PEF-seuranta

Hei, osaisiko joku neuvoa, kun teen tällä hetkellä pef-omaseurannan 1.viikon puhalluksia ja ensi viikolla puhallukset täytyy tehdä myös avaavan lääkkeenoton jälkeen. Mietityttää sellainen, kun lääkärin antamassa lähetteessä astmahoitajalle luki, että puhalluksia tehdään myös mahdollisten oireiden aikana, niin täytyykö minun ensi viikolla
puhaltaa oireiden aikana sekä ilman lääkettä, että lääkkeenoton jälkeen?...vaiko ei? Kun minä onneton unohdin kysyä asiaa astmahoitajalta! Mietin vain lääketaukoa, ettei se sitten sotke seuraavia ilman lääkettä tehtäviä puhalluksia. Sain sellaisen tiedon, että käyttämäni avaava lääke vaikuttaa ainoastaan 3tuntia, mutta potilasohjeissa spirometriatutkimukseen mentäessä lääketauko on 12tuntia. Poistuuko lääkeaine lopullisesti elimistöstä vasta 12tunnin jälkeen?
71560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sanotaan? Yleensä PEF-ä puhallellaan aamulla ja illalla. Jos on avaava lääke niin ensin ennen lääkettä ja toinen lääkkeen oton jälkeen. En ainakaan ennen ole keskellä päivää puhallellut jos ei pyydetty ja ei ole kertaakaan pyydetty.
Lääketauon pidän juuri niin kun ne käskevät. Lääkkeethän on lueteltu listassa ja niiden kieltoajat. Jos on esim 12 h, niin illalla voi vielä ottaa lääkityksen jos aamulla on spirometria. Kannattaa uskoa sitä paperia, jonka antavat eli ilmeisesti lääkeaine poistunee vasta 12 tunnin kuluttua. Haluavat varmaan varmistua, että lääke on todella poistunut elimistöstä. Itselläni on ns.pitkäkestoinen lääke apuna vielä avaava.

Oli vähän sekava kirjoitus minulta, mutta ymmärrsin sen näin. Eli jos on kohtauksia ja oireita en päivällä puhaltelisi jos ei niin määrätä.

Äänestä

MOi!
PEF-seurannassa puhalletaan tosiaan aamuin ja illoin. Mikäli saat oireita puhallat ennen lääkkeen ottoa sekä n.15 min lääkkeen oton jälkeen. Voit laittaa vaikka kellonajat ylös siihen paperiin, et milloin olet puhaltanut...
Periaatteessa avaava vaikuttaa 4-6h, joten voit huoletta, esim. päivällä ottaa, jos oireita ilmenee..
Ei kai sulla spirometria ole kesken PEF-seurannan!? Eihän se tietenkään haittaa kunhan tosiaan muistaa sen välin pitää ilman lääkettä..

Äänestä
  • Paljon kiitoksia teille näistä tiedoista. Netistäkään ei löydy sellaista kattavampaa tietopakettia tuosta omaseurannasta tai sitten en vain osaa etsiä! Ihmettelen sitä, kun en tosiaan saanut mitään ohjelappusta tähän kahden viikon omatoimiseen seurantaan...ööö?
    Toki illoin aamuin teen normaalit seurantapuhallukset, mutta kun olo tuntuu olevan koko ajan niin tuskainen, että olen monesti laittanut huomioita siitä, että puhallusten aikana on esiintynyt oireita. En tiedä, tarvitsisiko, mutta ajattelin nyt laittaa mahdollisimman paljon ylös tuntemuksista tältä ajalta.
    Olen joutunut käyttämään piippua myös tämän viikon aikana, mutta olen pyrkinyt juuri siihen 12tunnin taukoon ennen seuraavia puhalluksia, vaikka monesti illalla on ollut hengitysoireisiin viittaavia tuntemuksia. (Tällöin olen tehnyt myös määräätyjä ns.oirepuhalluksia..?) Spirometriatutkimukseen menen kaksi päivää omaseurannan päättymisen jälkeen.
    Hieman epävarma olo asian suhteen, mutta toivottavasti oireita ei kauheasti tule, kun kuitenkin saan ensi viikolla käyttää lääkettä määrätysti kaksi kertaa päivän aikana.
    Sellainen on myös mietityttänyt, että nuhani vain jatkuu yli kahden kuukauden "syysflunssan" jäljiltä edelleen ja nenä on erittäin tukkoinen, joka vaikeuttaa myös hengittämistä. Allergista nuhaa ei kuitenkaan todettu. Itselläni on tullut sellainen mieleen, että liittyisikö se sitten mahdolliseen astmaan? En kyllä ole vielä saanut tuloksia muista allergiakokeista, että löytyisikö sieltä selitys.
    Miksi ihminen on niin tolkuttoman tyhmä, että se alkaa miettimään terveyttään vasta sitten, kun se kaatuu?..OI-VOI!

    Äänestä

  • -hosuli- kirjoitti:

    Paljon kiitoksia teille näistä tiedoista. Netistäkään ei löydy sellaista kattavampaa tietopakettia tuosta omaseurannasta tai sitten en vain osaa etsiä! Ihmettelen sitä, kun en tosiaan saanut mitään ohjelappusta tähän kahden viikon omatoimiseen seurantaan...ööö?
    Toki illoin aamuin teen normaalit seurantapuhallukset, mutta kun olo tuntuu olevan koko ajan niin tuskainen, että olen monesti laittanut huomioita siitä, että puhallusten aikana on esiintynyt oireita. En tiedä, tarvitsisiko, mutta ajattelin nyt laittaa mahdollisimman paljon ylös tuntemuksista tältä ajalta.
    Olen joutunut käyttämään piippua myös tämän viikon aikana, mutta olen pyrkinyt juuri siihen 12tunnin taukoon ennen seuraavia puhalluksia, vaikka monesti illalla on ollut hengitysoireisiin viittaavia tuntemuksia. (Tällöin olen tehnyt myös määräätyjä ns.oirepuhalluksia..?) Spirometriatutkimukseen menen kaksi päivää omaseurannan päättymisen jälkeen.
    Hieman epävarma olo asian suhteen, mutta toivottavasti oireita ei kauheasti tule, kun kuitenkin saan ensi viikolla käyttää lääkettä määrätysti kaksi kertaa päivän aikana.
    Sellainen on myös mietityttänyt, että nuhani vain jatkuu yli kahden kuukauden "syysflunssan" jäljiltä edelleen ja nenä on erittäin tukkoinen, joka vaikeuttaa myös hengittämistä. Allergista nuhaa ei kuitenkaan todettu. Itselläni on tullut sellainen mieleen, että liittyisikö se sitten mahdolliseen astmaan? En kyllä ole vielä saanut tuloksia muista allergiakokeista, että löytyisikö sieltä selitys.
    Miksi ihminen on niin tolkuttoman tyhmä, että se alkaa miettimään terveyttään vasta sitten, kun se kaatuu?..OI-VOI!

    suolavesihuuhtelulla..
    apteekista saa sarvikuonon ja ohjeet sen käyttöön..
    liittyy kyllä astmatulehdukseen sekin monilla..

    Äänestä

Jos sulla on astmaoireita eli tarvetta ottaa avaavaa niin ota arvot ennen lääkettä ja n. vartti lääkkeen oton jälkeen. Kirjaa ylös oireet, ja jälkeen-arvot. Periaatteessa ihan mihin kellon aikaan vain sua ahdistaa ja tarviit avaavaa, niin kirjaa ne ylös.

Ja ei se pef-seuranta pilalle mene, vaikka joutuisitkin ottamaan useammin avaavaa kuin kaksi kertaa vuorokaudessa. Päinvastoin näkevät, että sulla on astmaoireita.

Ja jos olet esim. aamuyöllä tai aamulla ennen hoitavaa lääkettä joutunut ottamaan avaavaa, niin kirjaa ylös lääkkeenottoaika sekä oireet.

Ei sun tarvitse kärsiä astmaoireista vaikka onkin seuranta menossa. Ja jos joudut ottamaan lääkettä ilman, että sulla on pef-mittari siinä hollilla, niin eihän sille voi mitään.

Toivottavasti ymmärsit jotain :)

Äänestä
  • Kiitoksia taas tästä selvennyksestä. :)...ihanaa, kun kanssaimmeiset ovat niin avuliaita. Joo, tuntuu tosiaan välillä, että voisin vetäistä vaikka koko piipun sisällön kerralla kiduksiini, kun on niin tuskaista. (Tavallaan, kun oireita on melkeimpä ympäri vuorokauden, niin eipä ne tulokset paljoa muutu vaikka kuinka puhaltelisi; ja tällähetkellä on niin vaikea paneutua koko asiaan kunnolla, kun olen niin kipeä!Kunhan saa edes pakolliset puhallukset suoritettua:() Kaiken lisäksi flunssa taisi puhjeta uudestaan ja poskionteloissa on tavaraa!Näinköhän selviän viikon päässä vihdoin häämöttävään spirometriatutkimukseen!:/
    (Tosin lääkäri on tuntunut olevan koko ajan enemmän selvillä tilanteestani kuin minä itse, koska antoi jo tässä ennen tulosten valmistumista puolittaisen astmatuomion:()..että kai se on uskottava, vaikka ei tahtoisi!

    Äänestä

  • -hosuli- kirjoitti:

    Kiitoksia taas tästä selvennyksestä. :)...ihanaa, kun kanssaimmeiset ovat niin avuliaita. Joo, tuntuu tosiaan välillä, että voisin vetäistä vaikka koko piipun sisällön kerralla kiduksiini, kun on niin tuskaista. (Tavallaan, kun oireita on melkeimpä ympäri vuorokauden, niin eipä ne tulokset paljoa muutu vaikka kuinka puhaltelisi; ja tällähetkellä on niin vaikea paneutua koko asiaan kunnolla, kun olen niin kipeä!Kunhan saa edes pakolliset puhallukset suoritettua:() Kaiken lisäksi flunssa taisi puhjeta uudestaan ja poskionteloissa on tavaraa!Näinköhän selviän viikon päässä vihdoin häämöttävään spirometriatutkimukseen!:/
    (Tosin lääkäri on tuntunut olevan koko ajan enemmän selvillä tilanteestani kuin minä itse, koska antoi jo tässä ennen tulosten valmistumista puolittaisen astmatuomion:()..että kai se on uskottava, vaikka ei tahtoisi!

    tehdyt astmatutkimukset eivät ole luotettavia diagnoosin kannalta. Ensin infektion hoito ja sitten normaalissa vaiheessa astmatutkimukset. Jos on hengenahdistusta, astmaläääkeitä voi käyttää tulehduksen aikana, mutta varsinaisia tutkimuksia ei kannata tulehdusten aikana tehdä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-hosuli- kirjoitti:

Hei, osaisiko joku neuvoa, kun teen tällä hetkellä pef-omaseurannan 1.viikon puhalluksia ja ensi viikolla puhallukset täytyy tehdä myös avaavan lääkkeenoton jälkeen. Mietityttää sellainen, kun lääkärin antamassa lähetteessä astmahoitajalle luki, että puhalluksia tehdään myös mahdollisten oireiden aikana, niin täytyykö minun ensi viikolla
puhaltaa oireiden aikana sekä ilman lääkettä, että lääkkeenoton jälkeen?...vaiko ei? Kun minä onneton unohdin kysyä asiaa astmahoitajalta! Mietin vain lääketaukoa, ettei se sitten sotke seuraavia ilman lääkettä tehtäviä puhalluksia. Sain sellaisen tiedon, että käyttämäni avaava lääke vaikuttaa ainoastaan 3tuntia, mutta potilasohjeissa spirometriatutkimukseen mentäessä lääketauko on 12tuntia. Poistuuko lääkeaine lopullisesti elimistöstä vasta 12tunnin jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu