Itsemurhasta

Sairastan vakavaa masennusta ja tuon ajatteleminen vie suuren osan ajastani. Kolmasosan ainakin.

Minulla on jonkinlainen tarve tappaa itseni, ei niinkään halu. En halua että näin käy, mutta kuitenkin joku pakottava tarve kuolla pois minulla on. Onko muilla samaa?

Tätä voi olla vähän vaikea selittää, mutta jos esimerkkinä vaikka niinkin yksinkertainen asia kuin vessassa käynti: Vaikka ei haluaisikaan käydä vessassa, niin jossain vaiheessa tulee pakottava tarve päästä sinne. Tuota ei poista edes se, ettei oikeasti haluaisi lähteä vessaan.

Miten näin suuren sisäisen ristiriidan kanssa voi oikein elää? :O Miten pääsen tästä pakottavasta tarpeesta eroon?!
5436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En ehkä ymmärtänyt täysin, mutta ihan luonnollinen tarvehan tuo vessaan meno on. Vaikea sitä on pidätellä, vaikka ei haluaisi mennä vessaa. Muutenhan tulee hätä housuun.

Minullakin on tarve kuolla, koska tämä elämä ei ole minua varten. Onhan näitä ihmisiä jo muutenkin liikaa viemässä muilta eläimiltä tilan. Lääkäreille pitäisi antaa luvat, että sieltä saisi lääkkeet tähän tarkoitukseen. No, oikeastaanhan sieltä saakin, vaikkakin eri nimellä. Tietenki olisi helpompaa, jos se tehtäisiin lääkärin valvonnassa ettei tulisi koplikaatioita.

Voisikohan sinun tapaukseesi liittyä jotain muutakin kun vaan masennus. Hyvä, että jaksoit ainakin kirjoittaa. Vakavassa masennuksessa kärsivähän ei enää jaksa yhtään mitään.

Äänestä

Kyllähän se niin on ettei kukaan oikeasti halua kuolla, vaan tulee nimenomaan tuo tarve kun alkaa tuntumaan tarpeeksi tukalalta. Mulla ihan samoja ajatuksia. Eipä tähän mitään ratkaisua taida olla muuta kuin lopettaa miettiminen ja vaan tehdä se. Kaikki kuolee kuitenkin.

Äänestä

en ole ennen kuullut vastaavaa.

Kerro vähän muusta tilanteestasi, oletko onnellinen, mitä pohjimmiltasi kaipaat ja millaiset suhteet sinulle on ollut vanhempiisi, sisaruksiin tai kavereihin.

Ammattiapu saattaisi silti olla paras apu.

Äänestä
  • Kaikki asiat on oikeastaan niin kuin haluaisin. En ole ihan varma olenko onnellinen. Luultavasti. Ainakin onnellisempi kuin ehkäpä koskaan ennen. Tai no jos tätä p*skaa oloa ei oteta huomioon.

    Minulla on ihana avomies, suuri ihastus josta tuli myöhemmin suuri rakkaus. Sain sen, jonka eniten halusin. Meillä on kaunis ja viihtyisä koti (jos vaan jaksaisi vielä vähän enemmän siivota villakoitia pois..). Töitä on ja opiskelutkin kohta loppusuoralla, vaikka nyt ne jumittaakin aika paljon. Rahaakin on ihan riittävästi, vaikka todellisuudessa köyhyysrajan alle jäänkin.

    Suhteet vanhempiin on aika etäiset. Kylässä käydään ja soitellaan "koska se on hyvä tapa". Oikeastaan teen suurimman osan asioista, koska niin kuuluu tehdä, en siksi että itse haluaisin. Tuo voi olla ehkäpä se suuri ristiriita, mutta kuinka tuollaisesta voi oikeasti seurata noin suuri tarve itsemurhaan?

    Ammattiapu on varmasti paras apu, mutta kuinka tälläistä kukaan "terve" voi ymmärtää kun se jo minullekin on niin vaikeaa?

    Äänestä

Käy ensin ammattiauttajalla. Hakeudu psykiatrisen lääkärin puheille. Keskustelet siellä lääkärin kanssa, avoimesti, kaikesta. Mielestä, tunteista, olotilasta, perhesuteesta, mitä on tapahtunut, miksi näin ym...........
Kirjoita päivittäen asioitasi ylös, pidä päiväkirjaa, kirjoita kaikki, mitä ajattelet, millainen yö oli jne...... kaikki.
Sillä sinun on helpompi muistaa nämä asiat sitten keskusteluissa.
Kun olet saanut apua masennukseen. Pakota noi itsetuhoiset ajatukset pois mielestä. Tee aivotyötä, väkisin käännät mielesi pois saastaisista ajatuksista. Muuta muutenkin elämäntapaa, tee kaikki toisin miten tavallisesti. Näin saat muuta ajateltavaa itsellesi. Ulkoile, saat happea ja mielesi lepää ulkoilmassa. On tärkeää saada itsesi liikkeelle. Älä jää petin pohjalle. Liiku vaikka viimeisillä voimilla. Itse olen päässyt monen vuoden piinasta. Pääset sinäkin, itse sinun pitää tehdä työtä sen eteen. Sillä paraneminen ottaa aikaa, paljon.... voimia eteenpäin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hankalaaa.. kirjoitti:

Sairastan vakavaa masennusta ja tuon ajatteleminen vie suuren osan ajastani. Kolmasosan ainakin.

Minulla on jonkinlainen tarve tappaa itseni, ei niinkään halu. En halua että näin käy, mutta kuitenkin joku pakottava tarve kuolla pois minulla on. Onko muilla samaa?

Tätä voi olla vähän vaikea selittää, mutta jos esimerkkinä vaikka niinkin yksinkertainen asia kuin vessassa käynti: Vaikka ei haluaisikaan käydä vessassa, niin jossain vaiheessa tulee pakottava tarve päästä sinne. Tuota ei poista edes se, ettei oikeasti haluaisi lähteä vessaan.

Miten näin suuren sisäisen ristiriidan kanssa voi oikein elää? :O Miten pääsen tästä pakottavasta tarpeesta eroon?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu