Mitä tehdä kun ns aamupahoinvointia esiintyy koko ajan eli ympäri vuorokauden en oikein ole voinut edes töissä käydä kun koko ajan oksettaa. Kauanko pahoinvointi yleensä kestää eli pääseekö siitä jossain vaiheessa haluasin olla töissä viäl.
Pahoinvointi
Äityliini
5753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aamu-/kokopäiväpahaolo helpotti minulla kolmannen kuukauden jälkeen, eli 12 rv suunnilleen sain siitä kärsiä. Minua auttoi kun heti herättyäni pakotin itseni syömään pienen palan paahtoleipää ilman päällisiä ja puoli lasia tuoremehua (kiltti mieheni toimitti tarjoilijan virkaa). Päivän mittaan kannattaa syödä vähintään joka toinen tunti vaikka vain vähän esim. jugurttia ja mysliä ja hedelmiä, marjoja tai vihanneksia (ja kohta saa mansikoita!). Vettä kannattaa myös juoda. Ideana on, ettei verensokeri missään vaiheessa pääse laskemaan, paha olo tulee juuri tästä ja sitten ei mikään maistu. Minulle pahoinvointiviikkojen aikana maistui parhaiten kaikki "kylmä" ruoka, lämmin ruoka lähinnä inhotti. Hemmottele nyt itseäsi ja syö juuri sitä mikä kullakin hetkellä maistuu, vaikka jäätelöä aamulla, tuntui se sitten kuinka kummalliselta tahansa. Nyt sinulla on siihen oikeus ja mahdollisuus. Loppuraskaudesta joutuukin sitten jo sanomaan tiukan ein mielihaluilleen painonnousun takia. Lisävinkkinä vielä, että vältä kumartelua ja äkkinäisiä liikkeitä ja käännähdyksiä; ne usein laukaisevat oksennusrefleksin. Eli hissunkissun.
Toivottavasti olosi paranee; tämän läpikäyneenä lohdutan, että selvisin hengissä ja esikoisen laskettu aika on syyskuussa. Masussa potkitaan jo kovasti.
Onnea odotukseen!
Kiitos oikein paljon kauniista sanoistasi, jonkun mielestä ne voivat olla vain neuvoja mutta minulle enemmän..syystä jota muut eivät tiedä..
kiitos!
Moikka!Pahoinvointi yllätti mutkin,kun odotin kanssa vaan aamupahoinvointia.Jatkuvasti oli huono olo, mutta jonkun 14 viikon jälkeen se kyllä loppui. Mikään ruoka ei kyllä hirveän hyvältä maistunut koko tänä aikana, ja automatkallakin joutui lyömään pään ovesta ulos.Ja harva ymmärsi sitä, että oikeasti koko ajan oksetti. Mutta kuten jo sanottu, kyllä se ohi menee,että eiköhän kaikki hyvin suju, parempia odotuksia sulle!
Pahoinvointini alkoi het pari päivää kuukautisten pois jäännin jälkeen ja loppui kutakuinkin 18.viikolla. Ensimmäisen 12 viikon aikana painoni putosi lähes 5kg, kas kun mikään ruoka ei maistunu/pysynyt sisällä, jo pelkkä jääkaapin oven narahtaminen sai oksennuksen tulemaan! saatoin herätä keskellä yötäkin oksentamaan. JÄÄPALOJEN IMESKELY auttoi pahimpiin kramppeihin. Nyt on 23.viikko meneillään ja ruoka maistuu taas suht normaalisti. Ruokavalioni on kokenut melko rajun muutoksen -parempaan päin. Enää ei liha maistu ja kaikki suolaiset ja rasvaiset ruuat ovat jääneet pois. Hyvä niin, koska olen ollut aina helposti lihovaa tyyppiä. Zemppiä sulle, toivottavasti olosi helpottuu pian.
Ei tietoakaan mistään AAMUpahoinvoinnista! Laihduin myös 5kg. Minun 24h.-pahoinvointi kesti kuudennelle kuulle. Ei auttanut yhtään mikään, vaikka kuinka yritti syödä aamulla hieman ennen sängystä ylös nousemista, niin viimeistään leivän kannikan puraisun jälkeen oksensin ja sitten kun otin mehua/vettä päälle oksensin myös sen.. Olin niin voimaton, että esim. suihkusta piti tulla välillä pois, huilimaan. Vessaan menessä piti pysähtyä ainakin kerran, kun pyörtyminen oli aina lähellä.. Mutta yritin kuitenkin syödä monipuolisesti kokoajan, välillä kesken ruokailun kävin oksentamassa ja sitten jatkoin taas.
Ei minullekaan maistunut esim.jauheliha, kana, kala tms. Mutta kummasti alkoi taas synnytyksen jälkeen kaikki maistumaan,paremmin kun ennen raskautta..Söin kunnolla ja ihan innoissani, kun ei tullut heti ylös.
Neuvolassa sanoi, että vauva kyllä ottaa tarvitsemansa ravinnon, ettei siitä tarvitse huolehtia.
Nyt minulla on suloinen puolivuotias tyttö:)
Huono olo loppuu viimeistään synnytykseen, niin minuakin lohdutettiin.. tosin silloin se ei ollut lohduttava tieto, kun oli niin huono olo, koko ajan.
Kesää kaikille tuleville mammoille!