jättää aikamoisen särön tähän turvalliseen ja totuttuun vioattomuuden yhteiskuntaan.Ei voisi uskoa,että tällaista pääsee tapahtumaan suomessa näinkin rikkaassa valtiossa kuin suomi on ehdotankin suruliputusta TEHYläisten vuoksi ja niiden omaisille jotka menettävät läheisiään Kataisen itsepäisyyden vuoksi.Uhreja tulee olemaan maanhallituksen takia satoja jopa tuhansia.
hallituksen
pakkolaki
7968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kaadettava ennenkuin mitään pahempaa sattuu ja heti
irtisanomisten jälkeen ,särkyneitä perheitä lisää hoidettavia,sekasortoa sairaaloissa,työttömyyttä,kaikkea mahdollista mitä työttömyys tuo tullessaan,Sekasortoa näin hoitaa porvarihallitus asiat kuntoon kerta"rysäyksellä".Tosiaankin rytisee ja pahasti.
Lisäksi tulee veroja ja käyttömaksuja sekä öljyn hinnankin on hallitus nostanut pilviin. Kansalaiset saavat syyhyjä sekä monin paikoin jalkasilsaa. Rutto vie perunatkin maasta jos ei ole naapuri jo ehtinyt ennen. Kaikenlaisia vitsauksia, heinäsirkkoja sekä jättiläisetanoita levittäytyy tänne pohjolan perukoille herrojen määräyksestä. Lukuisat ovat ne vitsaukset joiden ikeen alle tämä kapinen kansa hallituksen tekojen seurauksena joutuu. Olisipa meidän oma poikamme Jouni Bakmanni puolustamassa kurjistuvaa kansaa työväenyhdistyksen lippu hulmuten.
mutta kai jotain yritit todistaa.
ei tajua mitä on tapahtumassa,hölmö mikä hölmö.
vähäosaiset ja pienipalkkaiset polvilleen kaikki joilla on jo kaikkea niille kaikki,siitä hallitus on antanut jo taidonnäytteensä nyt voimaan tulevalla pakottamisella työhön.Voi,Voi ruumiita tulee ja paljon,voi,voi.
tai komukkaa kovasti päähän kun kissa on nostettu pöydälle demarivallan jälkeen. Tajuatko että kansalaisten enemmistö on valinnut tämän linjan jota nyt noudatetaan. Maa on edellisten hallitusten jäljiltä katastrofin partaalla jota nykyhallituskaan ei voi enää välttää. Suomi syöksyy lamaan ja sitten taas katsotaan, kuka rikastuu ja kuka köyhtyy. Tehy ja paperimiehet saavat syyttää vain itseään tilanteesta johon ovat toimiensa ja vaatimustensa seurauksena ajautuneet.