numerot lähtee

...täälä kuitenkin virtuaaliystävä, korvike, TERVE! Luin juuri tuon aloituksesi ja sepä tuntui tutulta asialta.

Näin meille kaikille varmaan useinkin käy, justiinsa juhla-aikoina, kesällä ja sillei. Kaikki on kuin kadonneet jonnekin ja meitä sitten istuu yksinäisiä susia kämpissämme ja ihmetellään täältä käsin maailman menoa. Niin, mitähän siellä - maailmassa - oikeastaan on meneillään. Sinne jonnekin kaikki katoavat välistä tosi kasautuneesti, yhtäaikaa, niin ettei ketään saa puhelimeen tai kukaan ei soita saadaksemme jakaa elämää tässä hetkessä. Tämä on vanha, tuttu juttu minulle, keski-ikäinen naikkonen.

- Kestän tämän aina sillä tavalla hyvin, että ei kulu kuin päivä tai kaksi ja sitten on taas arki, mikä sinänsä auttaa kovin. Arkena ilmassa on paljon paremmat fiilikset sillei, eikö.

Sinulla, hei, on sentään sauna, wau. Minulla ei ole sitäkään. En myöskään käytä alkoholia ollenkaan, en sillei, että kotiin ostaisin. Tässä olen netissä ollut ja kirjoitellut, ystäville en ole edes yrittänyt soittaa, kun luulen, että häiritsee. Kuka tietää. Ei koskaan tiedä, mitä toisella on menossa. Olen kuunnellut radio Deistä hengellistä musiikkia ja nyt menossa muitakin kanavia, joissa rakentavaa. Tv on kiinni, siellä nykyään tosi huonoa ohjelmaa, ei rakenna yhtään, hömppä-pömppä.

Niin, olen minä tuollaistakin tehnyt, että tietoisesti laittanut joitakin ystäviä kuin paitsioon, hyllylle. Niin on pakkokin tehdä, sillä sen kyllä huomaa herkästi, jollei toinen oikein välitä seurastani ja tavastani käsitellä asioita, tekemsistäni tms. Pitää myös aina varoa riippuvaisuuden ilmaisemista. Sillai päin, etten ole jostakusta varsinaisesti riippuvainen, se karkoittaa ihmisiä. Myös tiedän sen asian niin päin, että itse en kestä, jos joku riippuu minussa jotenkin henkisesti; että niinku tarvitsee mua vain, kunhan johonkin tarrautuu, niinkun hyväksi käyttää. Siinä on semmoinen sävyero, mikä on mitäkin. Aina ei tunnu yhtään, että toinen niinku tykkää minusta? Silloin tämmöinen ihminen saa ollakin...

Myöskään en vuosikymmeniin ole elänyt asenteella, että minä odotan yhteydenottoja. Otan yhteyttä puhelimella, tekstarilla, netillä ja postikortillakin sitten, kun voimakkaasti tuntuu siltä, että se toinen jotenkin tarvii sitä, ilahtuu siitä tai että on oikein asiaakin. Kun en itse odota, en pety. Sitten niitä yhteydenottoja tuleekin ihan yllättäen. Tänäänkin aamulla ihan kauheasti ilahduin, kun oli e-kirje tosi yllättävästi tärkeältä ihmiseltä. Tulin hyvin iloiseksi. Kirjoitan hänelle kunnolla viikon varrella.

Tasavertainen ystävyys, antaminen ja saaminen puolin ja toisin olisi kovin toivottavaa, kun sen saisi skulaamaan. - Sanoisin sinulle, että odota. Välistä tulee tämmöisiä masentavia kasaumia, että moni ihminen aivan kuin katoaisi, samanaikaisesti. Kurjalta ja turvattomalta se tuntuu, mutta tiedä, ettei heillä yhtäaikaa ole mitään sinua vastaan, tässä on myös yhteensattumaa. - On aikamoisen herkkää näin ystävysten kesken, eikö. Milloin kenenkin kanssa on paljon asioita ja milloin joku ikäänkuin väsyy tai sille kertakaikkiaan tulee jotakin semmoista, ettei enää ehdi. Myös itselleni käy näin. Kaikilla ystävilläni kun on just minun lisäkseni myös muita ihmissuhteita. On vaikea nähdä kokonaisuutta heidän kannaltaan?

Hyvää marras-jatkoa sinulle ja älä luovuta. Etsi uusia kontakteja ja joskuspa iloksesi nuo kadonneetkin varmaan ilmaantuvat; siten kun tarvitsevat sinua :-( , sorry, mutta monesti se menee niin. Me ihmiset olemme aika itsekkäitä ja rakkaudettomiakin, vain Jumalassa on täydellinen rakkaus ja uskollisuus. Siunattua illanjatkoa sinulle saunapuhtaana! Huomenna minulla on vuorossa kunnon ulkoilulenkki sekä hengellinen kokous. Uskon niiden auttavan huomisen yli ja viikonvarrella sitten luontaisestikin muuta. - Heippa@

parannettais maailmaa :) olen vantaalta