Pierettää

Olen epäillyt laktoosi-intoleranssia. Muutama vuosi sitten se tutkittiin ja ei muka ollut.
Pierettää kuitenkin jatkuvasti niin että perse on kipeänä vaikka sitä voitelee Bepantenilla tai millä.
Olen käyttänyt vähä laktoosisia tai laktoosittomia tuotteita monta viikkoa eikä pieretys helpota.
Mikähän vaivannee?

Joskus kunnon paukkujen jälkeen olen miettinyt että olenko pieremisen jälkeen painavampi kuin pierun ollessa sisällä. Onhan biokaasu kai ilmaa keveämpää.
103583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Olen epäillyt laktoosi-intoleranssia. Muutama vuosi sitten se tutkittiin ja ei muka ollut."

"Olen käyttänyt vähä laktoosisia tai laktoosittomia tuotteita monta viikkoa eikä pieretys helpota."

No niin. Sut tutkittiin, ja ei "muka ollut" laktoosi-intoleranssia. Nyt siitä huolimatta olet jo pari viikkoa käyttänyt laktoosittomia tuotteita, eikä sillä ole mitään vaikutusta. Sulla ei siis todellakaan ole laktoosi-intoleranssia. Muutkin kuin laktoosi-intolerantikot pieree.

Äänestä

maitohappobakteereja. Tuttavalleni ne auttavat. Hän käyttää myös Gefilus-piimää ruokajuomana.

Äänestä

Joskus pieretti minuakin niin paljon että menin asiasta lääkäriin (noloa). Epäilin että minulla jotain pahasti vialla, kun ei meinannut tulla loppua, hehhehheh.
Lääkäri sanoi että kyllä se varmaan ruokavaliosta johtuu, enkä meinannut häntä uskoa,
söin kuten olin aina syönyt.
Jossain vaiheessa jätin kuitenkin appelsiinilimpparin pois, jota olin juonut päivittäin muutaman lasillisen. Ja kävikin ilmi että vatsani oli herkistynyt light-tuotteille ja niihin sisältämiin aspartaameihin ja mitä sitten sisältävätkään. Enään en pysty syömään mitään light-herkkuja ettei ongelma palaisi..

Äänestä
  • Mielestäni ihmisten pitäisi luottaa enemmän omiin kokemuksiin kuin vain asiantuntija-arvioihin. Kyllähän vatsavaivoille löytyy lukuisia muitakin syitä kuin laktoosi-intoleranssi!

    Laktoosi ole maidon ainoa oireita antava ainesosa: laktoosi-ibntoleranssissa syynä on maitosokeri, jolloin laktoosin välttäminen riittää. Sen sijaan maitoallergiassa syynä on maitoproteiini, jolloin maitoa on vältettävä kokonaan. Ymmärtääkseni allergiatkin voivat ilmetä vatsaoirein.

    Kun suolisto kerran oireilee, niin voihan syynä olla muutakin kuin maito. Keliakia?

    Voit pitää päiväkirjaa siitä, mitä syöt, ja mitä oireita ilmenee. Ehkä löytyy jokin selkeästi oireita antava tekijä, kuten edellisen kirjoittajan makeutusaineet. Samoin saatta löytyä joku suolistolle hyvää tekevä elintarvike.

    Äänestä

  • Omark kirjoitti:

    Mielestäni ihmisten pitäisi luottaa enemmän omiin kokemuksiin kuin vain asiantuntija-arvioihin. Kyllähän vatsavaivoille löytyy lukuisia muitakin syitä kuin laktoosi-intoleranssi!

    Laktoosi ole maidon ainoa oireita antava ainesosa: laktoosi-ibntoleranssissa syynä on maitosokeri, jolloin laktoosin välttäminen riittää. Sen sijaan maitoallergiassa syynä on maitoproteiini, jolloin maitoa on vältettävä kokonaan. Ymmärtääkseni allergiatkin voivat ilmetä vatsaoirein.

    Kun suolisto kerran oireilee, niin voihan syynä olla muutakin kuin maito. Keliakia?

    Voit pitää päiväkirjaa siitä, mitä syöt, ja mitä oireita ilmenee. Ehkä löytyy jokin selkeästi oireita antava tekijä, kuten edellisen kirjoittajan makeutusaineet. Samoin saatta löytyä joku suolistolle hyvää tekevä elintarvike.

    Heips

    Joskus syynä voivat olla hiilihydraatit. Itselläni vatsa kurisi ja oli ilmavaivoja tosi paljon. Vatsaa turvotti kamalasti. Jätin kahvia vähemmälle, ja olin itseasiassa puolitoista vuotta ilman kahvia. Lopetin leivän syönnin kokonaan, samoin perunan ja riisin. Kun söin muutaman viikon pelkästään kasviksia ja rasvaa vatsa rauhoittui. Lisätietoa voi asiasta hakea www.karppaus.fi sivuilta. En kuitenkaan suosittele pitkään moista kuuria. Tosin kun itse olen myöhemmin syönyt perunaa (työpaikka ruokalassa ei ole vaihtoehtoina ateriaa ilman perunaa) ovat vatsavaivat palanneet, joskaan eivät niin voimakkaina.

    Äänestä

voi olla pahasta viljatuotteet ja sokeri.

Äänestä

Sinulla voi mahdolisesti olla keliakia tai ärtynyt paksusuoli. Molemmat voivat aiheuttaa ilmavaivoja.
Keliakiasta saat otatettua pikatestin menemällä lääkäriin. Pikatesti on verikoe ja tulos tulee muutamassa minuutissa.
Ärtynyt paksusuoli eli colon irritabile on seurausta esimerkiksi stressistä tai epäsäännöllisistä elämäntavoista. Siihen auttaa esimerkiksi stressin (jos on) poistaminen ja oikea ruokavalio.

Äänestä

jatkuva pierettys

Äänestä

Päiväkirjan pitäminen syömisistä voisi auttaa. Monesti me ihmiset syödään liikaa ja jatkuvasti, jolloin vatsa ei saa lepoa. Kokeile olla syömättä viljatuotteita (leipiä, pullaa) kaksi viikkoa tai mielellään pidempäänkin. Jos oireet vähenee niin voit kokeilla syödä esim kauraleipää. Jos ei tule oireita niin kokeilet sitten ruisleipää jne.

Jos itse syön sopimatonta ruokaa niin vatsani oireilee helposti viikon jälkikäteen. Eli ei kannata olla liian kiireinen tai hätäinen näissä ruokakokeiluissa. Tiedän monta ihmistä, joilla ei ole keliakiaa mutta leipätuotteiden vähentäminen on helpottanut vatsaoireita.

Äänestä

Viljat tai maitotuotteet pois 4-6 viikoksi. Kokeile kumpi oireet aiheuttaa.

Lisäksi C-vitamiinia ja D-vitamiinia tarvii purkista.

Raudan puute aiheuttaa anemiaa, josta kärsii noin 30% maailman väestöstä.

D-vitamiinin puute on maailman yleisin ravitsemuksellinen puutos.

C-vitamiinin virallinen suositus/saanti estää keripukin, eikä näinollen riitä luustolle ja verisuoniterveydelle jne...

C-vitamiinia 500-1000mg / vrk
D-vitamiinia 100µg / vrk

Tärkeä D-vitamiini, Lääkäri Antti Heikkilä
http://www.katsomo.fi/?progId=140659

Miksi pillereitä kannattaa syödä pimeällä eli kaikki mitä sinun pitää tietää D-vitamiinista
http://honkanen.wordpress.com/2012/10/04/d-vitamiini-ihmelaaketta-purkista/

D-vitamiinilisän käyttö on perusteltua
http://hevoskuuri.fi/terveys-ja-ravinto/444-d-vitamiinilisaen-kaeyttoe-on-perusteltua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hävettääää kirjoitti:

Olen epäillyt laktoosi-intoleranssia. Muutama vuosi sitten se tutkittiin ja ei muka ollut.
Pierettää kuitenkin jatkuvasti niin että perse on kipeänä vaikka sitä voitelee Bepantenilla tai millä.
Olen käyttänyt vähä laktoosisia tai laktoosittomia tuotteita monta viikkoa eikä pieretys helpota.
Mikähän vaivannee?

Joskus kunnon paukkujen jälkeen olen miettinyt että olenko pieremisen jälkeen painavampi kuin pierun ollessa sisällä. Onhan biokaasu kai ilmaa keveämpää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu