Oli kulunut vuosi siitä kun aloitin opintoni Teknillisessä korkeakoulussa teoreettisen fysiikan osastolla. Aika oli mennyt tentteihin lukemisessa, enkä ollut käynyt synnyinseudullani vanhempia moikkaamassa sitten viime kesän. Nyt alkoi kuitenkin kesäloma ja päätin lähteä virkistäytymään vanhempieni luo, kauniiseen maaseutuympäristöön. Pakkasin tavarani ja lähdin matkustamaan junalla kohti kotia.
Junamatka oli pitkä ja hikinen, ja olin helpottunut kun huomasin, että vanhempani olivat tulleet minua autolla vastaan. Yleensä he tulivat polkupyörillä tai hevosrattailla, mutta nyt he varmaan ottivat huomioon rankan junamatkani ja halusivat viedä minut nopeasti lepäämään vanhaan, tuttuun huoneeseeni. Kotipiha ja sen ympäristö näyttivät ihanan puhtailta verrattuna kaupunkimaisemaan ja maaseudun ilma tuoksui raikkaalta, vastaleikatulta ruoholta. Perheemme lehmät laidunsivat isona laumana lähiniityllä ja hevosemme nuokkuivat puiden varjossa. Vanhan koiran isä oli joutunut ampumaan ajettuaan ensin sen takaruumiin päälle traktorilla. Uutta koiraa ei tähän perheeseen enää tule, ellei se sitten ole tarpeeksi iso ja "hyödyllinen".
Hetken pihalla ihmeteltyäni lähdin viemään tavaroitani yläkertaan huoneeseeni. Äitini lähti naapuritaloon meikkiesittelyä katsomaan ja pahoitteli, ettei voinut viettää ensimmäistä iltaani kanssani kotona. Ajattelin vain, että parempi että äiti meneekin katsomaan meikkejä, ehkä siitäkin sitten saisi enemmän ihmisen näköisen. Jäin hetkeksi lepäilemään huoneeseeni ja isäni meni iltalypsylle navettaan. Joskus ihmettelen miten isä vielä lähes 60- vuotiaanakin jaksaa huolehtia isosta maatilasta ja katsella vielä päivät pitkät äitiä ja kestää hänen oikkujaan. Ehkä isä vaan on niin tekevä ja sisukas luonne. Juuri siksi arvostankin häntä uskomattoman paljon.
Kauaa en malttanut huoneessani makoilla, vaan lähdin vaihtamaan isän kanssa kuulumisia navetan puolelle. Ollessani navetan oviaukolla, kuulin sisältä merkillisiä ääniä. Kauhistuin, että nyt on jollain lehmällä joku hätänä. Syöksyin lannalta ja heinältä tuoksuvaan navettaan ja hämmästykseni oli valtava. Isäni survoi vanhaa kurttuista kyrpäänsä yhden lehmistä peräaukkoon. Lehmä ei paljoa tilanteesta hetkahtanut, se oli varmaan tottunut jo isän päivittäiseen käsittelyyn. Isä nautti selvästi kiihkeästä panosta ja siveli lämmintä lehmän lantaa kasvoilleen. Hänen naamansa oli kakasta ihan ruskeana. Yhtäkkiä isä havahtui ja huomasi ettei ollutkaan navetassa yksin. Isä ei kuitenkaan hävennyt tekemisiään vaan kehotti minuakin kokeilemaan lehmän pillua. Se on kuulemma yllättävän tiukka ja koko tilanne on itsessään hyvin kiihottava. Epäröin hetken, mutta päätin ryhtyä toimeen. Enhän halunnut tuottaa isälle pettymästä. Tilanne ei kuitenkaan aluksi tuntunut kovin viihdyttävältä, enkä saanut mulkkuani kovaksi.
Isäni huomasi alkuvaikeuteni ja tuli apuun. Hän polvistui kumisaappaat natisten eteeni ja alkoi imeä nopeasti jäykistyvää kyrpääni. Samalla hän runkkasi munaani vankalla ammattitaidolla ja niin olinkin jo valmis kokeilemaan Mansikin tavaraa. Työnsin paksun, kivikovan mulkkuni lehmän kosteaan reikään ja se tuntui upealta. Työntelin melkoisella vauhdilla ja lehmä vain jatkoi heinän rouskutusta. Olin jo lähellä tulla, kun tunsin karhean käden pakaroillani. Isäni hiveli sileää peppuani ja läpsytteli kovalla kyrvällään peräaukkoni seutuvia. Tilanne oli äärimmäisen kiihottava. Isäni työtyi voimalla anukseeni, se kirpaisi ensin, mutta rupesi työntöjen voimistuessa tuntumaan taivaalliselta. Samalla isä kiihotti kiveksiäni käsillään ja suuteli niskaani. Siinä me olimme, poika nussimassa lehmää ja isä vetämässä poikaansa perseeseen. Kiihdytin tahtiani ja panin lehmää kuin viimeistä päivää. Lehmän tiukka reikä ja isän voimakkaat työnnöt persreiässäni saivat minut tulemaan ja spermani syöksyivät lehmän sisuksiin. Isäni tuli hyvää vauhtia perässäni ja kouri pakaroitani orgasminsa hetkellä.
Molempien lauettua olimme raukeita ja lepäilimme heinäpaalien päällä. Isäni huomasi, että kyrpäni oli aivan lehmän lannassa. Päättäväisesti hän nuoli sen puhtaaksi ja ehdotti, että ottaisimme saman uusiksi seuraavan päivänä. Se olisi varmaa! Tälläinen on isän ja pojan suhde parhaimmillaan.
kuumaa seksiä ladossa
Juppi
5
7188
Vastaukset 5
- Pervoo!
...seko, että oli kiihottava! Ihan pimeetä!
- hahahahaa
Luuletko poikapieni että tätä skeidaa voisi todeksi edes uskoa xDDDDD
- Ari
Ihan varmasti tositarina!!! Kun menet Kehä-III:n pohjoispuolelle, kaikki siellä ovat hulluja lehmän- ja siskonnussijoita...
- Pervoo!
Missähän kohdassa kirjoittaja väitti tarinan olevan tosi? Ymmärtäisin valituksen jos tää kirjoitus olis ollu tuolla "tositarinoita" kohdassa... Nää on novelleja, mielikuvitusta, nuijat!
- THE LAW!
HYI HELVETTI!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59880Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30657- 87627
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23517- 61505
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47503- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14481Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26389