Halusin kirjoittaa tänne ja kertoa omasta mustasukkaisuudestani, joka on vaivannut minua koko seurusteluni ajan eli 3 vuotta.
Olen ollut kaikesta mahdollisesta mustasukkainen. Jos kaupassa on liian nätti myyjä ja poikaystäväni on hymyillyt hänelle tai jos hän katsoi pornoa niin sekin oli minulle aina liikaa, koska koin itseni aina huonommaksi. Ennen pitkää ryhdyin salapoliisiksi ja tutkin aina hänen puhelimensa ja tavaransa- toivossa, että löytäisin "vihdoin" todisteen, että hän pettää minua.
Monet itkut ja raivonpuuskat olen mustasukkaisuuteni takia käynyt läpi ja terapiassakin kävin, mutta tuntui, ettei se minun juttuni ollutkaan.
Viime aikoina olen ajatellut mustasukkaisuuttani paljon ja miettinyt miksi jatkan mieleni myrkyttämistä päivästä toiseen, vaikka mieheni ei ole ikinä tehnyt minulle mitään pahaa.
Olen työstänyt ajatuksiani itsekseni sekä jutellen ystävieni kanssa.
Tänään sitten mielestäni tapahtui ihan yks kaks yllättävä käänne. Mieheni ilmoitti, että hänellä on ensi viikolla firman pikkujoulut, jonka jälkeen he lähtevät baariin. Minulta meinasi sydän pysähtyä, kun huomasin, ettei mitään itkukohtausta tullutkaan. Olen aina pelännyt pikkujouluja, kun niistä kerrotaan niin hurjia tarinoitakin usein.
Nyt jotain mielessäni on kuitenkin muuttunut.
Oloni tuntuu ihanan vapaalta ja ette arvaakkaan kuinka ilahtunut mieheni oli, kun hän huomasi, että reaktioni olikin iloinen ja sanoin vielä, että pitäkääkin sitten hauskaa:)
En tosiaan ymmärrä mitän minulle on tapahtumassa, sillä olen ollut maailman mustasukkaisin ihminen. Olen ylittänyt rajat monesti tutkiessani poikaystävän "jälkiä."
Viimeiset kuukaudet ovat olleet ratkaisevia. Olen käynyt niin paljon henkisen puoleni asioita itsekseni läpi, että ilmeisesti se on tuottanut tulosta. Olen tajunnut, että miksi olisin suotta mustasukkainen miehestäni, kun olen jo saanut hänet ja hänen rakkautensa kaikella mahdollisella tavalla? Hän on minun ja minä hänen, ei minun tarvitse sitä enää itselleni sen enempää todistella.
Mieleeni juolahti, että voiko sairaaloisesta mustasukkaisuudesta kasvaa ulos? Koska sehän on sairaus, ja näin ollen mielestäni myös aika pysyvä.
Toivon ainakin itse päässeeni siitä' vihdoin eroon, koska olen tehnyt sen eteen niin paljon töitä ja itsetutkiskelua, mutta onkohan tämä pysyvää? Minulla on todella hyvä mieli tällä hetkellä ja kerroin miehelleni, että luotan häneen ja haluan vilpittömästi, että hänellä on pikkujouluissa hauskaa.
Voimia kaikille mustasukkaisuuden parissa eläville! Tärkeintä on, että itse tunnistaa ja myöntää mustasukkaisuutensa, ja rupeaa miettimään miksi on mustasukkainen mistäkin asiasta.
Minä leikin salapoliisia, koska sain niin hyvänolontunteen kun huomasin aina, etten löytänytkään mitään todistetta pettämisestä eli jäin nuuskimiseen koukkuun. Nyt ihan hävettää kun mietinkin mitä kaikkea olenkaan tehnyt.
Olen tunnustanut miehelleni tämän kaiken ja olemme sopineet, että aina jos tunnen jonkun asian uhaksi tai koen itseni mustasukkaiseksi niin me keskustelemme siitä asiasta.
Olen ollut kaikesta mahdollisesta mustasukkainen. Jos kaupassa on liian nätti myyjä ja poikaystäväni on hymyillyt hänelle tai jos hän katsoi pornoa niin sekin oli minulle aina liikaa, koska koin itseni aina huonommaksi. Ennen pitkää ryhdyin salapoliisiksi ja tutkin aina hänen puhelimensa ja tavaransa- toivossa, että löytäisin "vihdoin" todisteen, että hän pettää minua.
Monet itkut ja raivonpuuskat olen mustasukkaisuuteni takia käynyt läpi ja terapiassakin kävin, mutta tuntui, ettei se minun juttuni ollutkaan.
Viime aikoina olen ajatellut mustasukkaisuuttani paljon ja miettinyt miksi jatkan mieleni myrkyttämistä päivästä toiseen, vaikka mieheni ei ole ikinä tehnyt minulle mitään pahaa.
Olen työstänyt ajatuksiani itsekseni sekä jutellen ystävieni kanssa.
Tänään sitten mielestäni tapahtui ihan yks kaks yllättävä käänne. Mieheni ilmoitti, että hänellä on ensi viikolla firman pikkujoulut, jonka jälkeen he lähtevät baariin. Minulta meinasi sydän pysähtyä, kun huomasin, ettei mitään itkukohtausta tullutkaan. Olen aina pelännyt pikkujouluja, kun niistä kerrotaan niin hurjia tarinoitakin usein.
Nyt jotain mielessäni on kuitenkin muuttunut.
Oloni tuntuu ihanan vapaalta ja ette arvaakkaan kuinka ilahtunut mieheni oli, kun hän huomasi, että reaktioni olikin iloinen ja sanoin vielä, että pitäkääkin sitten hauskaa:)
En tosiaan ymmärrä mitän minulle on tapahtumassa, sillä olen ollut maailman mustasukkaisin ihminen. Olen ylittänyt rajat monesti tutkiessani poikaystävän "jälkiä."
Viimeiset kuukaudet ovat olleet ratkaisevia. Olen käynyt niin paljon henkisen puoleni asioita itsekseni läpi, että ilmeisesti se on tuottanut tulosta. Olen tajunnut, että miksi olisin suotta mustasukkainen miehestäni, kun olen jo saanut hänet ja hänen rakkautensa kaikella mahdollisella tavalla? Hän on minun ja minä hänen, ei minun tarvitse sitä enää itselleni sen enempää todistella.
Mieleeni juolahti, että voiko sairaaloisesta mustasukkaisuudesta kasvaa ulos? Koska sehän on sairaus, ja näin ollen mielestäni myös aika pysyvä.
Toivon ainakin itse päässeeni siitä' vihdoin eroon, koska olen tehnyt sen eteen niin paljon töitä ja itsetutkiskelua, mutta onkohan tämä pysyvää? Minulla on todella hyvä mieli tällä hetkellä ja kerroin miehelleni, että luotan häneen ja haluan vilpittömästi, että hänellä on pikkujouluissa hauskaa.
Voimia kaikille mustasukkaisuuden parissa eläville! Tärkeintä on, että itse tunnistaa ja myöntää mustasukkaisuutensa, ja rupeaa miettimään miksi on mustasukkainen mistäkin asiasta.
Minä leikin salapoliisia, koska sain niin hyvänolontunteen kun huomasin aina, etten löytänytkään mitään todistetta pettämisestä eli jäin nuuskimiseen koukkuun. Nyt ihan hävettää kun mietinkin mitä kaikkea olenkaan tehnyt.
Olen tunnustanut miehelleni tämän kaiken ja olemme sopineet, että aina jos tunnen jonkun asian uhaksi tai koen itseni mustasukkaiseksi niin me keskustelemme siitä asiasta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei parane noin äkkiä. Mutta hyvä, että yrität.
Ehkä ilmaisin liian innokkaanlaisesti "parantumiseni" mustasukkaisuudesta.
Mutta sitä en kiistä, etteikö edistymistä kohdallani olisi tapahtunut. Vielä vuosi sitten olisin ehdottomasti kieltänyt miestäni osallistumatta pikkujouluihin, tai että minut olisi ainakin pitänyt ottaa mukaan.
Olen käytännössä pakottanut itseni lopettamaan mustasukkaisuuden. Olen lukenut paljon kirjallisuutta aiheesta ja tutkinut miksi HALUAN olla mustasukkainen. Kyse on nimittäin mielestäni (ainakin omalla kohdallani) pelkästä halusta. Tietysti eihän kukaan päätä olla mustasukkainen, mutta mustasukkaisuuden käsittelemiseen voi paljonkin itse vaikuttaa. Itseäni on paljon auttanut se, kun olen rehellisesti sanonut ääneen, että "tämä asia vaivaa minua ja olen mustasukkainen tällä hetkellä." Sitten olen keskustellut siitä jonkun kanssa.
Mustasukkaisuuteen liittyy aina oma epävarmuus itsestään ja kumppanistaan. Kun alkaa vihdoin tajuamaan, että kummassakaan ei ole mitään vikaa, itsessään eikä kumppanissaan eikä myöskään suhteessa niin sillä jo pääsee aika pitkälle.
Olen nimittäin omalla kohdallani todennut, että mustasukkaisuuskohtauksillani en ole muuta aikaan saanut kuin riitaa ja lisää mielipahaa itselleni ja miehelleni. Tässäkin osa-alueessa siis käy vanha sanonta: puhumalla asiat selviää.
Olen mustasukkaisuuteni kanssa käynyt niin pohjalla ja ollut niin säälittävä, että olen jopa ruvennut kiinnostumaan tästä "sairaudesta."
Kehtaan kuitenkin väittää, että mielestäni mustasukkaisuus eli ole sairaus, mutta se voi pahimmillaan olla sairaalloista. Mustasukkaisuus on opittua tunnekäyttäytymistä ja siihen liittyy se, kuinka itse olet oppinut reagoimaan asioihin.
Kirjoituksestani voi saada sen kuvan, etten minä oikeasti mikään pahasti mustasukkainen ole ikinä ollutkaan, mutta se ei ole totta. Se on kuitenkin totta, että taistelen päivittäin niitä sairaalloisia ajatuksia vastaan ja olen edistynyt huomattavasti. Ja kyse on mielestäni pohjimmiltaan ihan omasta päätöksestä, ihan samalla tavalla kuin alkoholistillekin juomisen lopettaminen.
Toisin sanoen, ehken ole mustasukkaisuudesta kokonaan eroon päässyt, mutta olen oppinut käsittelemään sitä tunnetta niin, ettei se enää häiritse minun ja mieheni päivittäistä yhteiseloa.
Oli jotenkin huojentavaa lukea sun kirjoitusta.Painin saman ongelman kanssa nyt kaksi vuotta kestäneessä suhteessa. Olen mennyt todella äärimmäisyyksiin tutkiessani mieheni asioita ja ottanut jopa yhteyttä joihinkin hänen entisiinsä.huh.Mistään en ole kuullut hänen pettävän vaikka tavallaan koko ajan odotan että kuulen sen jostain tai löydän jonkun todisteen. Ja sen toivossa näitä tutkimuksiani suoritan..Kaikesta mikä VOISI viitata pettämiseen mä saan hirveän kohtauksen! Olen mustasukkainen myös lähes kaikista naispuoleisista joiden kanssa mieheni juttelee.Tää on ihan sairasta! ja tiedän tukahduttavani mieheni ja suhteemme käyttäytymiselläni, toinen kun yrittää kaikin keinoin vakuuttaa ettei tekisi mitään mikä minua satuttaa. Tiedostan hyvin, että tämä on minun ongelmani ja samaa asiaa käsiteltäisiin kenen kanssa tahansa. Tiedän myös mitkä asiat tähän ovat johtaneet...se että entisissä suhteissani minua on petetty aina ja se että suhteeni nykyiseen mieheen alkoi hänen vielä seurustellessa toisen kanssa. Mutta miten päästä menneestä yli ja elää hetkessä? se on vaikeeta.
Sun kirjoitus antoi toivoa siitä että ehkä minäkin pääsen tästä vielä yli ja voin toivottaa miehelleni hauskaa baari-iltaa tarkoittaen sitä! On meinaan tosi raskasta elää näin, koko ajan epäillen :( Olen myös tutustunut aihetta käsittelevään kirjallisuuten ja harkitsen terapeutile menoa koko ajan.
Tsemppiä sulle! toivottavsti voidaan joskus nauraa tälle elämämme mustasukkaiselle ajanjaksolle :)
Todella mukavaa jos kirjoitukseni sai edes jonkun näkemään valoa tunnelin päässä:)
Sen unohdin vielä mainita, että ainakin omalla kohdallani myös ikä ja sen tuoma kokemus on hellittänyt mustasukkaisuuttani, eli toisaalta liitän myös sen osaksi nuoruuttani. Ajatus siitä, että mustasukkaisuuteni iän myötä helpottaisi, on lohduttava, koska pohjimmiltani uskon myös näin. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että mustasukkainen käytökseni on myös suurimmalta osalta ikäni puolesta tullutta epävarmuutta ja näin ollen tulevat eletyt vuodetkin voivat siihen auttaa.
Tein muuten tässä eräs päivä mielenkiintoisen havainnon. Juttelin erään ystäväni kanssa, joka on hänkin erittäin mustasukkainen luonne. Esitelmöin hänelle tästä uudesta puhdistani päästä eroon mustasukkaisuudesta ja ehdotin hänelle myöskin ottamaan uudenlaisen otteen mustasukkaisuuteensa. Ikävä kyllä ystäväni tuhahti tähän vain vastaukseksi, että "Ei se niin helppoa ole!"
Tein tästä sen johtopäätöksen, että osa ihmisistä ei edes halua päästä mustasukkaisuudestaan eroon. Toisaalta voin ymmärtää sen, sillä itse ainakin jäin koukkuun siihen adrenaliinin valtaiseen jännityksen tunteeseen, kun tongin mieheni tavaroita.
Ystävästäni jäi silti vähän ikävä maku. Hän haluaa olla mustasukkainen, hän on VALINNUT sen itselleen. Olen päässyt itse aika pitkälle ajatellessani, että kyse on loppujen lopuksi siitä, kuinka itse valitset reagointitapasi asioihin. Minä ja ilmeisesti myös sinä Bann olemme päättäneet valita tämän helpomman tien.
Varmasti joskus vanhempina voimme nauraa mustasukkaisuudellemme. Etenkin vanhemmalla iällä voi tuntua hyvinkin koomiselta, kun lähtee muistelemaan mitä tyhmää onkaan joskus tehnyt ja mihin soopaan on ajatuksiaan uhrannut.
Mustasukkaiset ihmiset ovat hyvin usein myös aika kriittisiä ihmisiä. Vähän huumoria mukaan niin alkaa elämäkin maistua:) Ollaan mustasukkaisia vasta sitten JOS siihen on oikeasti aihetta. Se on tervettä käytöstä:)
Onnea sullekin Bann ja ihan varmasti karistat mustasukkaisuutesi kannoiltasi jos vain päätät olla olematta mustis. Aloita siitä, että lopetat nuuskimisen. Jos koet asemasi uhatuksi, sano siitä miehellesi. Hän voi pitää sinua ja epäilyjäsi hulluina, mutta ainakin terveempää pelkkä puhuminen on kuin toisen yksityisyyden loukkaaminen ja oman mielensä myrkyttäminen.
Sä olet kyllä päässyt jo pitkälle siinä mustasukkaisuuden karkoituksessa! hyvä!
Mun mustasukkaisuus kohdistuu suuurimmilta osin miehen entiseen elämään. Se pitkäaikainen tyttöystävä kun oli vielä kuvioissa kun me tavattiin. Kuitenkin kai pitäisi ajatella että miksi se niitä entisiä haluaisi kun minun kanssa on halunnut alkaa. Itse en ainakaan yhdenkään entisen perään haikaile. Lähinnä tää mustasukkainen olo syntyy omasta riittämättömyyden ja huonouden tunteesta. Eli huonosta itsetunnosta! ;)
Yllättävän monet kuitenkin pelkää että puoliso pettää! Toisaalta ajattelen että pettää sitten jos pettää eihän sitä voi estää jos on niin tehdäkseen. Pitäs muistaa että suree asioita sitten jos jotain tapahtuu oikeesti eikä pitäis etukäteen murehtia ja pelätä.
Ystäväsi oli ihan oikeessa siinä että ei se helppoa ole...mutta täytyyhän sitä yrittää! Tää kuluttaa niin valtavasti energiaa ja vie hymyn kasvoilta päivittäin :) ja ihan turhaan (toivottavasti)
Paljon tsemppiä sulle sun projektiin! ja kiitos vinkistä, aloitan lopettamalla nuuskimisen!
Mutta en ollutkaan vainoharhainen, hullu. Vaan olin ihan aiheesta mustasukkainen. Ja jäi kiinni pettämisestä. Miehet kai aina pettää jos vaan tilaisuus tulee.
kun kirjoitat mustasukkaiselle tuollaista? provosoiva kommentti suorastaan. naiset pettää yhtälailla kuin miehetkin, mutta miksi yleistää tuollalailla?