Kertokaa, kiltit.

Ensiksi toivon että vittuilijat ohittaisivat tämän ja jättäisivät vastaamatta. Kyllä, olen sairas ja mikään mitä kukaan teistä sanoo ei voi muuttaa sitä.

Kysyisin vaan että kuinka monta kiloa olette onnistuneet laihtumaan kuukaudessa? Aion itse yhä syödä sen 250 kcal päivässä minkä ennenkin, koska kuukauden päästä pitäisi olla mahdollisimman laiha. Olen siis ennenkin laihtunut noin 10 kiloa ehkä puolessa vuodessa/vuodessa, todella epämääräisellä ja vaihtelevalla syömisellä. Alussa en käynyt vaa'alla ollenkaan, sen takia en itse tiedä miten nopeasti se paino tippui edellisella kerralla.

Eli siis, miten paljon olette syöneet päivässä ja miten monta kiloa on pudonnut kuukaudessa niillä syömisillä.

Muuten, on mulla siis yksi ahmimispäivä viikossa. En kestä ilman sitä.
7920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Parhaimmillani olen laihtunut 8 kiloa/kk (50->42). Söin sen 200 kcal päivässä. Ekoina viikkoina laihduin jopa 2-3 kg, sitten tahti hidastui.

Äänestä
  • siihen 200:n kaloriin?

    Ihan vain mielenkiinnosta, kun pitäs saada painoa tiputettua ainakin viis-seitsemän kiloa jouluun mennessä.
    Olen normaalipainossa tällähetkellä.

    Äänestä

  • sä söit kirjoitti:

    siihen 200:n kaloriin?

    Ihan vain mielenkiinnosta, kun pitäs saada painoa tiputettua ainakin viis-seitsemän kiloa jouluun mennessä.
    Olen normaalipainossa tällähetkellä.

    vähentää syömisiään alle 1500 kaloriin päivässä. 1500 laiduttaa rasvaa pois tehokkaasti, mutta sitä alempi vie vain nestettä ja lihaksia. Ilman riittävän vahvaa lihaksistoa ryhtinne lysähtää ja keskivartalo alkaa näyttää tukevalta.

    Säästöliekin te varmasti tiedättekin, eli alle 1500 kaloria syömällä keho hidastaa laihtumistahtia, tai estää laihtumisen kokonaan. Laihtuakseen pitää syödä enemmän, vaikka se tuntuisikin oudolta. Proteiini, kasvikset ja runsaskuituinen vilja edistää laihtumista ja pysyvää painonhallintaa.

    Äänestä

  • turhaa kirjoitti:

    Sepä se kun ei pysty syömään kaikkea, ja paljon varsinkaan :(

    Se on se lihomisen pelko niin suuri.

    Äänestä

  • sä söit kirjoitti:

    siihen 200:n kaloriin?

    Ihan vain mielenkiinnosta, kun pitäs saada painoa tiputettua ainakin viis-seitsemän kiloa jouluun mennessä.
    Olen normaalipainossa tällähetkellä.

    Kaksi omenaa (70kcalx2) ja 1,5l light limsaa (5-75kcal).

    Siitä säästöliekistä muuten, keho ei joudu säästöliekille, jos päivittäinen kalorimäärä on alle 350 (tähän perustuu muun muassa paasto). Laihduin itse yli kilon viikossa vaikka painoin reilusti alle 40kg.

    Äänestä

  • kysymykseeni. kirjoitti:

    Sepä se kun ei pysty syömään kaikkea, ja paljon varsinkaan :(

    Se on se lihomisen pelko niin suuri.

    laihduin kuukaudessa 1500 kalorilla päivässä aikoinani. Aiemmin olin siis syönyt sitä enemmän, ja olin laihdutuksen alkaessa hoikka normaalipainoinen parikymppinen nainen. Tuokaan laihdutus (laihduin useamman kuukauden aikana 11 kiloa) ei kuitenkaan ollut minulle hyväksi, koska laihduttuani aloin myös kehittää pakkomiellettä ruokaan ja syömiseen ja lopulta oirehdin bulimisesti. Aloin siis syödä yli 2600 kaloria päivässä, ja silloin lihoin oksentelusta huolimatta.

    Kokemukseni mukaan 1500 kaloria laihduttaa tehokkaasti, 2000 per päivä pitää laihana, ja jos syön sen yli enkä liiku aktiivisesti, niin lihon.

    Äänestä

  • saz123 kirjoitti:

    Kaksi omenaa (70kcalx2) ja 1,5l light limsaa (5-75kcal).

    Siitä säästöliekistä muuten, keho ei joudu säästöliekille, jos päivittäinen kalorimäärä on alle 350 (tähän perustuu muun muassa paasto). Laihduin itse yli kilon viikossa vaikka painoin reilusti alle 40kg.

    painoa vaikka elimistö pitääkin kiinni rasvoista. Kyllähän sitä rasvaakin tietysti palaa, mutta vähemmän kuin tavallisella laihdutuskuurilla.

    Muistakaa myös, että lihas painaa enemmän kuin rasva, ja paastolla myös lihakset surkastuvat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Ensiksi toivon että vittuilijat ohittaisivat tämän ja jättäisivät vastaamatta. Kyllä, olen sairas ja mikään mitä kukaan teistä sanoo ei voi muuttaa sitä.

Kysyisin vaan että kuinka monta kiloa olette onnistuneet laihtumaan kuukaudessa? Aion itse yhä syödä sen 250 kcal päivässä minkä ennenkin, koska kuukauden päästä pitäisi olla mahdollisimman laiha. Olen siis ennenkin laihtunut noin 10 kiloa ehkä puolessa vuodessa/vuodessa, todella epämääräisellä ja vaihtelevalla syömisellä. Alussa en käynyt vaa'alla ollenkaan, sen takia en itse tiedä miten nopeasti se paino tippui edellisella kerralla.

Eli siis, miten paljon olette syöneet päivässä ja miten monta kiloa on pudonnut kuukaudessa niillä syömisillä.

Muuten, on mulla siis yksi ahmimispäivä viikossa. En kestä ilman sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu