Mistä on kysymys kun tunnen toisen ihmisen kohdistavan itseeni "huomion", mutta koen sen olevan häirintää ja pahimmillaan se tuntuu kuin joku iskisi tikarin selkään? Joskus olen itsekin katsonut "kurottaen" ja olen huomannut että toiset osaavat "puolustautua". Tätä olen funtsinut jo puolisen vuotta. Pari kertaa olen pitänyt itseni mahdollisimman rentona ja välttänyt ikävän sivuvaikutuksen, mutta toisinaan "tikarin" jälki jää tunneiksi kehoon kunnes pääsen siitä irti.
tunnekatse?
kohde
3383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ilmeisesti elämäsi pyörii liikaa toisissa ihmisissä. Ei ole normaalia mielestäni, että vertaat katsetta tikarin iskuun. Tikari ja sen käyttö katsotaan usein liittyvän väkivaltaan. Mielessäsi pyörii siis väkivaltaisia mielikuvia. Olen tosin lukenut juuri kirjan, hömppäkirjan, joka sijoittui eri aikakauteen ehkä jopa keskiaikaan, jossa tikari mielettiin seksuaaliseksi elementiksi tai ikäänkuin pyydettiin lukijaa kohdistamaan huomio rintojen välissä riippuvaan tikariin. Tikari yleensä sijoitettiin tuossa aikakaudessakin vyölle ja olisi sopinut hahmolle paremmin. A. Koska hahmo ei ollut vallassa eikä valtaa pitävä hahmo. B. Hän ehkä kaipasi valtaa sekä sen luomaa turvallisuutta noina levottomina aikoina.
Kyseisellä hahmolla oli siis korostunut tarve tuoda itseään esiin, jollakin muulla tavalla kuin tavallisuudesta poikkeavalla. Sillä ei mielestäni ole väliä oliko tikari näkyvillä vai ei. Sulla se oli. Tarviiko sun muuten kysyä neuvoa muilta koko ajan? Olet silloin epävarma ja silloin ehkä kannattaa keskittyä sellaisiin yleiskuntoa ylläpitäviin asioihin, kuten työ, opiskelu, kulttuuri, liikunta ja perhe. Nämä luovat sulle sitä tarvitsemaasi sosiaalista statusta.
???
Luulen ymmärtäväni tuota jossain määrin. Itselläni on vähän samanlaista. Kannattaa puhua asiasta ja jos asia vaivaa niin rohkeasti myös yhteyttä ammattihenkilöihin. Eli onko tuossa sitten kyse että koet voivasi vaikuttaa toiseen ihmiseen kohdistamalla huomiosi häneen, tai päin vastoin. Kehoitan siis ainakin puhumaan asiasta.