AbortinTuomintaPalsta

Luulisi, että täällä voisi keskustella asiallisesti aiheesta, mutta tuomitsijoilla on liikaa keskittymistä sellaiseen, mistä itse eivät mitään tiedä, kun eivät ole kokeneet ja kehtaavatkin toisia syytellä. Toivon tosiaan, että heille tulisi vahinko, niin joutuisivat menemään itseeensä ja omaan läpimätään sieluunsa. Tuomitsijat elävät yhä keskiajalla, eikä naisilla saisi olla oikeutta omaan elämään. Miksei saman tien oteta giljotiinia ja kuolemantuomiota käyttöön, niin saavat verenhimonsa tyydytettyä?
631873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

jo käyttöön pienten ihmisten kohdalla.

>>Tuomitsijat elävät yhä keskiajalla, eikä naisilla saisi olla oikeutta omaan elämään.

Äänestä
  • Niin on raaka ja itsekäs teko tuomita toisten elämää, kun itse siitä ei mitään tiedä. Naisillahan on velvollisuus olla se heikompia astia ja tuoda mahdollisimman paljon ei toivottuja äpäriä tähän maailmaan kitumaan toimeentulon rajoilla!

    Äänestä

  • seeker11 kirjoitti:

    Niin on raaka ja itsekäs teko tuomita toisten elämää, kun itse siitä ei mitään tiedä. Naisillahan on velvollisuus olla se heikompia astia ja tuoda mahdollisimman paljon ei toivottuja äpäriä tähän maailmaan kitumaan toimeentulon rajoilla!

    >>Niin on raaka ja itsekäs teko tuomita toisten elämää, kun itse siitä ei mitään tiedä. Naisillahan on velvollisuus olla se heikompia astia ja tuoda mahdollisimman paljon ei toivottuja äpäriä tähän maailmaan kitumaan toimeentulon rajoilla!

    Äänestä

  • xarax kirjoitti:

    Helvetin alimpaan kastiin joutaisi toisten syyttelijät. Heillä ei ole mitään edellytyksiä nähdä itseään kuin toisten yläpuolella ulkokultaisesti ja sydämettömästi, joten ei mitään edellytyksiä henkiseen kehitykseen. Sen toiseksi alimmassa kastissa olisi pedofiilit ja sarjamurhaajat. Kolmanneksi alimmassa hyväksikäyttäjät ja valehtelijat.

    Äänestä

  • seeker11 kirjoitti:

    Niin on raaka ja itsekäs teko tuomita toisten elämää, kun itse siitä ei mitään tiedä. Naisillahan on velvollisuus olla se heikompia astia ja tuoda mahdollisimman paljon ei toivottuja äpäriä tähän maailmaan kitumaan toimeentulon rajoilla!

    sanominen vaiko TEKEMINEN? Kumman seuraukset on elämän kannalta tuhoisammat? Kumpi TAPPAA??

    Äänestä

  • seeker11 kirjoitti:

    Helvetin alimpaan kastiin joutaisi toisten syyttelijät. Heillä ei ole mitään edellytyksiä nähdä itseään kuin toisten yläpuolella ulkokultaisesti ja sydämettömästi, joten ei mitään edellytyksiä henkiseen kehitykseen. Sen toiseksi alimmassa kastissa olisi pedofiilit ja sarjamurhaajat. Kolmanneksi alimmassa hyväksikäyttäjät ja valehtelijat.

    murhaajat, varkaat, huorintekijät.. itse en kuulu mihinkään em. ryhmään.

    Taitaa se kaiken logiikan mukaan alimmas liekkimereen vajota ne jotka riistää toiselta sen kaikkein oleellisimman (kaiken!)...ELÄMÄN.

    Joidenkin jääsydämellä ei kyetä näkemään muutakuin oma napa kaiken (jopa toisen elämän!) yläpuolella..

    Äänestä

  • raaempaa, kirjoitti:

    sanominen vaiko TEKEMINEN? Kumman seuraukset on elämän kannalta tuhoisammat? Kumpi TAPPAA??

    Miksi kiistellä siitä, mikä on raaempaa? Miksi kiistellä siitä, onko itse raaempi kuin joku toinen? Miksi puolustella omia raakuuksiaan sillä, että joku toinen on vielä raaempi?

    Miksei voi vain itse pyrkiä välttelemään raakuuksia, niin fyysisiä kuin psyykkisiä? Miksei voi ajatella, että minun ei ainakaan tarvitse vain ilkeyttäni toista satuttaa, minun ei tarvitse olla raaka toiselle, vaikka muut olisivatkin?

    Äänestä

  • seeker11 kirjoitti:

    Helvetin alimpaan kastiin joutaisi toisten syyttelijät. Heillä ei ole mitään edellytyksiä nähdä itseään kuin toisten yläpuolella ulkokultaisesti ja sydämettömästi, joten ei mitään edellytyksiä henkiseen kehitykseen. Sen toiseksi alimmassa kastissa olisi pedofiilit ja sarjamurhaajat. Kolmanneksi alimmassa hyväksikäyttäjät ja valehtelijat.

    Se nyt vain on niin, että syyllisyys on syvällä omassa sisimmässä, eikä kukaan toinen ihminen voi toista syyllistää! Eli jos itsellä ei ole syyllisyydentunnetta ja tietoa siitä, että olisi tehnyt väärin, ei ulkopuolinen voi sitä tunnetta ja tietoa toiseen ihmiseen luoda! Abortinkin kohdalla syyllisyys ja tieto teon vääryydestä, tulee sen tekijästä itsestään!

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    Miksi kiistellä siitä, mikä on raaempaa? Miksi kiistellä siitä, onko itse raaempi kuin joku toinen? Miksi puolustella omia raakuuksiaan sillä, että joku toinen on vielä raaempi?

    Miksei voi vain itse pyrkiä välttelemään raakuuksia, niin fyysisiä kuin psyykkisiä? Miksei voi ajatella, että minun ei ainakaan tarvitse vain ilkeyttäni toista satuttaa, minun ei tarvitse olla raaka toiselle, vaikka muut olisivatkin?

    kannattaa pienten ihmisten tappamista... huh!

    Äänestä

  • joka... kirjoitti:

    pienillä ihmisillä pieniä ihmispersoonia, mutta niitä eivät alkiot ole muuta kuin sinun mielikuvituksessasi, joten ohi menee rutkasti.

    Äänestä

  • homuculus kirjoitti:

    pienillä ihmisillä pieniä ihmispersoonia, mutta niitä eivät alkiot ole muuta kuin sinun mielikuvituksessasi, joten ohi menee rutkasti.

    koskahan niiden ihmisten elämä itseasiassa alkaakaan? Jollain on menny bilsantunneilla ohi jotain melko oleellista..

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    koko asian tiimoilta käyty keskustelu.
    Elämän alku riippuu ihan siitä, mitä ihmisellä tarkoitetaan, joten koska alkiosta tulee persoona on kysymys, johon on monia eri vastauksia. Ei siihen vastaamiseen nyt ihan bilsantunnit riitä.

    Äänestä

  • joka... kirjoitti:

    kannattaa pienten ihmisten tappamista... huh!

    joka kannattaa aborttioikeutta, ei pienten ihmisten tappamista. Nämä ovat kaksi eri asiaa.

    Sääli että hukkasit viestini koko pointin, omahyväisesti ajattelen, että siinä olisi ollut ajattelemisen aihetta itse kullekin...

    oikeutta tappaa ihmisiä? Seuraavaksi kannatat varmaan vammaisten vastasyntyneiden surmaamista ja heikkojen vanhusten ja parantumattomasti sairaiden "eutanasiaa".

