Välillä iskee niin järkyttävä masennus, ettei jaksaisi.. Yleensä kykenen olemaan ajattelematta tilannettani, mutta aina sillon tällön havahdun miten perseestä asiani ovat.
Minulla ei ole ketään, keneltä saada tukea ja turvaa. Perheeni kanssa välit on kylmät, äiti rakastaa koiriani enemmän kuin minua. Sukulaisten seurassa vetää roolia, kotiin tullessa muuttuu taas täysin kylmäksi.. vastauksiksi saan yleensä "hmpf".. tai "en tiiä". En ymmärrä miksei hän itse tajua oman käytöksensä seurauksia. Olen ollut tosi hiljainen ja selvästi surullinen, tiedän ettei asia liikuta äitiäni tippaakaan, vaikka käyttäydyn selvästi eritavalla, hän ei tee elettäkään kysyäkseen mikä on tai saadakseen oloni paremmaksi. Äitiä ei kiinnosta. Hänelle on tärkeintä selviytyä itse ja saada oma tilanteensa hyväksi, pääasia ettei hän itse nolaa itseään tai joudu tukalaan tilanteeseen. Hän ei ikimaailmassa puolustaisi minua, luikkisi tilanteesta pois mieluummin. Miksi asiat on näin?
Ystäviä minulla ei ole, koska en kykene keneenkään luottamaan. En ole saanut tukea omille ajatuksilleni, en tiedä mitä sanoa koska en tiedä onko asia ok. Iteluottamusta ei ole.
En asu enää kotona, mutta en kestä jatkuvaa yksinäisyyttä toisella paikkakunnalla, joten kotiin on päästävä. Näin ei varmaankaan kannattaisi tehdä, koska saan kokea valtavan määrän ulkopuolisuuden tunnetta ja lytätyksi tulemista.
Hyvät ihmiset, miten suunnata tästä ylöspäin? Tiedän että kykenen saada tilanteeni paremmaksi, sisälläni kytee valtava viha, haluaisin näyttää äidilleni että olen vahva ja ehkä samalla hän tajuaisi oman käytöksensä.
Haluaisin ensinnäkin luottaa itseeni ja olla varma että sanomani on ok. En haluaisi jatkuvasti pitää itseäni huonompana.
Minulla ei ole ketään, keneltä saada tukea ja turvaa. Perheeni kanssa välit on kylmät, äiti rakastaa koiriani enemmän kuin minua. Sukulaisten seurassa vetää roolia, kotiin tullessa muuttuu taas täysin kylmäksi.. vastauksiksi saan yleensä "hmpf".. tai "en tiiä". En ymmärrä miksei hän itse tajua oman käytöksensä seurauksia. Olen ollut tosi hiljainen ja selvästi surullinen, tiedän ettei asia liikuta äitiäni tippaakaan, vaikka käyttäydyn selvästi eritavalla, hän ei tee elettäkään kysyäkseen mikä on tai saadakseen oloni paremmaksi. Äitiä ei kiinnosta. Hänelle on tärkeintä selviytyä itse ja saada oma tilanteensa hyväksi, pääasia ettei hän itse nolaa itseään tai joudu tukalaan tilanteeseen. Hän ei ikimaailmassa puolustaisi minua, luikkisi tilanteesta pois mieluummin. Miksi asiat on näin?
Ystäviä minulla ei ole, koska en kykene keneenkään luottamaan. En ole saanut tukea omille ajatuksilleni, en tiedä mitä sanoa koska en tiedä onko asia ok. Iteluottamusta ei ole.
En asu enää kotona, mutta en kestä jatkuvaa yksinäisyyttä toisella paikkakunnalla, joten kotiin on päästävä. Näin ei varmaankaan kannattaisi tehdä, koska saan kokea valtavan määrän ulkopuolisuuden tunnetta ja lytätyksi tulemista.
Hyvät ihmiset, miten suunnata tästä ylöspäin? Tiedän että kykenen saada tilanteeni paremmaksi, sisälläni kytee valtava viha, haluaisin näyttää äidilleni että olen vahva ja ehkä samalla hän tajuaisi oman käytöksensä.
Haluaisin ensinnäkin luottaa itseeni ja olla varma että sanomani on ok. En haluaisi jatkuvasti pitää itseäni huonompana.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voisitkos sä ottaa äitisi istumaan kahdenkesken sinun kanssasi ja kerrot hänelle miten koet tilanteesi ja roolisi hänen elämässään ?
Sähän voit luottaa itseesi koska miksi et luottaisi sillä sinä olet sinä, ainutlaatuinen ihminen jokatapauksessa, mutta tottakai sitä kaipaa läheisiltään tukea, onko sinulla tätejä joiden kanssa jutella avoimesti ja luottamuksellisesti, tietysti sukulaiset on aina vähän epävarmempi kuin ulkopuolinen ammattilainen kuten psykologi tms. mutta onko joku syy jonka oletat olevan äitisi käyttäytymisen takana, minä olenitse äiti enkä voisi kuvitellakkaan käyttäytyväni noin omaa lastani kohtaan jota jokainen äiti omaansa rakastaa kuitenkin :)
Voimaa ja avoimuutta sinulle :)
Hyvä väsynyt, en voi olla kirjoittamatta, koska tuntuu, että kirjoitat minun lapsuudestani kauan sitten.
Elin tunnekylmässä ja toimimattomassa kodissa, jossa kulissit olivat pytyssä.Vaikean taustansa vuoksi äitini ei pystynyt muuhun ja isä ei kait tajunnut mitään. Jäin yksinäiseksi, epävarmaksi ja hyväksymistä janoavaksi. Ihmettelin vain, että miten muut osaa elää ja toimia. Mikään ei kuulunut minulle, olin kaikessa ulkopuolinen. Olen ollut koko ikäni ainakin lievästi masentunut. Koskaan en kertonut kodistani tai tunteistani muille. Kulissit ovat kuitenkin pysyneet pystyssä.
Sinun iässäsi yritin etsiä vastausia kysymyksiin miksi. Silloin mahdollisuukisa oli vähän ja nekin minun ulottumattomissani. Ajatteiln, että ainut vaihtoehto on vain elää tämä paskamainen elämä.
Vuosikymmenien jälkeen nämä samat asiat nousivat esille ja aloin etsimistyön kirjastosta ja netistä. Minun tajuntani tavoitti sen, mistä sinä kirjoitit. Aikaisemmin olin uskonut kulisseihin. Olen muistellut ja miettinyt, ollut katkera ja vihainen, mutta nyt olen alkanut vähitelle päästä omaan elämääni suorittamisen sijaan.
Sinä olet nuori ja sinulla on kaikki edessä. Lisäksi kirjoituksesi kertoo, että olet jo lähtenut selviämisen tielle. Jatka sillä tiellä! Tuo Unskjn neuvo äidin kanssa puhumisesta on hyvin tyypillinen kohtalaisen tasapainoisessa kodissa kasvaneen suusta ja sitä tarjotaan usein. Se puhuminenhan oli ainakin minulla ongelmien ytimessä. Vähän samaa kuin sanoisi sokealle, että yritä katsoa, ehkä se siitä.
Kysyt, miten ylöspäin. Kerron itsestäni. Minä sain oivalluksia ainakin Helstenin Virtahepo-kirjasta ja Kristerin Haavoittunut vanhemmuus, netissä Kotka sydän sivustosta ja Tukiaseman keskusteluista. Ja jos olisin nuori, hakeutuisin ammattiavun piiriin, koska siten saisin suoraan sitä tukea ja turvaa, jota en äidiltäni saanut. Muutokset eivät tapahdu nopeasti, mutta ne tapahtuvat jos toimii. Ethän lannistu! Onnea etsintöihisi!
Ilona Rauhalan ohjelman vaikeasta äitisuhteesta? Siinä tuskin oli suoria vastauksia sinun ongelmiisi, koska kysymyksessä oli vanhempi ihminen, mutta oli mielenkiintoista saada asiatuntijan näkökulma asiasta ja tajuta, että näiden asioiden kanssa kipuilevia on muitakin.