Suojavaikutukseltaan ilmakehän kaasupatja vastaa 4,5 metrin paksuista betonikerrosta. Sadepisaratkin hakkaisivat meidät tajuttomiksi ilman sen jarruttavaa vaikutusta. Ilmakehä ulottuu noin 190 kilometrin korkeutaan. Jos maapallo kutistettaisiin karttapallon kokoiseksi, ilmakehä olisi vain parin lakkakerroksen paksuinen.
Ilmakehässä on noin kymmenen miljoonaa tonnia ilmaa planeetan jokaista neliökilometriä kohti. Kun ne alkavat liikkua 50-60 kilometrin tuntinopeudella, ei ole ihme, että puunoksia alkaa katkeilla ja kattotiiliä putoilla.
Luonto suoltaa ilmakehään vuosittain noin 200 miljardia tonnia hiilidioksidia - lähinnä tulivuortenpurkausten ja kasvien lahoamisen myötä - eli lähes kolmikymmenkertaisesti niin paljon kuin ihminen autoineen ja tehtaineen.
On laskettu, että vuodesta 1850 lähtien olemme tupruttaneet ilmakehään 100 miljrdia ylimääräistä hiilitonnia ja että hiilen kokonaismäärä kasvaa noin 7 miljardilla tonnilla vuosittain. Me Suomessa pystymme vielä hengittämään, mutta suurkaupungeissa ollaan jo rajamailla.
Tuossa on pähkinänkuoressa tilanne, mitä varten hallitus sääti uutta lakia autojen päästöistä. En tiedä, pystyykö näistä palstalla keskustelemaan - ja väittelemäänkin? Katsotaan!
Paljonko ilma painaa?
34
5799
Vastaukset
- Dianam
Kirjoituksesti perusteella ei ole ollenkaan ihmeellistä, että linnut ja lentokoneet pysyvät ilmassa.
- Maalaismies*
Galilei keksi ilmanpaineen merkityksen tiputellessaan Pisan kaltevasta tornista samankokoisia rauta- ja puupalloja. Hän keksi sen, että maan vetovoima on kaikille esineille sama. Kevyet esineet vain leijailevat hitaammin alaspäin ilmanpaineen vaikutuksesta.
- Reetta5 ejk
Maalaismies* kirjoitti:

Nyt on rassattu korvien välistä pururataaoikein paremman jälkeen. Ajatuksia pulpahtaa mieleen joihin vastausta odottelen. Oliko se Galilein sanonta "pyörii se sittenkin" ja mihin tukeutui vastaus. Telluksesta oli kaiketi kyse.
- Maalaismies*
Reetta5 ejk kirjoitti:

Ankaran kirkollisen kuulustelun jälkeen Galilein oli pakko myöntyä siihen käsitykseen, että maa jökötti liikkumatta kaikkeuden keskipisteenä. Oikeusistunnon päätyttyä hänen kerrotaan tuumanneen, että se pyörii sittenkin.
- kuka tietää
Mikä on "kiihtelys" ja "tikkuri".
Aivot käyttöön heti aamusta.- Maalaismies*
No arvataan. Kiihtelys on muistaakseni turkismitta, oliko esim. 40 kpl oravan nahkoja. Tikkuri lienee neule, vaikkapa vanttuut.
- aivot käyttöön
Maalaismies* kirjoitti:
No arvataan. Kiihtelys on muistaakseni turkismitta, oliko esim. 40 kpl oravan nahkoja. Tikkuri lienee neule, vaikkapa vanttuut.
Joo-o, kiihtelys on oikein 40kpl oravannahkoja, tikkuri 10kpl oravannahkoja.
Kiihtelysvaara saanut nimensä koska siellä oli muinoin paljon oravia ja pyydystäjiä.
Googletin juuri ja näin näytti olevan!
Aurinkoista onnellista sunnuntaipäivää! - Ullaleena¤
Nimittäin nämä kiihtelys ja tikkuri.
Koska kiihtelys oli pienellä alkukirjaimella, vastaan, että se on neljäkymmentä oravannahkaa.
Tukkuri on sen neljäsosa eli kymmenen oravannahkaa.
Aikamoisen poikkeaman aiheesta teit. Minä palaan painoon joskaan en ilman vaan höyhenien.
Olin kuuden tai seitsemän ikäinen, kun muutamaan vuotta vanhemman serkkupojan ja mummon kanssa lähdimme Hämeeseen sukulaisiin. Mummo vei tuliaisina mm. neljän kilon paketin höyheniä. Se oli minun pakaasinani oman vaatekassini lisäksi.
Serkkupojan vaatteet olivat mummon matkalaukuissa.
Matka oli jo itsessään raskas: junalla, kuorma-auton lavalla ja loppumatka 8 km kävellen.
Serkku juoksenteli edellä ja istui välillä syömässä mansikoita tien varrella. Mummo hoputti minua, kun raahustin perässä. Lopulta uskalsin kysyä, eikö serkku voisi ottaa pakettia, kun se painaa ja naru hiertää kämmeniä.
Mummo ärähti vihaisesti: "Oles marisematta! Ei höyhenet mitään paina!" - kysyjätär
Ullaleena¤ kirjoitti:
Nimittäin nämä kiihtelys ja tikkuri.
Koska kiihtelys oli pienellä alkukirjaimella, vastaan, että se on neljäkymmentä oravannahkaa.
Tukkuri on sen neljäsosa eli kymmenen oravannahkaa.
Aikamoisen poikkeaman aiheesta teit. Minä palaan painoon joskaan en ilman vaan höyhenien.
Olin kuuden tai seitsemän ikäinen, kun muutamaan vuotta vanhemman serkkupojan ja mummon kanssa lähdimme Hämeeseen sukulaisiin. Mummo vei tuliaisina mm. neljän kilon paketin höyheniä. Se oli minun pakaasinani oman vaatekassini lisäksi.
Serkkupojan vaatteet olivat mummon matkalaukuissa.
Matka oli jo itsessään raskas: junalla, kuorma-auton lavalla ja loppumatka 8 km kävellen.
Serkku juoksenteli edellä ja istui välillä syömässä mansikoita tien varrella. Mummo hoputti minua, kun raahustin perässä. Lopulta uskalsin kysyä, eikö serkku voisi ottaa pakettia, kun se painaa ja naru hiertää kämmeniä.
Mummo ärähti vihaisesti: "Oles marisematta! Ei höyhenet mitään paina!"Teen sanaristikoita aikani kuluksi. Piti rassata oikein paremman jälkeen korvieni välistä pururataa ennenkuin sain aivot viimeistä lokeroa myöten käyttöön.
Ristikkoon tuli vaakaan kiiht...,pystysuorista sanoista jotka olivat varmasti oikein, joten piti hakea vanha tietosanakirjasta kaikki kiiht... alkuiset sanat ja varmentaa googlettamalla, löytyihän se oikea sana vieläpä sen merkitys.
Eduskunta päätti vast'ikään vähäpäästöisten autojen veroalesta.
Seurauksia: Elinkustannusindeksi pienee ja meidän eläkkeittemme korotukset samalla. Kun suuret palkankorotukset nostavat hintoja, olemme kohta kaikki tavalliset eläkeläiset pulassa.
Autojen yksityiskäyttö halpenee ja joukkoliikenne ei pärjää ilman erikoistoimia. Kohta ei siis autoton liiku.
Kysymyshän on kyllä päästörajoituksista.
Hiilidioksidi on meille tärkeä suoja. Ilman sitä lämpö karkaisi avaruuteen ja maapallolla olisi n. 20-astetta pakkasta.
Kukahan vielä väittää, ettei hiilidioksidin lisääntyminen edistä kasvihuoneilomiötä? Sehän on aina ollut olemassa -välttämättömänä.
Tuo Fysiikan isäksikin kutsuttu Galileo Galilei, ei tiettävästi pudotellut esineitä Pisan kaltevasta tornista.
Lyijypallo ja höyhen olisivat pudonneet aivan eri nopeudella, johtuen ilman vastuksessta.
Päättelyn avulla hän ilmeisesti tuli tulokseen, että kaikki esineet putoavat samalla nopeudella TYHJÖSSÄ.
Galileihan osoitti myös maailmankaikkeuden aurikokeskeisyyden olemassaolon ja joutui kirkonkirouksenkin uhriksi vuoteen 1992, jolloin Rooman Paavi, oliko Paavali II? katsoi Galileon vähän kärsineen.
Näissä asioissa olisi paljonkin ihmeteltävää ja ainakin itselläni on epävärmaa tietoa, joka oikaistaneen.- Hintriika*
Tuo autojen verotus vasta jännä homma onkin. Nyt rikkaiden kannattaa myydä vanhat autonsa pois. Kukas ne vanhat ostaa? Vähemmän rikkaat tietenkin. Köyhempikin pääsee nauttimaan elämän tyylistä iloisesti päästelevän mersun ratissa.
Ongelma ei koske minua henkilökohtaisesti. En aio (=no money) hankkia enää edes vanhaa, paljon päästelevää kotteroa. Panipa silti autoverouutinen miettimään tasa-arvoasioita rikkaan ja vähemmän rikkaan tai peräti köyhän välillä.
Painava asia puntaroitavaksi olisi sekin, mitä ilma maksaa. Kaipa sekin kohta pannaan verolle. - Maalaismies*
Renessanssin aika Italiassa mullisti vanhan aristoteelisen tieteen juuri siinä, että alettiin tekemään kokeita. Galilein tähtikaukoputkesta tuli jo aikanaan kuuluisa. Kirkon miehet pitivät sitä pirun keksintönä eivätkä suostuneet kurkistamaan siihen Galilein pyynnöstä huolimatta. Hän nimittäin väitti paitsi että maa pyörii myös tähtiä olevan paljon enemmän kuin mitä kirkolliskokous oli laskenut.
Galilei tuomittiin kotiarestiin loppuiäkseen, mutta kokeistaan hän ei luopunut. Hintriika* kirjoitti:
Tuo autojen verotus vasta jännä homma onkin. Nyt rikkaiden kannattaa myydä vanhat autonsa pois. Kukas ne vanhat ostaa? Vähemmän rikkaat tietenkin. Köyhempikin pääsee nauttimaan elämän tyylistä iloisesti päästelevän mersun ratissa.
Ongelma ei koske minua henkilökohtaisesti. En aio (=no money) hankkia enää edes vanhaa, paljon päästelevää kotteroa. Panipa silti autoverouutinen miettimään tasa-arvoasioita rikkaan ja vähemmän rikkaan tai peräti köyhän välillä.
Painava asia puntaroitavaksi olisi sekin, mitä ilma maksaa. Kaipa sekin kohta pannaan verolle.Minulla on vanha, yli 20v, Mersu. Ei ole katalysaattoria ei mitään. Kulkee kuin kuiskaten vielä ja jos pahemmin hajoaa, romutan.
Saakohan tässä kohta itsekään "päästellä" kuin maksua vastaan ja kuutiotilavuuden mukaan. Kulkea nyt kaasumittari kainalossa ja vielä tulee kalliiksikin.- Elinkustannusindeksi
Hintriika* kirjoitti:
Tuo autojen verotus vasta jännä homma onkin. Nyt rikkaiden kannattaa myydä vanhat autonsa pois. Kukas ne vanhat ostaa? Vähemmän rikkaat tietenkin. Köyhempikin pääsee nauttimaan elämän tyylistä iloisesti päästelevän mersun ratissa.
Ongelma ei koske minua henkilökohtaisesti. En aio (=no money) hankkia enää edes vanhaa, paljon päästelevää kotteroa. Panipa silti autoverouutinen miettimään tasa-arvoasioita rikkaan ja vähemmän rikkaan tai peräti köyhän välillä.
Painava asia puntaroitavaksi olisi sekin, mitä ilma maksaa. Kaipa sekin kohta pannaan verolle.laskee autoverotuksen alentuessa,
ja se vähentää eläkkeitä.
Herrat ajattelevat, etteivät "ne" muista eivätkä huomaa. - saatiin salaa
Hintriika* kirjoitti:
Tuo autojen verotus vasta jännä homma onkin. Nyt rikkaiden kannattaa myydä vanhat autonsa pois. Kukas ne vanhat ostaa? Vähemmän rikkaat tietenkin. Köyhempikin pääsee nauttimaan elämän tyylistä iloisesti päästelevän mersun ratissa.
Ongelma ei koske minua henkilökohtaisesti. En aio (=no money) hankkia enää edes vanhaa, paljon päästelevää kotteroa. Panipa silti autoverouutinen miettimään tasa-arvoasioita rikkaan ja vähemmän rikkaan tai peräti köyhän välillä.
Painava asia puntaroitavaksi olisi sekin, mitä ilma maksaa. Kaipa sekin kohta pannaan verolle.eläkkeet alas.
Monet tyhmät olivat vain mielissään,
ja niinhän herrat olivat sen tykönään laskeskelleetkin.
Palaan tähän varsinaiseen kysymykseen - pakokaasuihin. Toivon ettette naura kysymyksilleni, koska en ole mikään tekniikan ihmelapsi, pähkäilen autoilevana näitä pakokaasupäästö juttuja.
Kohdistuuko verotus vain uusien autojen päästöille vai koskeeko verotus myös käytettyjä autoja?
Pakokaasu mittaushan suoritetaan katsastuksessa, olisiko tällä mittauksella merkitystä autojen verotukseen, miten eri merkkisillä autoilla esim. Saab, Mersu, Toyota, Nissan, Ford etc.
Autovero kannetaan kerran vuodessa, uudemmilla suurempi ja käytetyillä pienempi, kuitenkin varsin merkittävä summa eläkeväen kukkarossa. Tähän veroonko "pakokaasu vero pyntättäisiin"?
Tämä kysely on sellaista sunnuntai juttua jolle voi vapaasti nauraa, en pahastu.- Maalaismies*
Kuuntelin radiosta alivaltiosihteeriä, joka oli tätä verosoppaa keittämässä. Höristin korviani tavallista tarkemmaksi saadakseni selvää mistä oikein on kysymys. Sen ymmärsin, että pienten uusien varsinkin dieselautojen verotus laskee tuntuvasti. Katainen on ehtinyt tähdentää, että alennuksen on mentävä suoraan kuluttajalle. Ts. hän pelkää, että hyöty menee autokauppiaille, niin kuin varmasti meneekin.
Vanhojen autojen verotuksesta tämä asiantuntija osasi selvittää yhtä paljon kuin minäkin. Tolkkua ei tullut. Suomessa ei ole koskaan ollut niin paljon vanhoja autoja nyt, kun Saksasta on tuotu vanhat mersut ja bemarit. Kuka poliitikko uskaltaa mennä nostamaan näiden verotusta on seuraavien vaalien jälkeen entinen.
Päättelen ajelevani kaikessa rauhassa pari kymppisellä Volvollani elämäni loppuun saakka onnellisena. - autosta luopuva
Maalaismies* kirjoitti:
Kuuntelin radiosta alivaltiosihteeriä, joka oli tätä verosoppaa keittämässä. Höristin korviani tavallista tarkemmaksi saadakseni selvää mistä oikein on kysymys. Sen ymmärsin, että pienten uusien varsinkin dieselautojen verotus laskee tuntuvasti. Katainen on ehtinyt tähdentää, että alennuksen on mentävä suoraan kuluttajalle. Ts. hän pelkää, että hyöty menee autokauppiaille, niin kuin varmasti meneekin.
Vanhojen autojen verotuksesta tämä asiantuntija osasi selvittää yhtä paljon kuin minäkin. Tolkkua ei tullut. Suomessa ei ole koskaan ollut niin paljon vanhoja autoja nyt, kun Saksasta on tuotu vanhat mersut ja bemarit. Kuka poliitikko uskaltaa mennä nostamaan näiden verotusta on seuraavien vaalien jälkeen entinen.
Päättelen ajelevani kaikessa rauhassa pari kymppisellä Volvollani elämäni loppuun saakka onnellisena.Kyllä varmaan on monella autosta luopuminen edessä kun ajoneuvonkäyttömaksu porrastetaan 2010 päästöjen mukaan. Köyhä vanhalla isopäästöisellä autolla ajava voi joutua pulittamaan jopa 600€ ajoneuvoverona vuodessa jos tämänhetkinen suunnitelma toteutuu. Jos ei ole varaa vaihtaa uuteen autoon, edessä voi olla luopuminen koko kulkuneuvosta.
Eikä tarvitse ymmärtää mistään mitään ja siitäkin vain vähäisen. :)
Ajatus ilmakehän kaasupatjasta huvitti mieltäni, sillä enpä tahtoisi suurin surminkaan tulla sadepisaran tyrmäämäksi. Pään kumauttaminen jäiseen katuun kerran talvessa riittää minulle taas muistuttamaan koulussa opetetusta painovoiman laista.
Olen joukkoliikenneihminen, ajokorttia ei ole, enkä ole ikinä halunnutkaan, tuskin olisi varaakaan pitää autoa. Sen verran hajamielinenkin olen, että ajaisin puuhun vahtiessani tuulilasissa pörräävää ötökkää. Auton pitorahoilla ajaa jo kummasti maksullisilla kulkuneuvoilla, joissa matka sujuu rattoisasti kirjaa lukiessa, veskassani kulkee mukana aina luettavaa.
Taisipa mennä juttuni kohtalaisesti asian vierestä, mutta kerrankos semmoista meikäläiselle tapahtuu.- Maalaismies*
Ilmanpaine voi päivän aikana vaihtua niin, että saat huomaamattasi niskaan 500 kiloa lisää ilmanpainetta. Niin, etkä siinä mitään erikoista huomaa, niin vahva olet. Se johtuu sellaisesta kehomme nesteiden ominaisuuksista, että niissä on vastavoima ulkoa tulevan paineen muutoksille. Ennen luultiin, että ihminen rutistuu kasaan kuin rusina hukuttuaan tosi syviin vesiin. Niin ei tapahdu. Merkillistä kaikki tyynni:"Eikä tarvitse ymmärtää mistään mitään ja siitäkin vain vähäisen. :) ". Joo, niin se menee blondiseni.

että maapallokin se pyörii vaan, vaikkei kaikkea ymmärrä huolehtiakaan. :) Tosin se huolettaa kovastikin, että maapallon elämä alkaa olla vaarassa ihmisen toimien takia. Olen huolissani lapsenlapsieni ja vielä enemmän mahdollisten heidän lapsiensa tulevaisuudesta. Meidän sukupolvemme on vastuuton, ahne ja röyhkeä. Muutosta ei tule kuin pakon edessä ja silloin on valitettavasti liian myöhäistä, kun jo nyt lienee liian myöhäistä estää tuleva katastrofi, mahdollista on vain hidastaa sitä.
- Yykaakoo
Oli ilo lukea tiivis tietopakettisi. Kiitos. Mukavaa kun on korkratasoisia dokumenttejakin joukossa.
Kuule. Laskin taannoin oman ekologisen jalanjälkeni. Jos kaikki ihmiset eläisivät mun tyylilläni, tarvittaisiin 2,6 maapalloa. Kyllä se pisti taas kerran hetkeksi omantunnon koetukselle.
Hetkeksi.
Loppujen lopuksi millään muulla konstilla en pysty asioihin vaikuttamaan kuin omilla valinnoillani. En pysty parempaan kuin ainoastaan pakottamalla. Miksi meitä ei pakoteta palloamme pelastamaan?- Maalaismies*
Tarkoitukseni on jatkaa (kiitos Yykaakoo!) tällaisten pienten tietopakettien kokoamista ja "julkaisemista" palstallamme. Lueskelen kirjoja, joissa on uusinta tietoa ja sellaista, mitä välttämättä ei googlesta löydy - ei ainakaan suomenkielellä.
Nyt on ollut kaikenlaista talveen valmistautumista, niin kuin kaikilla muillakin. Palsta on taas vaihteeksi ollut rauhallinen. Välillä on vilkkaampaa ja sitten hiljaisempaa. Sellaista elämä on. Maalaismies* kirjoitti:
Tarkoitukseni on jatkaa (kiitos Yykaakoo!) tällaisten pienten tietopakettien kokoamista ja "julkaisemista" palstallamme. Lueskelen kirjoja, joissa on uusinta tietoa ja sellaista, mitä välttämättä ei googlesta löydy - ei ainakaan suomenkielellä.
Nyt on ollut kaikenlaista talveen valmistautumista, niin kuin kaikilla muillakin. Palsta on taas vaihteeksi ollut rauhallinen. Välillä on vilkkaampaa ja sitten hiljaisempaa. Sellaista elämä on.Olen lukenut näitäkin viestejäsi ja hiukan ihmetellyt joitakin asioista.
Mainitsemasi ilmapatja on koko suuruudessaan tietysti raskas. Meihin ihmisiin, esimerkiksi, tämä paino kohdistuu ainoastann sille pinta-alalle, johon kehon poikkileikkauksen paksuinen ilmamassapylväs kohdistuu. Tuo pinta-ala lienee tyypillisesti alle 1/4-neliömetriä.
Ei siis rutistu "pikku blondimme", tinat, tonnien alla.Ruuneperi kirjoitti:
Olen lukenut näitäkin viestejäsi ja hiukan ihmetellyt joitakin asioista.
Mainitsemasi ilmapatja on koko suuruudessaan tietysti raskas. Meihin ihmisiin, esimerkiksi, tämä paino kohdistuu ainoastann sille pinta-alalle, johon kehon poikkileikkauksen paksuinen ilmamassapylväs kohdistuu. Tuo pinta-ala lienee tyypillisesti alle 1/4-neliömetriä.
Ei siis rutistu "pikku blondimme", tinat, tonnien alla.ettei ihan litskaksi lytisty ilmapatjojen alla. ;) Pinta-alani ei onneksi ole suurin mahdollinen.
Selittäkääpäs pojat nyt ihmeessä sekin, miksi ei yhtään ole kevyempää, vaikka istun vankan katoksen alla? Eikös sen ilmapatjapatsaan pitäisi olla sen katoksen päällä eikä minun päälläni?
Varmaan tulee pomminvarmaa faktaa selitykseksi. ;) Siinä selityksiä laatiessa hoituu pojilta dementiavaarakin vähemmäksi.tinat kirjoitti:
ettei ihan litskaksi lytisty ilmapatjojen alla. ;) Pinta-alani ei onneksi ole suurin mahdollinen.
Selittäkääpäs pojat nyt ihmeessä sekin, miksi ei yhtään ole kevyempää, vaikka istun vankan katoksen alla? Eikös sen ilmapatjapatsaan pitäisi olla sen katoksen päällä eikä minun päälläni?
Varmaan tulee pomminvarmaa faktaa selitykseksi. ;) Siinä selityksiä laatiessa hoituu pojilta dementiavaarakin vähemmäksi.Mielessäni laskeskelin minkälainen paino henkilöön tinat kohdistuu.
Normaali ilmanpaine on 760mmHg. Elohopean tiheys taas on 13,5 kg/kuutio desimetri (litra). Tinaan ja muihinkin pieniin "lonteihin" kohdistuu siis:
0,76 x 13,5 x 0,25 kg:n paino, eli n. 2,5 kilon paino on "harteillasi", eli leveimmän kohdan poikkileikkauksellasi.
Jos haluat tietää voiman, joka Sinuun kohdistuu, niin kerro se luvulla 9,81, niin saat tuloksen newtoneina (N)
tarkkasimäinen näkee edellisessä paljon virheitä, mutta lopputulos ei ole "ihan päin peppua", ei edes blondimme tinat'in pientä sellaista (oletus)Ruuneperi kirjoitti:
Mielessäni laskeskelin minkälainen paino henkilöön tinat kohdistuu.
Normaali ilmanpaine on 760mmHg. Elohopean tiheys taas on 13,5 kg/kuutio desimetri (litra). Tinaan ja muihinkin pieniin "lonteihin" kohdistuu siis:
0,76 x 13,5 x 0,25 kg:n paino, eli n. 2,5 kilon paino on "harteillasi", eli leveimmän kohdan poikkileikkauksellasi.
Jos haluat tietää voiman, joka Sinuun kohdistuu, niin kerro se luvulla 9,81, niin saat tuloksen newtoneina (N)
tarkkasimäinen näkee edellisessä paljon virheitä, mutta lopputulos ei ole "ihan päin peppua", ei edes blondimme tinat'in pientä sellaista (oletus)En minä ilkeydestä vaikeita kysele, ihan vaan "hyväntahtoisuuttani" autan sinuakin välttämään dementiaa tai muuta kalkkeutumista. ;) Itse harrastan ristisanoja, mieluiten niin vaikeita, että aivot rutisee, kun niitä pähkäilee. Ja periksi ei anneta!
tinat kirjoitti:
En minä ilkeydestä vaikeita kysele, ihan vaan "hyväntahtoisuuttani" autan sinuakin välttämään dementiaa tai muuta kalkkeutumista. ;) Itse harrastan ristisanoja, mieluiten niin vaikeita, että aivot rutisee, kun niitä pähkäilee. Ja periksi ei anneta!
Jäi vstaamatta tuo katon alla oleminen. Ilma "kurkistaa" aika vekkulisti räystäiden y.m. alta. Tuon ilmanpaineen tuntisi todellisena jos vastapuolena olisi tyhjiö:
Muistammehan vanhan sanonnan. Airamin lampuissa ei ole muuta kotimaista kuin ilma ja sekin on pumpattu niistä pois. Lampuissa on siis (lähes) tyhjiö.
Sopivalla ja pyöreällä muodolla (vähän kuin Sinä) kupu ei rikkoudu.- Maalaismies*
Ruuneperi kirjoitti:
Jäi vstaamatta tuo katon alla oleminen. Ilma "kurkistaa" aika vekkulisti räystäiden y.m. alta. Tuon ilmanpaineen tuntisi todellisena jos vastapuolena olisi tyhjiö:
Muistammehan vanhan sanonnan. Airamin lampuissa ei ole muuta kotimaista kuin ilma ja sekin on pumpattu niistä pois. Lampuissa on siis (lähes) tyhjiö.
Sopivalla ja pyöreällä muodolla (vähän kuin Sinä) kupu ei rikkoudu.Me ihmiset olemme hyvin vesipitoisia. Me olemme 65-prosenttisesti vedestä tehtyjä. Eli nesteen määrä ylittää kiinteän aineen määrän kahden suhteessa yhteen. Luonto on kehittänyt tähän kehon nesteeseen sellaisen mystisen ominaisuuden, että se reagoi vastapaineella ulkoisen ilmanpaineen muutoksiin. Niinpä emme huomaa esim. matalapaineen tuloa juurikaan kropassamme, henkisest se saattaa joitakin masentaa.
Blondillemme sellainen varoitus ettei menisi kiipeilemään 7500 metrin yläpuolelle. Sitä kutsutaan kuoleman vyöhykkeeksi. Myös tuolille kiipeily on vaarallista. Maalaismies* kirjoitti:
Me ihmiset olemme hyvin vesipitoisia. Me olemme 65-prosenttisesti vedestä tehtyjä. Eli nesteen määrä ylittää kiinteän aineen määrän kahden suhteessa yhteen. Luonto on kehittänyt tähän kehon nesteeseen sellaisen mystisen ominaisuuden, että se reagoi vastapaineella ulkoisen ilmanpaineen muutoksiin. Niinpä emme huomaa esim. matalapaineen tuloa juurikaan kropassamme, henkisest se saattaa joitakin masentaa.
Blondillemme sellainen varoitus ettei menisi kiipeilemään 7500 metrin yläpuolelle. Sitä kutsutaan kuoleman vyöhykkeeksi. Myös tuolille kiipeily on vaarallista.Mehän kellumme vedessä hyvin helposti ja suolaisessa vedessä liikkumatta.
Tuo ilmanpaineen vaihtelu, joka havainnollisimmin näkyy eleohopeamillimetrien (mmHG) pienenä vaihteluna prosentuaalisesti, ei voi paljoa tuntua fyysisesti.
7500 metrissä taitaisi meitä kohdata ohuen ilman aiheuttama hapenpuute enemmän kuin paineen puute.- katicat*
Ruuneperi kirjoitti:
Mehän kellumme vedessä hyvin helposti ja suolaisessa vedessä liikkumatta.
Tuo ilmanpaineen vaihtelu, joka havainnollisimmin näkyy eleohopeamillimetrien (mmHG) pienenä vaihteluna prosentuaalisesti, ei voi paljoa tuntua fyysisesti.
7500 metrissä taitaisi meitä kohdata ohuen ilman aiheuttama hapenpuute enemmän kuin paineen puute.Minä olen joskus kuullut sellaisen jutun, että jos tuolla kauhean korkealla joutuisi yht'äkkiä paineettomaan tilaan ilman painepukua niin ihminen räjähtäisi kuin ilmapallo. Hajoaisi taivaan tuuliin...ei kun tyhjyyteen.
- Maalaismies*
katicat* kirjoitti:
Minä olen joskus kuullut sellaisen jutun, että jos tuolla kauhean korkealla joutuisi yht'äkkiä paineettomaan tilaan ilman painepukua niin ihminen räjähtäisi kuin ilmapallo. Hajoaisi taivaan tuuliin...ei kun tyhjyyteen.
Ihminen ei räjähdä painottomassa tilassa niin kuin ei rutistu rusinaksi vesien syvyyksissä. Siitä pitää huolen tuo ihmeellinen paineenntasaussysteemi nesteissämme.
Vuorikiipeilijät kertovat, kuinka Mount Everestin huipulla jokainen askel vaatii suunnatonta tahdonponnistusta. Ihmisen täytyy pakottaa itsensä jokaiseen liikkeeseen. Tappava lyijynraskas uupumus on alituinen uhka. - feb
Ruuneperi kirjoitti:
Mielessäni laskeskelin minkälainen paino henkilöön tinat kohdistuu.
Normaali ilmanpaine on 760mmHg. Elohopean tiheys taas on 13,5 kg/kuutio desimetri (litra). Tinaan ja muihinkin pieniin "lonteihin" kohdistuu siis:
0,76 x 13,5 x 0,25 kg:n paino, eli n. 2,5 kilon paino on "harteillasi", eli leveimmän kohdan poikkileikkauksellasi.
Jos haluat tietää voiman, joka Sinuun kohdistuu, niin kerro se luvulla 9,81, niin saat tuloksen newtoneina (N)
tarkkasimäinen näkee edellisessä paljon virheitä, mutta lopputulos ei ole "ihan päin peppua", ei edes blondimme tinat'in pientä sellaista (oletus)...ilmamassa ei lepää painona "hartioilla". Ilmakehän paine on vallitseva. Se kohdistuu meihin joka puolelta.
- BMa
Ilman paino NTP:ssä on 1.293 g/l
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856294
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283140Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849