    Äänestä

  • homun... kirjoitti:

    koko asian tiimoilta käyty keskustelu.
    Elämän alku riippuu ihan siitä, mitä ihmisellä tarkoitetaan, joten koska alkiosta tulee persoona on kysymys, johon on monia eri vastauksia. Ei siihen vastaamiseen nyt ihan bilsantunnit riitä.

    eksytellä sivuraiteille. Kysehän oli kai siitä onko ne ihmisiä eikä persoonia.. ihmisyys on ihan biologialla todistettavissa, persoonuus on omaa mielipidettäsi. Sitäpaitsi ilmentää sikiökin personaansa ikävaiheelleen tyypillisellä tavalla, ja jos sitä ei kyetä näkemään ei tarkota etteikö sitä olisi.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    joka kannattaa aborttioikeutta, ei pienten ihmisten tappamista. Nämä ovat kaksi eri asiaa.

    Sääli että hukkasit viestini koko pointin, omahyväisesti ajattelen, että siinä olisi ollut ajattelemisen aihetta itse kullekin...

    Kun juurikin sitähän se abortti on...vai millähän perusteella abortissa ei tapeta pieniä ihmisiä?

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    Kun juurikin sitähän se abortti on...vai millähän perusteella abortissa ei tapeta pieniä ihmisiä?

    Minun näkemykseni mukaan ihmisen alkio on pieni ihmisen alku, jollainen jokaisessa abortissa kuolee. Jos haluat sitä tappamiseksi kutsua, niin siitä vaan. Minusta tuo termi on tarkoitushakuista retoriikkaa, kuten vaikkapa termi 'solumöykky', joka tuntuu teitä abortin vastustajia hinkkaavan kovasti vastakarvaan. Molemmat termit ovat tavallaan oikeita ja tavallaan eivät. Jos itse käyttäisin kumpaakaan, käyttäisin niitä tarkoituksena joko suurennella tai vähätellä alkion/sikiön ja abortin merkitystä.

    En kannata pienten ihmisten tai edes pienten ihmisen alkujen tappamista. En kannata abortteja, vaikka aborttioikeutta kannatankin. Jos kannattaisin abortteja, toivoisin, että niitä tehtäisiin mahdollisimman paljon, ja että mahdollisimman moni nainen tekisi abortin. Tällaista en kuitenkaan toivo, päinvastoin, toivon että abortteja tehtäisiin mahdollisimman vähän. En vain kannata pakkokeinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Minusta abortti ei ole hyvä asia. Silti joskus se on se vähiten huono vaihtoehto tilanteessa, jossa hyviä vaihtoehtoja ei olekaan.

    Minusta ihmisellä tulee olla oikeus normaaliin parisuhteeseen ja seksielämään, sekä syntyvyyden säännöstelyyn samanaikaisesti. Abortin ei kuitenkaan koskaan pitäisi olla ensisijainen menetelmä syntyvyyden säännöstelyssä. Kannatan raskauden ehkäisyä ja vastuullisuutta sen suhteen. En silti ole halukas rankaisemaan ihan oikealla ihmislapsella tuon vastuun laiminlyömisestä, sillä silloin kyseessä ei voi olla enää pelkkä äidin rankaiseminen, kun kyseessä on myös se syntynyt lapsi. Minä panostaisin valistukseen ja asennekasvatukseen mieluummin kuin rankaisumentaliteettiin.

    Mikään ehkäisy ei ole absoluuttinen, joten kannatan oikeutta keskeyttää alkanut raskaus sen ensikolmanneksen aikana niin halutessaan, ja terveydellisin syin sen jälkeenkin. Tässä kohden täytyy myöntää, etten tarkoita terveydellisillä syillä ainoastaan joko äidin tai sikiön välitöntä ja takuuvarmaa kuolemaa. Minun näkemykseni ihmisen terveydestä on tätä laajempi.

    Mielestäni en ole sokea, vaan pyrin näkemään hyvin laajalle alueelle. Pyrin myös ymmärtämään sen, että toisinaan nähtävää on myös siellä, jonne oma näkökenttäni ei ulotu. Siksi käyn mielelläni asiallista keskustelua sekä aborttioikeutta puolustavien että sitä vastustavien kanssa; laajentaakseni näkökenttääni. Ja palatakseni ensimmäisen viestini tarkoitukseen, en pyri raakuuteen ketään kohtaan, en alkiota/sikiötä kuin sitä vastentahtoisesti odottavaa naistakan kohtaan. Olen silti taipuvainen asettamaan jo olemassaolevan persoonan ja yksilöllisyyden vasta potentiaalisen edelle. Jos tämä on mielestäsi sokeutta, niin sitten olen mielestäsi sokea. Toisaalta, voitko rehellisesti väittää olevasi itse yhtään vähemmän sokea? Etkö sinä ole sokeampi vain toiseen suuntaan kuin minä?

    Äänestä

  • kannatat siis kirjoitti:

    oikeutta tappaa ihmisiä? Seuraavaksi kannatat varmaan vammaisten vastasyntyneiden surmaamista ja heikkojen vanhusten ja parantumattomasti sairaiden "eutanasiaa".

    Jollet sinä kykene tekemään eroa jo syntyneen ihmisen ja raskauden alkuvaiheen alkion/sikiön välille, niin se ei tarkoita sitä, ettenkö minä kykenisi. Lue vastaukseni otsikolla "Tappamisen kannattamista?". Muuten en viitsi kanssasi vääntöä jatkaa, koska kommentistasi huomaa, että sinun pääasiallinen tarkoituksesi on riidan haastaminen kanssani.

    Molemmat kun ovat yhtä paljon ihmisiä. Tätä epämiellyttävää totuutta pyöveliporukan on ymmärrettävistä syistä hankala myöntää. Käsittämättömän logiikan mukaan ihmisen saa tappaa suuremmalla syyllä silloin kun se on riittävän pieni ja näkymätön.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    eksytellä sivuraiteille. Kysehän oli kai siitä onko ne ihmisiä eikä persoonia.. ihmisyys on ihan biologialla todistettavissa, persoonuus on omaa mielipidettäsi. Sitäpaitsi ilmentää sikiökin personaansa ikävaiheelleen tyypillisellä tavalla, ja jos sitä ei kyetä näkemään ei tarkota etteikö sitä olisi.

    että onko jo hedelmöittynyt munasolu jo persoona, koska järjellä ajatellen vain persoonilla on oikeuksia, kudoksella ei katsota oikeuksia olevan, vaikka kudoskin voidaan luonnollisesti tappaa esim. solumyrkyillä.
    Joidenkin mielestä se on jo persoona, minä en ole vain nähnyt vielä uskottavia perusteluja tälle. Joidenkin mielestä taas ei ole persoona, mutta sillä on oikeuksia sen takia, että sillä on kaltaisemme tulevaisuus (future like ours), mikä taas ei ole uskottava esim. sen takia, että meidän tulevaisuus on joka tapauksessa hauta.
    Sillä, että jotkut katsovat alkion jo persoonaksi, on mm sellainen seuraus, että alkioita ei saa tuottaa tutkimus tarkoituksiin. Olisi kiva joskus kuulla ne perustelut, miksi näin. Perusteluksi sanotaan, että alkio on ihminen siis persoona, mutta jätetään määrittelemättä, mitä ominaisuuksia tällä alkiopersoonalla on, minkä takia niitä ei saisi tuottaa koeputkessa tutkimustarkoituksiin. Toinen seuraus on tietysti tämä pelkkiin tunneargumentteihin perustuva pyrkimys kieltää mahdollisuus raskauden keskeyttämiseen.

    Äänestä

  • homunculus.. kirjoitti:

    ei se nyt mihinkään monitulkintaiseen persoonakysymykseen liity, vaan että nekin ovat tosiaan yksilöllisiä IHMISIÄ ja tän tulis olla jo aivan riittävä syy oikeuksille!!

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    ei se nyt mihinkään monitulkintaiseen persoonakysymykseen liity, vaan että nekin ovat tosiaan yksilöllisiä IHMISIÄ ja tän tulis olla jo aivan riittävä syy oikeuksille!!

    kun sinulla on antaa joitakin perusteluita käsityksellesi.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    Minun näkemykseni mukaan ihmisen alkio on pieni ihmisen alku, jollainen jokaisessa abortissa kuolee. Jos haluat sitä tappamiseksi kutsua, niin siitä vaan. Minusta tuo termi on tarkoitushakuista retoriikkaa, kuten vaikkapa termi 'solumöykky', joka tuntuu teitä abortin vastustajia hinkkaavan kovasti vastakarvaan. Molemmat termit ovat tavallaan oikeita ja tavallaan eivät. Jos itse käyttäisin kumpaakaan, käyttäisin niitä tarkoituksena joko suurennella tai vähätellä alkion/sikiön ja abortin merkitystä.

    En kannata pienten ihmisten tai edes pienten ihmisen alkujen tappamista. En kannata abortteja, vaikka aborttioikeutta kannatankin. Jos kannattaisin abortteja, toivoisin, että niitä tehtäisiin mahdollisimman paljon, ja että mahdollisimman moni nainen tekisi abortin. Tällaista en kuitenkaan toivo, päinvastoin, toivon että abortteja tehtäisiin mahdollisimman vähän. En vain kannata pakkokeinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Minusta abortti ei ole hyvä asia. Silti joskus se on se vähiten huono vaihtoehto tilanteessa, jossa hyviä vaihtoehtoja ei olekaan.

    Minusta ihmisellä tulee olla oikeus normaaliin parisuhteeseen ja seksielämään, sekä syntyvyyden säännöstelyyn samanaikaisesti. Abortin ei kuitenkaan koskaan pitäisi olla ensisijainen menetelmä syntyvyyden säännöstelyssä. Kannatan raskauden ehkäisyä ja vastuullisuutta sen suhteen. En silti ole halukas rankaisemaan ihan oikealla ihmislapsella tuon vastuun laiminlyömisestä, sillä silloin kyseessä ei voi olla enää pelkkä äidin rankaiseminen, kun kyseessä on myös se syntynyt lapsi. Minä panostaisin valistukseen ja asennekasvatukseen mieluummin kuin rankaisumentaliteettiin.

    Mikään ehkäisy ei ole absoluuttinen, joten kannatan oikeutta keskeyttää alkanut raskaus sen ensikolmanneksen aikana niin halutessaan, ja terveydellisin syin sen jälkeenkin. Tässä kohden täytyy myöntää, etten tarkoita terveydellisillä syillä ainoastaan joko äidin tai sikiön välitöntä ja takuuvarmaa kuolemaa. Minun näkemykseni ihmisen terveydestä on tätä laajempi.

    Mielestäni en ole sokea, vaan pyrin näkemään hyvin laajalle alueelle. Pyrin myös ymmärtämään sen, että toisinaan nähtävää on myös siellä, jonne oma näkökenttäni ei ulotu. Siksi käyn mielelläni asiallista keskustelua sekä aborttioikeutta puolustavien että sitä vastustavien kanssa; laajentaakseni näkökenttääni. Ja palatakseni ensimmäisen viestini tarkoitukseen, en pyri raakuuteen ketään kohtaan, en alkiota/sikiötä kuin sitä vastentahtoisesti odottavaa naistakan kohtaan. Olen silti taipuvainen asettamaan jo olemassaolevan persoonan ja yksilöllisyyden vasta potentiaalisen edelle. Jos tämä on mielestäsi sokeutta, niin sitten olen mielestäsi sokea. Toisaalta, voitko rehellisesti väittää olevasi itse yhtään vähemmän sokea? Etkö sinä ole sokeampi vain toiseen suuntaan kuin minä?

    vain tukee tietoa siitä, että _kannatat_ pienen ihmisen tappamista!

    >>Minun näkemykseni mukaan ihmisen alkio on pieni ihmisen alku, jollainen jokaisessa abortissa kuolee. Jos haluat sitä tappamiseksi kutsua, niin siitä vaan. Minusta tuo termi on tarkoitushakuista retoriikkaa, kuten vaikkapa termi 'solumöykky', joka tuntuu teitä abortin vastustajia hinkkaavan kovasti vastakarvaan.

    Mielestäni jo selitin, miksi en mielestäni kannata pienten ihmisten tappamista. Jos sinä et kykene ymmärtämään lukemaasi, niin syytön minä siihen olen...

    Tappamisesta ja tarkoitushakuisesta retoriikastakin jo kirjoitin. Osasitkin kätevästi lainata tekstini alkuosan, mutta loppuosa, jossa asiaa selvennetään, näköjään jäi sinulta lukematta kokonaan. Kertauksen vuoksi, abortin väittäminen tappamiseksi on tarkoitushakuista retoriikkaa, joka tavallaan pitää paikkansa, mutta sitä käytetään tarkoituksena suurennella abortin merkitystä ja herättää syyllisyyttä toisissa ihmisissä. Henkilökohtaisesti pysyttelisin mieluummin virallisissa ja arvoneutraaleissa termeissä, koska tarkoitukseni ei ole loukata keskusteluissa ketään.

    aborttioikeuden (aktiivi)kannattaminen on tasan yhtä kuin pienten ihmisten tappamisen kannattaminen. Pidit tästä tai et, mutta mitään eroa näillä asioilla ei oikeasti ole.

    Äänestä

  • homunc... kirjoitti:

    kun sinulla on antaa joitakin perusteluita käsityksellesi.

    sitten kun sulla on joku peruste jolla alkioiden/sikiöiden ihmisyys kumoutuu!!

    Kerro myös samalla mitä lajia ne sitten on jos ei ihmisiä!

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    ei se nyt mihinkään monitulkintaiseen persoonakysymykseen liity, vaan että nekin ovat tosiaan yksilöllisiä IHMISIÄ ja tän tulis olla jo aivan riittävä syy oikeuksille!!

    Sinulle ihmisyys ei näytä liittyvän persoonaan mitenkään. Sen sijaan hyvin suurelle osalle ihmisistä se on todella tärkeä tekijä ihmisyyden määrittäjänä.

    Loppukommenttisi paljasti ajatustesi suppeuden lopullisesti. Alkiot eivät todellakaan ole eri lajia kuin syntyneet ihmiset, eikä kukaan ole sellaista yrittänyt väittääkään.

    Et näe mitään eroa käsitteiden biologisen ihmislajin edustajan ja ihmispersoonan välillä? No, monet näkevät. Ja monet siksi myös erottelevat ne oikeuksien suhteen.

    Sen tähden meillä tosiaan on olemassa biologiatieteen lisäksi myös mm. psykologia, filosofia ja etiikka,...

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    aborttioikeuden (aktiivi)kannattaminen on tasan yhtä kuin pienten ihmisten tappamisen kannattaminen. Pidit tästä tai et, mutta mitään eroa näillä asioilla ei oikeasti ole.

    Näillä asioilla todellakin on eroa, kyse on vain siitä, ettet sinä sitä eroa halua nähdä. Oletko muuten muissakin asioissa yhtä mustavalkoinen? Kannatatko esim. oikeutta ottaa avioero puolisostaan? Jos kannatat, niin oman logiikkasi mukaan kannatat siis sitä, että ihmiset eroavat vaikka hetken mielijohteesta. Kannatatko kuolemanrangaistusta? Jos kannatat, toivot siis sitä, että mahdollisimman paljon ihmisiä teloitettaisiin? Kannatatko aborttioikeutta kuolemanvakavilla terveyssyillä? Kannatat siis omalla logiikallasi myöskin pienten ihmisten tappamista? Kannatatko oikeutta syödä lihaa? Kannatat siis kai eläinten silmitöntä tappamista?

    kyllä, kunhan syy(t) on riittäv(i)ä.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    kyllä, kunhan syy(t) on riittäv(i)ä.

    Jokaikisessä Suomessa tehdyssä abortissa syyt ovat riittäviä. Todistetusti. Koska niihin on kerran lupa saatu. Laittomia aborttejahan ei Suomessa tehdä.

    Siksi tuo teidän ruikuttamisen ja toisten elämään puuttumisen tarpeenne typerältä tuntuukin. Olettehan itsekin siihen tappamiseen ihan yhtä valmiita, kun se teistä itsestänne hyvältä tuntuu.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    hyvältä tunnu (toisin ku ilmeisesti teijän mielestä, oman haluamisen toteuttaminen?), edes sillonkaan kun se tehdään hengen pelastamiseks. Se vaan on ainoa tilanne jossa ei oikeesti ole vaihtoehtoja.

    Laillisesti riittävät syyt ei oo sama kuin moraalisesti riittävä.

    Miksi abortin puoltajat täällä jaksaa vinkua oikeudesta joka jo on, ettekö olekaan tyytyväisiä? Jos olette niin pitäkää päänne kii.

    Te, jotka lapsenne tappamisen syyllisyyttä kannatte omassatunnossanne, haluisitte vaan vaientaa sydäntänne häiritsevän moralisoinnin..

    Äänestä

  • ....,,,, kirjoitti:

    voi kultapieni, jos sinulla ei ole hajuakaan toisten ihmisten vaikuttimista, älä yritä laittaa sanoja heidän suuhunsa.

    "hyvältä tunnu (toisin ku ilmeisesti teijän mielestä, oman haluamisen toteuttaminen?), edes sillonkaan kun se tehdään hengen pelastamiseks. Se vaan on ainoa tilanne jossa ei oikeesti ole vaihtoehtoja."

    Kuka on väittänyt abortin tuntuvan hyvältä? Myöskään meidän mielestämme siinä tilanteessa ei ollut oikeasti parempia vaihtoehtoja. Siis olemme punninneet "riittävyyden" täsmälleen samoin kuin sinäkin teet: oman käsityksen perusteella. Me vain emme yritä puuttua kenenkään ventovieraiden "riittäviin" syihin, kuten sinä lapsellisuudessasi. Siis syyt olivat täydellisen riittävät, eivätkä ne sinulle kuulu pätkääkään.

    "Laillisesti riittävät syyt ei oo sama kuin moraalisesti riittävä."

    Taas samaa jauhantaa. Kyllä laillisesti riittävät tarkoittavat myös moraalisesti riittäviä, jos joku sen päätöksen on kerran tehnyt ja se on hyväksytty. Syyt ovat siis olleet moraalisesti riittävät sekä tekijän että lainsäätäjien ja luvan antajien mielestä. Tosiaan sinun moraaliperiaatteesi ja niiden mukainen riittävyys eivät meitä kiinnosta. Eihän meidän tarvitse SINULTA puoltoa pyytää. Meillä on omat moraaliperiaatteemme ja varmasti ne ovat meille tärkeämmät. Laki määrää toiminnan rajat ja niiden sisällä saa toimia puhtaasti OMIEN moraaliperiaatteiden mukaan. Sinun käsityksistäsi ja riittävyyksistäsi ei ole väliä, vaikka sinä niin itsekkyydessäsi ajatteletkin.

    "Miksi abortin puoltajat täällä jaksaa vinkua oikeudesta joka jo on, ettekö olekaan tyytyväisiä? Jos olette niin pitäkää päänne kii."

    Hih :D Oletkos katsonut palstan aihetta? Se on ABORTTI :D Mene itse muualle, jos et ole kiinnostunut puhumaan abortista tai halua muidenkaan siitä puhuvan. Miten sinä jaksat vinkua "syiden moraalisista riittävyyksistä", kun jokainen tiedämme, ettei ole mitään yleisiä moraaliperiaatteita, joista sinä puhuisit? Vaan että sinä puhut ihan omasta henkilökohtaisesta (sokeasta; tilanteesta mitään tietämättömästä) kannastasi? Kai sinäkin oikeasti sen tiedät?

    "Te, jotka lapsenne tappamisen syyllisyyttä kannatte omassatunnossanne, haluisitte vaan vaientaa sydäntänne häiritsevän moralisoinnin.."

    Hih :D Taas meni yli sinun ymmärryksen ja jouduit puuttumaan jälleen kerran toisten henkilökohtaisiin tuntoihin kun ei mitään asiallista sanottavaa ollut :D Voi raukkaparkaa, jos et asioista osaa keskustella... Tunnetko sinä noin huonoa omatuntoa omista lapsistasi,e ttä joudut väkisin tulla syyttelemään ventovieraita ihmisiä nettiin ja yrittää kirkastaa omaa huonoa omatuntoasi vaikket heitä olisi halunnutkaan? Eihän tuota oikein muuksi voi tulkita :D Säälittävää kieltämättä; jos ei järki riitä oikeista asioista puhumiseen, aletaan väittämään satuja toisten tunteista ja ajatuksista.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    kyllä, kunhan syy(t) on riittäv(i)ä.

    Mitä kyllä? Kannatat siis pienten ihmisten tappamista, jos syyt ovat riittäviä, vai mitä tarkoitat?

    Laillinen ei ole aina sama kuin moraalisesti oikein.
    Lapsellisuudessasi ja ilmiselvässä syyllisyydentunnossasi et vain halua myöntää ettei pelkkä mielivalta ole riittävä syy tappamiselle.

    Tuntuu se moralisointi (toisten mielipiteenvapaus) suakin kummasti haittaavan? Eihän sillä pitäs sulle olla mitään väliä kun voit tehdä niinku haluat? Silti urputat täällä päivät pitkät? Muuta syytä sille on hankala löytää kuin loputon hyväksynnän hakeminen raa'alle teolles, ja se on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan. Jos tajuaisit sen ettet koskaan tule saamaan kaikkia tässä asiassa puolellesi niin vois sunkin poloisen elämä helpottua aika lailla.

    Mitä huonoa omaatuntoa tuntisin lapsistani? Miten niistä edes voisi sellaista tuntea?
    Käsittämätöntä, kieroutunutta logiikkaa..

    Johan sun nimimerkkisikin kertoo osuvasti sen kuka täällä niitä satuja latelee..

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    Mitä kyllä? Kannatat siis pienten ihmisten tappamista, jos syyt ovat riittäviä, vai mitä tarkoitat?

    jos pieni ihminen kuolee kuitenkin äidin mukana.

    Miksi kannattaisin äidinkin tappamista?

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Laillinen ei ole aina sama kuin moraalisesti oikein.
    Lapsellisuudessasi ja ilmiselvässä syyllisyydentunnossasi et vain halua myöntää ettei pelkkä mielivalta ole riittävä syy tappamiselle.

    Tuntuu se moralisointi (toisten mielipiteenvapaus) suakin kummasti haittaavan? Eihän sillä pitäs sulle olla mitään väliä kun voit tehdä niinku haluat? Silti urputat täällä päivät pitkät? Muuta syytä sille on hankala löytää kuin loputon hyväksynnän hakeminen raa'alle teolles, ja se on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan. Jos tajuaisit sen ettet koskaan tule saamaan kaikkia tässä asiassa puolellesi niin vois sunkin poloisen elämä helpottua aika lailla.

    Mitä huonoa omaatuntoa tuntisin lapsistani? Miten niistä edes voisi sellaista tuntea?
    Käsittämätöntä, kieroutunutta logiikkaa..

    Johan sun nimimerkkisikin kertoo osuvasti sen kuka täällä niitä satuja latelee..

    Olet kyllä hiukka erehtynyt. Mielipiteenvapaus ei ole vapaus moralisoida toisia ihmisiä heidän mielestään moraalisista ja LAILLISISTA teoista. Se on typerää itsekkyyttä.

    Minä korostan, että jokaisella on oikeus päättää ja toimia ITSE oman moraalinsa mukaisesti. Lain puitteissa.

    Sinä täällä yrität häpeällisesti syyllistää muita ja vääristellä heidän tuntojaan, koska emme ajattele samalla tavalla kuin SINÄ.

    Ja tarve tosiaan tämän minun näkökantani tuomiseen esiin on (vaikka se laissa suoraan sanotaankin), koska sinunkaltaisesi ihmiset eivät lakia ja moraaliasioita ymmärrä. Minulla ON teolleni täydellinen hyväksyntä. Sen sijaan sinulla ei ole tuolle moralisoinnillesi. Häpeä syntinen! :D

    Jokin sinun psyykkeessäsi pahasti krakaa, kun koet tarpeeksi väittää jotain ventovieraiden ihmisten ratkaisuista ja tunteista. Ei voi kuin sääliä sinua.

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Laillinen ei ole aina sama kuin moraalisesti oikein.
    Lapsellisuudessasi ja ilmiselvässä syyllisyydentunnossasi et vain halua myöntää ettei pelkkä mielivalta ole riittävä syy tappamiselle.

    Tuntuu se moralisointi (toisten mielipiteenvapaus) suakin kummasti haittaavan? Eihän sillä pitäs sulle olla mitään väliä kun voit tehdä niinku haluat? Silti urputat täällä päivät pitkät? Muuta syytä sille on hankala löytää kuin loputon hyväksynnän hakeminen raa'alle teolles, ja se on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan. Jos tajuaisit sen ettet koskaan tule saamaan kaikkia tässä asiassa puolellesi niin vois sunkin poloisen elämä helpottua aika lailla.

    Mitä huonoa omaatuntoa tuntisin lapsistani? Miten niistä edes voisi sellaista tuntea?
    Käsittämätöntä, kieroutunutta logiikkaa..

    Johan sun nimimerkkisikin kertoo osuvasti sen kuka täällä niitä satuja latelee..

    ottaa itteensä sitä jos joku sanoo ettei hyväksy aborttia ja kertoo näkemyksensä mitä se tekona on. Suurimmat itsensä tuomitsijat ovat siis sen tehneet.

    Laillisuus ei edelleenkään tee sikiönlähdetystä yhtään sen moraalisemmaksi tai vähemmän pahaksi.
    Sinä et näytä tajuavan lain ja moraalin erillisyyttä.

    Vai on sulla teolles täydellinen hyväksyntä?? No miksi IHMEESSÄ sitten vielä täällä meuhkaat?!!!
    Teet itsestäsi aina vain säälittävämpää. Ymmärtäisit jo lopettaa naurettavuuksiin menevän vinkumises.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    jos pieni ihminen kuolee kuitenkin äidin mukana.

    Miksi kannattaisin äidinkin tappamista?

    Toisin sanoen kannatat pienten ihmisten tappamista itsekin, mikäli syyt ovat riittävät. Mistä sinä tarkkaan ottaen oikein minua halusitkaan moittia? Minä kun ymmärsit, että pidit kovasti moitittavana sitä, että kannattaa pienten ihmisten tappamista, jota siis omien sanojesi mukaan itsekin kannatat... Tajusit kai, etten minäkään rajatonta aborttioikeutta kannata, eli niitä riittäviä syitä edellytän itsekin. Ainoa ero meidän välillämme on siinä, etten minä katso olevani pätevä arvioimaan toisten ihmisten syiden riittävyyttä, ainoastaan omieni.

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Laillinen ei ole aina sama kuin moraalisesti oikein.
    Lapsellisuudessasi ja ilmiselvässä syyllisyydentunnossasi et vain halua myöntää ettei pelkkä mielivalta ole riittävä syy tappamiselle.

    Tuntuu se moralisointi (toisten mielipiteenvapaus) suakin kummasti haittaavan? Eihän sillä pitäs sulle olla mitään väliä kun voit tehdä niinku haluat? Silti urputat täällä päivät pitkät? Muuta syytä sille on hankala löytää kuin loputon hyväksynnän hakeminen raa'alle teolles, ja se on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan. Jos tajuaisit sen ettet koskaan tule saamaan kaikkia tässä asiassa puolellesi niin vois sunkin poloisen elämä helpottua aika lailla.

    Mitä huonoa omaatuntoa tuntisin lapsistani? Miten niistä edes voisi sellaista tuntea?
    Käsittämätöntä, kieroutunutta logiikkaa..

    Johan sun nimimerkkisikin kertoo osuvasti sen kuka täällä niitä satuja latelee..

    "Laillisuus ei edelleenkään tee sikiönlähdetystä yhtään sen moraalisemmaksi tai vähemmän pahaksi.
    Sinä et näytä tajuavan lain ja moraalin erillisyyttä."

    Sinähän tässä et tajua :D Näyttää menevän jo täysin ohi sinun hilseen, kun kuvittelet väkisin minun sanovan jotain sellaista, jota en ole sanonut. Sinä et näytä olevan tietoinen abortin eettisistä näkökannoista. No, se on sinun tappiosi ja helposti nähtävissä.

    "Vai on sulla teolles täydellinen hyväksyntä??"
    Kyllä :D

    "No miksi IHMEESSÄ sitten vielä täällä meuhkaat?!!!"

    Näytteletkö tyhmää? Puhun aiheesta, jonka olen kokenut ja josta tiedän paljon eri näkökohtia. Sitä omaa tietämystäni jaan myös muille asiasta (kuten ihmiselämän eettisestä alkamisajankohdasta) kiinnostuneille. Koska täällä todellakin liikkuu myös ihmisiä, jotka oikeasti kykenevät aiheesta keskustelemaan syvällisemmin ja ilman naurettavia syytoksiä. Myös syvällisiä pohtivia vastustajia, joihin tosiaan sinä et kuulu.

    "Teet itsestäsi aina vain säälittävämpää. Ymmärtäisit jo lopettaa naurettavuuksiin menevän vinkumises."

    Minä sentään puhun asiasta yleisestä näkökulmasta, koska ymmärrän asian eri puolet ja myös yhteiskuntamme yleisen käsityksen abortista ja alkion oikeuksien suhteesta syntyneiden ihmisten oikeuksiin.

    Näen kyllä, ettei sinun ajatuksiisi mahdu niin paljon tietoa ja laajaa näkemystä yhtä aikaa, koska et osaa selvästi ajatella mitään muuta kuin: "sinä olet tehnyt abortin ja tunnet omantunnon tuskia siitä, koska minäkin olisin tuntenut; kukaan ei voi ajatella toisin kuin minä; minun moraalikäsitykseni ovat ainoat oikeat moraalikäsitykset"

    On muuten äärimmäisen suppea käsitys sinulla, mitä kaikkea eettisiä pohdintoja aborttikenttään liittyy. Sen näkee kommenttisi mustavalkoisuudesta. Tieto lisää harmaiden alueiden ymmärrystä...

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Laillinen ei ole aina sama kuin moraalisesti oikein.
    Lapsellisuudessasi ja ilmiselvässä syyllisyydentunnossasi et vain halua myöntää ettei pelkkä mielivalta ole riittävä syy tappamiselle.

    Tuntuu se moralisointi (toisten mielipiteenvapaus) suakin kummasti haittaavan? Eihän sillä pitäs sulle olla mitään väliä kun voit tehdä niinku haluat? Silti urputat täällä päivät pitkät? Muuta syytä sille on hankala löytää kuin loputon hyväksynnän hakeminen raa'alle teolles, ja se on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan. Jos tajuaisit sen ettet koskaan tule saamaan kaikkia tässä asiassa puolellesi niin vois sunkin poloisen elämä helpottua aika lailla.

    Mitä huonoa omaatuntoa tuntisin lapsistani? Miten niistä edes voisi sellaista tuntea?
    Käsittämätöntä, kieroutunutta logiikkaa..

    Johan sun nimimerkkisikin kertoo osuvasti sen kuka täällä niitä satuja latelee..

    "Laillisuus ei edelleenkään tee sikiönlähdetystä yhtään sen moraalisemmaksi tai vähemmän pahaksi."

    Ei tietenkään tee. Moraalikäsitykset ovat yksilökohtaisia, ja sinä puhut nyt omista moraalikäsityksistäsi, et mistään yleismaailmallisesta moraalin absoluuttisesta määritelmästä. Sinun moraalikäsitystesi mukaan abortti on moraalitonta, toiset ajattelevat toisin. Se että sinä väität aborttia moraalittomaksi, ei tee siitä yksiselitteisesti moraalitonta.

    "Vai on sulla teolles täydellinen hyväksyntä?? No miksi IHMEESSÄ sitten vielä täällä meuhkaat?!!!"

    Satua tekee täällä juuri sitä samaa mitä sinäkin: keskustelee aborttioikeudesta aborttipalstalla. Eikö tällaiseen mielestäsi siis ole oikeutta, ellei kärsi omantunnontuskia oman aborttinsa tähden? Mitäs sinä sitten siinä tapauksessa täällä meuhkaat?

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Laillinen ei ole aina sama kuin moraalisesti oikein.
    Lapsellisuudessasi ja ilmiselvässä syyllisyydentunnossasi et vain halua myöntää ettei pelkkä mielivalta ole riittävä syy tappamiselle.

    Tuntuu se moralisointi (toisten mielipiteenvapaus) suakin kummasti haittaavan? Eihän sillä pitäs sulle olla mitään väliä kun voit tehdä niinku haluat? Silti urputat täällä päivät pitkät? Muuta syytä sille on hankala löytää kuin loputon hyväksynnän hakeminen raa'alle teolles, ja se on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan. Jos tajuaisit sen ettet koskaan tule saamaan kaikkia tässä asiassa puolellesi niin vois sunkin poloisen elämä helpottua aika lailla.

    Mitä huonoa omaatuntoa tuntisin lapsistani? Miten niistä edes voisi sellaista tuntea?
    Käsittämätöntä, kieroutunutta logiikkaa..

    Johan sun nimimerkkisikin kertoo osuvasti sen kuka täällä niitä satuja latelee..

    Tässä esim. löytyy heti yksi joka ei tekoasi hyväksy. Kuten ei suunnilleen puolet koko kansasta niillä syin kun sen teit.

    Miten voi tehdä ittensä edes noin tyhmäksi väittämällä jostain täydellisestä hyväksynnästä kun ilmenee jo tällä palstallakin kuinka moni vastustaa sitä???

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Laillinen ei ole aina sama kuin moraalisesti oikein.
    Lapsellisuudessasi ja ilmiselvässä syyllisyydentunnossasi et vain halua myöntää ettei pelkkä mielivalta ole riittävä syy tappamiselle.

    Tuntuu se moralisointi (toisten mielipiteenvapaus) suakin kummasti haittaavan? Eihän sillä pitäs sulle olla mitään väliä kun voit tehdä niinku haluat? Silti urputat täällä päivät pitkät? Muuta syytä sille on hankala löytää kuin loputon hyväksynnän hakeminen raa'alle teolles, ja se on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan. Jos tajuaisit sen ettet koskaan tule saamaan kaikkia tässä asiassa puolellesi niin vois sunkin poloisen elämä helpottua aika lailla.

    Mitä huonoa omaatuntoa tuntisin lapsistani? Miten niistä edes voisi sellaista tuntea?
    Käsittämätöntä, kieroutunutta logiikkaa..

    Johan sun nimimerkkisikin kertoo osuvasti sen kuka täällä niitä satuja latelee..

    "Satua tekee täällä juuri sitä samaa mitä sinäkin: keskustelee aborttioikeudesta aborttipalstalla. Eikö tällaiseen mielestäsi siis ole oikeutta, ellei kärsi omantunnontuskia oman aborttinsa tähden? Mitäs sinä sitten siinä tapauksessa täällä meuhkaat?"

    On oikeus, ja siksihän tuokin sitä täällä epätoivoisesti koittaa hyvältä ja oikealta saada näyttämään!!
    Minä meuhkaan siksi ettei ne vääristellyt vähättelyt houkuttele enempää epävarmaa porukkaa tekemään samaa virhettä joka tuollaiseen oravanpyörään johtaa.. oikeastaan on hyvä että kyseinen nimimerkki täällä jakelee loputtomia selityksiään ja toimii siten mitä parhaana varoittavana esimerkkinä abortin vakavista jälkiseuraamuksista.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Sinulle ihmisyys ei näytä liittyvän persoonaan mitenkään. Sen sijaan hyvin suurelle osalle ihmisistä se on todella tärkeä tekijä ihmisyyden määrittäjänä.

    Loppukommenttisi paljasti ajatustesi suppeuden lopullisesti. Alkiot eivät todellakaan ole eri lajia kuin syntyneet ihmiset, eikä kukaan ole sellaista yrittänyt väittääkään.

    Et näe mitään eroa käsitteiden biologisen ihmislajin edustajan ja ihmispersoonan välillä? No, monet näkevät. Ja monet siksi myös erottelevat ne oikeuksien suhteen.

    Sen tähden meillä tosiaan on olemassa biologiatieteen lisäksi myös mm. psykologia, filosofia ja etiikka,...

    siitä alkiosta/sikiöstä tulisi ihan oma persoonansa (kaikki perusaines on jo valmiina), jos sitä ei murhattaisi!

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Laillinen ei ole aina sama kuin moraalisesti oikein.
    Lapsellisuudessasi ja ilmiselvässä syyllisyydentunnossasi et vain halua myöntää ettei pelkkä mielivalta ole riittävä syy tappamiselle.

    Tuntuu se moralisointi (toisten mielipiteenvapaus) suakin kummasti haittaavan? Eihän sillä pitäs sulle olla mitään väliä kun voit tehdä niinku haluat? Silti urputat täällä päivät pitkät? Muuta syytä sille on hankala löytää kuin loputon hyväksynnän hakeminen raa'alle teolles, ja se on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan. Jos tajuaisit sen ettet koskaan tule saamaan kaikkia tässä asiassa puolellesi niin vois sunkin poloisen elämä helpottua aika lailla.

    Mitä huonoa omaatuntoa tuntisin lapsistani? Miten niistä edes voisi sellaista tuntea?
    Käsittämätöntä, kieroutunutta logiikkaa..

    Johan sun nimimerkkisikin kertoo osuvasti sen kuka täällä niitä satuja latelee..

    "Tässä esim. löytyy heti yksi joka ei tekoasi hyväksy."

    HIH. Nyt ei voi sinua sanoa enää kuin puhtaasti idiootiksi :D Katsos kun SINUN hyväksynnälläsi ei ole mitään tekemistä minun aborttini ja sen hyväksynnän kanssa :D Sehän ei sinulle kuulu pätkääkään eikä tule koskaan kuulumaankaan.

    "Kuten ei suunnilleen puolet koko kansasta niillä syin kun sen teit."

    Tämä teki sinusta idiootin :D Typerys, kun sinä et edes tiedä, millä syillä minä olen aborttini tehnyt :D Valehtele vain typeryyksissäsi silmät ja suut täyteen, kun et asiasta puhumiseen pysty. Sääliä ja huvittuneisuutta vain tunnen sinua kohtaan :D

    "Miten voi tehdä ittensä edes noin tyhmäksi väittämällä jostain täydellisestä hyväksynnästä kun ilmenee jo tällä palstallakin kuinka moni vastustaa sitä???"

    Juuri siksi typerys, ettei teidän palstalla olijoiden tietämättömien (ettehän minun aborttini syitä edes tiedä) hyväksynnällä ole pienintäkään merkitystä :D :D :D

    Ehkä sinä "idiootti yli-ihminen" kuvittelet typeryyksissäsi sinun hyväksyntäsi olevan jotenkin merkityksellinen muille ihmisille, mutta ei sinulle raukalle voi kuin nauraa :D :D :D Onneksi tosiaan näistä asioista päättävät ne, joille on hiukka enemmän suotu tuota pääntäytettä kuin sinulle :D

    Ja tämä viestini on tosiaan täyttä totta, minkä omalla kirjoituksellasi osoitit :D

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Laillinen ei ole aina sama kuin moraalisesti oikein.
    Lapsellisuudessasi ja ilmiselvässä syyllisyydentunnossasi et vain halua myöntää ettei pelkkä mielivalta ole riittävä syy tappamiselle.

    Tuntuu se moralisointi (toisten mielipiteenvapaus) suakin kummasti haittaavan? Eihän sillä pitäs sulle olla mitään väliä kun voit tehdä niinku haluat? Silti urputat täällä päivät pitkät? Muuta syytä sille on hankala löytää kuin loputon hyväksynnän hakeminen raa'alle teolles, ja se on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan. Jos tajuaisit sen ettet koskaan tule saamaan kaikkia tässä asiassa puolellesi niin vois sunkin poloisen elämä helpottua aika lailla.

    Mitä huonoa omaatuntoa tuntisin lapsistani? Miten niistä edes voisi sellaista tuntea?
    Käsittämätöntä, kieroutunutta logiikkaa..

    Johan sun nimimerkkisikin kertoo osuvasti sen kuka täällä niitä satuja latelee..

    se idiootti.. itse tulee laukoon tänne jostain kaikkien hyväksynnästä, ja kun tyhmempikin tajuaa ja kykenee osottaan ettei sitä todellakaan ole niin nyt sillä ei enää olekaan merkitystä?!! Taisit itsekin tajuta puhunees ittes pahimman kerran pussiin!!! Taitaapa sillä kuitenki merkitystäkin olla kun on näköjään jatkuva pakonomanen tarve seli-selitellä asiaa parhain päin....

    Mutta ihan sama. teeppä itestäs nyt vielä pellempi että saadaan taas makeita nauruja sun kustannuksellas..

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Laillinen ei ole aina sama kuin moraalisesti oikein.
    Lapsellisuudessasi ja ilmiselvässä syyllisyydentunnossasi et vain halua myöntää ettei pelkkä mielivalta ole riittävä syy tappamiselle.

    Tuntuu se moralisointi (toisten mielipiteenvapaus) suakin kummasti haittaavan? Eihän sillä pitäs sulle olla mitään väliä kun voit tehdä niinku haluat? Silti urputat täällä päivät pitkät? Muuta syytä sille on hankala löytää kuin loputon hyväksynnän hakeminen raa'alle teolles, ja se on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan. Jos tajuaisit sen ettet koskaan tule saamaan kaikkia tässä asiassa puolellesi niin vois sunkin poloisen elämä helpottua aika lailla.

    Mitä huonoa omaatuntoa tuntisin lapsistani? Miten niistä edes voisi sellaista tuntea?
    Käsittämätöntä, kieroutunutta logiikkaa..

    Johan sun nimimerkkisikin kertoo osuvasti sen kuka täällä niitä satuja latelee..

    se, joka väittää jotain käsittämättömiä valheita toisten ihmisten ratkaisuiden syistä ja koko kansan käsityksistä niistä teidän keksimistänne valheista.

    "Kuten ei suunnilleen puolet koko kansasta niillä syin kun sen teit."

    Kerropa tosiaan, millä syillä MINÄ aborttini tein? :D

    Jos et osaa siihen vastata, ei teitä voi kuin idiooteiksi kutsua, koska väitätte kuitenkin puolen kansasta ei-hyväksyneen tekoni.

    Kyllä pussiin puhuja on siis aivan muualla kuin minun teksteissäni. Minä sentään puhun itsestäni ja siten todellisesta tiedosta. Te puhutte valheita minun syistäni, koska ette kerran totuutta syistäni edes tiedä. Katsos minä en ole niitä edes kertonut, ja kirjoitustenne kapeakatseisuuden perusteella te ette ole ajatusten lukioita. Sehän on jo todistettu.

    Ei teitä voi siis kuin lapsellisiksi valehtelijoiksi tai idiooteiksi sanoa. Voit valita vapaasti, kumpi olet. Tai sitten kerro ne minun syyni, joita en ole tällä palstalla koskaan edes sanonut.

    Äänestä

  • ja... kirjoitti:

    siitä alkiosta/sikiöstä tulisi ihan oma persoonansa (kaikki perusaines on jo valmiina), jos sitä ei murhattaisi!

    nainen ON JO oma persoonansa, todistetusti ja oikeudellisesti. Ja siksi tärkeämpi kuin se mahdollinen tuleva persoona, joka siellä PERSOONAN sisällä kasvaa.

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Laillinen ei ole aina sama kuin moraalisesti oikein.
    Lapsellisuudessasi ja ilmiselvässä syyllisyydentunnossasi et vain halua myöntää ettei pelkkä mielivalta ole riittävä syy tappamiselle.

    Tuntuu se moralisointi (toisten mielipiteenvapaus) suakin kummasti haittaavan? Eihän sillä pitäs sulle olla mitään väliä kun voit tehdä niinku haluat? Silti urputat täällä päivät pitkät? Muuta syytä sille on hankala löytää kuin loputon hyväksynnän hakeminen raa'alle teolles, ja se on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan. Jos tajuaisit sen ettet koskaan tule saamaan kaikkia tässä asiassa puolellesi niin vois sunkin poloisen elämä helpottua aika lailla.

    Mitä huonoa omaatuntoa tuntisin lapsistani? Miten niistä edes voisi sellaista tuntea?
    Käsittämätöntä, kieroutunutta logiikkaa..

    Johan sun nimimerkkisikin kertoo osuvasti sen kuka täällä niitä satuja latelee..

    oliko siihen sit joku terveydellinen syy?

    Muistakseni olet täällä kyllä toitottanut aina että ajankohta lapselle oli väärä, aika idiootteja tosiaan kuvittelet täällä porukan olevan jollei tosta osais päätellä mihin kategoriaan tämäkin taas menee....

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    nainen ON JO oma persoonansa, todistetusti ja oikeudellisesti. Ja siksi tärkeämpi kuin se mahdollinen tuleva persoona, joka siellä PERSOONAN sisällä kasvaa.

    persoonan ilmeneminen tekee ihmiselämästä /-yksilöstä arvokkamman? Vai oliko kyse sittenkin ihan omasta mielipiteestäsi..?

    Äänestä

  • perustella kirjoitti:

    persoonan ilmeneminen tekee ihmiselämästä /-yksilöstä arvokkamman? Vai oliko kyse sittenkin ihan omasta mielipiteestäsi..?

    Totta kai oli kyse omasta (ja hyvin monien muidenkin) mielipiteestäni.

    Luulin sen olleen itsestään selvää edeltävän kommenttini takia, jossa todellakin puhuin, että useimpien mielestä se persoonakäsite on hyvinkin tärkeä abortin eettistä oikeutusta pohdittaessa.

    Ja juuri sen persoonansa ilmenemisellä se nainen on alkiota arvokkaampi. Jos kerran persoonaa pitää eettisen ihmisyyden perustana.

    Kai käsität, että tämä koko "arvokkaampi"-käsite on osa sitä EETTISTÄ ihmiskäsitystä? Ja usein vielä käsitystä siitä, pitääkö ihmistä kaikissa elämänvaiheissaan muita eläimiä arvokkaampina vai ei. Eli yleisemminkin ottaen, mille sen "arvon" määrittää.

    Viitsisitkös lukea sen verran, ettei tarttis sinun itsestäänselviä kysellä.

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Laillinen ei ole aina sama kuin moraalisesti oikein.
    Lapsellisuudessasi ja ilmiselvässä syyllisyydentunnossasi et vain halua myöntää ettei pelkkä mielivalta ole riittävä syy tappamiselle.

    Tuntuu se moralisointi (toisten mielipiteenvapaus) suakin kummasti haittaavan? Eihän sillä pitäs sulle olla mitään väliä kun voit tehdä niinku haluat? Silti urputat täällä päivät pitkät? Muuta syytä sille on hankala löytää kuin loputon hyväksynnän hakeminen raa'alle teolles, ja se on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan. Jos tajuaisit sen ettet koskaan tule saamaan kaikkia tässä asiassa puolellesi niin vois sunkin poloisen elämä helpottua aika lailla.

    Mitä huonoa omaatuntoa tuntisin lapsistani? Miten niistä edes voisi sellaista tuntea?
    Käsittämätöntä, kieroutunutta logiikkaa..

    Johan sun nimimerkkisikin kertoo osuvasti sen kuka täällä niitä satuja latelee..

    " oliko siihen sit joku terveydellinen syy?

    Muistakseni olet täällä kyllä toitottanut aina että ajankohta lapselle oli väärä, aika idiootteja tosiaan kuvittelet täällä porukan olevan jollei tosta osais päätellä mihin kategoriaan tämäkin taas menee..."

    Kyllä, ajankohta lapselle oli väärä. Tuohan pätee perimmältään joka ikiseen aborttitapaukseen. Esim. lapsi sai alkunsa, kun käytin sikiölle pahoja epämuodostumia aiheuttavia lääkkeitä. Huonoa sattumaa tosiaan.

    Edelleenkään syyni eivät kuulu tänne palstalle. Monien tekijöiden summa. Osa vähemmän tärkeitä, osa äärimmäisen vakavia.

    Mutta tosiaan idiootteja ovat ne, jotka menevät tekemään typeriä väittämiä TOISTEN ihmisten tekojen syistä äärimmäisen vaillinaisten tietojen perusteella. Ja vielä typerämpiä ne, jotka väittävät jotain koko kansan mielipiteistä niistä edelleen tuntemattomiksi jääneistä syistä.

    Sinä taisit loistaa kummassakin kategoriassa.

    Eipä sille mitään voi, jos ei rahkeesi kestä asioista ja niiden perusteista puhumiseen, vaan sinun täytyy keskittyä valheelliseen toisen mustamaalaamisyritykseen, kun ei perusteet ja aivot riitä. Säälittävää.

    Äänestä

Rupesko jo noin nyt kaduttaan se aiempi tilitykses?! Palstaa tuskin kannattaa lukea kun niin koville näkyy ottavan etkä kestä minkäänlaista kritiikkiä. Täällä saa aina muutakin ku päänsilittelyä..

Itse sä kuule itses tuomitset, muut kertoo vaan mielipiteensä, johon muuten jokaisella on vapaa oikeus. Tosin tää palsta on ehkä räikein esimerkki sen vapauden rikkomisesta.

Tiedoksesi, kyllä olen kokenut suunnittelemattoman raskauden mutta sieluni ja omatuntoni on puhdas koska en riistänyt lapseni henkeä.

Edelleen on epäselvää, kuinka raskaus riistää naiselta 'oikeuden omaan elämään', jollei tilanne ole hengenvaarallinen. Ainoa keneltä on elämä lähtemässä on se pikkuinen ihminen siellä kohtukehdossasi.
Mietippä kuka/ketkä sitä giljotiinia käytää, ketkä niitä kuolemantuomioita jakelee (omille lapsilleen!!)? Elämänpuolustajatko? Vai näkyisikö peilissä jotakin..? Mitä tarvetta sinä veriteollasi tyydytät?

Äänestä
  • Paraskin ulkokultainen puhuja. Minä en ole saanut täällä asiallisia mielipiteitä, vaan asiattomia syyttelyjä. Tuollaiselle hyeenalaumalle on turha tilittää mitään.

    Äänestä

  • Tämä on kaikkein suurinta sontaa tämä palsta, mitä olen joutunut internetistä lukemaan, vain entistä enemmän helpottaa tehdä päätös poistaa epätoivottu lapsi tällaisessa sontamaailmassa! Tyydytän vain verenhimoanne. Saatte syntipukkinne minusta! Onko nyt hyvä olla, onko? Te ette tiedä mitään vaikeuksista, jotka tuomitsette. En ole eläissään näin julmaa raatelua nähnyt, kun kirjoittaa suurimmasta surustaan, joten poistinpa tekstin, ettette saa siitä sentään tyydytystä, MINUN kärsimyksestäni.

    Äänestä

  • seeker11 kirjoitti:

    Paraskin ulkokultainen puhuja. Minä en ole saanut täällä asiallisia mielipiteitä, vaan asiattomia syyttelyjä. Tuollaiselle hyeenalaumalle on turha tilittää mitään.

    Sä itse teet elämästäs helvetin ottamalla syyllisyyden taakan harteilles jonka jälkeen joudut lopunelämäsi tekoasi selittelemään. Mutta se, että tapoit lapsesi ei kuitenkaan miksikään muutu vaikka miten päin sitä oikeuttelisit.

    Hyvää tässä on se että vielä voit pelastua (antamalla lapsesi elää), et ole vielä tippunut helvettiin vaikka kuilun reunalla roikutkin.

    Äänestä

  • seeker11 kirjoitti:

    Tämä on kaikkein suurinta sontaa tämä palsta, mitä olen joutunut internetistä lukemaan, vain entistä enemmän helpottaa tehdä päätös poistaa epätoivottu lapsi tällaisessa sontamaailmassa! Tyydytän vain verenhimoanne. Saatte syntipukkinne minusta! Onko nyt hyvä olla, onko? Te ette tiedä mitään vaikeuksista, jotka tuomitsette. En ole eläissään näin julmaa raatelua nähnyt, kun kirjoittaa suurimmasta surustaan, joten poistinpa tekstin, ettette saa siitä sentään tyydytystä, MINUN kärsimyksestäni.

    tästä sai vielä parempaa (surku)hupia.

    Huomaan kyllä, että paha on olla, Ikävää millaista kärsimystä aiheutat itsellesi.

    Sääli. Otan osaa.

    Äänestä

  • vinkuminen. kirjoitti:

    Sä itse teet elämästäs helvetin ottamalla syyllisyyden taakan harteilles jonka jälkeen joudut lopunelämäsi tekoasi selittelemään. Mutta se, että tapoit lapsesi ei kuitenkaan miksikään muutu vaikka miten päin sitä oikeuttelisit.

    Hyvää tässä on se että vielä voit pelastua (antamalla lapsesi elää), et ole vielä tippunut helvettiin vaikka kuilun reunalla roikutkin.

    Sinut olisi pitänyt aikoinaan keskeyttää. Olisi vähemmän persoonallisuushäiriöitä

    Äänestä

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------raatelijat...

Äänestä
  • Yritätkö nyt syyllistää jotakuta? Kuten kirjoitin tuolla yllä, syyllisyydentunne ja tieto teon vääryydestä on syvällä ihmisen omassa sisimmässä, eikä toinen ihminen voi sitä toiseen istuttaa!

    Kukaan meistä ei ole käskenyt sinun tulla tälle palstalle sisimmässäsi olevaa syyllisyyttä kaivelemaan. Kukaan toinen ihminen ei ole vastuussa siitä, jos joku ei omia tekojaan ja siihen liittyviä toisten mielipiteitä kestä.

    Vaikka abortti ei ole monien meistä mielestä oikein ja pelkkä omien mielihalujen takia tehtävä asia, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että tuomitsisimme sinut ihmisenä kaikin puolin ja lopullisesti. Myös itselleen täytyy osata antaa anteeksi!

    Äänestä

  • Noinko epätoivosesti sä jo sitä sääliä kerjäät?! Voi hyvänen aika.. No, sulla on toki oikeus päättää omasta elämästäs, muttei kenenkään toisen. Joten senkus, mutta tee se vasta 9kk kuluttua.

    Äänestä

Tuollainen periaate,että tuomita ei saa jollei ole kokemusta asiasta tekisi tuomioistuintenkin homman vähän vaikeaksi. Jos syytetään murhasta, kelpaa tuomariksi ja lautamiehiksi vain murhaajat, sama varkaiden, rattijuoppojen jne kanssa.

Nimimerkkisi numero 11 taitaa tarkoittaa sinun kronologista tai henkistä ikääsi.

Äänestä

Kirjoitit: "Toivon tosiaan, että heille tulisi vahinko, niin joutuisivat menemään itseeensä ja omaan läpimätään sieluunsa."

Vastaus: Ei pidä harrastaa seksiä, jos ei ole valmis kantamaan sen seurauksia.

Äänestä
  • silti ja se asia ei tuu koskaan muuttumaan. Etkä sä sitä päätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

seeker11 kirjoitti:

Luulisi, että täällä voisi keskustella asiallisesti aiheesta, mutta tuomitsijoilla on liikaa keskittymistä sellaiseen, mistä itse eivät mitään tiedä, kun eivät ole kokeneet ja kehtaavatkin toisia syytellä. Toivon tosiaan, että heille tulisi vahinko, niin joutuisivat menemään itseeensä ja omaan läpimätään sieluunsa. Tuomitsijat elävät yhä keskiajalla, eikä naisilla saisi olla oikeutta omaan elämään. Miksei saman tien oteta giljotiinia ja kuolemantuomiota käyttöön, niin saavat verenhimonsa tyydytettyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu