leski revittiin pois kotoaan

Syksyllä päätettiin pitää kuolinpesä jakamattomana. Vanhalle leskelle hallintaoikeus kaikkeen.
Hyvin nopeasti tämän jälkeen, vedoten lesken terveyteen, yksi lapsista kuljetti vanhuksen satojen kilometrien päähän kotiseudultaan ja toivoo tämän muuttavan luokseen. Tämä osakas on velkaantunut,
ei varaa perintöveroonkaan vaan joutuu ottamaan lainaa. Pelkään, että tarkoituksena on jotenkin saada lesken varat ja omaisuus, ikää jo 80 vuotta ja rahantajukin vähän heikko. Leski itse haluaisi asua kotonaan, kuten perunkirjoitustilaisuudessa suunniteltiin. Mihin hintaan hän saa myydä osuutensa ja millä todistaa, että hän ymmärtää paperit, joita allekirjoittaa kun on ajoittain sekaisin. Itse hän on aina sanonut, ettei suosi ketään. Joutuuko hän elättämään terveiden aikuisten perhettä sairauden varjolla ? Meidän muiden hyvä tahto kääntyy meitä itseämme vastaan.
111385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Enää 80v jälkeen edes oikeuskelpoinen lain mukaan.
Kyllä te voitte hakea lesken kotiin. Kyllä näitä kuppaajia riittää.
Vartuhan kohta alkavat kupata ennakkoperintöä ja lahjoja.
Jos leski haluaa jäädä sinne voitte sopia korvauksen ja myydä asunnon ja jakaa sen oikeudenmukaisesti kaikille.
Leski on vietävä lääkärintarkastukseen tai vastaavaan jossa tutkitaa lesken kyky hoitaa asioitaa. Ei sen ikäinen ole kuin huijattava. Tuskin tieää rahanarvoakaan.
Mistä näitä siipeilijöitä aina sikiää??????

Äänestä
  • Minä muistan lukeneeni jotain, että 65 vuotias ei enää oleoikeuskepoinen

    Äänestä

  • sikiää kirjoitti:

    Minä muistan lukeneeni jotain, että 65 vuotias ei enää oleoikeuskepoinen

    Jokainen ihminen on oikeuskelpoinen syntymästä kuolemaan.

    Äänestä

  • Jospa et kirjoittelisi sammakoita näillä palstoilla. Joku voi vielä uskoa sinua.

    Äänestä

  • Jos minä haluan eroon porukasta, niin miten toimia myydäkseni ja saadakseni omasta osuudestani korkeimman hinnan? Tämä ei ollut alkuperäinen ajatukseni, mutta tuntuu, että minua on johdettu harhaan perunkirjoituksessa, en vaatinut edes lakiosaa, vero vielä, muka vanhukselle hyvä vanhuus

    Äänestä

Ulkopuolinen tai omainen voi hakea vanhukselle joka ei ole oikeustoimikelpoinen EDUNVALVOJAA maistraatilta. Pyydettäessä ne lähettää sieltä kaavakkeet ja ohjeet miten toimitaan. Siis jos yksi lähtee sooloilemaan kannattaa olla tarkkana.

Hakemuksen voi tehdä kuka vaan, joka epäilee vanhuksen kuntoa.

Äänestä
  • Kuka määrittelee ja arvioi oikeustoimikelpoisuuden?

    Äänestä

  • apua maistraatista kirjoitti:

    Kuka määrittelee ja arvioi oikeustoimikelpoisuuden?

    Määrittelemään lääkäri se sekä miten vanhus pystyy hoitamaan asioitaa.
    Palvelukodissa oleva vanhus ei ole oikeuskelpoinen. Vanhus joka ei tunne rahanarvoa ei muista missä asuu ja mikä päivä oli eilen jne.
    Jos ja kun naapurin lapseton 81v leski tekee sulle perinnön luulen että että joudut viemään vanhuksen lääkäriin jossa todetaan hänen kuntonsa ja henkinen tilansa. On tämä yhteiskunta niin ahne että vanhuksia höynäytetään ihan laillisestikin.
    Katsotaan ettei vanhus tarvitse enää edes omia rahojaan.
    Oikeustoimikelpoinen tarkoittanee sitä että ihminen pystyy tekemään oikeudellisia ja itseään koskevia asioita tajuten tekonsa ja seuraukset.
    Ei pankki annan lainaa..........
    Kyllä ihmiset ovat sitten ahneita toisen rahat ovat niin kivoja.

    Äänestä

  • apua maistraatista kirjoitti:

    Kuka määrittelee ja arvioi oikeustoimikelpoisuuden?

    LÄÄKÄRI. ARVIOITUAAN TILAN ANTAA SIITÄ LÄÄKÄRINTODISTIKSEN. Omaisen kanssa voi JOS HÄN ENÄÄ KÄSITTÄÄ ASIAT myös sopia valvojan ,jolloin hän itse siis antaa jollekin henkilölle oikeudet.

    MUTTA JOS EI KÄSITÄ ENÄÄ MITÄÄN, NIIN SILLOIN SITÄ HAKEE JOKU ULKOPUOLINEN MAISTRAATISTA.

    Äänestä

Olla mahdollista että vanhuksen eläessä jo tapellaan ja ahnehditaan ihmisen rahoja.
Perintöä huolitaan vaikka ei ole varaa maksaa edes perintöveroa. Eikös jakamattomastikin pesästä makseta perintöveroa?
Miksi ihmiset eivät voi rahanahneuksissaan jättää vanhuksia rauhaan ja antaa vanhuksille edes onnellisen ja rauhallisen loppuelämän. Kyllä ne rahat joita lapset eivät ole tienanneet sieltä joskus tulevat.
Ei tarvi elättää eikä toisien perijöiden kustannuksellakaan.
Ottakaa edunvalvoja.

Äänestä

Oikeustoimikevottomaksi julistaminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Ei myöskään edunvalvojan määrääminen.

Edunvalvojasta:
http://www.oikeus.fi/5883.htm

Hakekaa leski kotiin ja olkaa hänelle seurana, jos yhden sisaruksen toimet epäilyttävät! Yksinkertaista: taluttakaa vain mummo autoon ja sanokaa että nyt mennään...

"Mihin hintaan hän saa myydä osuutensa ja millä todistaa, että hän ymmärtää paperit, joita allekirjoittaa kun on ajoittain sekaisin."

>>Niin kauan kuin kukaan ei määrää häntä oikeustoimikelvottomaksi hän voi allekirjoittaa paperit. Siis jos moista epäilette, tulee asia hoitaa pikaisesti - puolnekin vuoden taakse todistus asiasta saattaa olla vaikeea, jopa mahdotonta.

>>Jokainen voi myydä omistuksensa vaikka yhdellä sentillä. Siis aivan summalla millä haluaa. Verottaja kyllä huolehtii sitten ostajalle lahjaveron, jos katsoo kaupan tehdyn alihintaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


petetty kirjoitti:

Syksyllä päätettiin pitää kuolinpesä jakamattomana. Vanhalle leskelle hallintaoikeus kaikkeen.
Hyvin nopeasti tämän jälkeen, vedoten lesken terveyteen, yksi lapsista kuljetti vanhuksen satojen kilometrien päähän kotiseudultaan ja toivoo tämän muuttavan luokseen. Tämä osakas on velkaantunut,
ei varaa perintöveroonkaan vaan joutuu ottamaan lainaa. Pelkään, että tarkoituksena on jotenkin saada lesken varat ja omaisuus, ikää jo 80 vuotta ja rahantajukin vähän heikko. Leski itse haluaisi asua kotonaan, kuten perunkirjoitustilaisuudessa suunniteltiin. Mihin hintaan hän saa myydä osuutensa ja millä todistaa, että hän ymmärtää paperit, joita allekirjoittaa kun on ajoittain sekaisin. Itse hän on aina sanonut, ettei suosi ketään. Joutuuko hän elättämään terveiden aikuisten perhettä sairauden varjolla ? Meidän muiden hyvä tahto kääntyy meitä itseämme vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu