen ollut määrätty. Ja mies meni sen mukaan mitä ex käski. Ja sama selitys, kuin "näin täällä" viestissään kommentoi: ei jaksa taistella ja riidellä.. No avoero heillä oli ollut muutenkin takkuinen ja elatusasiaa selvitettiin lakimiesten välityksellä. Asiat saatiin selviksi, mutta mieheni tunnustaa sen, että kyllä minun tukeni todella auttoi, ei yksin olisi sitä sotaa jaksanut.

Vähän ihmetyttää se asia, että miten eron jälkeen siitä (yleensä) isästä tulee niin saamaton ja osaamaton. Eli niinkuin aiemmassa viestissä oli, äiti ei halunnut että isä esittelee lapsilleen uuden puolison. MIKSI?? Miksei isä itse voi tehdä päätöstä? Sen ymmärrän, ettei satunnaisia tuttavuuksia lapsille esitellä, mutta jos kyse on vakavammasta suhteestä? Kyllähän se lapsi jo kaupassa käydessäkin tapaa erilaisia/uusia ihmisiä..

Lue lisää

"Ei miestä voi laittaa valinnan eteen, joko minä tai menneisyys."

Valitettavasti voi ja valitettavasti on olemassa ihmisiä jotka tekevät tämän ja myös vanhempia jotka valitsevat tuossa tilanteessa ennemmin sen kumppanin kuin lapsensa.

Elämä on välillä raadollista ja tarinoita on monia. Lähipiirissäni on yksi tälläinen tapaus... se ei ollut kaunis tarina eikä sitten (en yhtään ihmettele) päättynyt uudessakaan suhteessa hyvin.

Itse en ikimaailmassa pystyisi tuollaista vaatimusta esittämään. Päinvastoin, mun nähdäkseni hyvä kumppani ennenkaikkea tukee sitä vanhemmuutta. Itse olen senverran omistautunut lapsilleni että joku toiselle paikkakunnalle muuttaminen ja työpaikan vaihto huonompaan että saan olla aktiivivanhempi on suunnilleen itsestäänselvyys. Sanottakoon että tämä ominaisuus minussa on pitänyt exän aika hyvin aisoissa... hän tietää että musta ei "pääse eroon" pakenemalla koska menen sinne minne lapsetkin ja pärjään aina riittävän hyvin... :)

Ajatellen kumppania tuo tilanne olisi tietenkin kriisi. Luotan siihen että jos rakkaus on aitoa se kestää; joko kumppani lähtee mukaan tai sitten etäsuhteena siihen saakka kunnes lapset on tarpeeksi vanhoja viikko-vaihtoon tai pidempääkin toisen vanhemman luona olemiseen.

"Vähän ihmetyttää se asia, että miten eron jälkeen siitä (yleensä) isästä tulee niin saamaton ja osaamaton."

Tää johtuu siitä että parisuhteissa ja lasten suhteen mies on usein suoraan sanottuna kakkonen. Niin se on ollut meilläkin, me luotamme liki sokeasti naisten näkemykseen lapsista ja heidän hyvästään.

Onneksi eroni tiimoilta olemme olleet pariterapiassa (ja eroterapiassa) jossa olen saanut kuulla sen mikä on olennaista lasten hyvinvoinnin suhteen. Sanotaanko näin että se mitä asiantuntija kertoo lapsista ja heille koituvasta hyvästä on todella paljon ristiriidassa sen kuvan kanssa mitä näillekin palstoille kirjoittelevat ex-kumppani-vanhemmat antavat ymmärtää. Minulle tämä tuo suuren varmuuden siitä että mies kertakaikkiaan SAA elää omaa uutta elämäänsä ja pitää lapset osana sitä kaikessa normaalissa. Ero on normaali prosessi maailmassamme; ehkä ei-toivottava - mutta silti todellinen. Lasten kannalta on hyvä että he saavat HYVÄN mallin sekä erosta että myös uudesta parisuhteesta ja siitä että vanhemman uusi kumppani on hänelle rakas. Se ei vahingoita todellakaan lasta - päinvastoin; toimii yhtenä elämänmallina. Jos vanhemmalla on terve parisuhde kopioi lapsi tuon terveen parisuhteen mallin itselleen. Eikö se ole se mitä me haluamme lapsillemme siirtää? Riitaisa suhde biologisten vanhempien välillä vahingoittaa lapsen myöhempiä ihmissuhdetaitoja; kun taas uusi terve suhde vahvistaa niitä. Sillä verisiteellä ei ole mitään merkitystä missään muussa mielessä kuin vanhemman ja lapsen välillä.

Tämä on asia joka jokaisen erovanhemman pitäisi tajuta ja sisäistää. Hän saa elää normaalia elämää, se on äärimmäisen suotavaa ja oikein lasta kohtaan. Kuten on myös se että antaa kumppaninkin elää. Lasten manipulatiivinen käyttö kumppania vastaan/oman tuskan osoittamiseen/kostamiseen on lasten henkistä pahoinpitelyä.

näin täällä kirjoitti:

Niin. Mies vaan on jotenkin voimaton exänsä edessä. Ei hän jaksa kuunnella huutoa ja kiristystä. Erityisesti kiristys alkaa heti, jos tulee yksikään väärä sana. Enkä myöskään minä halua olla se, joka nuo tappelut aiheuttaa. Tiedän toki itse, että jos exälle antaa periksi asioita, niin niitä joutuu antamaan 10 vuoden päästä vielä enemmän.

Minä olen voimaton tässä tilanteessa. Ei ole minun tehtävä hoitaa tätä asiaa. Tiedän ja tunnen vain, miten etäännyn miehestä niiksi päiviksi, kun hän on lapsensa kanssa. Eikä se johdu lapsesta, vaan tilanteesta. Mutta pelkään, että joku päivä alan tuntemaan kiukkua nimen omaan lasta kohtaan, sillä en jaksa tätä loputtomiin. Jotenkin tunnen olevani niin tyhjän päällä - minulle puhutaan asiasta (=lapsesta) kaikennäköisiä asioita päivittäin ja kuulen lapsen äänen taustalla. Samaan aikaan en saa tutustua häneen, joten alan menettää mielenkiintoni kuunnella asioita asiasta, jonka kanssa en saa olla konkreettisesti tekemisissä.

Lue lisää

Kerro se miehellesi, samoin voit itseasiassa näyttää tämän koko viestiketjun ja etenkin http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000061&posting=22000000030386521
tuon viestin viimeisen kappaleen.

Miehesi voisi ottaa yhteyttä perheterapeuttiin, suosittelen sitä ehdottomasti. Sinne voi mennä ihan yksinkin eikä se ole mikään "nyt olet lahopää" systeemi vaan sieltä saa hyviä vinkkejä tilanteeseen ja asiantuntijan neuvoja siitä mikä on lapselle hyväksi ja oikein noissa tilanteissa.

Suosittelen tätä lämpimästi. Sä vaikutat olevan kiinnostunut siitä lapsesta ja haluavan tutustua häneen miehen uutena kumppanina; silloin se on lapsenkin etu - joka pitäis olla vanhemmuudessa kaikkein painavin asia; myös sille ex-kumppanille.

ap. kirjoitti:

"Ei miestä voi laittaa valinnan eteen, joko minä tai menneisyys."

Valitettavasti voi ja valitettavasti on olemassa ihmisiä jotka tekevät tämän ja myös vanhempia jotka valitsevat tuossa tilanteessa ennemmin sen kumppanin kuin lapsensa.

Elämä on välillä raadollista ja tarinoita on monia. Lähipiirissäni on yksi tälläinen tapaus... se ei ollut kaunis tarina eikä sitten (en yhtään ihmettele) päättynyt uudessakaan suhteessa hyvin.

Itse en ikimaailmassa pystyisi tuollaista vaatimusta esittämään. Päinvastoin, mun nähdäkseni hyvä kumppani ennenkaikkea tukee sitä vanhemmuutta. Itse olen senverran omistautunut lapsilleni että joku toiselle paikkakunnalle muuttaminen ja työpaikan vaihto huonompaan että saan olla aktiivivanhempi on suunnilleen itsestäänselvyys. Sanottakoon että tämä ominaisuus minussa on pitänyt exän aika hyvin aisoissa... hän tietää että musta ei "pääse eroon" pakenemalla koska menen sinne minne lapsetkin ja pärjään aina riittävän hyvin... :)

Ajatellen kumppania tuo tilanne olisi tietenkin kriisi. Luotan siihen että jos rakkaus on aitoa se kestää; joko kumppani lähtee mukaan tai sitten etäsuhteena siihen saakka kunnes lapset on tarpeeksi vanhoja viikko-vaihtoon tai pidempääkin toisen vanhemman luona olemiseen.

"Vähän ihmetyttää se asia, että miten eron jälkeen siitä (yleensä) isästä tulee niin saamaton ja osaamaton."

