Olen aikuinen perheellinen nainen, mutta kärsin suunnattomasti "rajoittuneesta" sosiaalisten tilanteiden pelosta. Pelkään kohdata uusia ihmisiä tai sellaisia puolituttuja, jotka eivät tunne perhettäni ja meille tapahtuneita ikäviä asioita tai minun lieviä sairauksiani. Siis tarkoitan todellakin lieviä sairauksia, ei minulla ole oikeasti mitään maata kaatavia vaivoja. minun on todella vaikea puhua kenellekään pienistäkään murheista ilman, että rupean itkemään. Vaikka miten koetan järkeillä, että hei, camoon, kyllähän tuostakin asiasta voi ihan hyvin puhua ilman vollottamista, niin kun tulee sellainen tilanne, että joku kysyy voinnistani ja sitten kun reippaana aloitan puhumaan ja toinen rupeaa voivottelemaan, niin meikä heti alkaa kyynelehtimään. ja sitten jos olen jossain tilanteessa tai joidenkin ihmisten nähden alkanut itkemään, niin kartan näitä tilanteita ja ihmisiä kaikin keinoin. Olin kerran töissä eräässä palvelualan yrityksessä määräaikaisena ja sairastuin täällä, työkaverini eivät tienneet taudistani. Jouduin olemaan koko työsopimukseni loppuun sairaslomalla, nyt en halua mennä käymään täällä entisellä työpaikallani, koska tiedä, että suurin osa on heti kimpussani, että mikäs sulla on ja miten nyt voit. Voi, voi, on kurjaa!!! Ja meitsi sitten vollottas täällä kaikkien asiakkaiden nähden. Tietty, nyt ahdistaa myös se, että pitävät minua varmasti todella outona, koska en tosiaankaan ole näyttäytynyt siellä sen koommin.
Toinen asia joista en pysty puhumaan ja kartan on lähipiirissäni tapahtuneet ikävät ja yllättävät traagiset kuoleman tapaukset. Oudommat kun eivät välttämättä osaa näitä yhdistää minuun, pelkään että ottavat asian puheeksi jollain muotoa, kyselee onko sulla monta sisarusta tai mitä heille kuuluu? Oletko sen ja sen sukulainen? Nämä kuolemantapaukset ovat jo useiden vuosien takaa, mutta ikäviä sellaisia ja sattuivat nuorille ihmisille. Toinen nuori teki itsemurhan ja toinen nuori perheenäiti kuoli syöpään.
Miesten kanssa on monesti paljon helpompi puhua, miehet puhuvat niitä näitä ja höpöttelevät ja vitsailevat ym. Naisten kanssa sitten pitäisi puhua paljon syvällisemmin ja tavallaan paljastaa koko sisimpänsä heille.
Muut sosiaaliset tilanteet eivät tuota näin isoa stressiä, hieman kyllä stressaan kaikkia uusia tilanteita, mutta en ongelmaksi asti. Ja jos tiedän, että täällä tai tuolla ei kukaan ota puheeksi näistä asioista mitään, on tilanne paljon helpompi kohdata. Mitä sosiaalisempi henkilö on vastapelurina, sitä suurempi on pelkoni.
Käyttäydyn kait kuin kiinalaiset pelkään kokoajan menettäväni kasvoni ja nolaavani itseni!
Toinen asia joista en pysty puhumaan ja kartan on lähipiirissäni tapahtuneet ikävät ja yllättävät traagiset kuoleman tapaukset. Oudommat kun eivät välttämättä osaa näitä yhdistää minuun, pelkään että ottavat asian puheeksi jollain muotoa, kyselee onko sulla monta sisarusta tai mitä heille kuuluu? Oletko sen ja sen sukulainen? Nämä kuolemantapaukset ovat jo useiden vuosien takaa, mutta ikäviä sellaisia ja sattuivat nuorille ihmisille. Toinen nuori teki itsemurhan ja toinen nuori perheenäiti kuoli syöpään.
Miesten kanssa on monesti paljon helpompi puhua, miehet puhuvat niitä näitä ja höpöttelevät ja vitsailevat ym. Naisten kanssa sitten pitäisi puhua paljon syvällisemmin ja tavallaan paljastaa koko sisimpänsä heille.
Muut sosiaaliset tilanteet eivät tuota näin isoa stressiä, hieman kyllä stressaan kaikkia uusia tilanteita, mutta en ongelmaksi asti. Ja jos tiedän, että täällä tai tuolla ei kukaan ota puheeksi näistä asioista mitään, on tilanne paljon helpompi kohdata. Mitä sosiaalisempi henkilö on vastapelurina, sitä suurempi on pelkoni.
Käyttäydyn kait kuin kiinalaiset pelkään kokoajan menettäväni kasvoni ja nolaavani itseni!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikeuksista puhuminen ei ole lainkaan helppoa, helppoa ei ole myöskään vaikeneminen. Eikö työkavereillesi riitä että sanot heille sinulla olevan nyt vaikeaa, asioita joista et tahdo etkä nyt jaksa puhua ja sinulla on omat kanavasi puhumiseen mutta toivot heidän ymmärtävän jos olet itkuinen ja herkkä ja toisinaan ehkä hieman syrjäytyväkin. Jos tämä ei heille riitä niin vastassasi on epäkypsiä ihmisiä. Sille asialle et voi mitään mutta olet kuitenkin kertonut surumielisyydestä osaltasi sen tulisi riittää !!
Itse koen että hyvä kun sinua itkettää, älä käsitä väärin, mutta sillä voit purkaa suruasi ulospäin, anna tulla vaan sitä itkua niin paljon kuin sitä on, tunteet ei saa olla kiellettyjä. Toivon paljon jaksamista sinulle ja olisi varmaan sinulle suuri helpotus puhua jollekin koko sydämesi kyllyydestä , vaikka omalääkärillesi, he ovat hyvä kuulijaryhmä kun näkevät että sinun on todellakin nyt vaikea olla ja jaksaa, tsemppiä !
Eli ole kärsinyt samasta pelosta- olen asunut lapsuuteni ulkomailla jossa ujous on ollut syntiä. Ainoa pitkäaikainen hoito on altistaminen. Ota resepti Xanoria jotka pitävät loitolla stressistä aiheutuvat inhottavat oireet ja käytä vain tarvittaessa. Ota aluksi kokonainen ja sitten puolita ja sitten .25. Xanor antaa tilanteessa mahdollisuuden tarkkailla sitä tilannetta ja omia pelkotilaasi-olet kuin kärpänen katsossa ilman stressioireita. Kun olet tajunnut ja sisäistänyt että selviän kunhan en tarkkaile itseäni ja keskityn oleelliseen pelko rupee häviämään. Rämä vaatii kovaa työtä mutta etene askel kerrallaan-viimeinen askel on se että pidät pienen esityksen ilman lääkitystä muiden edessä- Välivaihe taas että olet ilman lääkitystä epämukavassa tilanteessa. Olen itse voittanut tämän vittumaisen pelon ja niin pystyt sinäkin.