Kirjoitan tämän tänne, jotta edes osa ajatuksistani loksahtaisi takaisin uomilleen ja olisi se mukava saada jokunen kommenttikin tai vastaava kokemus jaettavaksi =)
Kuten otsikko jo sanoo; menee yli käsityskyvyn tällä. Olen kovin hämilläni. En tiedä oikein mitä ajatella (tai tehdä).
Olemme "tunteneet" (pikemminkin tietäneet toisemme) jo kauan, kauan. Voisi sanoa, että miltei lapsuudesta saakka.
Se mitä en ymmärrä...on siinä, mitä tapahtuu aina, kun kohtaamme tai näemme. Yleensä sattumalta ja hyvin pitkien aikojen kuluttua edellisestä näkemisestä.
Ajatustasolla sekä monella muulla tasolla alkaa tapahtua kummia. Vedät puoleesi kuin magneetti. Jumitun katseeseesi, suorastaan kaikki muu ympäriltä häviää.
Sinusta voin sanoa myös sen verran, että jotakin sinussakin tapahtuu...tiedän kokemuksesta ;) ja joskus olemme puhuneetkin siitä, yli kymmenen vuotta sitten ja kerran tuossa välilläkin.
Taas törmäsimme sattumalta, edellisestä onkin jo se 6-7 vuotta aikaa. Ja en muista koska viimeksi minua olisi katsottu niin, kuten sinä minua katsoit pitäessäsi käsiäsi ympärilläni. Niin tuskin koskaan. Ei tarvittu sanoja, ei muuta kuin se läheisyys.
Tiemme erosivat taas kerran. Suikkasin sinulle suukon varkain ja yllättäin. En voinut olla tekemättä sitä. Olisin harmitellut jälkeen päin, jos en olisi sitä tehnyt.
Niin asiaan siis: - miksi olen aina ihan pihalla jonkin aikaa, kun olemme tavanneet? - Ympäri mennään ja yhteen tullaan ja joka kerta sama vaikutus? - mitä tämä on? - miten joku ihminen voi vaikuttaa noin kerta toisensa jälkeen ja vuodesta toiseen?
Jokaisen kohtaamisen jälkeen olen jäänyt miettimään, että ottaisinko sinuun yhteyttä...mutta naisena ajattelen sen olevan sinun tehtäväsi ja olen jättänyt sen tekemättä. Taas kerran painin saman kysymyksen parissa. Kuten monen muunkin kysymyksen kanssa.
Pienen askeleen otin suuntaasi, luoksesi. Tällä kertaa. Jää vain nähtäväksi mitä siitä seuraa vai seuraako mitään. Nyt odottelen ja olen hämilläni.
Kuten otsikko jo sanoo; menee yli käsityskyvyn tällä. Olen kovin hämilläni. En tiedä oikein mitä ajatella (tai tehdä).
Olemme "tunteneet" (pikemminkin tietäneet toisemme) jo kauan, kauan. Voisi sanoa, että miltei lapsuudesta saakka.
Se mitä en ymmärrä...on siinä, mitä tapahtuu aina, kun kohtaamme tai näemme. Yleensä sattumalta ja hyvin pitkien aikojen kuluttua edellisestä näkemisestä.
Ajatustasolla sekä monella muulla tasolla alkaa tapahtua kummia. Vedät puoleesi kuin magneetti. Jumitun katseeseesi, suorastaan kaikki muu ympäriltä häviää.
Sinusta voin sanoa myös sen verran, että jotakin sinussakin tapahtuu...tiedän kokemuksesta ;) ja joskus olemme puhuneetkin siitä, yli kymmenen vuotta sitten ja kerran tuossa välilläkin.
Taas törmäsimme sattumalta, edellisestä onkin jo se 6-7 vuotta aikaa. Ja en muista koska viimeksi minua olisi katsottu niin, kuten sinä minua katsoit pitäessäsi käsiäsi ympärilläni. Niin tuskin koskaan. Ei tarvittu sanoja, ei muuta kuin se läheisyys.
Tiemme erosivat taas kerran. Suikkasin sinulle suukon varkain ja yllättäin. En voinut olla tekemättä sitä. Olisin harmitellut jälkeen päin, jos en olisi sitä tehnyt.
Niin asiaan siis: - miksi olen aina ihan pihalla jonkin aikaa, kun olemme tavanneet? - Ympäri mennään ja yhteen tullaan ja joka kerta sama vaikutus? - mitä tämä on? - miten joku ihminen voi vaikuttaa noin kerta toisensa jälkeen ja vuodesta toiseen?
Jokaisen kohtaamisen jälkeen olen jäänyt miettimään, että ottaisinko sinuun yhteyttä...mutta naisena ajattelen sen olevan sinun tehtäväsi ja olen jättänyt sen tekemättä. Taas kerran painin saman kysymyksen parissa. Kuten monen muunkin kysymyksen kanssa.
Pienen askeleen otin suuntaasi, luoksesi. Tällä kertaa. Jää vain nähtäväksi mitä siitä seuraa vai seuraako mitään. Nyt odottelen ja olen hämilläni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla on myös sama tilanne. On olemassa eräs henkilö, joka saa aina perhoset liihottelemaan vatsassani, katse saa sykkeeni nousemaan ja posket hehkumaan. Tiedän, että hänelle tapahtuu samoin, ensimmäinen katse on aina molemmille vaikea ja sen jälkeen silmiin uppoaa. Vaikka tapasimme useiden vuosien ajan todella harvoin, niin se tunne oli aina sama. Tekisi mieli jutella hieman pidempään, koskettaa… hän todellakin vetää minua magneetin lailla puoleensa.
Tämä mies on aina se, johon vertaan kaikkia muita tapaamiani miehiä, hän on huumorintajuinen, lempeä, hauska, kunnianhimoinen, määrätietoinen, ahkera, raamikas ja komea, ihana. Usein mietin tapaamisen jälkeen, että ottaisinko yhteyttä, mutta en ole sitä tehnyt. Elämme eri maailmoissa, haaveemme tulevaisuuden suhteen eivät kohtaa… ehkä hän jää ikuisesti haaveeksi.