kuten kaikki ovat huomanneet joulusta on tullut hyvin kaupallinen. tai kyllähän tunnelma on säilynyt mutta miksi ihmiset ostavat toisilleen sellaisia lahjoja kuin esim. syntymäpäivälahjaksi? minun mielestäni esim. barbin tai kaukoohjattavan auton ostaminen lapselle on tyhmää,tosinkin lapset sitä ehkä toivovat. mutta ainakin aikuisille pitäisi pyrkiä ostamaan tai tekemään jotakin lämmintä, sellaista josta välittyy rakkaus ja välittäminen. eikös joulu ole rakkaudenkin aikaa? kaikilla ei riitä intoa itse tehdä lahjoja, mutta jos jokainen miettisi mitä lahjaksi antaa niin joulukin saattaisi tuntua erilaiselta. itse olen huomannut kuinka läheiseni ilahtuvat itsetekemistäni lahjoista tai lahjoista jotka on valittu tunteella. tämä on minun mielipiteeni mutta yritetään tehdä joulusta joulumaisempi! :)
hyvät ihmiset!
mielipiteeni lahjoista
3357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
olen samaa mieltä, että joulusta on tullut todella kaupallinen. Nyt jo marraskuun alussa myydään joulutavaraa. Olen alkanut itse myös miettimään kaupassa, mitä itse ostaisin ystäville lahjaksi. Äidille, jolla on jo kaikkea ajattelin ostaa lahjaksi vuohen. :) Siis World visionilta :) Kerrankin olisi erilainen lahja :)
Miksi ostaa jotain kallista tavaraa, joka todennäköisimmin menee jonnekin kaapinperälle pölyämään.
Itse olen alkanut suosimaan itse tehtyjä lahjoja tai vaihtoehtoisesti käytettäviä lahjoja, esim. teetä, kahvia, pikkuleipiä ym. koriin tai pussukkaan.
Varsinkin todella vanhalle väelle tällaiset lahjat ovat paljon parempia. Mitä 80 vuotias tekee millään käyttötavaralla, ellei se tosiaan tule tarpeeseen, esim. uusi luuta/lakaisin. Vanhuksille voisi pakettiin pistää kunnon kahvia tai teetä, pikkuleipää, rusinoita, suihkusaippuaa, uusi pyyheliina, uusi vastuuki...
Mina kylla en ilahtuisi jos kaikki saamani lahjat olisivat jotain itsetehtya kamaa, ehka jos yhden saan, ok, mutta loput kylla haluan olevan yllatyksia, nameja, hajuvesia, peleja, vaatteita! Minulle tulee ainakin alyttoman hyva joulufiilis ostaessani ja paketoidessani joululahjoja muille, ja jouluna jannitan mita muut ovat ostaneet minulle! Ja toivon etteivat ole mitaan itsetehtyja juttuja, koska tuskin kukaan minulle osaa itse tehda parfyymia tai ihania muotivaatteita, nuo itsetehdyt kapistukset yleensa ovat sitten niita tulevia polynkeraajia.