Tää johtuu siitä että parisuhteissa ja lasten suhteen mies on usein suoraan sanottuna kakkonen. Niin se on ollut meilläkin, me luotamme liki sokeasti naisten näkemykseen lapsista ja heidän hyvästään.

Onneksi eroni tiimoilta olemme olleet pariterapiassa (ja eroterapiassa) jossa olen saanut kuulla sen mikä on olennaista lasten hyvinvoinnin suhteen. Sanotaanko näin että se mitä asiantuntija kertoo lapsista ja heille koituvasta hyvästä on todella paljon ristiriidassa sen kuvan kanssa mitä näillekin palstoille kirjoittelevat ex-kumppani-vanhemmat antavat ymmärtää. Minulle tämä tuo suuren varmuuden siitä että mies kertakaikkiaan SAA elää omaa uutta elämäänsä ja pitää lapset osana sitä kaikessa normaalissa. Ero on normaali prosessi maailmassamme; ehkä ei-toivottava - mutta silti todellinen. Lasten kannalta on hyvä että he saavat HYVÄN mallin sekä erosta että myös uudesta parisuhteesta ja siitä että vanhemman uusi kumppani on hänelle rakas. Se ei vahingoita todellakaan lasta - päinvastoin; toimii yhtenä elämänmallina. Jos vanhemmalla on terve parisuhde kopioi lapsi tuon terveen parisuhteen mallin itselleen. Eikö se ole se mitä me haluamme lapsillemme siirtää? Riitaisa suhde biologisten vanhempien välillä vahingoittaa lapsen myöhempiä ihmissuhdetaitoja; kun taas uusi terve suhde vahvistaa niitä. Sillä verisiteellä ei ole mitään merkitystä missään muussa mielessä kuin vanhemman ja lapsen välillä.

Tämä on asia joka jokaisen erovanhemman pitäisi tajuta ja sisäistää. Hän saa elää normaalia elämää, se on äärimmäisen suotavaa ja oikein lasta kohtaan. Kuten on myös se että antaa kumppaninkin elää. Lasten manipulatiivinen käyttö kumppania vastaan/oman tuskan osoittamiseen/kostamiseen on lasten henkistä pahoinpitelyä.

Lue lisää

Kiitokset kirjoituksistasi! Usko, toivo ja rakkaus - vahvin niistä on rakkaus. Rakkaus elämää ja ihmisiä kohtaan.

ap. kirjoitti:

"Ei miestä voi laittaa valinnan eteen, joko minä tai menneisyys."

Valitettavasti voi ja valitettavasti on olemassa ihmisiä jotka tekevät tämän ja myös vanhempia jotka valitsevat tuossa tilanteessa ennemmin sen kumppanin kuin lapsensa.

Elämä on välillä raadollista ja tarinoita on monia. Lähipiirissäni on yksi tälläinen tapaus... se ei ollut kaunis tarina eikä sitten (en yhtään ihmettele) päättynyt uudessakaan suhteessa hyvin.

Itse en ikimaailmassa pystyisi tuollaista vaatimusta esittämään. Päinvastoin, mun nähdäkseni hyvä kumppani ennenkaikkea tukee sitä vanhemmuutta. Itse olen senverran omistautunut lapsilleni että joku toiselle paikkakunnalle muuttaminen ja työpaikan vaihto huonompaan että saan olla aktiivivanhempi on suunnilleen itsestäänselvyys. Sanottakoon että tämä ominaisuus minussa on pitänyt exän aika hyvin aisoissa... hän tietää että musta ei "pääse eroon" pakenemalla koska menen sinne minne lapsetkin ja pärjään aina riittävän hyvin... :)

Ajatellen kumppania tuo tilanne olisi tietenkin kriisi. Luotan siihen että jos rakkaus on aitoa se kestää; joko kumppani lähtee mukaan tai sitten etäsuhteena siihen saakka kunnes lapset on tarpeeksi vanhoja viikko-vaihtoon tai pidempääkin toisen vanhemman luona olemiseen.

"Vähän ihmetyttää se asia, että miten eron jälkeen siitä (yleensä) isästä tulee niin saamaton ja osaamaton."

Tää johtuu siitä että parisuhteissa ja lasten suhteen mies on usein suoraan sanottuna kakkonen. Niin se on ollut meilläkin, me luotamme liki sokeasti naisten näkemykseen lapsista ja heidän hyvästään.

