Järkyttävää, että Suomessakin aletaan ampumaan kouluissa, ei voi uskoa todeksi. Kun minä kävin aikoinani Kpään keskustan koulua pidettiin luokan ovet yleensä lukossa tuntien aikana, silloin ei kyllä olisi kenenkään mieleen edes tullut että olisi alkanut ammuskelemaan koulussa. Olisi syytä laittaa ne luokan ovet lukkoon kaikissa kouluissa tuntien ajaksi että ei tälläiset sairaat pääse yhtäkkiä aukaisemaan ovea ja ampumaan syyttömiä, pelastaisi se ainakin ihmishenkiä. En tiedä miten tänään on Keskustan koulussa ja muissa kouluissa Kpäässä. Toivottavasti tämä tapaus oli ensimmäinen ja viimeinen Suomenmaassa.
Tuusulan tragedia
Entinen oppilas
81505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kankaanpää on rauhallinen elinympäristö nuorisolle. Kaupunki on järjestänyt runsaasti harrastusmahdollisuuksia ja Kankaanpäässä on myös luonto lähellä ihmistä. Itsekin lataudun Niementiellä sauvakävelemällä. On elämänlaatua nauttia raikkaasta saasteettomasta ilmasta ja kuulla kuinka käpytikka kopisuttelee kelon kylkeä.
Mielestäni voimme olla onnellisia siitä, että saamme asua Kankaanpäässä, jossa on vielä turvallista käydä koulua ja liikkua pimeälläkin.
oli Jokelakin pieni ja rauhallinen paikka mutta ei ole enää. Ei se Kankaanpääkään mikään lintukoto ole. Kyllä siellä tapahtuu kaikenlaista ja yhtä suuri tarakeria olisi ollut jos tapaus olisi sattunut Kankaanpäässä. Ihmettelen miten Kankaanpääläiset antavat kaikesta varsinkin koulumaailmasta kuvan että kaikki on hyvin. Ei haluta nähdäkään ongelmia ja kun niistä ei puhuta niitä ei ole.
Jokela on lähellä Helsinkiä, mikä vaikuttaa kaupungin elämään. Kankaanpää taas on puhdasta maaseutua, yhtään suurkaupunkia ei ole lähellä.
Kankaanpäässä yhteisökontrolli vielä toimii.
Ei pahaolo paikkaan katso, samanlaisia toivonsa menettäneitä on suomessa monta. Ihmettelen ettei useammin satu tuollaista.
Jälkikäteen on helppoa tuomita tekijä hulluksi ja uskotella, että kaikki on kaikilla hyvin. Tekijäksi ryhtyvä tuntee syvää ulkopuolisuutta ja ympäristön hyljeksimitä. Vastuu heistä kuuluu kaikille.
silmäsi näkemään todellisuus myös Kankaanpäässä on tapahtunut yllättäviä murhia jos vain vähän muistelet menneisyyttä mutta onneksi ei kouluissa. Mutta kyllä ihmettelen juuri sitä miten kankaanpääläiset opettajat sulkevat silmänsä esim. koulukiusaamisella. on aivan eri asia mitä tapahtuu kunhan koulusta annetaan kuva että kiusaamista ei ole.
Vastuutonta tekstiä tuollainen "ei voi tapahtua Kankaanpäässä". Sairasta puhua jostain tikoista ja sauvakävelystä kun ihmiset haluavat purkaa tuntojaan. Tuohan on todellakin täyttä paskaa. Jos olet aikuinen ihminen niin ihmettelen. Lapsia sinulla ei voi olla. Sen verran paljon näinkin vakava asia tuntuu sinua huvittavan.
Miten paljon aseita onkaan esimerkiksi Niinisalossa ja miten lähellä Niinisalo on Kankaanpäätä. Kyllä täällä Kankaanpäässä voi sattua ihan samalla tavalla. Eihän se mielensairus paikkakuntaa katso. Sen takia lähimmäisten olisi huomioitava yksilössä tapahtuvat muutokset, erakoituminen, äkillinen kiinnostus ampuma-aseisiin ja räjähteisiin tms.
Niin ja asekaapit lukkoon ja avain piiloon. Vanhemmat on osasyyllisiä jos jotain sattuu...
Eikä taida olla Kankaanpäässä blueskitaristi vanhempiakaan.Nyt taiteilija auvittunen on säveltänyt kipaleen eerikin muistoksi.Good.!