solisti,sanoivat jotkut sitten mitä tahansa.
Häntä haukuttiin Abba-tyylisestä laulusta,
niin - Agnethana on toki esiintynytkin jossain
coverissa mutta hänen kansallisuuttaan ei
huomaa muusta kuin sukunimestä ja äidinkielestä.
Ääni on puhdas,piristävä ja englantikin sujuu
ongelmitta.Lisäksi on hyvin avoin ja sympaattinen
ihminen bändiä kohtaan ja keikoilla bailataan
milloin kenenkin vieressä.
Häntä haukuttiin Abba-tyylisestä laulusta,
niin - Agnethana on toki esiintynytkin jossain
coverissa mutta hänen kansallisuuttaan ei
huomaa muusta kuin sukunimestä ja äidinkielestä.
Ääni on puhdas,piristävä ja englantikin sujuu
ongelmitta.Lisäksi on hyvin avoin ja sympaattinen
ihminen bändiä kohtaan ja keikoilla bailataan
milloin kenenkin vieressä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä Anettesta pidetään fanien keskuudessa todella paljon. Hän on aina ollut haastatteluissa edukseen ja kerännyt sympatioita myös niistä. Olen tuolta USA turneella katsonut muutaman haastattelun, Anetten puhekieltä on ilo kuunnella. Hän puhuu hyvin soinnukkaasti ja nopeasti englantia, hyvin epäpohjoismaisittain.
Tuo kontakti yleisöön ja iloittelu bändin kanssa osoittaa sen, että hän on löytänyt jo esiintymisvarmuutensa. Kukaan bändissä vältty Anetten ksäittelyltä, eikä se Anetten halailu näytä pojista kovin vastemielistä olevan. Myös USA:n fanit pitävät Anetten iloisesta ja rennosta tyylistä ja hän on saanut paljon uusia faneja. Koko bändi kerää USA turneella huomiota sympaattisella ja maanläheisellä esiintymisellään. Heiltä puuttuu täysin ne "oikeitten" tähtien diivaelkeet, jonka fanit ovat panneet ilolla merkille.
varmuus kasvaa ja innolla ootellaan mihin meil tiällä Suomessa piästään...Klipit Amerikoista kyllä positiivista katseltavaa. Kyllä tuntus katsotun perusteella ,että kaikilla rulettaa tai ainakin männöö lujasti..
....mitä TaWiksen klippeihin tulee niin onhan tuo Anita kaikenkaikkiaa ala-arvoinen "poppiketkuttaja" nuotin vierestä uikuttava vesiTaWi.
Kohta pääsette nauttimaan idolistanne johonkin Kuusankoskelle, eiköhän Anette ja Nightwish pärjää ilman teitäkin. Muistakaa ostaa Marsulta timantteja niitä on vielä kaupan.
...taidat kaivata itsellesi capulaa, lähde paanalle capulanhagumadgalle.