Onneksi eroni tiimoilta olemme olleet pariterapiassa (ja eroterapiassa) jossa olen saanut kuulla sen mikä on olennaista lasten hyvinvoinnin suhteen. Sanotaanko näin että se mitä asiantuntija kertoo lapsista ja heille koituvasta hyvästä on todella paljon ristiriidassa sen kuvan kanssa mitä näillekin palstoille kirjoittelevat ex-kumppani-vanhemmat antavat ymmärtää. Minulle tämä tuo suuren varmuuden siitä että mies kertakaikkiaan SAA elää omaa uutta elämäänsä ja pitää lapset osana sitä kaikessa normaalissa. Ero on normaali prosessi maailmassamme; ehkä ei-toivottava - mutta silti todellinen. Lasten kannalta on hyvä että he saavat HYVÄN mallin sekä erosta että myös uudesta parisuhteesta ja siitä että vanhemman uusi kumppani on hänelle rakas. Se ei vahingoita todellakaan lasta - päinvastoin; toimii yhtenä elämänmallina. Jos vanhemmalla on terve parisuhde kopioi lapsi tuon terveen parisuhteen mallin itselleen. Eikö se ole se mitä me haluamme lapsillemme siirtää? Riitaisa suhde biologisten vanhempien välillä vahingoittaa lapsen myöhempiä ihmissuhdetaitoja; kun taas uusi terve suhde vahvistaa niitä. Sillä verisiteellä ei ole mitään merkitystä missään muussa mielessä kuin vanhemman ja lapsen välillä.

Tämä on asia joka jokaisen erovanhemman pitäisi tajuta ja sisäistää. Hän saa elää normaalia elämää, se on äärimmäisen suotavaa ja oikein lasta kohtaan. Kuten on myös se että antaa kumppaninkin elää. Lasten manipulatiivinen käyttö kumppania vastaan/oman tuskan osoittamiseen/kostamiseen on lasten henkistä pahoinpitelyä.

Lue lisää

Hienoa lukea noin kypsää tekstiä. Tarkoitan siis sitä, että asiallisesti jaksat keskustella, et mollaa etkä aseta ketään jalustalle.

Tiedän toki, että noita valintaa vaativia uusia kumppaneitakin on, mutta se siis oli minun oma mielipiteeni, ettei noin tehdä. Ja kuten oma esimerkkisikin todisti, ei siitä valinnasta kauhean pitkälle johtavia suhteita varmasti synny. Kyllä ne lapset jossain vaiheessa alkavat kummitella, ainakin omissa ajatuksissa.

Ja tuokin on totta, että nainen on se paras mahdollinen tietäjä/hoitaja lapselle. Itsellekin tuo tuli tutuksi, kun miehen ex jossain vaiheessa totesi viestissään: kyllä äiti tietää. :) Juupa juu..

Et uskokaan, miten monesti olemme tuota terapia-ajatusta tuolle eksälle toivoneet. En tiedä mikä häntä edelleen tilanteessa rassaa, itse hän pakkasi tavaransa ja lapset ja häipyi kotoa. Edelleen jaksaa toitottaa, että on onnellinen, kun pääsi miehestä eroon. Mutta silti jaksaa kaikella tavalla tehdä kiusaa. Esim. tällä hetkellä emme saa lapsista mitään muuta tietoa, kuin mitä perhepäivähoitaja lapsia haettaessa kertoo. Ei saa soittaa/lähettää viestejä lapsia koskien. Eli katkeruutta edelleen, muttei mitään järjellistä syytä.

ap. kirjoitti:

"Ei miestä voi laittaa valinnan eteen, joko minä tai menneisyys."

Valitettavasti voi ja valitettavasti on olemassa ihmisiä jotka tekevät tämän ja myös vanhempia jotka valitsevat tuossa tilanteessa ennemmin sen kumppanin kuin lapsensa.

Elämä on välillä raadollista ja tarinoita on monia. Lähipiirissäni on yksi tälläinen tapaus... se ei ollut kaunis tarina eikä sitten (en yhtään ihmettele) päättynyt uudessakaan suhteessa hyvin.

Itse en ikimaailmassa pystyisi tuollaista vaatimusta esittämään. Päinvastoin, mun nähdäkseni hyvä kumppani ennenkaikkea tukee sitä vanhemmuutta. Itse olen senverran omistautunut lapsilleni että joku toiselle paikkakunnalle muuttaminen ja työpaikan vaihto huonompaan että saan olla aktiivivanhempi on suunnilleen itsestäänselvyys. Sanottakoon että tämä ominaisuus minussa on pitänyt exän aika hyvin aisoissa... hän tietää että musta ei "pääse eroon" pakenemalla koska menen sinne minne lapsetkin ja pärjään aina riittävän hyvin... :)

Ajatellen kumppania tuo tilanne olisi tietenkin kriisi. Luotan siihen että jos rakkaus on aitoa se kestää; joko kumppani lähtee mukaan tai sitten etäsuhteena siihen saakka kunnes lapset on tarpeeksi vanhoja viikko-vaihtoon tai pidempääkin toisen vanhemman luona olemiseen.

"Vähän ihmetyttää se asia, että miten eron jälkeen siitä (yleensä) isästä tulee niin saamaton ja osaamaton."

Tää johtuu siitä että parisuhteissa ja lasten suhteen mies on usein suoraan sanottuna kakkonen. Niin se on ollut meilläkin, me luotamme liki sokeasti naisten näkemykseen lapsista ja heidän hyvästään.

Onneksi eroni tiimoilta olemme olleet pariterapiassa (ja eroterapiassa) jossa olen saanut kuulla sen mikä on olennaista lasten hyvinvoinnin suhteen. Sanotaanko näin että se mitä asiantuntija kertoo lapsista ja heille koituvasta hyvästä on todella paljon ristiriidassa sen kuvan kanssa mitä näillekin palstoille kirjoittelevat ex-kumppani-vanhemmat antavat ymmärtää. Minulle tämä tuo suuren varmuuden siitä että mies kertakaikkiaan SAA elää omaa uutta elämäänsä ja pitää lapset osana sitä kaikessa normaalissa. Ero on normaali prosessi maailmassamme; ehkä ei-toivottava - mutta silti todellinen. Lasten kannalta on hyvä että he saavat HYVÄN mallin sekä erosta että myös uudesta parisuhteesta ja siitä että vanhemman uusi kumppani on hänelle rakas. Se ei vahingoita todellakaan lasta - päinvastoin; toimii yhtenä elämänmallina. Jos vanhemmalla on terve parisuhde kopioi lapsi tuon terveen parisuhteen mallin itselleen. Eikö se ole se mitä me haluamme lapsillemme siirtää? Riitaisa suhde biologisten vanhempien välillä vahingoittaa lapsen myöhempiä ihmissuhdetaitoja; kun taas uusi terve suhde vahvistaa niitä. Sillä verisiteellä ei ole mitään merkitystä missään muussa mielessä kuin vanhemman ja lapsen välillä.

Tämä on asia joka jokaisen erovanhemman pitäisi tajuta ja sisäistää. Hän saa elää normaalia elämää, se on äärimmäisen suotavaa ja oikein lasta kohtaan. Kuten on myös se että antaa kumppaninkin elää. Lasten manipulatiivinen käyttö kumppania vastaan/oman tuskan osoittamiseen/kostamiseen on lasten henkistä pahoinpitelyä.

Lue lisää

Olin 2vuotiaaan tytön yh-äiti kun aloin seurustella aviomieheni kanssa. Hänellä ei ollut ennestään lasta. Sovimme ensiksi että hän ei pyöri meillä kun tyttö on kotona, ettei tyttö turhaan kiinny häneen jos seurustelumme loppuu lyhyeen. Mutta eihän se niin mennyt, hän ei halunnut olla meistä erossa. Tyttö kutsui jo pian häntä iskäksi, vaikka me puhuimme hänestä vain nimellä. Tyttö sanoo biologista isäänsä isiksi ja aviomiestäni iskäksi yhä edelleen vaikkakin on kohta jo täysi-ikäinen.
Mieheni kertoo aina, että meillä on kaksi lasta. Hänelle on molemmat yhtä rakkaita.
Onhan meilläkin ollut vuosien varrella vaikeita paikkoja, mutta ne on johtuneet ex-miehestäni.

ap. kirjoitti:

"Ei miestä voi laittaa valinnan eteen, joko minä tai menneisyys."

Valitettavasti voi ja valitettavasti on olemassa ihmisiä jotka tekevät tämän ja myös vanhempia jotka valitsevat tuossa tilanteessa ennemmin sen kumppanin kuin lapsensa.

Elämä on välillä raadollista ja tarinoita on monia. Lähipiirissäni on yksi tälläinen tapaus... se ei ollut kaunis tarina eikä sitten (en yhtään ihmettele) päättynyt uudessakaan suhteessa hyvin.

Itse en ikimaailmassa pystyisi tuollaista vaatimusta esittämään. Päinvastoin, mun nähdäkseni hyvä kumppani ennenkaikkea tukee sitä vanhemmuutta. Itse olen senverran omistautunut lapsilleni että joku toiselle paikkakunnalle muuttaminen ja työpaikan vaihto huonompaan että saan olla aktiivivanhempi on suunnilleen itsestäänselvyys. Sanottakoon että tämä ominaisuus minussa on pitänyt exän aika hyvin aisoissa... hän tietää että musta ei "pääse eroon" pakenemalla koska menen sinne minne lapsetkin ja pärjään aina riittävän hyvin... :)

Ajatellen kumppania tuo tilanne olisi tietenkin kriisi. Luotan siihen että jos rakkaus on aitoa se kestää; joko kumppani lähtee mukaan tai sitten etäsuhteena siihen saakka kunnes lapset on tarpeeksi vanhoja viikko-vaihtoon tai pidempääkin toisen vanhemman luona olemiseen.

"Vähän ihmetyttää se asia, että miten eron jälkeen siitä (yleensä) isästä tulee niin saamaton ja osaamaton."

Tää johtuu siitä että parisuhteissa ja lasten suhteen mies on usein suoraan sanottuna kakkonen. Niin se on ollut meilläkin, me luotamme liki sokeasti naisten näkemykseen lapsista ja heidän hyvästään.

Onneksi eroni tiimoilta olemme olleet pariterapiassa (ja eroterapiassa) jossa olen saanut kuulla sen mikä on olennaista lasten hyvinvoinnin suhteen. Sanotaanko näin että se mitä asiantuntija kertoo lapsista ja heille koituvasta hyvästä on todella paljon ristiriidassa sen kuvan kanssa mitä näillekin palstoille kirjoittelevat ex-kumppani-vanhemmat antavat ymmärtää. Minulle tämä tuo suuren varmuuden siitä että mies kertakaikkiaan SAA elää omaa uutta elämäänsä ja pitää lapset osana sitä kaikessa normaalissa. Ero on normaali prosessi maailmassamme; ehkä ei-toivottava - mutta silti todellinen. Lasten kannalta on hyvä että he saavat HYVÄN mallin sekä erosta että myös uudesta parisuhteesta ja siitä että vanhemman uusi kumppani on hänelle rakas. Se ei vahingoita todellakaan lasta - päinvastoin; toimii yhtenä elämänmallina. Jos vanhemmalla on terve parisuhde kopioi lapsi tuon terveen parisuhteen mallin itselleen. Eikö se ole se mitä me haluamme lapsillemme siirtää? Riitaisa suhde biologisten vanhempien välillä vahingoittaa lapsen myöhempiä ihmissuhdetaitoja; kun taas uusi terve suhde vahvistaa niitä. Sillä verisiteellä ei ole mitään merkitystä missään muussa mielessä kuin vanhemman ja lapsen välillä.

Tämä on asia joka jokaisen erovanhemman pitäisi tajuta ja sisäistää. Hän saa elää normaalia elämää, se on äärimmäisen suotavaa ja oikein lasta kohtaan. Kuten on myös se että antaa kumppaninkin elää. Lasten manipulatiivinen käyttö kumppania vastaan/oman tuskan osoittamiseen/kostamiseen on lasten henkistä pahoinpitelyä.

Lue lisää

www.uusionni.net/uusionni

Tuolta saa oikeaa tukea, ilman, että paskaa heitetään niskaan.

ap. kirjoitti:

Kerro se miehellesi, samoin voit itseasiassa näyttää tämän koko viestiketjun ja etenkin http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000061&posting=22000000030386521
tuon viestin viimeisen kappaleen.

Miehesi voisi ottaa yhteyttä perheterapeuttiin, suosittelen sitä ehdottomasti. Sinne voi mennä ihan yksinkin eikä se ole mikään "nyt olet lahopää" systeemi vaan sieltä saa hyviä vinkkejä tilanteeseen ja asiantuntijan neuvoja siitä mikä on lapselle hyväksi ja oikein noissa tilanteissa.

Suosittelen tätä lämpimästi. Sä vaikutat olevan kiinnostunut siitä lapsesta ja haluavan tutustua häneen miehen uutena kumppanina; silloin se on lapsenkin etu - joka pitäis olla vanhemmuudessa kaikkein painavin asia; myös sille ex-kumppanille.

Lue lisää

Mies otti eilen taas puheeksi nämä tapaamisasiat. Lopputulos oli riita, huutoa ja ja lapsen äiti kuulemma hakee yksinhuoltajuutta heti, jos minä tapaan lapsen. Ehkä tätä asiaa ei pitäisi jättää tähän tällä kertaa koska sama meno tulee vaan jatkumaan, vaan kai asiasta pitäisi jo puhua jonkun sosiaaliviranomaisen kanssa. Mutta tämähän ei ole minun tehtäväni enkä minä voi tähän puuttua. Muutenkin tuntuu nyt jo niin pahalta, että minä olen se, jonka takia lapsen äiti uhkaa lapsen isää yksinhuoltajuudella.

näin täällä kirjoitti:

Mies otti eilen taas puheeksi nämä tapaamisasiat. Lopputulos oli riita, huutoa ja ja lapsen äiti kuulemma hakee yksinhuoltajuutta heti, jos minä tapaan lapsen. Ehkä tätä asiaa ei pitäisi jättää tähän tällä kertaa koska sama meno tulee vaan jatkumaan, vaan kai asiasta pitäisi jo puhua jonkun sosiaaliviranomaisen kanssa. Mutta tämähän ei ole minun tehtäväni enkä minä voi tähän puuttua. Muutenkin tuntuu nyt jo niin pahalta, että minä olen se, jonka takia lapsen äiti uhkaa lapsen isää yksinhuoltajuudella.

Lue lisää

perustetta yksinhuoltajuudelle. Pitää olla kunnon perusteet yksihuoltajuudelle, että sen saa. Ei kukaan saa yksinhuoltajuutta sillä perusteella, että toinen vanhemmista on löytänyt uuden kaverin. Ja äidillä ei ole mitään sanottavaa siihen, ketä entinen mies esittelee lapselle. He ovat eronneet ja heillä on oma elämä kummallakin.

Tule www.uusionni.net/uusionni, sieltä saat enemmän tukea ja neuvoa.

uuuuu kirjoitti:

perustetta yksinhuoltajuudelle. Pitää olla kunnon perusteet yksihuoltajuudelle, että sen saa. Ei kukaan saa yksinhuoltajuutta sillä perusteella, että toinen vanhemmista on löytänyt uuden kaverin. Ja äidillä ei ole mitään sanottavaa siihen, ketä entinen mies esittelee lapselle. He ovat eronneet ja heillä on oma elämä kummallakin.

Tule www.uusionni.net/uusionni, sieltä saat enemmän tukea ja neuvoa.

Lue lisää

Eli siis samaa mieltä olen edellisen kirjoittajan kanssa. Ei tuo ole mikään peruste yksinhuoltajuudelle, eikä lapsen äiti todellakaan pysty määräämään, ketä lapsi isällä ollessaan tapaa.

Kuten jo aikaisemminkin sanoin, tue miestäsi selvittämään tämä asia lopullisesti. Muuten tilanne menee siihen, että äiti kiristää jokaisella asialla miestäsi. Eli ensin sosiaaliviranomasten puheille ja ellei sieltä tule apua, kannattaa ottaa lakimies selvittämään asiaa.

mie vaan kirjoitti:

Eli siis samaa mieltä olen edellisen kirjoittajan kanssa. Ei tuo ole mikään peruste yksinhuoltajuudelle, eikä lapsen äiti todellakaan pysty määräämään, ketä lapsi isällä ollessaan tapaa.

Kuten jo aikaisemminkin sanoin, tue miestäsi selvittämään tämä asia lopullisesti. Muuten tilanne menee siihen, että äiti kiristää jokaisella asialla miestäsi. Eli ensin sosiaaliviranomasten puheille ja ellei sieltä tule apua, kannattaa ottaa lakimies selvittämään asiaa.

Lue lisää

En minä oikein tiedä, miten tukea tällaisessa asiassa. Riitaa tulee ja riidat syntyy minusta ja lapsen tapaamisesta. Joten en haluaisi hoputtaa/painostaa tässä asiassa, koska on ihan selvää ettei tilanne ole helppo miehelle, kun minun tapailu/halu nähdä lasta vaikeuttaa isän suhdetta lapseen ja lapsen äitiin. Ja mies tuntuu olevan haluton menemään asian kanssa sosiaaliviranomaisten luo, koska ilmeisesti pelkää tilannetta, äidin reaktiota ja suksien menemistä ristiin kokonaan.
Tukea kyllä haluaisin, mutta jotenkin tuntuu että paras tuki olisi olla hiljaa ja antaa asian olla ja siirtää se sivuun - vaikka en siis tätä vaihtoehtoa halua.

näin täällä kirjoitti:

En minä oikein tiedä, miten tukea tällaisessa asiassa. Riitaa tulee ja riidat syntyy minusta ja lapsen tapaamisesta. Joten en haluaisi hoputtaa/painostaa tässä asiassa, koska on ihan selvää ettei tilanne ole helppo miehelle, kun minun tapailu/halu nähdä lasta vaikeuttaa isän suhdetta lapseen ja lapsen äitiin. Ja mies tuntuu olevan haluton menemään asian kanssa sosiaaliviranomaisten luo, koska ilmeisesti pelkää tilannetta, äidin reaktiota ja suksien menemistä ristiin kokonaan.
Tukea kyllä haluaisin, mutta jotenkin tuntuu että paras tuki olisi olla hiljaa ja antaa asian olla ja siirtää se sivuun - vaikka en siis tätä vaihtoehtoa halua.

Lue lisää

Tuella tarkoitin sitä, että kannusta miestäsi ottamaan asia hallintaan. Ei hoputtamalla, vaan kerrot, miltä sinusta tuntuu ja kysyt, miten isä tulevaisuudessa haluaisi tilannetta hoitaa. Jos tuo sinun tapaaminen tuottaa jo noin paljon ongelmia lapsen äidille, ei se tuosta ainakaan helpotu. Eli kun hän kerran on niskan päälle päässyt, siellä pysyy, kunnes laitatte "kovan kovaa vastaan". Sinähän voisit ottaa omalta osaltasi asioista selvää, esim eroperhe.netin keskustelupalstoilla on huomattavasti asiallisempaa keskustelua, kuin täällä.

Jos miehesi pelkää eksän suhtautumista sosiaaliviranomaisten edessä, voihan hän käydä siellä ensin yksin keskustelemassa tilanteesta. Ja mikset sinä voisi mennä mukaan, jolloin myös siellä sossussa tulee selväksi, että olette tosissanne, eikä sinusta ole "vaaraa" lapsille, kuten äiti taitaa olettaa. Meillä tilanne oli se, ettei sosiaaliviranomaiset ottaneet isää tosissaan, uskoivat eksän puheita. Sen jälkeen, kun olemme käyneet yhdessä asioista keskustelemassa, on asenne ollut ihan erilainen. Tosin meillä tilanne on eri, kuin sinulla, me asumme saman katon alla ja katson että siinä tilanteessa lasten asiat myös kuuluvat jonkun verran minulle.

Tuskin aloittaja sentään on lastensa äitiä kylmäksi pistänyt (»uutta etsit ennenkun vanha edes kylmenee»).

Ymmärrän kyllä että sinä, nimimerkki "munanheiluttaja", et ymmärrä miten vastuulliset isät huolehtivat lapsistaan. Luulenpa silti että nimenomaan moraalittomat horot eivät metsästele pienten lasten isejä, ennemmin kaltaisiasi pippelinkastelijoita.

Itseään kunnioittavat naiset taas valitsevat puolison itseään (ja lapsiaan) kunnioittavien joukosta.

Että mitä helvettiä varten sitten sellainen mies olisi tällä palstalla kyselemässä ja kirjoittelemassa näitä asioita - jos ne eivät sinun mukaasi häntä alkuunkaan kiinnosta?

Sellaisella asenteella oleva "munanheiluttaja" olisi seksipalstalla tai seksichatissa etsimässä seuraavaa vakoa kynnettäväksi, eikä todellakaan keskustelemassa uusperheen dynamiikasta.

Ihan kuin itse olisin kirjoittanut lukuun ottamatta tuota ex-osiota. Eli meillä ei tuo keskustelu hänen kanssa onnistu, ottaa kaiken hyökkäyksenä itseään kohtaan. Mustasukkaisuudesta ei ole kyse, on avoimesti myöntänyt, että on onnellinen, kun lapsilla on kaksi aikuista viikonloppuisin perään katsomassa. Mutta sitä katkeruutta riittää..

Samoin meillä mies antoi heti alkuun selvät ohjeet, että samalla lailla kohtelet lapsia kuin omaasi kohtelisit. Ja sen vuoksi varmaan välit niin lämpimät lasten kanssa ovatkin.. Toivottavasti välit samanlaisina pysyvätkin lasten kasvaessa.