Tämä on ihan hyvä keskustelunavaus mielestäni. Olen sitä mieltä, että meitä Suomalaisia vaivaa kovasti yksinoleminen, yksinäisyyden kokeminen. Kun katselen etelämaalaisia ihmisiä, sitä kuinka joukkosidonnaiosia he ovat, eivät viihdy yksinäisyydessä, menevät suureen joukkoon. Mitä suomalaiset tekevät kun suru tulee kohdalle? Menevät peräkamariin, lukitsevat oven, itkevät yksin yksinäisyydessään (miehet ryyppäävät). Avautukaa hyvät ihmiset, olkaa avoimet ystävienne kesken, se tuo helpotuksen, voiton kärsimyksestänne.
Oletko yksinäinen, ahdistaako?
selviytyjä
261220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
väkisin töissä olamaan ei niin miellyttävienkin kanssa 8t/pvä sekä ruuhka busseissa,niin
haluamme olla yksin,tai minä ainekin.Yksinäisyys kultaakin kalliimpaa tänäpäivänä.
Niin kuin kerroit, teillä ruhka-suomessa asuvilla. Ei hetken rauhaa, ei omaa elämää. Oravanpyörässä kuljet päivästä toiseen. Milloin te pääsette rauhoittumaan? Koska saatte itsellenne omaa aikaa? Ette varmaan koskaan. Työ ja sitten perhe. Otan osaa.
mailla pidetä päivisin ruhtinaallisen pitkät siestat? Silloin on joka luukku kiinni tuntikaupalla ja levätään, että jaksaa sitte ehtoolla seurustella.
Asukkaitakin on paljon tiheämmässä, että pakostakin siellä aina johonkuhun törmää, vaikkei tahtoiskaa.
Toista se on täällä pohjosen harvaan asutuissa maissa, ei olla niin tuttuja heti tavatessa. Sama pätee niin Ruotsissa kuin Norjassakin.
avautua vaimollesi?
Oletko puhunut?
Ihminen kestää yksinäisyyden ja yksin olemisen jos hän on sinut itsensä kanssa.
Hyvä on, en oleta sinun olevan miehuuteni kyseenalaistaja.
Avaudun tottakai vaimolleni, hänhän on osa minuuttani. Kun sitouduin avioliiton kautta häneen, meistä piti kehittymän yksi mieli ja yksi ruumis. Epätoivoisista yrityksistämme huolimatta, tätä lupausta ei Herramme ole antanut horjuuttaa. Hyvä näin, päivä päivältä ymmärrän vaimoani entsistä enemmän.
tästä vastauksesta moni nainen riemastuu,ne kun käyttää koko elämänsä kun ne yrittää muuttaa äijänsä.
Yksi mieli ja ruumis ja se mieli on naise mieli.
tarkoitaks sä ny sitä et mä en voi olla yhres erilaisii?
Eikö oo mitää vapautta kun aina olla yhtä ja astuta sama suuntaa?
mää kyl meinaan pitää omast minuudestani kovast kiini.
On niissä yhteneväisyyttäkin. Uskon, että talviajan pimeys ja kylmyys lyövät leimansa.
Sitten on nää geenitekijät. Olen ollut pennusta alkaen melko epäsosiaalinen eläjä.
Ennen piti edes näytellä mm. suvun yhteenkuuluvaisuutta; nyt ei enää tarvitse.
Tunnen yhteenkuuluvaisuutta lajitovereihin, ventovieraisiinkin.
Keinotekoiselle smal talkille pyllistän.
todellakin erilaista kansaa, kuin vaikkapa jotkut etelä-eurooppalaiset.
Suku ja yhteisöllisyys on on heille tärkeintä maailmassa.
Sukua arvostetaan siellä, varsinkin vanhuksia. Tehdään sukulaisten kanssa yhteisiä juttuja, sukulaisista huolehditaan, varsinkin vanhuksista.
Miksiköhän tämä kiinteä sukuyhteys ja sukulaisten ja vanhusten arvostus ja kunnioitus puuttuu meiltä suomalaislta?
Kukin mummi ja papparainen asuu lokerossaan, vailla yhteisönsä arvostusta ja huolenpitoa jossain ihme vanhainkodissa.
Olen myös ajatellut. Mistäkö johtuu vanhusten pieni arvostus. Olisiko yksi syy juuri tuon yhteisöllisyyden puuttuminen, eletään pienissä perheissä ja yksilöllisesti perheen sisälläkin. Sijaa ei jää muunlaiselle elämälle. Kaikessa on kilpailtava itsensä kanssa.
Toinen seikka mikä meidän kulttuurissamme tulee esille on markkinatalous. Niinsanotuissa rikkaissa maissa talous sanelee arvostuksen. Ja se on raha. Tuntuu, että vain se on arvokasta ja ne arvokkaita, jotka sitä rahaa tuovat kahmalokaupalla.
Aika yksin sitä ihminen on tässä kohtaa. Miten sen sitten saisi muuttumaan? Olisiko se koko yhteiskuntaa vavisuttava asenteen ja arvojen muutos? Ehkä näin tulee käymään, kun aika koittaa ja nähdään ettei se yletön rahan kumartaminen kaikkea hyvää tuokaan.
Vain olemalla hetkittäin yksin, oppii kohtaamaan itsensä ja rajansa. Pitäisi myös uskaltaa muuttaa käsityksiään ja uskaltaa kohdata toinen ihminen.
Aina ei ole hyvä ihmisen olla yksin. Onkohan retriiteillä vielä samanlainen tilaus kuin vuosia sitten.
yksinäisyyden eri ulottuvuudet.
ei ole mikään synonyymi ahdistukselle. Kun osaa olla yksin, osaa olla paremmin kaksinkin. Eli, kun on sinut itsensä kanssa, voi nauttia toisesta ihmisestäkin, eikä ole tunnetta, että on vain taakkana, peläten, ettei vain olisi yksin.
Vaikka osaan olla yksin, on myös ystäviä. Parasta kaikesta, on myös puoliso, jonka kanssa voi jakaa kaiken maan ja taivaan välillä. On kumppani, jolla on samat elämänarvot, kuin minullakin. On ihminen, jonka kanssa voi surra, ja iloita ihan mistä tahansa. Ihminen, jonka kanssa ei tarvitse piilottaa tunteitaan tai tuntemuksiaan.
Jokaasen kohta on aina erilaanen ja kyllä omalta kohoraltani saanoosin notta ei se tämä yksinääsyys aharista. En mä koe yksinoloa mitenkään aharistavana, eikä liioon pitkästyttävänä. Tottahan sitä välihin kaipaa toista ihimistä ja orottaa jotta joku tuliis käymähän. Ei kuitenkaan arkielämäs, nämä vapaa-ajat jää niin lyhkääsiksi notta se ilta on aina ohi yhyrees hujaukses.
En tierä sitten ku tai jos tuloo eläkeikä, jos terveyttä piisaa niin sittenhän sitä on aikaa ja paree harrastella mitä ny milloonkin.
Aloottaja kirijootti notta miehet juo yksinääsyytehen, en oo yhtään kalijapulloa hakenu kaupasta, en yksin enkä yhyrees.
Inhoan koko viinaan pirua, vesi on paree janojuoma.
Soon elämä kuinka siihen asennootuu, jos hokee ittelensä notta ei tästä mitään tule elämästä yksin, niin tottahan sitä ajan kans alakaa jo uskomahan notta, ei tästä taira mitään tulla. Ei ittiänsä pirä tarkkaalla liikaa ja minulla on muutaki aateltavaa ku itteni. Ja kyllä mä koko tyytyväänen oon elämääni. Akkaa ny ei oo, ku ei oo tullu katelluksi ja mitäpä se tällaanen yksiin eläjä akalla, ku ei täs oo muutakaan perhettä,hih. terv. seppä ja pieni Tiitu pohojanmaalta.
ja pakkokin on, nimittäin sitä yksin selviintymistä ja elämistä. Onhan siinä hyvätkin puolensa. Ja elämän onni ja tyytyväisyys löytyy itsestä, kaikki muu on ekstraa :). Kiitos sulle hauskoista kirjotuksista.
..tuassiisa niin hyvän kirjotuksen laetoit, että ihan oon sammoo mieltä kanssas.
Ja yhtä uatosta uattelin ihan laenata tuosta jutustas jos et tykkee huonoo tai pahhoo.
Nimittäin ku minulla on noeta puhemiehiä ja puhenaesia, ku sanovat jotta pitäs minuki ottaa ukko, kuvitteles sinä, männöö kuulema hyvä naenen ihan hukkoon iteksein elläissä. Vuan nyt voin niille sannoo, jotta mitä minä ukolla tien ku ei tuota perettääkää, pennutkii jo pitkin mualimoo. Että näin minä nyt sanon, hyvän vinkin annoit, kiitti vuan ja terveisiä yheltä savolaiselta naeselta.(En kuule oo mikkää viäräleukaeukko vaekka tässä ny vähä viäntelen ja kiäntelen, vuan ku se on joskus niin haaskoo)
Yksinäisyys ei ole tosiaan synonyymi ahdistukselle ja jollekin ikävälle. Olen nyt yksin, mutta en yksinäinen. Sen suurempaa ahdistavaa yksinäisyyttä ei voi kokea kuin, minkä minä koin avioliitossa. Painostavaa hiljaisuutta, toinen ei vaivaudu vastaanan eikä keskustelemaan. Muiden seurassa puoliso oli erinomainen keskutelija ja seuralainen, mutta kotona oli aivan toisenlainen ihminen.
suomalaisten tapaa käsitellä asioita mutta ei meitä voi verrata etelän porukkaan.
Yksistään jo ilmasto rajoittaa meitä suurimman osan vuodesta. Huomaahan sen jo meidän käyttäytymisestä aina kesäaikaan - olemme energisiä ja ulospäin suuntautuvia, eikö niin?
Suomalaiset ovat liian kateellista kansaa jotta voi täysin avautua kenellekään.
Tiedän mistä puhut sillä olen asunut "siellä etelässä" toistakymmentä vuotta ja täytyy sanoa että eroa on.
En pahemmin perusta espanjalaisten kovaäänisestä seurustelusta.
Enkä ruotsalaisten ja englantilaisten pakkohauskuudesta.
Tai jenkkien rutiiniseurustelusta.
Kaikki nuo ovat kuitenkin paljon miellyttävämpiä kuin meikäläisten synkkä, umpimielinen jurotus.
Onneksi poikkeuksiakin löytyy.
Meillä on hirveästi tabuja.
Politiikka, raha-asiat, parisuhteeseen liittyvät intiimit asiat (jotkut kyllä rehvastelevat irtosuhteillaan), tietyt terveyteen liittyvät asiat (esimerkiksi miehillä eturauhanen, potenssiongelmat, kaikilla peräpukamat jne.), usein uskonto yms.
Paljon elämään oleellisesti liittyvää jää keskustelun ulkopuolelle.
Kaiken kukkuraksi onni ja onnistuminen täytyy salata tai ainakin vähätellä!!??
Tuossa niitä umpimielisyyden tarpeita onkin.
Rivistä poikkeaminen koetaan häiriköinniksi.
tämän ikäiset säilyttäneet kaikki aidot "hyvät" suomalaiset asiat itsessään. Olemmeko?
Olemme aidosti viimeinen "suomalainen" ikäryhmä.
Seuraava on jo liian Globaali, vai onko?
Minun aidosti pitäisi puhua tuolla 30 palstalla, jotta saisin aikaiseksi muuta kuin "jäätävää hiljaisuutta"... toisaalta tiedän, että uskonnossakin evoluution myötä kauheinta ihmisille on se, että heidät vaietaan kuoliaaksi.
Eli kiitos.
kaipaan välillä yksinäisyyttä... Kun normaalin päivä saapuu iltaan haluan hetkeksi rauhoittua ennen nukkumaanmenoa... Yleensä menen taloni lähellä olevalle mökilleni, sytytän takkaan tulen, muutama kynttilä valaisemaan hämärää ja taustalle hiljaisella hyvää musiikkia... Siellä ruumis ja sielu lepää ja tuokion kuluttua on kuin uusi ihminen... Samoin puran suruni ja ahdistukseni yksikseni mökkini rauhassa... Aina sieltä lähtee sisäisen rauhan saavuttaneena... Kai mökkini vanhoissa paljon nähneissä hirsissä on tuo parantava taikavoima...
ahdistaa, jos se ei ole vapaaehtoista.
Tykkään olla välillä yksinkin, - ne on niitä päänlataustaukoja.
Yksinäisyys on nautinnollisinta silloin, kun sen joutuu "varastamaan". Kun joku kaipaa luokseen, on ihana olla yksin. Kun vielä olin aviossa, olin viikonkin yksin mökillä ja nautin joka hetkestä. Viime kesänä olin siellä vain muutaman päivän sillä saan olla ihan riittävästi yksin täällä kotona.
Yksinäisyys on taitolaji, sitä pitää harjoitella. Nuorten ei pitäisi alkaa elää yksin, siinä jää luonne hioutumatta. Tällä iällä se ei ehkä ole niin vaarallista. Ja niinkuin Akaton toteaa, mitäs sillä akalla/ukolla tekee, kun ei ole perhettäkään...
Akattomastakin mukava, semmoinen kylkiäinen - kunhan puhhuu, suusa mauks. :)
Luulisin, en tiedä.
...siinä olet kyllä niin, niin, niin oikeassa.
kyllähän sitä jo tässä iässä...
Mutta nuorille kyllä suosittelen, että asuisivat ja eläisivät vähän aikaa ihan yksin. Silloin sitä oppii tuntemaan itsensä ja nämä elämän kuviot, vastuut ja muut systeemit. Nykyisin kun jo niin nuorina muutetaan suoraan vanhempien hoteista yhteen tyttö tai poikakaverin kanssa, siinä sitä hioutumista sitten harjoitellaan. Ensimmäisen vastoinkäymisen yhteydessä alkaa ahdistaa, kun ei edes itse tiedä mitä elämältä oikein haluaa. Yhdessäeläminen on joskus kaikkea muuta kuin se "jännä juttu", miltä se alussa aina tuntuu.
No, enpä tiedä taidan olla aika kalkkis...
mutta kait sitä toivoisi, ettei nuorten elämä olisi ahdistuksesta toiseen ahdistukseen, kun jos et ole koskaan elänyt yksin, niin kun jäät yksin niin...
Mutta kaiken kaikkiaan fiksujahan tämän päivän nuoret ovat, joutuvat niin nuorena vaan tekemään isojakin ratkaisuja omassa elämässään.
Niin etelämaalaisia kuin länsimaalaisia amerikkalaisia, ketkä niskakkain elävät ja 'jakavat' kokemuksia.
Kauheeta riitaa ja oikeusjuttuja siitä tulee.
Suin surmin en paljasta tunteitani, en näytä kärsimystä, surua, pettymystä, häpeää, epäonnistumista, mutta en myöskään iloa, jos sellaista joskus tunnen. Ilosta kadehtivat kaikki, pilaavat senkin vähän. Surusta eivät välitä toiset, sisäisen hajanaisuuden ja ahdistuksen näyttäminen vain johtaisi pilkkaan ja täydelliseen eristämiseen. Tässä yhteiskunnassa pärjäävät vain vahvat, menestyvät vain toisten varpaille astuvat, ja heistäkin nousevat portailla vain parisuhteessa olevat. Yksinäiset saavat touhuta nurkissaan väheksyttyinä toisen tai kolmannen luokan kansalaisina.
Minä kestän, selviyden kärsimykseni kanssa, ja tiedän mitä teen, jos en selviydy. Hautajaisia ei kukaan järjestä.