Heip...
Jostain syystä olen ollut pienestä saakka melko tarkkanäköinen asioissa. Voi olla että koen muita herkemmin ihmisten käytöksestä mitä tulevan pitää, näin itse sen järkeilen.
Nyt olen kuitenkin tilanteessa, jossa tarvitsisin hieman apua, en näe tilannetta selkeästi tai jos näen, en tiedä onko se haavetta vai mitä.
Meille tulee miehen kanssa ero hänen kaksoiselämänsä takia. Vuosia esittänyt olevansa hyvä ja tunnollinen ihminen niin miehenä, isänä kuin työssäkin. Vanhemmat ja minä olemme aina mahdollistaneet hänen elämäntyylinsä auttamalla ja antamalla anteeksi ja rahaa ym... Nyt en suostu enää äidiksi muuta kuin pojilleni.
Valheet ja ahdistus eivät tulleet minulle yllätyksenä, mutta vasta nyt hän itse kertoi asioiden oikean laidan ja salajuomisistaan sun muusta valehtelusta. Päätimme että hän muuttaa pois ja katsoo miten hän itse pärjää.
Nyt mies on asunut "omillaan" pari päivää, sukulaisten kanssa olemme sopineet ettemme häntä enää suostu pelastamaan, vaan olemme täällä jos hän itse suostuu hakemaan apua.
Nyt mies ryyppää ja välillä yrittää tänne meidän yhteiseen kotiin takaisin. En päästä. En soita taksia, soitan vain poliisit, sillä hänellä ei ole asiaa tänne humalassa.
Kun aikoinaan menimme naimisiin, tunsin vahvasti, että tämä on se mies jonka kanssa kasvamme yhteen, tulee ongelmia, mutta lopussa olemme yhdessä, on rauhallista ja olemme sinut itsemme kanssa. Itse kävin omat kriisini jo vuosia sitten läpi, olen sinut itseni kanssa.
Tunnen että on tapahtumassa muutos, alkaa uudet tuulet ja ympyrä on sulkeutumassa. Mielessäni on kirkkaasti ensi kevät ja se, että sillon miehellä alkaisi elämä järjestyä paremmalle tolalle, tulee sinuiksi herkän minänsä kanssa, jota nämä vuodet on yrittänyt peitellä. Tulee rauha ja hyvä olo.
Näkeekö joku olenko oikeassa?
Jostain syystä olen ollut pienestä saakka melko tarkkanäköinen asioissa. Voi olla että koen muita herkemmin ihmisten käytöksestä mitä tulevan pitää, näin itse sen järkeilen.
Nyt olen kuitenkin tilanteessa, jossa tarvitsisin hieman apua, en näe tilannetta selkeästi tai jos näen, en tiedä onko se haavetta vai mitä.
Meille tulee miehen kanssa ero hänen kaksoiselämänsä takia. Vuosia esittänyt olevansa hyvä ja tunnollinen ihminen niin miehenä, isänä kuin työssäkin. Vanhemmat ja minä olemme aina mahdollistaneet hänen elämäntyylinsä auttamalla ja antamalla anteeksi ja rahaa ym... Nyt en suostu enää äidiksi muuta kuin pojilleni.
Valheet ja ahdistus eivät tulleet minulle yllätyksenä, mutta vasta nyt hän itse kertoi asioiden oikean laidan ja salajuomisistaan sun muusta valehtelusta. Päätimme että hän muuttaa pois ja katsoo miten hän itse pärjää.
Nyt mies on asunut "omillaan" pari päivää, sukulaisten kanssa olemme sopineet ettemme häntä enää suostu pelastamaan, vaan olemme täällä jos hän itse suostuu hakemaan apua.
Nyt mies ryyppää ja välillä yrittää tänne meidän yhteiseen kotiin takaisin. En päästä. En soita taksia, soitan vain poliisit, sillä hänellä ei ole asiaa tänne humalassa.
Kun aikoinaan menimme naimisiin, tunsin vahvasti, että tämä on se mies jonka kanssa kasvamme yhteen, tulee ongelmia, mutta lopussa olemme yhdessä, on rauhallista ja olemme sinut itsemme kanssa. Itse kävin omat kriisini jo vuosia sitten läpi, olen sinut itseni kanssa.
Tunnen että on tapahtumassa muutos, alkaa uudet tuulet ja ympyrä on sulkeutumassa. Mielessäni on kirkkaasti ensi kevät ja se, että sillon miehellä alkaisi elämä järjestyä paremmalle tolalle, tulee sinuiksi herkän minänsä kanssa, jota nämä vuodet on yrittänyt peitellä. Tulee rauha ja hyvä olo.
Näkeekö joku olenko oikeassa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vstaan näin, olet oikealla tiellä siinä suhteessa että olet ollut sjaiskärsijänä jo pitkään. Tämä ei ole rehellisen miehen peliä tämä tälläinen. Ymmärräthän tämän, säälit häntä, mutta kun olet jo noin pitkällä ja tiedät sen ettei hän muutu tuosta nyt miksikään vuosikausiin, käytä oma elämäsi ja järjestele asiasi sekä elä lastesi kanssa täyttä elämää.
Loppuelämässä olette hyvät ystävät, hänkin löytää omansa, siis kaverin itselleen vuosien myötä ja niin näkyy olevan sinullakin.
Siunausta tiellesi.