Niin

on se hetki, kun vihdoin olemme kahden. Maailma katoaa ympäriltämme, millään muulla ei ole enää merkitystä. Kahden ihmisen kaipuu toisen luo on enää muisto vain. Saamme painautua toisiamme vasten ja antaa tunteillemme vallan. Mikään ei voi enää tulla väliimme.

Voin tuntea sen tunteen, kun huulemme kohtaavat. Se on jotain niin ihanaa ja käsittämätöntä, että viimeistään silloin, kaikki muu unohtuu. Se tunne täyttää joka solun ja räjäyttää tajunnan....
71536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

nainen, kun noin romanttinen oot? Sano, jos oon väärässä.

Äänestä
  • olen.

    Äänestä

jokaisen kaiaavan päiväunen kauniisti. Totahan se sitten on mullakin hänen, miehen, kanssa, ainakin näissä unissa..

Äänestä

kaikki muu tutustumiseen liittyvä.

Äänestä
  • kiinnostaa tutustua sinuun paremmin. En ihastunut sinussa ulkokuoreen, vaan ihastuin sinuun ihmisenä. Ja sen ihmisen haluan oppia tuntemaan paremmin. Kaipuu toisen ihmisen lähelle vaan herättää myös muita tuntemuksia, enkä kiellä sitä ettenkö haluaisi olla lähelläsi ja tuntea joskus huulesi huulillani. Sitä en ole kuitenkaan koskaan sinusta ensisijaisesti halunnut. Haluaisin vain olla kanssasi kahden, ihan sama mitä teemme, kunhan saan olla kanssasi.

    Äänestä

  • minuakin kirjoitti:

    kiinnostaa tutustua sinuun paremmin. En ihastunut sinussa ulkokuoreen, vaan ihastuin sinuun ihmisenä. Ja sen ihmisen haluan oppia tuntemaan paremmin. Kaipuu toisen ihmisen lähelle vaan herättää myös muita tuntemuksia, enkä kiellä sitä ettenkö haluaisi olla lähelläsi ja tuntea joskus huulesi huulillani. Sitä en ole kuitenkaan koskaan sinusta ensisijaisesti halunnut. Haluaisin vain olla kanssasi kahden, ihan sama mitä teemme, kunhan saan olla kanssasi.

    Sanojesi tavoin ajattelen minäkin. Juuri noin!

    joka ajattelee noin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaunis* kirjoitti:

on se hetki, kun vihdoin olemme kahden. Maailma katoaa ympäriltämme, millään muulla ei ole enää merkitystä. Kahden ihmisen kaipuu toisen luo on enää muisto vain. Saamme painautua toisiamme vasten ja antaa tunteillemme vallan. Mikään ei voi enää tulla väliimme.

Voin tuntea sen tunteen, kun huulemme kohtaavat. Se on jotain niin ihanaa ja käsittämätöntä, että viimeistään silloin, kaikki muu unohtuu. Se tunne täyttää joka solun ja räjäyttää tajunnan....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu