Rasvauksesta

Itselläni on psori, johon olen saanut Daivonex emulsiovoidetta. Se auttaa ihottumaan melko hyvin, mutta voide on hirveän hankalaa käyttää jaloissa, kun se ei tunnu kuivuvan ollenkaan. Ainut miten sitä oikeastaan pystyy laittamaan, on ennen nukkumaan menoa löhöilee sängyssä ilman housuja, ja varoo ettei tahri kovin paljon peittoa. Silti vielä puolen tunnin kuluttua rasvauksesta voide on ihan tahmeaa.

Yksi naispuolinen tuttava kayttää samaa voidetta, ja hän kertoi laittavansa sitä aamulla heti ylös noustuaan, ja 20 min kuluttua hieroo sen uudelleen kunnolla ihoon. hän totesi että näillä ilmoilla kun voi housujen alla käyttää jo 40 den sukkahousuja, niin ne estää rasvan leviämisen housuihin. Hän sanoi, että jo 20 den sukkahousutkin suojaa housuja melko hyvin, mutta 40 den sukkahousuista ei tule käytännössä mitään läpi. Itse olen mies, ja tuo sukkahousujen käyttö tuntuu aika oudolta idealta, mutta täytynee kuitenkin kokeilla. Vai onko jollain parempia ideoita. Ihottumaa on kuitenkin melko lähellä vyötäröäkin, joten lyhyemmä sukat ei vielä poista ongelmaa.
1416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..puuvillakalsarit?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


daivonex_käyttäjä kirjoitti:

Itselläni on psori, johon olen saanut Daivonex emulsiovoidetta. Se auttaa ihottumaan melko hyvin, mutta voide on hirveän hankalaa käyttää jaloissa, kun se ei tunnu kuivuvan ollenkaan. Ainut miten sitä oikeastaan pystyy laittamaan, on ennen nukkumaan menoa löhöilee sängyssä ilman housuja, ja varoo ettei tahri kovin paljon peittoa. Silti vielä puolen tunnin kuluttua rasvauksesta voide on ihan tahmeaa.

Yksi naispuolinen tuttava kayttää samaa voidetta, ja hän kertoi laittavansa sitä aamulla heti ylös noustuaan, ja 20 min kuluttua hieroo sen uudelleen kunnolla ihoon. hän totesi että näillä ilmoilla kun voi housujen alla käyttää jo 40 den sukkahousuja, niin ne estää rasvan leviämisen housuihin. Hän sanoi, että jo 20 den sukkahousutkin suojaa housuja melko hyvin, mutta 40 den sukkahousuista ei tule käytännössä mitään läpi. Itse olen mies, ja tuo sukkahousujen käyttö tuntuu aika oudolta idealta, mutta täytynee kuitenkin kokeilla. Vai onko jollain parempia ideoita. Ihottumaa on kuitenkin melko lähellä vyötäröäkin, joten lyhyemmä sukat ei vielä poista ongelmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu