Onko satanut kokoajan

ensi viikolla azoreille

Ilmat ovat näyttäneet aika sateisilta Sao Miguelilla. Onko todella vettä tullut koko ajan?
Ensi maanantaina näytti aurinkoa. Toivottavasti
ens viikolla ei sada. Toivotaan niin, kaikki Azoreille menijät.

3

913

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pyhäinpäivä (täällä 1.11.), perjantai ja lauantai olivat erittäin kauniita, pohjoismaalainen kutsuisi sellaista säätä kesäiseksi.

      Sunnuntaina tuli vettä, aika ajoin saatiin melko rajujakin kuuroja, mutta välillä oli taukoja. Myös ukkosti. Sade jatkui maanantaina aamupäivällä kuuroluonteisena, mutta taukosi iltapäivällä. Eilen tiistaina oli vaihtelevaa pilvisyyttä eikä satanut; aurinko yritti tulla esiin, mutta ei oikein onnistunut.

      Tällä hetkellä tulee sadekuuroja ja tuulee kaakosta puuskittain. Sadekuuroja on tietääkseni luvattu myös huomiseksi. Radiotietojen mukaan säätyyppi paranisi perjantaina.

      Katsoin juuri ulos. Tällä hetkellä ei sada ja pilviverho rakoilee.

      Azoreiden säälle on tyypillistä nopeat muutokset. Pitkän ajan ennusteet voivat parhaassa tapauksessa olla suuntaa antavia. Jopa yhden-kahden päivän ennusteitakin joudutaan kuitenkin korjaamaan jatkuvasti.

      Täällä sataa kuitenkin harvoin ilman katkoja monta päivää peräkkäin eikä täällä sateellakaan ole niin harmaata eikä pimeää kuin siellä Suomessa tähän aikaan vuodesta. Lämpötila on noin 20 C eikä tuuli ole kylmää.

      Kulunut syksy on ollut kaunis, aurinkoinen ja vähäsateinen. Shortsikeliä on ollut näihin päiviin saakka. Luulenpa, että sellaisilla bermuda-pituisilla menen ulos tänäänkin.

      Pidetään peukkuja, että sää olisi parempi ensi viikolla. Kuluvaan viikonvaihteeseen ajoittuu täällä Pyhän Martin juhla, johon perinteisesti kuuluu kesäinen sää, Verão de São Martinho. Toivotaan, että se vaikuttaa vielä ensi viikollakin.

      Tervetuloa Azoreille!

      • säätiedoista

        Kiitokset sinulle, kun aina jaksat vastata kysymyksiin. Vaikka sataisi, on ihana päästä
        edes hieman parempiin maisemiin. Meillä täällä kotimaassa syksy on ollut tosi sateinen ja luntakin tuli jo pyhäinpäivänä. Tänään on ainakin Helsingissä satanut koko päivän, lämpöä 4astetta. Kamala matkakuume alkaa jo vaivata.


      • kannattaa mennä

        Azoreilla on ihana luonto, satoi tai paistoi.
        Olimme siellä huhtikuussa ja nautimme jokaisesta hetkestä. Siellä oli raikas ilma ja helppo hengittää, ei tietoakaan siitä saastemäärästä, mihin on muissa lomakohteissa tottunut. Kun on
        Azoreille lähdössä saa varautua sateeseen, mutta
        sateen jälkeen tulee aina pouta.

        Meille kerrottiin, että Azoreilla tuulee aina.
        Olimme Furnasin pikkukylässä, eikä siellä tuullut
        yhtenäkään päivänä. Sää oli nautinnollisen lempeä, sateen aikanakin 17.

        Azorit on luontoa rakastavan unelmakohde, kunhan
        siirtyy pääkaupungin ulkopuolelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe