Onkos muilla tällaisia kokemuksia?
Poikani on 3. lk:lla. Opettaja on uusi, mutta kokenut kaiketi. Ollut juuri vuoden sapattivapaalla.
Opettaja soitti juuri tänään miehelleni, kun lapsella oli ollut pieni lelu koulussa mukana. Ollaan kyllä puhuttu yhdessä ja erikseen, ettei kouluun viedä mitään ylimääräistä eikä ainakaan oteta repusta esiin.
On tosi ärsyttävää, että opettaja soittaa tuollaisesta asiasta. Minusta opettajan homma on olla kunkku luokassaan ja sanoa lapselle että et tee noin. Piste. Sen pitäisi riittää eikä enää soitella pikkuautosta lapsen vanhemmille.
Tää tuntuu olevan sen sortin opettaja, joka raportoi kaikki "kolttoset" t-o-d-e-l-l-a yksityiskohtaisesti tyyliin "...lapsenne painoi pöytäni ohi kulkiessaan kaikkia kolmea pöydälläni ollutta vihreää nitojaa..." Ei me jakseta tuollaista yksityiskohtien tulvaa, mutta opettaja pitää velvollisuutena kertoa juurta jaksain.
Me itse tiedämme, ettei lapsemme ole ihan helppo. Pohjimmiltaan ei ole ilkeä. Koulutehtävät ei sinänsä ole vaikeita hänelle. Mutta hänen on vaikea keskittyä ja olla hiljaa. On vaikea olla aloitteellinen koulutehtävissä. Kirjoittaminen on vaikeaa.
Opettaja ei kyllä vahingossakaan sano mitään positiivista ja tue sillä tavalla meidän kasvatustyötämme. Tuokin puhelu tuli tänään perjantaina. Onpa kivaa, oikein nostaa mukavan fiiliksen viikonloppuun. Ensin lapsi saa haukut koulussa ja vaikka asian luulis olevan loppuun käsitelty, niin nyt sitten kotona taas käydään sama juttu läpi. Pikkuauton tuominen kouluun ei ole minusta niin vakava juttu, etteikö opettajan sanominen riittäisi.
En voi sille mitään, mutta minusta koulumaailman on ihan vinksallaan, kun opettajien valtava enemmistö on naisia. Tulee mieleen, että miesope ei olis alkanut soittaa tuollaisesta vanhemmille.
Poikani on 3. lk:lla. Opettaja on uusi, mutta kokenut kaiketi. Ollut juuri vuoden sapattivapaalla.
Opettaja soitti juuri tänään miehelleni, kun lapsella oli ollut pieni lelu koulussa mukana. Ollaan kyllä puhuttu yhdessä ja erikseen, ettei kouluun viedä mitään ylimääräistä eikä ainakaan oteta repusta esiin.
On tosi ärsyttävää, että opettaja soittaa tuollaisesta asiasta. Minusta opettajan homma on olla kunkku luokassaan ja sanoa lapselle että et tee noin. Piste. Sen pitäisi riittää eikä enää soitella pikkuautosta lapsen vanhemmille.
Tää tuntuu olevan sen sortin opettaja, joka raportoi kaikki "kolttoset" t-o-d-e-l-l-a yksityiskohtaisesti tyyliin "...lapsenne painoi pöytäni ohi kulkiessaan kaikkia kolmea pöydälläni ollutta vihreää nitojaa..." Ei me jakseta tuollaista yksityiskohtien tulvaa, mutta opettaja pitää velvollisuutena kertoa juurta jaksain.
Me itse tiedämme, ettei lapsemme ole ihan helppo. Pohjimmiltaan ei ole ilkeä. Koulutehtävät ei sinänsä ole vaikeita hänelle. Mutta hänen on vaikea keskittyä ja olla hiljaa. On vaikea olla aloitteellinen koulutehtävissä. Kirjoittaminen on vaikeaa.
Opettaja ei kyllä vahingossakaan sano mitään positiivista ja tue sillä tavalla meidän kasvatustyötämme. Tuokin puhelu tuli tänään perjantaina. Onpa kivaa, oikein nostaa mukavan fiiliksen viikonloppuun. Ensin lapsi saa haukut koulussa ja vaikka asian luulis olevan loppuun käsitelty, niin nyt sitten kotona taas käydään sama juttu läpi. Pikkuauton tuominen kouluun ei ole minusta niin vakava juttu, etteikö opettajan sanominen riittäisi.
En voi sille mitään, mutta minusta koulumaailman on ihan vinksallaan, kun opettajien valtava enemmistö on naisia. Tulee mieleen, että miesope ei olis alkanut soittaa tuollaisesta vanhemmille.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sama juttu täällä. Minullakin on erityislapsi ja opettaja nipottaa joka asiasta tai oikeastaan erityisopettaja joka ei juuri edes opeta lastani. Lapseni pitäisi aina olla nätisti ja heti tulee raporttia jos on vähän vimmannut. Tuntuu ettei tällä erityisopettaja lla ole muuta tekemistä kun vilata pilkkua joka asiasta.
Luulisi erityisopettajilla olevan tietoa eri oireyhtymistä mutta ei. Jos heillä olisi tietoa, he eivät nipottaisi siitä että esim. teatteriin lähtiessä lapseni käy ylikiepillä ja hössöttää. Opettajan tulisi tietää että muutokset päivän struktuurissa ovat lapselle vaikeita ja voivat aiheuttaa tätä ylikiepillä käymistä.
Ymmärrän, että asia ottaa pattiin, mutta kyllä tuo sukupuoleen viittaaminen oli tosi törkeää myös kirjoittajalta!!! Sillä ei ole väliä, onko nainen, vai mies, ihan yhtä lailla voi hoitaa asioita ns. hyvin tai huonosti!
...on se, että koulujen opettajissa on aivan hirveän suuri naisenemmistö.
En mitenkään viittaa siihen, että _automaattisesti_ miesopettajat olisivat naisopettajia järkevämpiä, yksilöä huomioivampia tai tehtävään sopivampia. Olen nääs itsekin käynyt koulua ja tavannut ikäviäkin miesopettajia.
Allekirjoitan sen, mitä "naisope" sanoo asioiden hoitamisesta, ei se ole sukupuolesta varsinaisesti kiinni. Toivotankin hänelle jaksamista vaativassa työssään ja toivon, että häneltä riittää ymmärtämystä myös niille lapsille, jotka eivät (jonkin sisäisen pakon vuoksi) pysty olemaan niin täydellisiä, kuin opettajan toiveoppilas olisi. Kuitenkin meitä yleensä miellyttävät lapset, jotka tekevät just niinkuin me aikuiset sanomme...
Mutta epätasapaino mies/nais-suhteessa väistämättä aiheutta jonkinlaista vinoutumaa. Olen ollut myös nais- että miesvaltaisissa työpaikoissa. Eniten olen pitänyt niistä, joissa on vallinnut joltinenkin tasapaino sukupuolten määrän suhteen.
Mutta kun tuolta tarhasta asti on ollut pelkkiä naisia lasten ympärillä. Ja kokemuksen mukaan sietokyky poikalapsia kohtaan on lyhykäinen. Tai ymmärrys. Olen sen asian suhteen hyvin turhautunut.
Poikani on itse sitä mieltä, että tyttöjä kohdellaan eri tavalla. Esimerkkinä: Tytöt kurkkivat poikien pukariin. Kostoksi pojat tekevät saman. Sitten liikkaope tulee rähjäämään poikien pukariin. Ja pitää oven auki niin että kaikki näkevät sisään. Tytöt ilkkuvat ohi kulkiessa. Tyttöjen tirkistelystä ei sanota mitään.
Minulla on myös tytär. Pyrimme isän kanssa kohtelemaan heitä saman arvoisesti. Kumpaakin kannustetaan. Ja heistä pidetään omina persooninaan.
On niinkin, että opettajankoulutus on suosinut tiettyä tyyppiä pitkään. "Kympin" tytöt ovat pärjänneet sisäänpääsyssä. "Opettaja-aines" ei silloin ehkä ole riittävän laaja-alainen.
Arvasin kyllä, etteivät kaikki tykkää kommentistani sukupuolista. Ei voi mitään. Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Ellei sitten itse ole se hömppä, joka soittaa vanhemmalle kesken työpäivän sellaisesta asiasta, jonka pitäisi hoitua koulussa ihan rutiininomaisesti.
Ensimmäiselle vastaajalle tsemppiä! Mun poika on ihan samanlainen, jännittää johonkin uutteen juttuun menemistä tosi kovasti. Se sitten näkyy hassuna käyttäytymisenä.
Se kyllä ihmetyttää näissä saakelin kasvatustieteiden ammattilaisissa, että jotain elämälle vierasta taidetaan opiskella. Ei sinun ja minun pojat voi olla ainoita. Erityisopettajan varsinkin luulisi käsittelevän tilanteita toisin kuin meidän maallikoiden, joilla menee heti herne nenään.
Poikia on luokallani enemmistö. Kullakin on omat erityiset ominaisuudet, joiden vuoksi ovat luokallani. Joka päivä puutun asioihin, joihin pitää puuttua, joskaan en joka tapahtumasta ilmoita vanhemmille. Tämä taas ärsyttää joitakin vanhempia, jotka haluaisivat tietää kaiken koulussa tapahtuneen. Toisin kuin sinä. Naisopettajat ovat tunnollisia ja tekevät yhä raskaammaksi käyvää työtänsä vaihtelevassa yhteistyössä vanhempien kanssa. Miesopettajien harva joukko vähenee palkkojen jälkeenjääneisyyden tahdissa. Kutsumus ei enää riitä hakeutumaan kouluun, kun ns. kasvatustyö vie opetuksesta yhä suuremman osan. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että sääntöjen on oltava selvät ja luokan kapteeni on opettaja. Kaikilla lapsille koulukäytös ei aina ole sama kuin kotona.Silti vanhempien ei pitäisi suhtautua pikkuasioina opettajan viesteihin. Jos tilanteet jatkuvat koulussa negatiivisina, vaikka pieninäkin, kodin oikeus on saada tietää. Vai oletko liiankin tietoinen poikasi käyttäymisestä? Kasvatus on pitkäjänteistä, samojen asioiden toistoa, joka ihmislapsella kantaa hedelmää joskus aikojenkin päästä. Silti täytyy jaksaa huolehtia niistä pikkuasioistakin. Varsinkin erityisen ominaisuuden omaavan lapsen vanhemman ja opettajan. Jaksamista sekä kodeissa että koulussa kysytään nykyään todella paljon. Luokassa on monta lasta, kodeissa ne omat yhdestä muutamaan. Tytöissäkin löytyy (ja on aina löytynyt) haastetta. Ei leimata poikiakaan. Opettaja on vain yksi aikuinen lapsen elämässä tietyn ajan. Kotona olevat aikuiset sen sijaan ovat hänelle olemassa ja vaikuttamassa aina. Kodilla on valtavat mahdollisuudet edesauttaa lapsensa myönteistä käytöstä. En koe olevani lapsen sijaisäiti, vaan opettaja. Tehtäväni koulussa on edesauttaa lasta oppimaan yhteisössä, jossa on aina muita ihmisiä, kuten maailmassa on aina. Se, onko opettaja nainen tai mies, ei merkitse mitään, jos kotoa on saatu hyvät eväät maailmaa varten. Osaltani autan lasta koulussa.
kun koko julkinen sektorti on ihan sekaiisn, rahasta on puute se on selvä, mutta uskon myös tämän naisistumisen tuoneen omat ongelmat. Huom,. olen itse nainen.
joka pikkuasiasta lähde ilmoittamaan kotiin. Jos jokin ongelmatilanne on selvitetty koulussa ja asia sovittu oppilaan kanssa, on se minun puolestani selvä. Jatkuvista keskittymisongelmista/työrauhahäiriöistä, toistuvasta kiusaamisesta tai tehtävien laiminlyömisestä ilmoitan kotiin siinä vaiheessa, kun puhuminen lapsen kanssa ei enää auta. Samoin, jos joudun antamaan jonkin rangaistuksen, kuten jälki-istuntoa.
Tässä asiassa vanhemmat ovat kuitenkin erilaisia: osa nimenomaan toivoo, että kaikki asiat, pienetkin, ilmoitetaan kotiin. Toisille taas riittää, että vanhempaintapaamisissa kuulevat yleisiä kuulumisia ja saavat muutoin tiedon ainoastaan vakavammista asioista.
Sano opettajalle seuraavan kerran, että on hyvä että tiedonkulku pelaa, mutta että jatkuva negatiivisista asioista ilmoittelu tuntuu jo pahalta. Näin tuntematta on tosi vaaralista heittää sen suurempia arvioita, mutta voi tosiaan olla, että opettaja on ollut sapattivapaalla uupumuksen vuoksi ja kokee siksi rasittavana ns. pienetkin asiat. Opettajan työ on tänä päivänä äärettömän raskasta ja vaativaa, joten useimmat kokevat jossain vaiheessa uupumusta työstään. Se ei tietenkään saisi kostautua lapsille, mutta...
Ap kirjoitti nyt vain sen yhden näkökulman asiasta, eli oman lapsensa näkökulman. Open silmin katsottuna tilanne on varmaan aivan erilainen. Toivottavasti joku yrittää käsittää asiaa myös meidän opettajien kannalta. Emme tiedä, miten tilanne on edennyt luokassa, vain AP:n kirjoituksen perusteella muutaman jutun. Ehkä ope on käskenyt lasta pistämään lelun pois ja ei ole totellut, siksi soitto. Tai lapsi on kielloista huolimatta usealla tunnilla leikkinyt autolla, siksi soitto. Ehkä opettajalla oli pinna sinä päivänä kireällä, siitä soitto.
Ope tuossa edellä kirjoittikin open työn vaikeudesta. Jotkut vanhemmat todella haluavat, että kaikki raportoidaan yksityiskohtaisesti, toiset taas loukkaantuvat, kuten AP, jos ope sattuu tekemään työnsä perusteellisesti. Olen itsekin saanut palautetta siitä, että ilmoitan liian herkästi tai miksen ole aiemmin ottanut yhteyttä. Eli teki niin täi näin, aina jonkun mielestä väärinpäin.
Itse olen opettajana oppinut paljon omien lasteni kautta. Vanhin on aina ollut se "10 tyttö", kiltti ja sopeutuvainen. Vaikka keskimmäinen on vasta eskarissa, jo nyt on "ongelmia" päiväkodin tätien kanssa. Varmaan aika samanlainen kuin AP:n lapsi, vilkas ja liikkuvainen, aina sattuu ja tapahtuu. Mutta äärettömän sosiaalinen, avoin, löytää aina helposti uusia kavereita. Tulee varmasti pärjäämään maailmassa.
Viime vuonna en saanut lapsesta muuta kuin negatiivista palautetta. Teki sitä ja tätä, pelkästään negatiiviset asiat kerrottiin. Minä olen varmaan ilkeä ihminen, kun uskallan puhua myös ikävistä asioista. Joten sitten kerran taas, kun sain negatiivista palautetta, sanoin ihan vaan takaisin, että olen kyllästynyt ainaiseen negatiiviseen palautteeseen.
Tein selvät ehdot. Tiedän, että lapseni koettelee välillä, niin tekee myös kotona. Haluan tietää, mitä tapahtuu, mutta haluan myös positiivista palautetta. Jos positiivista ei anneta, en suostu kuulemaan myöskään negatiivista. Heitin kai aika ilkeästi, että uskaltavatko väittää, että minun lapsessani ei ole mitään positiivista, kun vain negatiiviset asiat kerrotaan.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa... Tänä vuonna asia on muuttunut, nyt muistetaan antaa myös sitä positiivista palautetta. Tottakai tulee sitä negatiivistakin, mutta sitä on helpompi sulattaa ja käsitellä kun tietää, että hoitajat näkevät myös niitä positiivisia puolia. Kauhulla kuitenkin jo odotan ensi syksyä, kun lapsi on lähdössä ekaluokalle, ja uskon tietäväni, kuka hänelle on tulossa opettajaksi. Huh huh... täytyy pitää oma sama linja.
Niin siihen omaan työhön. Yläkoulun opettajana minulla on tällä hetkellä ns. vaikea luokka. Ainakin muiden mielestä. Oma lapseni on auttanut näkemään, että vilkkaus ja sanavalmius eivät tarkoita häiriköintiä. Tämä porukka pärjää tulevaisuudessa! Yritän antaa sitä positiivistakin palautetta, ja en ole vielä törmännyt lapseen, jossa ei olisi sitä hyvää. Kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä.
Olen itse ottanut tavakseni, että jos joudun soittamaan kotiin negatiivisesta jutusta, palaan asiaan 3-4 viikon kuluttua, ja kerron miten asia on edistynyt. Yleensähän silloin saan kehua lasta. Vanhemmat ovat olleet hyvillään kun kuulevat että lapsella menee paremmin.
Menipä nyt vähän sinne ja tänne tämä kirjoitus. Mutta nykyään on niin helppoa parjata opettajia yms. näissä yhteisöissä, mutta se välitön vuorovaikutus unohdetaan helposti.
Kehottaisinkin AP kirjoittajaa ottamaan vaikka heti yhteyttä opettajaan, ja kertomaan, että eilinen puhelisoitto jäi vaivaamaan. Kerro, että olisi mukavaa kuulla joskus myös lapsen hyvistä puolista. Sano että haluat sitä positiivistakin palautetta.
Ja vielä; älä ehkä kuitenkaan soita heti, vaan soita maanantaina. Opettajallakin on oikeus hyvään viikonloppuun. Se kotiin soittelu ikävissä asioissa on minun mielestäni yksi inhottavimmista puolista open työssä.
Aiemmin otettiinkin kantaa sukupuolikysymykseen. Siinä kyllä minunkin mielestäni haukut väärää puuta: kyllä ne miehet soittelevat siinä missä naisetkin. Riippuu niin ihmisestä, ei sukupuolesta. Kaikki tekevät työnsä omalla tavallaan.
Sinua ärsyttää opettajan yksityiskohtainen palaute. Toiset vanhemmat taas nimenomaan haluavat ja vaativat yksityiskohtia ja reaaliaikaista raportointia. Vanhempia on erilaisia ja ehkä ope on ajatellut, että te olette myös niitä "voitko yksilöidä tapaukset, en halua kuulla yleistyksiä" -vanhempia.
Ja toisekseen: miksei perjantaina saisi ilmoitella??? Mielestäni asiat hoidetaan pois päiväjärjestyksestä sitä mukaa kun niitä ilmaantuu. Maanantaina alkaa uusi viikko puhtaalta pöydältä, eiköhän se lapsestakin ole kurjaa, jos pitää viikonloppuna miettiä, että teinpä kolttosen perjantaina, maanantaina ope soittaa äidille...
En todella voi tietää asioistanne kyseisen kirjoituksen perusteella juuri mitään... Mutta, mietin tuota, että kirjoittaminen vaikeaa, samoin hiljaa olo ja keskittymisen vaikeus. Saako lapsenne apua näihin asioihin? Esim. avustajaa auttamaan tehtävissä, erityisopettajan tunteja/ tuokioita? Teillä siihen oikeus, jos teistä siltä näyttää.
Jos luokassa paljon oppilaita, hälinää jne. häiriötä, voi lapsellenne olla hankalaa keskittyä tehtäviinsä, se taas voi hänessä näkyä levottomuutena. Itsekseen tehtävien teko rauhallisemmassa paikassa voisi auttaa, joko avustajan tai opettajan kanssa?
Ja tuosta pikkuautosta koulussa... Se ei maata kaatava asia todellakaan ole, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa sen, että jotkut vanhemmat pyytäneet korvausta koululta lelun mentyä rikki. Ja kouluhan ei ole korvausvelvollinen tällaisessa asiassa. Silloin oppilas pitää huolta omista leluistaan/tavaroistaan jos ne mukanaan tuo, eikä ne saa häiritä opiskelua millään lailla. Toki, välitunnit asia erikseen!
Ottakaapa maanantaina opettajaan yhteyttä. Jokaisesta lapsesta löytyy positiivisia asioita!
Opettaja tapasi koulun alkaessa oppilaiden vanhempia. "Keskustelussa" hän kysyi, miten haluamme yhteydenpitoa. ("Keskustelu" siksi, että tuli minuutti puhetta, jossa mainittiin muutama hyväkin puoli, sitten 29 minuuttia puhetta, jossa käytiin lävitse erittäin yksityiskohtaisesti jokainen koulun alusta saakka saattunut rike, tyyliin että poikanne röyhtäisi jonossa.) Kerroimme, että tarvittaessa parin viikon välein viesti riittää. Olemme myös sittemmin kertoneet pariin otteeseen, ettemme halua pilkun tarkkaa ykistyiskohtaista raportointia. Mutta opettaja ei jotenkin halua ottaa kantaamme huomioon.
Koetin selittää, että kun me emme ole siellä koulussa emmekä niissä tilanteissa, ei yksityiskohdilla ole meille sellaista merkitystä, kuin ehkä hänelle. Kyllä aikuinen osaa selittää asiat myös lyhyesti ja ytimekkäästi, tehdä yhteenvedon. Pitäisi töiden jälkeen yrittää jaksaa myös tukea lasta positiivisesti. Kun saa puoli tuntia kuunnella negatiivissävyistä yksityiskohtaista selitystä, ei oikein tahdo löytyä enää energiaa antaa lapselle sitä myönteistä nostetta kotona, vaan se menee sellaiseen rähjäämiseen.
Ajatelkaa itse, että teille aina rähjättäisiin. Onko sitten hyvä olo? Jos työkaverit antaisivat palautteen aina negaatioiden kautta, antaako se energiaa yrittää toimia paremmin? Että sellaisin "yhteistyöterveisin". Ei ainakaan minusta tunnu kivalta saada pe ikävää palautetta. Sitä pohtii sitten viikonlopun.
Ei ole kyse siitä, että emme puhuisi lapselle tai yritä kasvattaa häntä ja opeta hyviä käytöstapoja.
Opettaja siis tietää kuinka asennoidumme. Tietää, että jotkut jutut toistuvat myös kotona. Tietää, että me puutumme niihin.
Kun olis älynnyt aamulla tarkistaa lasen repun. Lapsi on uudesta lelusta tohkeissaan ja haluaisi tehdä kavereihin vaikutuksen. Sen kummemmasta ei ole varmaan kyse. Halu menee sen edelle, että hän tietää ettei kouluun saa viedä mitään. Mutta käsittääkseni juttu ratkesi koulussa jo. Tässä tulee sellainen ilkeä fiilis, että eikö opettajan auktoriteetti riitä. Siihen mun mielestäni pitäisi voida luottaa. Tulee tunne, että pitääkö meidän tulla sinne kouluun sanomaan lapselle, että nyt loppu hölmöily.
Lapsi ei saa mitään erityistä tukea ongelmiinsa. En tiedä mitä tukea voisi saada ja miten. En pysty sanomaan, miksi hän on levoton tai miksi on vaikeaa keskittyä. En voi muuttua pojaksi hänen tilalleen. Sitä olen miettinyt auttaisiko joku fysioterapia siihen kirjoitusvaikeuteen. Siihen on kiinnitetty psykologin tutkimuksessakin huomiota (valtakunnallinen Glaku-tutkimus). Kömpelö kynäote, jonkinlaisia hahmotusvaikeuksia. Voin kuvitella, että jos kirjoittaminen teettää kovasti työtä se myös turhauttaa lasta.
Pahoittelen, jos naispuoliset opet kokivat itsensä loukatuiksi. En kuitenkaan vaihda mielipidettäni siitä, että sukupuolijakauma on pielessä kouluissa (samoin tarhoissa).
On myös hyviä kokemuksia: Tytön (nais)opettajalla on hyvin jalat maassa ja hyvä asenne: "Hymyilen joka aamu lapsille, sillä heidän on pakko tulla tänne. Haluan että he tuntevat itsensä tervetulleiksi. Jos minulla on huono päivä, en saa näyttää sitä lapsille."
Opiskelijavalinnan kehittämisen lisäksi pitäisi opeille maksaa enemmän, se varmaan toisi niitä miehiäkin kouluihin. Vaikka onhan sekin kummaa ja vinoutunutta. Naiset ansaisevat sen palkan itsekin. Minusta kasvatustyö ehdottomasti kuuluu myös opettajan toimenkuvaan. (Ei pidä yrittää tulkita niin, että haluan sysätä vastuun kotoa pois!) Lapset ovat monta tuntia päivässä koulussa. Mikäs sen parempi paikka antaa asenne- ja käytöskasvatusta. Sitä tämä kansa tarvitsee. Ja opettajat kunnollisen tunnustuksen työstään!
Jos epäilet, että lapsellasi on oppimisvaikeuksia, jotka ilmenevät esim. keskittymättömyytenä, voit pyytää oppimisvaikeustestejä.
Voit sanoa opettajalle asiasta, tai varmaan parhaiten asia menee eteenpäin, jos itse soitat perheneuvolaan ja kysyt, miten testeihin voisi päästä. Käytännöt varmaan vaihtelevat kunnittain. Meillä esim. pääsee molempien (sekä koulun että vanhempien lähetteellä) kautta testeihin.
Uskon, että tapauksessanne myös ope puoltaisi testeihin lähettämistä, jos tilanne on se, että joka pikku rikkeestä raportoidaan. Helpottaisi varmaan hänenkin työtään, jos tietäsi, jos sattuisi olemaan lapsessa jotain häikkää oppimispuolella. Helpompi valita esim. työskentelymenetelmiä. Jos jotain todetaan, voi saada henk. koht. avustajan.
Sanoitkin jo itse sen, joka kuulostaa niin tutulta kun omaa lastani ajattelen. "Olisi pitänyt tarkistaa se reppu". Niinpä niin. Ehkä teidän tapauksessanne pitäisi jaksaa tarkastaa se reppu, ettei kouluun mene vieraita esineitä. Meillä tarkistellaan taskuja, koska halu viedä tarhaan omia leluja on suuri, vaikka lapsi tietää, että tarhassa on tietyt säännöt lelupäivistä. Onhan se tarkistelu ärsyttävää, mutta yritän myös itse välttää turhia konflikteja. Samalla lapsi oppii, että ollaan tosissaan sääntöjen kanssa. Näin varmaan myös teillä, tuttua juttua?
Ope on nyt teidän lapsellanne varmaan muutaman vuoden, ja hänen kanssaan on siis pakko tulla toimeen. Toivottavasti jatko lähtee sujumaan alkua paremmin. Toivon, että muistaisitte, että myös me opet olemme ihan tavallisia ihmisiä(kaikesta huolimatta ;) ) ja meilläkin on huonoja aikoja.
Tuossa aiemmin joku ope totesi, kuten myös minä aiemmassa viestissä, että selvitä tilanne, koska se on jäänyt vaivaamaan. Soita opettajalle ja pyydä, että hän soittaisi sinulle sellaiseen aikaan, joka sopii molemmille. Tai ehdota tapaamista. Säilytä maltti asiassa, niin opekin säilyttää.
Suurin osa meistä opettajista ottaa ihan varmasti mielellään sitä palautetta työstään, mutta myös meihin päin voi soveltaa sitä positiivisuutta. Yhtä lailla tuntuu siltä, että meille suolletaan aina vain niitä negatiivisia juttuja - myös meitä voisi joskus kiittää, muutenkin kuin täällä keskusteluissa. Oletko antanut esim. tyttösi opettajalle suoraa kiitosta?
Toivottavasti asianne selviävät ja lukuvuosi jatkuu paremmissa merkeissä!
Tytön opettajasta: Meillä oli juuri arviointikeskustelu, ja kyllä, kiitin häntä.
Jo aiemmin päätimme ottaa repuntarkastuksen ohjelmaan, mutta kun hommaa perheessä riittää, väsymystä ja hajamielisyyttä, kuten varmaan tiedät, niin se ei mene vielä rutiinilla.
Kiitos noista oppimisvaikeustesti-vinkeistä. Sitä pitää miettiä. Nimittäin kun lapsi kuitenkin osaa ja ymmärtää. Matikka menee hyvin... jos lapsi keskittyy eikä väsähdä kesken kaiken.
Äidinkieltäkin hallitsee, puhelahjat ja logiikan taju on hyvä. Tilannetaju ja maltti taas vähän heikommat. Äidinkielessä ei meinaa tosin millään tulla sanavälejä. Lukemaan oppiminen takkusi jonkin verran ja oli tällaisia kirjainten kääntymisiä: pikku-t=j, pikku-h=s. Korjasi kyllä itseään, mutta toisaalta pyrki arvaamaan sanojen loput. Ei ole kauhean innokas lukija vieläkään. Olen lukenut kyllä paljon ääneen alusta saakka, poika tykkää tarinoista.
Joo, ja ihmiset piirtää edelleen joko tikku-ukkoina tai ituisina perunoina. Siis kärjistettynä. Tuossa on tietysti samanikäisillä suuri vaihtelu, enkä tiedä onko laiskuutta vai eikö vaan pysty...
En oikein saa kiinni tuosta, että voisiko olla oppimisvaikeuksia. En tiedä asiasta riittävästi.
Sellaista käytöstä pojalla on kotona ja koulussa, että on vaikea pysyä paikallaan (no onhan se pienille yleensäkin, mutta hänelle ehkä keskim. vaikeampaa), vaikea odottaa omaa puheenvuoroa (tämä kuulemma parantunut koulussa), tekee kerran kiellon päälle, ja asiaan ryhtyminen on jähmeää.
On kuulemma koulussa heittäytynyt omia aikojaan lattialle makaamaan. Kun kysyin olisiko hänestä vähän kummaa, jos näkisi jonkun muun tekevän niin, vastasi kyllä olisi. On vaikea sanoa hakeeko huomiota (en oikein ymmärrä tällaista huomionhakuisuutta) vai heijastuuko jännitys tuollaisena hömppäilynä. On itse valittanut sitä, että on niin "kummallista" kun on eri opettaja ja täytyy mennä eri luokkaan. Ei kai sellainen muutos nyt loputtomiin voi aiheuttaa tuota "venkoilua".
Sinulle, äiti ja ope, toivon jaksamista "tiskin" molemmilla puolilla. Hyvä, että jaksat puolustaa sitä pienempääsi tarhassa. "Hankalan" lapsen kanssa näkemykset lapsesta tahtovat mennä turhan yksipuolisiksi. Itseäni tsemppaa se, että pienemmällä menee hienosti, "säästyy energiaa". Toisaalta se aiheuttaa syyllisyyttä jotenkin, kun isomman asioihin täytyy keskittyä niin paljon enemmän.
Olen lukion jälkeen ollut pari kuukautta sijaisena koulussa, yläluokilla. Oli tosi erilaisia luokkia. Mutta silloin itse näki, miltä tuntuu kun luokassa jutellaan. Hälinä on asia erikseen, mutta vaikka vain vähän puhellaan, se kaikki tulee sinne eteen. Perjantaisin kävin "lepäämään" töistä tultuani. Heräsin sitten yhdeksältä ja totesin, että mitä suotta enää nousta ylös. Joten oikeasti voimia ja jaksamista sinulle, niin kuin muillekin opettajille. Ei tässä oikeasti olla eri puolilla. Joidenkin kanssa vaan on helpompi puhaltaa yhteen hiileen kuin toisten.
sinä vedät mattoa open jalkojen alta vähättelemällä viestejä,joita hän kotiin lähettää!
Kysyit/sanoit: "Tulee tunne, että pitääkö meidän tulla sinne kouluun sanomaan lapselle, että nyt loppu hölmöily." EI pidä, vaan sinun tehtävä on tehdä tuo asia KOTONA HARVINAISEN SELVÄKSI! Koulussa ei hölmöillä, eikä vanhempien tule suvaita edes pieniä hölmöilyjä, jos haluavat päästä niistä eroon! Jos koululta tulee viesti, fiksu vanhempi toimii samansuuntaisesti open viestin kanssa! Vastuuntunnoton etsii syytä open tavasta toimia - MINUN MIELESTÄNI!
Mielestäni pakoilet vastuutasi lapsesi käytöksestä moittimalla opettajaa! Oletko koskaan miettinyt, miksi suurin osa lapsista osaa käyttäytyä sen "vähemmän hyvän openkin kanssa"? Siksi, että heillä on ollut sen verran tiukka ja asianmukainen kotikasvatus, jossa on puututtu niihin pieniinkin asioihin, vaikkapa sitten pikkuautoihin... SUOSITTELEN SAMAA TEIDÄN TALOUTEEN!
Lapsesi tarvitsee selvästi apua! Mitä varhemmin luki vaikeuksiin ja hahmotushäiriöön puututaan sen paremi lapsen kannalta. Hän ei ehdi pudota niin pahasti kärryiltä.
Ei ole todellakaan tarkoitus vetää opettajan jalkojen alta mattoa, eikä itse asiaa vähätellä mitenkään.
HUUTAMISEN SIJASTA voit lukea uudelleen mitä olen kirjoittanut. Kyllä pitäisi tulla selväksi, että emme hyväksy hölmöyksiä, asioista puhutaan kotona hyvinkin tiukkaan sävyyn. Mies hoiti pojan rippittämisen lelu-episodin jälkeen, eikä hän luista siinä yhtään, kuten en minäkään. Opetamme käytöstapoja ja puhumme siitä, miltä joku asia toisista tuntuu ja näyttää ja mitä emme halua lapsen tekevän. Jos ei tullut tämä kaikki edellisistä viesteistä selväksi, niin toivottavasti nyt tuli. Ettei enempää haukkuja tästä, kiitos.
Ei ole kyse siitä, ettemmekö olisi samaa mieltä opettajan kanssa itse asiasta. Ei lapsen tarvitse viedä leluja kouluun, eikä saa viedä. Asiasta on ollut puhetta jo ennestäänkin. Lapsi siis nyt rikkoi sitä vastaan mitä olemme hänelle sanoneet.
Mutta mielestäni opettajan _ei tarvitse soittaa asiasta vanhemman työpaikalle_, kun ei ole kyse vakavasta asiasta. Kun oikeasti vakavampia asioita on olemassa. Työkaluja löytyy muutenkin. Kuten eräs kirjoittaja sanoi, olisi riittänyt, että asia on koulussa jo sovittu. TAI jos ei opettaja katso sen riittävän, voi laittaa A) sähköpostia B) lapun kotiin tai C) reissuvihkossa tiedon.
Emme ole ihan tyytyväisiä opettajan toimintatapaan, mutta emme kuitenkaan puhu asiasta lapsen kuullen. Että jos vihjaat siihen suuntaan?
Olen myös kuvitellut, että nykyään opettajilla on sen verran kiireitä, ettei useimmat ehdi soitellakaan. Taitaa ennemmin olla niin, että osa vanhemmista tulee lankoja pitkin opettajien syliin.
On naiivia kuvitella heti, että jos lapsi tekee jonkun tyhmyyden, ei vanhemmat ole hänelle asiasta puhuneet tai eivät puhu uudelleen. Sitä toistoa eri asioista tulee paljon. Eikä _vain_ rähisemällä. Lapsi oppii niitä käytöstapoja myös esimerkin ja keskustelun avulla, tyyliin, että näkevät, kun tervehdin naapureitani. (Aina ne naapurit eivät kuitenkaan vastaa tervehdykseen. Siitäkin puhutaan... kerron lapsille, että jos naapurit tervehtivät heitä, niin siihen vastataan.)
oman kokemukseni mukaan jos ope ei saa kuria luokkaan eikä hänellä ole auktoriteettia lapsiin niin silloin soi puhelimet kotona ja ahkeraan.
Joskus vuosia sitten tokaluokkalaiset kyykytti yhden open ekana päivänä ihan täysin ja koko homma alkoi ihan viattomalla kommnetilal jonka kokenut olisi ohittanut kokonaan, mutta kokematon juuttui siihen ja aloitti kurinpidon. No, ekana kypsyi lapset siis ekana päivänä ja seuraavan viikon aikana vanhemmat j akolmannella viikolla reksi ja vanhempainyhdistys. Lopulta vanhemmat ei vastanneet puheluihin ja tilanne oli ihan patti ja ope siirrettiin toiseen luokkaan kokonaan. Eikä ole ollenkaan ainoa laatuaan, mutta aina kun on ongelmia luokan kanssa niiin silloin soitellaan ja yritetään kodin kautta hoitaa asiaa.
On ihan ok ilmoittaa kotiin, mutta siihen on reissuvihkokin keksitty. Sähköpostillakin saa kodin ajantasalle ihan hyvin. Ei meille ole koskaan soitettu kuin ihan todella isoista jutuista tai jotenkin akuutista tilanteesta. Muu yhteydenpito hoituu noilla muilla konsteilla ja meillä on sentään ollut yksi ihan mahdoton tenava joukossa!
Eikä se ole sukupuolesta kiinni tuo soittelukaan. Eikä virkavuosista tms vaan ihan ihmisestä itsestään ja kysvystä hoitaa asioita ja suhteellisuuden tajusta siitä mitä kannattaa soitella kotiin asti.
Ja miksi ei saisi viedä lelua kouluun jos ei sillä tunnilla leiki? Voi kiesus!
Vielä jos lapsella on vaikeuksia kpulunkäynnissä niin yhteyttä luultavasti on ihan asiastakin pidettävä vai onko niin että ne todelliset asiat unohtuu taustalle kun soitellaan pikkuautoista?
Oman lapseni ope olisi laittanut kulkemaan uudelleen pöydän ohi ilman että painelee nitojia mennessään ja siten olisi päässy tluokasta viimeisenä ja se jos joku olisi kolahtanut! Seuraavalla kerralla olisi laittanut nitomaan kaiken tarpeellisen kun kerran on innostunut jne. Mutta hänpä soittikin vain asiasta..
Meidän vanhempien velvollisuus on olla kiinnostuneita lapsemmme asioista myös siltä osin mitä siellä koulussa tapahtuu, niistä pienemmistäkin. Ei niitä ole tarkoitettu negatiivisiksi palautteiksi vaan niistä kuuluu ottaa opiksi. Ja meidän on jaksettava vaikka kuinka se tuntuisi turhauttavalta. Koulut ei ole lasten kenneleitä vaan niissä on tarkoitus antaa yleisivistävää opetusta eikä hoitaa vanhempien velvollisuutta alkeellisimmistakin käytöstavoista.
Sukupuoli vertailu oli täysin asiatonta, meillä oli pojalla mies ope, joka soitteli ihan pitkienkalsarien puutteesta ja unohtipa hän lapseni jälki-istuntookin lähtiessään itse kotiin. Syykin jälki- istuntoon oli mullistava, mutta nämä asiat osasimme jättää ihan omaan arvoonsa. Vanhemmilla on myös oikeus valita mitä näistä opettajilta saamista palautteista, joista opettaja on velvollinen ilmoittamaan kotiin, otetaan vielä siellä kotona esille.
Kaiken maailman oppisvaikeudet yms. mitenkään niitä vähättelemättä, ovat tämän koulumaailman trendi, jokaisella on ne omat vahvuutensa ja heikoutensa ja käytösvaikeutensa, joista osa olisi ehkäistävissä kotikasvatuksella ei niihin aina sitä lääkärin diaknoosia tarvita.
Koululla ja opettajalla on velvollisuus antaa puitteet innostavalle ja luovalle ilmapiirille ja pitää huolta siitä, että kaikilla on mielekästä tekemistä, ettei pääsi syntymään tätä levottomuutta ja tekemisen puutetta, että ne pikkuautot täytyy kaivaa sieltä repusta.
on järkevä ja maanläheinen ajattelutapa. Ja kyky kirjoittaa asioista selvästi. Kiitos ja kumarrus.
T Opettaja Oulussa
"Meidän vanhempien velvollisuus on olla kiinnostuneita lapsemmme asioista myös siltä osin mitä siellä koulussa tapahtuu..."
Ei ole kyse siitä etteikö oltaisi kiinnostuneita. Jossakin kulkee kuitenkin raja millainen käytöntö missäkin asiassa on järkevää.
"Ei niitä ole tarkoitettu negatiivisiksi palautteiksi vaan niistä kuuluu ottaa opiksi."
Jos vertaan lapsen aikaisempaan opettajaan, niin hänellä oli paremmin hallussa palautteenantotapa. - Jos nykyinen opettaja olisi laittanut ton tapahtuneen (tarvittaessa) sähköpostilla _lyhyesti_, tuskin tänne tuskissani siitä kirjoittaisin.
"Koulut ei ole lasten kenneleitä vaan niissä on tarkoitus antaa yleisivistävää opetusta eikä hoitaa vanhempien velvollisuutta alkeellisimmistakin käytöstavoista."
Sanotko tuon yleisellä tasolla? Jos sen sijaan vihjaat, että minä ajattelisin noin että "koulut on kenneleitä jne.", niin huti tuli.
"Sukupuoli vertailu oli täysin asiatonta, meillä oli pojalla mies ope, joka..."
_No, toivon totisesti että olenkin väärässä._ En ota tähän omaa sukupuoliagendaani, mutta olen oikeudenmukaisuuden ja feminismin kannattaja, eikä siitä sen enempää.
- Kuitenkin myös poikien asema ja oikeus olla poikia on tärkeä. Ja usein _tuntuu_ että naiset eivät hyvällä katso poikien tapaa olla ja toimia (tässä siis poisluettuna pahanteko). Miehillä _tuntuu_ olevan pidempi pinna ja sietokyky poikien suhteen ("pojat on poikia, niin mekin oltiin"). Ja tämä aivan hyvin näkyy myös ammatillisesti, vaikka ei pitäisi, sillä näitä asioita ei aina pysty sulkemaan pois, ne ovat hyvin sidottuja kulttuuriimme läpikotaisin.
Yksittäinen yksilö tietysti toimii sen mukaan mitkä kyvyt hänelle on suotu, eikä se katso sukupuolta, sitä en kiistä mitenkään. Juu, juu, eivätkä kaikki tytöt ole samanlaisia, eivätkä kaikki pojat keskenään samanlaisia...
Tytöt ovat monesti kehityksessään jo alaluokilla poikia edellä. On aika raskasta varmaan tulla aina vertailluksi niihin täydellisiin tyttöihin.
"Kaiken maailman oppisvaikeudet yms. mitenkään niitä vähättelemättä, ovat tämän koulumaailman trendi, jokaisella on ne omat vahvuutensa ja heikoutensa ja käytösvaikeutensa, joista osa olisi ehkäistävissä kotikasvatuksella ei niihin aina sitä lääkärin diaknoosia tarvita."
Tuossa on vissi pointti. Mutta noita trendejähän meille tuputetaan. Yhteen aikaan oli esim. tarhoissa muotia kytätä mahdollisia insestitapauksia. Nyt se on sitten ahdh. Lapsen tulisi myös antaa kasvaa ja kehittyä omaan tahtiin. Itselleni on kuitenkin vaikeaa erottaa mikä on oikeasti luonnetta ja mikä sellainen "poikkeavuus" jolle voi/pitää tehdä jotakin. Ja jos viittaat meidän kotikasvatukseemme, niin me kyllä kasvatamme. Jos viittaat yleisellä tasolla, olen samaa mieltä.
ettei meidän poikien opet ole tuollasia tai sit ne vaaan on järkeilleet asian niin, että jos kaikista kolttosesta soittaisvat kotiin, nousis puhelinlaskut huimiin lukemiin ja opet eivät ennättäisi muuta tehä kun istua luuri kädessä ;o)
laji ja jotenkin opetus/terveys/ sosiaalisektorilta sitä etenkin puuttuu. Hienoa että teillä on "jalat maassa" -opettaja. Myös omilla lapsilla on sellainen.