Löysin sattumalta toisen lestadiolaisuus-keskustelupalstan. Siellä on monen hienon kirjoituksen joukossa oheinen puhutteleva raportti ry.llä pidetystä alustuksesta.En osaa linkittää niin siksi kopioin sen tähän. Toivottavasti tämä sallitaan!
- - -
Meidän nurkilla seurakuntapäivillä kuultiin eilen illalla todella puhutteleva ja selkeästi esitetty alustus aiheesta omatunto. Alustus kesti toista tuntia, ja siinä oli valtavasti asiaa. Yritän kuitenkin referoida pääsisältöä kun se vielä on suht tuoreessa muistissa.
Alustaja lähti liikkeelle omatunto-sanan etymologiasta ja kertoi, miksi Agricola suomensi omantunnon nimenomaan omaksitunnoksi, eikä mukaillut latinan conscienciaa tai samveteä tms. ("yhteinen tieto") ja selitti, miten Agricola nimenomaan halusi tällä seurata Lutherin ajatusta omasta, henkilökohtaisesta tiedosta (ei niinkään tunnosta) vastoin monien muiden kielten yhteistietoon viittaavia sanoja.
Tuo eurooppalainen yhdessä tietämiseen viittaava sana vaatii sen, että pitää tietää kenen kanssa yhdessä jotain tiedetään ja alustaja selitti Lutherin nousseen uskonpuhdistuksessa juuri katolisen kirkon kollektiivista omaatuntoa vastaan. Lutherin ja Paavalin teksteihin pohjautuen hän kertoi tuon yhteistunnon olevan sitä, että pää tietää yhdessä Jumalan äänen kanssa, joka kuuluu sydämessä ja jonka tietolähteenä on Jumalan sana.
Alustaja selitti, että kahta samanlaista omaatuntoa ei todennäköisesti ole, yhden omatunto vaatii yhtä ja toisen omatunto toista. Ja kertoi samalla tämän vanhan esimerkin siitä, miten omatunto on kompassi, jonka avulla yksin ei päästä pitkälle, vaan kartaksi täytyy ottaa Jumalan sana, eli raamattu. Ja jos raamatusta ei erityisesti löydy ohjeita tai opastusta jollekin omantunnon kysymykselle, silloin pitää toimia omantunnon mukaan, mutta koska kahta samanlaista omaatuntoa ei ole, ei tuohon omaantuntoon perustuvaa valintaa voi edellyttää keneltäkään muulta, vaan asioissa, joita ei raamatun perusteella voi osoittaa synniksi, täytyy hyväksyä myös se eri tavalla toimiva omatunto. Synnit on ilmoitettu raamatussa ja kaikki mikä menee sen ulkopuolelle, on traditiota, joka ei sekään ole huono asia, mutta joka ei velvoita.
Tradition suhteen tärkein asia on se, että mielipiteistä ei pidä koskaan alkaa riitelemään eikä toisaalta myöskään osoitella niihin liittyviä asioita synniksi. Kaikenlainen riitely tavoista ja tottumuksista tai eriseuraisuus niiden vuoksi on yksiselitteisesti synti. Esimerkkinä alustaja mainitsi Paavalin, joka kirjoittaa tästä sekä roomalaisille että korinttilaisille. Toisilla ongelmana oli se, että oli paljon uskossaan vahvoja jotka meinasivat halveksia heikkoja ja toisaalla taas heikko veli pyrki vaatimaan vahvalta omien tapojensa noudattamista. Alustaja muistutti, että vahvoilla on tällaisessa tapauksessa paremmin varaa joustaa, mutta muistutti myös, että Paavalin yksimielisyyden kehoitus koski nimenomaan kristittyjen yhteisiä kokouksia.
Paljon yksittäisiä asioita ja esimerkkejä ehti jo unohtua, mutta alustaja vielä teroitti, että erilaisuutta on siedettävä, se on hyväksyttävä, koska kahta täsmälleen samalla tavalla toimivaa omaatuntoa on mahdotonta löytää, eikä ole edes oikein vaatia niitä toimimaan täsmälleen samalla tavalla. Raamattu on ainoa ohje. Esimerkkinä traditiosta alustaja mainitsi Paavalin, joka otti kantaa miesten ja naisten hiuksiin (1. Kor. 11:13-16), missä yhteydessä Paavali selitti, että kyseessä on nimenomaan tapa, eikä pyrkinytkään osoittamaan, että kyseessä olisi synti.
Tässä yhteydessä alustaja muisteli 60-lukua, jolloin oli seurakuntapäivillä kovasti keskusteltu siitä, onko naisilla sopivaa olla kiharat vai ei. Tästä alustaja jatkoi, että vaikka jokaisella kuulijalla, miehillä ja naisilla, olisi letit, sillä ei ole mitään merkitystä Jumalan edessä, että Jumalaa kiinnostaa vain se, mitä on niiden lettien alla ja siellä voi olla ainoastaan yksi Jumalalle kelpaava asia ja siinä on kuusi kirjainta: J e e s u s. Jokainen meistä tekee lopulta tilin vain ja ainoastaan itsestään ja silloin ei hyväksytä selityksiä, että näin on opetettu tai että näin muutkin tekevät, vaan Jeesus sydämen asukkaana on ainoa joka Jumalalle kelpaa.
Alustuksen jälkeen myös eräs puhuja käytti puheenvuoron, jossa tähdensi, että yhtä ainutta uutta syntiä ei ole maailmaan tullut sen jälkeen kun Mooses erämaassa hakkasi kivitauluun kymmenen käskyn lain.
Puheenjohtaja lopetti keskustelun lukemalla korinttilaiskirjeestä pätkän rakkauden ylistyksestä ja siteeraamalla galatalaiskirjettä: "ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko".
- - -
Meidän nurkilla seurakuntapäivillä kuultiin eilen illalla todella puhutteleva ja selkeästi esitetty alustus aiheesta omatunto. Alustus kesti toista tuntia, ja siinä oli valtavasti asiaa. Yritän kuitenkin referoida pääsisältöä kun se vielä on suht tuoreessa muistissa.
Alustaja lähti liikkeelle omatunto-sanan etymologiasta ja kertoi, miksi Agricola suomensi omantunnon nimenomaan omaksitunnoksi, eikä mukaillut latinan conscienciaa tai samveteä tms. ("yhteinen tieto") ja selitti, miten Agricola nimenomaan halusi tällä seurata Lutherin ajatusta omasta, henkilökohtaisesta tiedosta (ei niinkään tunnosta) vastoin monien muiden kielten yhteistietoon viittaavia sanoja.
Tuo eurooppalainen yhdessä tietämiseen viittaava sana vaatii sen, että pitää tietää kenen kanssa yhdessä jotain tiedetään ja alustaja selitti Lutherin nousseen uskonpuhdistuksessa juuri katolisen kirkon kollektiivista omaatuntoa vastaan. Lutherin ja Paavalin teksteihin pohjautuen hän kertoi tuon yhteistunnon olevan sitä, että pää tietää yhdessä Jumalan äänen kanssa, joka kuuluu sydämessä ja jonka tietolähteenä on Jumalan sana.
Alustaja selitti, että kahta samanlaista omaatuntoa ei todennäköisesti ole, yhden omatunto vaatii yhtä ja toisen omatunto toista. Ja kertoi samalla tämän vanhan esimerkin siitä, miten omatunto on kompassi, jonka avulla yksin ei päästä pitkälle, vaan kartaksi täytyy ottaa Jumalan sana, eli raamattu. Ja jos raamatusta ei erityisesti löydy ohjeita tai opastusta jollekin omantunnon kysymykselle, silloin pitää toimia omantunnon mukaan, mutta koska kahta samanlaista omaatuntoa ei ole, ei tuohon omaantuntoon perustuvaa valintaa voi edellyttää keneltäkään muulta, vaan asioissa, joita ei raamatun perusteella voi osoittaa synniksi, täytyy hyväksyä myös se eri tavalla toimiva omatunto. Synnit on ilmoitettu raamatussa ja kaikki mikä menee sen ulkopuolelle, on traditiota, joka ei sekään ole huono asia, mutta joka ei velvoita.
Tradition suhteen tärkein asia on se, että mielipiteistä ei pidä koskaan alkaa riitelemään eikä toisaalta myöskään osoitella niihin liittyviä asioita synniksi. Kaikenlainen riitely tavoista ja tottumuksista tai eriseuraisuus niiden vuoksi on yksiselitteisesti synti. Esimerkkinä alustaja mainitsi Paavalin, joka kirjoittaa tästä sekä roomalaisille että korinttilaisille. Toisilla ongelmana oli se, että oli paljon uskossaan vahvoja jotka meinasivat halveksia heikkoja ja toisaalla taas heikko veli pyrki vaatimaan vahvalta omien tapojensa noudattamista. Alustaja muistutti, että vahvoilla on tällaisessa tapauksessa paremmin varaa joustaa, mutta muistutti myös, että Paavalin yksimielisyyden kehoitus koski nimenomaan kristittyjen yhteisiä kokouksia.
Paljon yksittäisiä asioita ja esimerkkejä ehti jo unohtua, mutta alustaja vielä teroitti, että erilaisuutta on siedettävä, se on hyväksyttävä, koska kahta täsmälleen samalla tavalla toimivaa omaatuntoa on mahdotonta löytää, eikä ole edes oikein vaatia niitä toimimaan täsmälleen samalla tavalla. Raamattu on ainoa ohje. Esimerkkinä traditiosta alustaja mainitsi Paavalin, joka otti kantaa miesten ja naisten hiuksiin (1. Kor. 11:13-16), missä yhteydessä Paavali selitti, että kyseessä on nimenomaan tapa, eikä pyrkinytkään osoittamaan, että kyseessä olisi synti.
Tässä yhteydessä alustaja muisteli 60-lukua, jolloin oli seurakuntapäivillä kovasti keskusteltu siitä, onko naisilla sopivaa olla kiharat vai ei. Tästä alustaja jatkoi, että vaikka jokaisella kuulijalla, miehillä ja naisilla, olisi letit, sillä ei ole mitään merkitystä Jumalan edessä, että Jumalaa kiinnostaa vain se, mitä on niiden lettien alla ja siellä voi olla ainoastaan yksi Jumalalle kelpaava asia ja siinä on kuusi kirjainta: J e e s u s. Jokainen meistä tekee lopulta tilin vain ja ainoastaan itsestään ja silloin ei hyväksytä selityksiä, että näin on opetettu tai että näin muutkin tekevät, vaan Jeesus sydämen asukkaana on ainoa joka Jumalalle kelpaa.
Alustuksen jälkeen myös eräs puhuja käytti puheenvuoron, jossa tähdensi, että yhtä ainutta uutta syntiä ei ole maailmaan tullut sen jälkeen kun Mooses erämaassa hakkasi kivitauluun kymmenen käskyn lain.
Puheenjohtaja lopetti keskustelun lukemalla korinttilaiskirjeestä pätkän rakkauden ylistyksestä ja siteeraamalla galatalaiskirjettä: "ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko".
Vastaukset 20
Vanhimmat
Oli mopin palstalle ilmestynyt tänään, en muista kenen toimesta, olikohan nimim, blastus?
Aamentahan tuollaiselle pitää sanoa, ilman muuta. Tästä aiheesta on täälläkin taitettu peistä tämän tästä. Vl-opetuksessahan on 60-luvulta saakka yritetty mitätöidä yksittäisen ihmisen omatunto ja vääntää se tarkoittamaan yhteistuntoa.On mieluisaa havaita, että vl-opetus on vähitellen palaamassa entiseen.
..Kristus, kuten Paavalissakin. Miten ihminen, Jeesus, voisi olla sydämmen asukkaana. Kristus ei ole ihminen. Vuorisaarnassa Jeesus toi uusia käskyjä ja kehoituksia Moosen lain tilalle.(Matt.5:20..). Jeesus myös kehottaa hylkäämään kaikki maanpäälliset oppi-isät: "yksi on mestarinne Kristus" eikä hän tarkoittanut suinkaan itseään.
Nimien Jeesus ja Kristus erosta:
"Harvat kristityt tietänevät vieläkään, mikä ero on tehtävä "Jeesus" ja "Kristus" nimien välillä;.. Ja kuitenkin voi sanoa, että näiden kahden nimen oikeasta ymmärtämisestä riippuu, tiedämmekö mitään kristinnskosta vai emmekö.
Evankeliumit itse tekevät tämän eron. Enkeli, joka ilmestyy Marialle, sanoo: "ja nimeksi pojalle, jonka synnytät, olet antava Jeesus, sillä hänestä tulee kansansa pelastaja." Jeesus merkitsee näet "vapauttaja, pelastaja". Vasta myöhemmin evankeliumissa mainitaan Jeesuksesta, että häntä mainittiin Kristukseksi eli Messiaaksi. Kristus ei siis ollut hänen nimensä, vaan syystä tai toisesta hänelle suotu kunnianimitys.
Tämä on samalla kielitieteellinen tosiseikka, sillä "Jeesus" yksin on substantiivi, joka varsinaisesti kelpaa henkilönimeksi. "Kristus" sitä vastoin on verbaalimuoto, adjektiivi, laatusana, joka ei sinänsä yksin ole sopiva henkilölle nimeksi. "Kristus" on samassa asemassa kuin esim. "suuri"; voimme puhua Aleksanteri suuresta, Pietari suuresta jne., mutta ei yksin "suuresta". Kristus (khristos) on kreikankielinen käännös hebrealaisesta sanasta mashiah (messias) ja merkitsee — samoinkuin messias — "voideltu". Juutalaiset kuninkaat voideltiin öljyllä korkeaan arvoonsa, ja juutalaisten messiaskäsite oli sentähden "kuningas, jonka Jehova itse oli voidellut." Kun nyt Jeesusta nimitettiin messiaaksi eli Kristukseksi oli tämä selvä viittaus siihen, että uskottiin hänen olevan se juutalaisten kuningas, jonka Jumala itse oli kuninkaaksi asettanut. Ja monen juutalaisen katkera pettymys oli siinä, ettei Jeesuksen valtakunta ollutkaan "tästä maailmasta".
Tärkeämpi tätä kielitieteellistä on kuitenkin oleellinen ero Jeesuksen ja Kristuksen välillä, sillä jos emme sitä tunne, emme tunne kristinuskon olemusta. Oleellinen ero on näet henkinen tosiseikka, joka selviää kristitylle vasta kokemuksen kautta. Siitä voidaan kyllä puhua, mutta sanat jäävät sanoiksi, kunnes saavat henkeä ja elämää kunkin yksilön omassa kokemuksessa.
Jeesus sai nimen Kristus vasta kasteensa jälkeen. Minkätähden? Mitä merkillistä tapahtui kasteessa?
Sen evankeliumi meille tarkasti selittää, kuvatessaan Jeesuksen oman kokemuksen kasteen ohella ja kertoessaan, kuinka Johannes Kastaja selvänäköisesti oli todistajana siitä osallinen. Korkein henkimaailma avautui Jeesuksen sisäiselle näkemykselle ja (Isän Jumalan) ääni taivaista kuului: "sinä olet minun rakas poikani, jonka tänään olen synnyttänyt."
Kasteessa siis syntyi jotakin. Jeesusko? Ei suinkaan, koska Jeesus jo kolmekymmentä vuotta aikaisemmin oli syntynyt. Vaan mikä se syntyi? Niinkuin evankeliumi kertoo: Jumalan poika.
Jumalan poika siis syntyi, mutta missä ja millä tavalla? Henkisellä tavalla, fyysisille silmille näkymättömästi Jeesuksen omassa sielussa.
Tämä on kristinuskon kulmakivi: Jumalan poika, joka syntyi Jeesuksen, ihmisen, sielussa. Siitä se sai alkunsa, voimansa ja sisällyksensä. Vähän kristinuskoa vielä tunnetaan. Luullaan, että Jeesus Natsarealainen on historiassa ainoa, jota Jumala on pojakseen nimittänyt; otaksutaan kristinuskon olevan siinä, että Jeesusta palvotaan Jumalan poikana ja Jumalana, maailman ja ihmiskunnan vapahtajana. Ja kuitenkin asia on päinvastoin.
Kristinusko on uskoa ja luottamusta siihen, että Jeesus oli "esikoinen", edelläkävijä, että hän ikäänkuin näytti tien ja itse oli tie, toisin sanoen, että se, mitä Jeesus sai kokea, voi ja täytyy jokaisen todellisen kristityn kokea. Ei ole vielä "kristitty" eikä varsinaisesti Jeesuksen seuraaja se, jota ei Isä Jumala ole pojakseen kutsunut. Vasta se totuuden etsijä, joka on kasteen sisäisen kokemuksen läpikäynyt, vasta hän on sanan varsinaisessa merkityksessä kristitty.
Kirkko on tehnyt kasteesta ulkonaisen toimituksen, jolla kyllä on maaginen, mutta ei henkinen merkitys. Mutta ainoastaan henkinen kaste on pätevä. Ja henkinen kaste on siinä, että ihmisessä syntyy uusi ihminen, jonka Jumala tunnustaa pojakseen.
Kasteen jälkeen Jeesus oli Kristus eli "voideltu". Henkisen kasteensa jälkeen on niinikään jokainen, huolimatta ulkonaisesta nimityksestä, Kristus eli voideltu, vaikka hän asiallisessa vaatimattomuudessaan ei sitä nimitystä itselleen ota..
Oi te vähäuskoiset, jotka epäilette ja epäröitte, nouskaa, rohkaiskaa mielenne, etsikää Jumalan valtakuntaa ja antakaa isän kutsua teidät pojikseen!
{Toimittajalta — Ruusu-Risti, helmikuu 1921}
on pidetty esikoislestadiolaisten, ei vanhoillislestadiolaisten seurakuntapäivillä, jos oikein ymmärsin?
Ei kai tuollaisen alustuksen pitäminen olisi edes mahdollista vl-liikkeen seurakuntapäivillä, koska kaipa niille alustuksille on jonkinlaista veljellistä ennakkosensuuria, ja varsinkin alustusten pitäjät valitaan tarkkaan. Ei sellaiseksi kelpuuteta arveluttavahenkistä, ellei hän satu olemaan joku Seppo Lohi.
Jos tuo alustus olisi ollut vl-seurakuntapäivillä, siitä olisi syntynyt haloo, ja se olisi kuulunut kyllä tännekin.
sun käsitys vl:stä on väärä tai ajastaan 30v jäljessä? :)
Kyllä se alustus toden totta rauhanyhdistyksellä pidettiin.
Tämä alustus pidettiin suurehkon Siionin seurakuntapäivillä Pohjois-pohjanmaalla. Olin itse mukana.
Täytyy sanoa, että alustus oli minulle ja muillekkin todella vapauttava asia. Alustus oli todella LOISTAVA. Lohi perusteli asiat suoraan raamatusta.
Tässä todellisia helmiä alustuksesta:
Kahdella ihmisellä voi olla erilainen omatunto. Eli toisen ihmisen omatunto voi opastaa tekemään jossain asiassa toisin kuin jonkun toisen ihmisen.
Raamattu on elämänohje, uskovaisen "kompassi". Kiistakysymyksissä avataan raamattu ja katsotaan mitä siellä sanotaan.
Ihmisen omatunto on omakohtainen. Omatunto ei ole seurakunnan, jonkun läheisen ihmisen vaan ihminen on jokainen itse vastuussa elämästään.
Ihminen pelastuu vain uskomalla Jeesuksen sovitustyöhön. Jopa hyvä omatunto ei pelkästään pelasta ihmistä.
Voi, kun tällainen henki saisi joskus vallita V-lestadiolaisuudessa. Toivotaan ja rukoillaan että sellainen aika on vielä joskus edessäpäin.
Kun kerran olit mukana, voisitko kertoa, millainen keskustelu alustusta seurasi? Oliko keskustelu pelkkää alustuksen ylistystä vai uskalsiko joku esittää eriävän mielipiteensä?
ei sitä mainittu http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=900
Miksikähän alustajan nimeä ei paljastettu? Siksiköhän kun larssilaiset moittivat tiettyjen puhujien nostamisesta ylitse muiden?
teesini numero 2 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000025924425
Vaan eihän tuo ole ihme eikä mikään kun ämmäkin sen teki.
Kyseinen alustus on mitä todennäköisimmin Kiimingin ry:llä 3.11. Seppo Lohen pitämä puheenvuoro otsikolla "Omatunto".
Google löytää, vaikka Kiimingin ry:n sivuilla tietoa ei enää olekaan.
Ja alustuksen sisältö kuulostaa erittäin lohdulliselta!
Ihmetyttää että teitä _lohduttaa_ se että teitä koskevat "ainoan oikean uskon" säännöt ja normit muuttuvat jatkuvasti. Silti pidätte SRK:n opetusta Raamatun mukaisena, vaikka opetus heittää häränpyllyä muutaman vuoden välein. :-) No ei tule teillä elämä yksitoikkoiseksi, kun pitää tuon tuostakin kääntää takkia!
esitetään SRK:n opista poikkeava käsitys, eikä vain joistakin säännöistä tai normeista poikkeavaa. Aivan eri tason asia!
sama alustus ja sama esiintyjä Helsingissä joku aika sitten....siitäkin mopin palstalla oli kohina
sieltä löytyy varmaankin vielä referaatti siitä aiemminkin pidetystä samasta alustuksesta
erilaista, että luulisi todella olleen esikoislestadiolaisten juttua. He paremminkin uskovat, että Jumalan Pyhä Henki on myös yksittäisen ihmisen kotiopettajana.
Se ei kuitenkaan voi olla esikoisten, koska he eivät käytä nimitystä, "seurakuntapäivät". Toisekseen he eivät saivartele hiusten kähertelemisten kanssa, sillä Raamatussa sanotaan, että pitkät hiukset ovat naisen kaunistus.
Meikäläisethän uskovat, että Jumala vaikuttaa enemmän saarnaajien kautta ja kirkastaa tahtonsa henkeyttämällä Sanaa heidän kauttaan.
..pappi sanoi, että joillakin voi olla "yliherkkä omatunto".
yli 25 vuotta.
Omatuntoni tuli yliherkäksi 70-luvun loppupuolella, kun olin hyvin nuori ja hoitokokouksissa tuotiin esille, että kaikilla on kosolainen henki, josta tein parannuksen seurakunnan edessä.
Sen jälkeen elin yli 25 vuotta ahdistuneena, sen takia koska omatuntoni oli liian herkkä, pelkäsin, että tee syntiä joka askeleella.
OLIKO RIPPIKOULUIKÄISILLÄKIN KOSOSLAINEN HENKI 70-LUVULLA.
Herkkien nuorien, herkät omatunnot tulivat yliherkiksi, kukaan ei osannut tukea heitä.
Siitä ikäluokasta on monet sairastuneet psyykkisesti, liian herkän omatunnon takia.
Vai näin on taas opetettu. Toivottavasti joukossa oli joku, joka uskalsi sanoa, ettei keisarilla ole vaatteita.
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=900
On tärkeää aina muistaa, ettei kukaan voi turvautua toisen ihmisen/uskovaisen uskon varaan. Omakohtainen usko on välttämätön. Silloin se on sydämen uskoa Jumalan sanan mukaan hoidetussa omassatunnossa. Sydämen uskoa saa hoitaa keskellä sydämen kristillisyyttä.
Paskapuhetta. Jos rikot SRK:n syntilistaa esimerkiksi sävyttämällä hiuksesi tai ottamalla korvakorut, olet auttamattomasti uskossa haaksirikkoon joutunut. Miten niin ei velvoita? Mitä tuo sitten on jos ei velvoitusta?