Trakedia joka eilen tapahtui
synnytti äärettömän surun.
Kymmenissä
sadoissa kodeissa koettiin kauhunhetket
pelättiin henkien menettämistä.
Viereisessä päiväkodissa samoin,
ovet lukittiin
kaaos henkilökunnan keskuudessa
lasten turva oli ensisijainen asia.
Lyhdyt valaisivat
illan tunteina koulun pihan
kauheuden rauhoituttua.
Kodeissa itkettiin
kaivattiin
ja tunnettiin varmaan vihaa,
vihaa tätä kaiken pahan
aikaansaanutta nuorukaista kohtaan.
Heiltä kaikilta poismenneiltä,
riistettiin haaveet
unelmat elämästä aivan liian varhain.
Mutta Jumala otti Hänet pois
saattoi valtakuntaansa tietäen,
Hän ei jaksaisi kantaa
aiheuttamaansa moninkertaista tuskaa.
Se tuska on siirretty
Hänen vanhenpiensa kärsittäväksi,
mutta kuinka he selviävät lapsensa teosta
sen vain Korkein tietää.
Voimia kaikille heille
joiden kodin täyttää tänään suru,
te ette ole syyllisiä
te olette uhreja.
Rakkainpanne
otettiin teiltä väkivalloin pois,
mutta rakkautenne heihin ei kuole.
Kotikyläni suru
10
799
Vastaukset
22.04.1996
Aluehälytyskeskus
välitti Jokelan VPK:n paloasemalle onnettomuustiedon
kello 07.11.42
vain 3 minuuttia myöhemmin tapahtumahetkestä.
Kahdessa minuutissa
oli ensimmäinen ambulanssi paikalla.
Sairaankuljettajalle ojennettiin junan ikkunasta vauva,
joka ymmärtämättömänä ja tietämättömänä
hymyili onnellisesti.
Vanhemmat seurasivat ikkunasta kavuten
perhe oli vielä kokonainen.
Mutta tämäkin trakedia
vaati neljä uhria
kuljettaja heidän joukossaan.
Ei hänkään olisi jaksanut elää
vaan olisi kantanut ikuisesti kilpeä mustaa.
Rakkaudella on ollut parantava voima heille
jotka silloinkin jäivät suremaan.
_________________________________________________
26.04.1997
Paljastettiin muistomerkki junaturmasta,
palattiin vuoden takaiseen tapaturmaan muistoissa.
Se muistomerkki
vääntynyt kisko Jokelan kirkon edustalla,
on ikuinen merkki
kotikylää kohdanneesta onnettomuudesta.Juureni ovat yhä siellä
vaikka olenkin täällä kaukana poissa.
Lapseni ja lapsenlapseni ovat turvassa
se on tärkeintä tänään.
Rakkauteni teihin
on enemmän kuin sanat runoissani
sylini täyttyessä teistä.
- Flau
En voi välittää muuta kuin etävoimia. On hyvin tärkeää jutella ihmisten kanssa tapahtuneesta. Keskustele niidenkin kanssa joihin et ole ollut yhteydessä vuosiin.
Kaikki ihmiset tavoittaa näinä päivinä hyvin helposti... olivat he sitten missä tahansa.
Kipu osuu niihin jotka jäävät kaiken kuuntelemisen ulkopuolelle. Ja se kipu jää heihin.- lindalinda1
Onnekas olen siinä, ettei minulta mennyt tässä
traagisessa tapahtumassa ketään läheistä. Yksi
jollain lailla tuttu vuosien takaa, mutta
jokainen menetetty ihmishenki on liikaa.
Ja eritoten nuorien ihmisten kuolema, sitä ei voi
hyväksyä mitenkään.
On totta, että tänä päivänä tavoitettavuus on
helppoa. Ja kyllähän tämä tapahtuma puhuttaa niin
paikkakuntalaisia, kuin ulkopuolisiakin, se on
selvää.
Kiitos Sinulle Flau, elämä jatkuu vaikkakin monen
kohdalla raskaana.
- Marin Frist
Kirjoitin kerran etten lainaa kenenkään tekstejä,
mutta tämä runo on kirjasta,
jonka eilen jostain syystä lainasin.
Olin kirjastossa n. 11.30.
Haluan laittaa sen runon tähän.
Tuskan ja epätoivon
hetkellä
on vaikea uskoa valoon.
Kuitenkin
kivun ja kyynelten
keskellä on
lähellä auttaja.
Sielumme syvyydessä
ahdistuksemme
ulottumattomissa
on rauha ja lohdutus
ilo ja kirkkaus
väsyneen mielen
rauhaisa lepopaikka.
Oman enkelin
siunaava syli
Alkuperäinen runo: Maria Alstedt- lindalinda1
Tuo runo on äärettömän koskettava, enkä muista
lukeneeni sitä. Mutta nyt kun toit sen luettavak-
semme, niin se pitää ehdottomasti ottaa talteen.
Lämmin kiitos Sinulle, olimme onnekkaita ettemme
menettäneet ketään läheistä. Kaikki eivät olleet
valitettavasti yhtä onnekkaita.
Varjo lepää Jokelan yllä pitkään ja varmaankin
kynttilämeri valaisee pimeitä marraskuun öitä.
Emme voi iloita elämästä tänään ehkä samoin kuin
eilen, mutta meillä on se kuitenkin vielä.
Levollista päivän jatkoa Mari.
- Mysteriet
Kiitos kauniista sanoistasi - myös muistoistasi junaonnettomuudesta !
Miksi yksi maailman kylä saa kokea kaiken tuon...?
Niin paljon kysymyksiä...
niin vähän vastauksia !
Tästä eteenpäin - rakkautta tarvitaan!- lindalinda1
Niin, jotenkin aloin eilen miettimään, että miksi
ihmeessä tuo kaikki traaginen onkin tapahtunut
juuri Jokelassa - että onko sille jokin
tarkoitus.
Siellä on juureni, siellä on taaperrettu koulut
ja koettu ensisuudelmat ja ensimmäiset
sydänsurut. Muistojen niputtamista voisi jatkaa
loputtomiin, mutta ehkä tämä ei ole oikea aika
ja paikka.
Rakkautta tarvitaan jaksaaksemme, lähimmäisenrak-
kautta eritoten. Me tiedämme sen, me koemme sen.
Kiitos Mys.
- Yötirpunen**
,,voih, kuinka tää tragedia koskettikaan varmasti
kaikkia,
miksi ja miksi? miten,,nooh, siten,,
voih, aito välittäminen
rakkauden kosketus on parasta lääkettä,
rakastetaan, rakastetaan, välitetään,
otetaan kädestä kiinni kun joku kuka vaan kompastelee, ja nostetaan ylös,
pidä hyvää huolta ittsestäs ja rakkaistasi
rakkauden herkin siivin** :)- lindalinda1
Niin, koskettihan se meitä kaikkia tämä pahuus.
Ja kuinka moni perhe suree tänään menetettyä lä-
himmäistään, joka syyttä henkensä menetti.
Rakkaus on kuitenkin se kantava voima meissä,
lähimmäisenrakkaus.
Kaikkea hyvää Sinullekkin Tirpunen elämääsi ja
kiitos kommentoinnista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1523392Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk832952Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva552435Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro412330Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1152235Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?482229Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1502141Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,162031Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121516Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville291483