Mallia

Nyt on sitteen rantautunut Amerikan meininki Suomeen kun koulussa ruvetaan ammuskelemaan toivottavasti tämä jää ainoaksi kerraksi ja ettei nuoret rupea ottamaan minkäänlaista esimerkkiä jokelan tapahtumista.Sanotaan että nuoren käyttäytyminen lähtee kotonta ja siellä opetetusta asioista, mutta nyky maailmassa se ei pidä enään paikkansa.
141562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tottakai kaikki asiat vauvasta lähtien vaikuttavat
ihmisen kehitykseen.
Eihän yksikään penikka alkuaan "tyhjästä" saa, jokaisella
on isä ja äiti. Sitä myötä tietty geeniperimä.

Millanen aikuinen pienestä ihmisestä tulee (jos ei sairastu mieleltään) riippuu
paljon kotioloista ja roolimalleista ympärillä.
Ne ovat aina lähtökohdat ja niillä eväillä kohdataan maailman hullunmylly.
Eikä se kohtaaminen ole ikinä ollut helppoa.

Äänestä

lopettakkee tuo viäntämine.

Äänestä
  • niskat rusetille. Jos ei ala piipitys loppua.

    Äänestä

sitteen
kotonta
nyky maailmassa
enään
kaikki lauseet, pilkut, pisteet, oikeinkirjoitus

Äänestä
  • ope

    Äänestä

  • Oon muuttanut muualta Savonlinnaan ja korvaan ottaa sanat kotonta, kaho, palentaa. Mie ja sie sanat oon jo oppinut, mutta noita muita tuskin opin.

    Äänestä

  • uus-savonlinnalainen kirjoitti:

    Oon muuttanut muualta Savonlinnaan ja korvaan ottaa sanat kotonta, kaho, palentaa. Mie ja sie sanat oon jo oppinut, mutta noita muita tuskin opin.

    out hienostelija niihe mielestä.Yritä etes tekkeytyy hölömöks.
    Miekii yritin mökeltöö 30 vuotta vuan vaekeeta se onpi,palajo helepompoo onnii tieskennelä viissaampoo ku ihe asiassa onkaa ja sillee sitä menestyypi vähäse paremmi muuvala.

    Miks sie onneton sinne mänit,toevon mukkaa out vuan käämäselttää opiskelijana jotta et jouvu jiämään sinne mätänemmää.

    Äänestä

  • Muute sie kirjoitti:

    out hienostelija niihe mielestä.Yritä etes tekkeytyy hölömöks.
    Miekii yritin mökeltöö 30 vuotta vuan vaekeeta se onpi,palajo helepompoo onnii tieskennelä viissaampoo ku ihe asiassa onkaa ja sillee sitä menestyypi vähäse paremmi muuvala.

    Miks sie onneton sinne mänit,toevon mukkaa out vuan käämäselttää opiskelijana jotta et jouvu jiämään sinne mätänemmää.

    Toivon mukaan oon pysyvästi savonlinnalainen. Täällä on mukavaa porukkaa ja löysinhän täältä maailman parhaimman miehenkin. Eikä minun tarte "tekeytyä" hölmöksi, kun oon valmiiksi hölmö. Ja kyllä mie ossoon savonmurretta mökeltöö, kun en niin kaokoo oo lähtösin, mutta pieniä sanaeroja on entiseen asuinpaekkaan nähen. Pittäähän minun varroo joetae sanoja käyttämästä, kun ei niitä kukkaa tiällä ymmärrä....

    Äänestä

ympärillä eniten aikaansa viettävien tulee olla vastuussa nuoren hyvinvoinnista. Kyllä kaikki pahanolonmerkit on nähtävillä, jos aikuisella on vain halua olla kiinnostunut nuoren hyvinvoinnista.
P.S. Tätä se päänsilittely ja vapaa kasvatus saa aikaan. Ei minun nuoruudessa haistateltu vanhemmille, saatikka edes opettajalle. Herranpelko takasin kasvatukseen, niin kotona, kun koulussakin!

Äänestä
  • Oikeassa olet...moni nuori voi tosi huonosti ja sitä olen valitettavasti joutunut seuraamaan lähietäisyydeltäkin. Nykyään on esim. huumeita saatavilla kuka niitä vaan haluaa ja yllättävän moni nuori on niin utelias, että haluaa kokeilla. Ei pidä uskoa nuorten juttuja liian sinisilmäisesti, vaikka luottaakin tietysti nuoriin pitäisi. Minä luotin liikaa nuoren kertomuksiin ja siitä luottamuksesta maksan kovaa hintaa....
    Ottakaa selville mitä lapsenne puuhaa!!!

    Äänestä

  • mitä on herran pelko?!

    Äänestä

  • kdghhskgd kirjoitti:

    mitä on herran pelko?!

    herran pelko = auktoriteetin kunnioitusta ja käskyjen tottelua !
    Kunnioita aina itseäs vanhempia ja siis viisaampia. Ettet saa selkääs !

    Äänestä

  • joskus 80- ja 90-lukujen taitteessa meidänkään opelle amiksessa. Joskus olis kyllä tehny mieli kun ei silloin vielä oikein ymmärtänyt että kai se meidän parasta lopulta tarkoitti. Oikeastaan ihan mukava nähdä äijää vielä nykyisinkin, ei nimittäin tunnu kalkkikselta vieläkään.

    Äänestä

peijooni sentään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Amerikasta kirjoitti:

Nyt on sitteen rantautunut Amerikan meininki Suomeen kun koulussa ruvetaan ammuskelemaan toivottavasti tämä jää ainoaksi kerraksi ja ettei nuoret rupea ottamaan minkäänlaista esimerkkiä jokelan tapahtumista.Sanotaan että nuoren käyttäytyminen lähtee kotonta ja siellä opetetusta asioista, mutta nyky maailmassa se ei pidä enään paikkansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu