Kirjoitin jokin aika sitten että olin vihdoin löytänyt apua monia vuosia jatkuneeseen epämääräiseen huimaukseen ja sekavuuteen epilepsiadiagnoosista ja 75mg Lamictalia/päivä. Kahden ja puolen kuukauden miltei oireettoman jakson jälkeen tämä viikko on ollut vaikea. Olin viime viikon lauantaina ulkona ja alkoholia tuli nautittua melko runsaasti. Sunnuntai ja maanantai menivät vielä hyvin mutta tiistaina kohtaus iski päälle niinkuin niin monesti ennenkin ennen lääkitystä. Vasemman jalan kyhelmöintiä, huimausta, sekavuutta joka ilmenee esimerkiksi normaalin keskustelun ja työntekemisen hidastumisena ja vaikeutumisena. Nytkin pitäisi laskea matematiikka, mutta kovin vaikealta se tuntuu. Nukkumalla olo paranee ehkä tunniksi, mutta huimaus palaa nopeasti.
Alkoholin käyttö näyttäisi olevan helposti yhdistettävissä kohtaukseen, mutta olen kuitenkin nauttinut alkoholia noin kolme kertaa lääkityksen aikana, eikä olo ole kertaakaan ollut tällainen. Ilmeisesti alkoholi ei aina aiheuta kohtausta, vai mitkä teidän kokemuksenne ovat? Aloitin myös kuukausi sitten Roaccuttan kuurin akneen ja neurologin mukaan se saattaa pahentaa epilepsiaa, mutta tuntuu oudolta että se vaikuttaisi vasta nyt. Nyt minulla on toisaalta todella hyvä mahdollisuus olla käyttämättä alkoholia lopun Roaccuttan kuurin aikana, koska periaatteessa silloin ei saisi nauttia alkoholia. Eihän minun muulloinkaan sitä pidä juoda, mutta välillä on kuitenkin kiva käydä kavereiden kanssa baarissa rankan työviikon jälkeen ja joskus on vaikea sanoa ei ilman 'kunnon' syytä. Jos alkoholi tosiaan vaikuttaa näin lääkkeistä huolimatta voin kyllä hyvin olla juomatta tulevaisuudessakin.
Lisäksi haluaisin kysyä muiden kokemuksista liittyen päätteisiin ja kirkkaisiin loisteputkilamppuihin. En oikein keksi muuta syytä sille että oloni huononee melko usein hieman saavuttuani töihin, mutta parantuu iltapäivällä kun olen ottanut lääkkeeni. Nyt otan siis aamulla 25mg ja iltapäivällä 25mg ja tarvittaessa vielä toisen 25mg Lamictalia. Tämä on ilmeisesti aika pieni annostus ja välillä olen ottanutkin vielä neljänne tai viidenne tabletin, mutta tuskin tällainen annostuksen kertanosto auttaa ja on ylipäätänsä järkevää? Pitäisikö minun kysyä neurologiltani annostuksen nostosta tai muista lääkkeistä, kun oloni ei kuitenkaan aina ole paras mahdollinen ja varsinkin nyt melko huono?
Kiitos taas kerran vastauksistanne ja siitä että jaksoitte lukea tekstini.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä lääkärisi määrää oikean annostuksen lääkkeistäsi ja määrää kokeisiin. Tuo alkoholi pitäisi kokonaan jättää pois.
Kyllä se tämä maailma muutenkin kivaa on katella kun huuruissa. Kuule voit nähdä kivoja juttuja. On olo kivaa ja harrastaa mukavia juttuja sekä työtä voit tehdä pitkään.
Mä en ihan täysin ymmärrä lääkkeenottotaktiikkaasi..onko sulle sanottu, että "tarpeen mukaan?". Johan se, että lääkemäärä veressä heittelee jatkuvasti aiheuttaa pahaa oloa. Jos annos tasaantuu niin olokin saattaa parantua.
Itse en saa loisteputkista enkä näytöistä oireita mutta toisille niin kai käy. Alkoholi kohtuudella ja pitkillä yöunilla on myös sopinut.