Moi!
Olen ollut pitkään yksinäinen, oikeastaan minulla ei ole kavereita lainkaan ja olotilaa ei helpottanut se, että muutin yksin asumaan.
Välillä tuntuu, että olen todellisessa umpikujassa - vain sen takia, että olen niin helvetin yksin muuten mun asiat on hyvin. Mulla ei ole koskaan onistunut naissuhteet, vaikka olen antanut aina kaikkeni, aina mut jätetään ja suhteita on jo ollut aika monta.
En ole mikään bilettäjä, en käytä alkoholia juuri koskaan enkä muitakaan päihteitä. Tuntemattomilta naisilta tulee kehuja ulkonäöstäni sekä myös niiltä jotka tunsin (siis lähinnä exät ja deitit). En oikein tutustu edes naisiin muualla kuin netissä, koska en käy baareissa.
Tykkään puhua töissä, koska muuten mulla ei ole ketään kelle puhua. Ja kyllä, olen sosiaalinen kaveri vaikkei tekstistä saa ehkä sellaista käsitystä.
Tää on niin raastavaa, ettei kukaan varmaan tajuu edes miltä musta tuntuu, että en merkitse kellekään mitään, eikä aina viitsi mennä vanhemmille inisemään...
Mulla on myös paniikkikohtauksia välillä ja itsemurha ajatuksiakin ajoittain, koska tuntuu että olen vaan ilmaa kaikille ja elämässä ei ole mitään elämisen arvoista...Silti ne onneksi jäävät ajatuksiksi vaikken tiedä olisiko parempi kuolla kuin elää tällaista elämää.
Jos joku ymmärtää niin kiva jos vastailisit, mä en kaipaa mitään "no tapa itsesi" vastauksia, koska tää mun teksti on totta ja säälittävää myöntää et itken samalla kuin tätä kirjoitan....vaikka eihän miehet itke :(
Olen ollut pitkään yksinäinen, oikeastaan minulla ei ole kavereita lainkaan ja olotilaa ei helpottanut se, että muutin yksin asumaan.
Välillä tuntuu, että olen todellisessa umpikujassa - vain sen takia, että olen niin helvetin yksin muuten mun asiat on hyvin. Mulla ei ole koskaan onistunut naissuhteet, vaikka olen antanut aina kaikkeni, aina mut jätetään ja suhteita on jo ollut aika monta.
En ole mikään bilettäjä, en käytä alkoholia juuri koskaan enkä muitakaan päihteitä. Tuntemattomilta naisilta tulee kehuja ulkonäöstäni sekä myös niiltä jotka tunsin (siis lähinnä exät ja deitit). En oikein tutustu edes naisiin muualla kuin netissä, koska en käy baareissa.
Tykkään puhua töissä, koska muuten mulla ei ole ketään kelle puhua. Ja kyllä, olen sosiaalinen kaveri vaikkei tekstistä saa ehkä sellaista käsitystä.
Tää on niin raastavaa, ettei kukaan varmaan tajuu edes miltä musta tuntuu, että en merkitse kellekään mitään, eikä aina viitsi mennä vanhemmille inisemään...
Mulla on myös paniikkikohtauksia välillä ja itsemurha ajatuksiakin ajoittain, koska tuntuu että olen vaan ilmaa kaikille ja elämässä ei ole mitään elämisen arvoista...Silti ne onneksi jäävät ajatuksiksi vaikken tiedä olisiko parempi kuolla kuin elää tällaista elämää.
Jos joku ymmärtää niin kiva jos vastailisit, mä en kaipaa mitään "no tapa itsesi" vastauksia, koska tää mun teksti on totta ja säälittävää myöntää et itken samalla kuin tätä kirjoitan....vaikka eihän miehet itke :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sun tekstisi oli jotenkin niin sydämeen ottava...Kumpa voisinki nostaa ja saada sut ymmärtämään kuinka tärkeä sä olet! Kukaan ei ole täällä turhaan,jokaisella oma tehtävä ja määränpäänsä.
Mä olen myös tosi yksinäinen vaikka olen naimisissa ja lapsiakin 3.Mutta kun miehelle en merkkaa mitään ja naimisissa ollaan lähinnä lasten takia tällä hetkellä...Hoidan lapsia viel pari kuukautta kotona ja sitten töihin...Ehkä mun yksinäisyys sitten helppaa.
Mieti että sillä sanonnalla on merkitystä että jokainen on oman onnensa seppä!Se pitää paikkansa.Sun täytyy kuunnella itteäs ja PUHUA asioista jollekin niin paljon kun tarpeelliselta tuntuu.Vaikka työkaverille.
Älä jää yksin miettimään omaa kurjuutta ja yksinäisyyttä vaan koita koota unelmia ja odotettavaa...Unelmat kantaa aika paljon! Jos haluat joatin kovasti elämääs niin tee sen asian eteen töitä ja ota sitten seuraava tavote.Mua kantoi pahimpina hetkinä se että tavottelen sitä mistä olen aina haaveillu ja kun tiedän että olen oikeasti ihanne puoliso,niin arvostan itteäni.Mun ristini vaan on se kun mies on erittäin itsekäs,lähes narsistinen luonnehäiriöinen ja näkee mussa kaiken aikaa vikaa ja itte ryyppää perheen rahoja ja valittaa ettei kotona voi olla ku oon tämmönen.Mut mua ei se saa lakoamaan.Arvostan itteäni ja tiedän itse kuinka hyvä olen.Pahimmasta pääsin ylös ammattiavulla ja nyt en sitäkään tarvi kun tajusin oman arvoni ja miten toinen kaikkensa yrittää että psyykkisesti saa mut hajoamaan...sairas kun on jota ei voi myöntää...
"Olen ollut pitkään yksinäinen, oikeastaan minulla ei ole kavereita lainkaan ja olotilaa ei helpottanut se, että muutin yksin asumaan."
Ette ole yksinäinen kaikenaikaa- käytte töissä ja tapatte vanhempianne. Ajatelkaa rentouttavia ajatuksia kun olette yksin.
"Välillä tuntuu, että olen todellisessa umpikujassa - vain sen takia, että olen niin helvetin yksin muuten mun asiat on hyvin. Mulla ei ole koskaan onistunut naissuhteet, vaikka olen antanut aina kaikkeni, aina mut jätetään ja suhteita on jo ollut aika monta."
Olette aika nuori henkilö. Teininä solmitut parisuhteet harvoin kestävät.
"En ole mikään bilettäjä, en käytä alkoholia juuri koskaan enkä muitakaan päihteitä. Tuntemattomilta naisilta tulee kehuja ulkonäöstäni sekä myös niiltä jotka tunsin (siis lähinnä exät ja deitit). En oikein tutustu edes naisiin muualla kuin netissä, koska en käy baareissa."
Alkakaa siis.
"Tää on niin raastavaa, ettei kukaan varmaan tajuu edes miltä musta tuntuu, että en merkitse kellekään mitään, eikä aina viitsi mennä vanhemmille inisemään..."
Kertokaa pikimmiten vanhemmillenne itsemurha-aikeistanne. HUS!!!!
"Mulla on myös paniikkikohtauksia välillä ja itsemurha ajatuksiakin ajoittain, koska tuntuu että olen vaan ilmaa kaikille ja elämässä ei ole mitään elämisen arvoista...Silti ne onneksi jäävät ajatuksiksi vaikken tiedä olisiko parempi kuolla kuin elää tällaista elämää."
Ajatelkaa kokonaisvaltaisesti ja rentoutukaa. Yksinäisyyttä turhempaa syytä ei ole kuolla.
"Jos joku ymmärtää niin kiva jos vastailisit, mä en kaipaa mitään "no tapa itsesi" vastauksia, koska tää mun teksti on totta ja säälittävää myöntää et itken samalla kuin tätä kirjoitan....vaikka eihän miehet itke :("
Ketkä miehet ? Juurihan te itkette.
Siis pelkästään naisten ja epäonnistuneiden juttujen takiako sulla on tuollainen olo? Vai koskeeko tämä ihan kaikkia sukupuoleen katomatta? Millainen sä olet itse muita kohtaan? Hyväksytkö erilaisuuden ja silleen? Missäpäin asustelet?
Ei minulla ole kyllä juuri miespuolisiakaan kavereita....Olen mielestäni ihan hyvä tyyppi, mutta ehkä tämä on mun kohtalo kunnes kuolen. Suvussakin poikamiesgeeniä. huh, välillä masentaa niin, että tekisi mieli ekan rekan eteen ohjata.
Itselläni on lähes samanlainen tilanne. Olen yrittänyt tsempata itseäni pienillä tehtävillä eteenpäin ettei mene ihan makaamiseksi. Mitä muuten harrastat? Samanhenkisten seurasta voi löytää juttuseuraa helpommin.
moi!
olen sinua parikymmentä vuotta vanhempi ja minäkin ollut paljon yksin - ei siis kavereita, ei ystäviäkään. Oikeastaan historiaa on turha kirjoittaa, kun on tarkoitus elää tätä päivää ja katsoa elämässä eteenpäin :) vaikka yksinäisyys vaivaakin.
Minäkään en käy baareissa, mutta sittemmin olen kyllä alkanut ajattelemaan asioista toisin - ehkä se on kuitenkin parempi välillä pyörähtää jossakin juttelemassa kuin jäädä aivan kotiin loikoilemaan. Olen nimittäin myös hyvin sosiaalinen ihminen ja tykkään jutella asiasta kuin asiasta - rauhallisissa merkeissä.
Merkityksellisyyden tunne on tärkeää. Sitä merkityksellisyyden tunnetta saat työstäsi - anna sille arvo!
Vapaa-ajalla olisi nyt sitten löydettävä joku sinua kiinnostava harrastus, jossa on myös vastakkaisen sukupuolen edustajia tai jonka puitteissa löydät niitä ystäviä - olipa sukupuoli mikä tahansa. Suhteen rakentaminen kannattaa aloittaa juttelemalla ja läheisyyttä jakamalla, jakamalla yhteisiä kokemuksia. Mitä se rakkaus on? Mitä se ottaa ja antaa - mistä löytäisit samoin ajattelevia ihmisiä? Yhteinen arvomaailma yhdistää ihmisiä - lähde liikkeelle omien arvojesi miettimisestä. Mitä ne ovat?
Olen ihan tavallinen nainen pääkaupunkiseudulta. Olen ystävällinen, asiallinen, ja ulospäin vaikutan jopa pirteältä. Kukaan ohikulkija ei aavista, kuinka yksin olen.
Minua on kiusattu läpi peruskoulun. Varsinainen kiusaaminen alkoi ala-asteen kolmannella ja loppui yläasteen viimeisen luokan loputtua. Selvisin siitä lähinnä äitini tuella. Pitkäaikaisesta kiusaamisestani johtuen en vieläkään pysty menemään muitta mutkitta ryhmään seisomaan. Joka kerta kun menen vieraaseen ihmisjoukkoon mukaan, tunnen itseni siinä ylimääräiseksi ja tarpeettomaksi. Tämä johtuu kuuden vuoden kokemuksesta ryhmästä eristämisestä.
Kavereita minulla on tällä hetkellä yksi ja moi-kavereita kaksi, kolme. Murhe on juuri siinä, ettei ole yhtäkään ystävää.
Olen yksinäinen ja vaivun toisinaan tuskaiseen itsesääliin. Mutta ymmärrän kuitenkin, että ohjakset ovat minun omissa käsissäni. Kukaan muu ei tee tutustumistyötä ihmisiin minun puolestani, vaan minun itse täytyy olla aktiivinen.
Niinhän se on.. Onni suosii rohkeaa! Monissa tilanteissa on kyse juuri nimenomaan siitä tuurista :), mutta toisaalta, jos ei koskaan hankkiudu mihinkään tilanteisiin, ei voi olla myöskään mahdollisuutta onnenpotkuihin. Aina pitää yrittää. Yrittää, yrittää ja yrittää. Ei saa lannistua. Ja pitää muistaa myös se, että ihmiset pitävät julkisivunsa siistinä. Toisin sanoen, moni muukin voi olla ihan samankaltaisessa tilanteessa, vaikkei sitä päällepäin näkisi.
kun löysin sen oikean Muistat varmaan lapsuutesi. Et ollu silloin yksin. Kirjoituksesta päätellen olet rehellinen perus Suomalainen. Haet innolla sitä yhtä oikeaa. Baarissa nojaat tiskiin ja katsot toisten hulinaa. Tosiasiassa siellä ei ole ainoatakaan naista, jonka sinä haluaisit, tai jonka haluaisi Sinut. Ei ne naiset sieltä baarissa mitään tosikkoa hae. Yhden yön juttuja vaan. On tosi pöljän näköistä, kun joku roikkuu baarissa yksin. Suorastaan kaikki toljotta vähän vaivihaa, että mitähän toi täältä hakee. Nämä on kokemuksia menneiltä ajoilta. Fiksun, rehellisen, kauniin ja terveen naisen löytää. Lenkkipolulta tai harrastuksen parista Urheilu on tietysti numero UNO. Käännä lehteä ja aloita uudenlainen elämä, pilke silmäkulmassa. Onnea.
yksinäinen on kai suhteellinen käsite, jos sinulla on jo useita suhteita takana, ja mittarissa 22 vee. (Pahoittelen, en mitenkään vähättele). Kannattaa varmaan analysoida noita kariutuneita suhteita, mistä syystä sinut on jätetty. Sanot, että olet antanut kaikkesi, liikaako? Moniko alle 20-kymppinen vielä tosissaan hakee sitä oikeaa? Älä menetä vielä toivoasi, löydät kyllä vielä oikean naisen, mutta tuskin ravintolasta.
Sanot, ettet merkitse kellekään mitään, merkitsethän ainakin vanhemmillesi. Hautaa tyystin nuo itsemurha-ajatukset, se on kauheinta, mitä voit itsellesi tai vanhemmillesi tehdä! Elämäsi on elämisen arvoista!
Itke, kun siltä tuntuu, itku helpottaa. Ei mies ole sen erilaisempi kuin nainenkaan, kyllä mies saa itkeä. Älä ikinä koveta itseäsi.
Yritä etsiä itsellesi jokin harrastus, jossa saat uusia ihmiskontakteja, älä jää yksin neljän seinän sisälle, ei sua sieltä kukaan löydä ;).
Tsemppiä ja piristy!