Ositus tehty - ero perutaan

Tarkoitatko, että syntyy todella vastaava tilanne kuin jos olisi tehty avoiehto ennen naimisiin menoa?
Silloinhan on siis mahdollisuus toisen puolison
vaatia ositusta esim. nimiperiaatteen purkamisella?

vastaajalle kirjoitti:

Tarkoitatko, että syntyy todella vastaava tilanne kuin jos olisi tehty avoiehto ennen naimisiin menoa?
Silloinhan on siis mahdollisuus toisen puolison
vaatia ositusta esim. nimiperiaatteen purkamisella?

Lue lisää

... mutta varmaan tarkennat.

Joka tapauksessa, avioliitossa ositusta voi vaatia heti kun harkinta-aikaa haettu I-vaiheen avioerohakemuksella. Ositusta voi vaatia vaikka vain toinen puoliso, viimekädessä sen tekee pesänjakaja. Syytä osituksen haluamiselle ei kysellä tai tarvitse kertoa.

Ellei II-vaiheen hakemuksella haeta koskaan avioeroa, silloin eroprosessi raukeaa ja avioliitto jatkuu ... mutta ositus jää voimaan, eikä puolisoilla ole sen jälkeenkään avio-oikeutta toistensa omaisuuteen.

He voivat tahtoessaan palauttaa avio-oikeuden toisilleen avioehdolla, joka laaditaan kuten muutkin avioehdot ja rekisteröidään maistraattiin.

M36 kirjoitti:

... mutta varmaan tarkennat.

Joka tapauksessa, avioliitossa ositusta voi vaatia heti kun harkinta-aikaa haettu I-vaiheen avioerohakemuksella. Ositusta voi vaatia vaikka vain toinen puoliso, viimekädessä sen tekee pesänjakaja. Syytä osituksen haluamiselle ei kysellä tai tarvitse kertoa.

Ellei II-vaiheen hakemuksella haeta koskaan avioeroa, silloin eroprosessi raukeaa ja avioliitto jatkuu ... mutta ositus jää voimaan, eikä puolisoilla ole sen jälkeenkään avio-oikeutta toistensa omaisuuteen.

He voivat tahtoessaan palauttaa avio-oikeuden toisilleen avioehdolla, joka laaditaan kuten muutkin avioehdot ja rekisteröidään maistraattiin.

Lue lisää

toinen edelleen vaatia sitten ositusta, kun on syntynyt tilanne "kuten avioehdollinen avioliitto"?

voiko kirjoitti:

toinen edelleen vaatia sitten ositusta, kun on syntynyt tilanne "kuten avioehdollinen avioliitto"?

Näin olen asian ymmärtänyt.

Jos harkinta-aikana todellakin tehdään ositus, josta laaditaan ositussopimus ... se jää voimaan eikä puolisoilla ole enää avio-oikeutta toistensa omaisuuksiin VAIKKA lopullista avioeroa ei koskaan haettaisi.

Mutta, jos ositusta ei tehdä eikä vaadita harkinta-aikana ... ja annetaan avioeroprosessin raueta ... niin silloin avio-oikeus "jatkuu" avioliitossa kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Eikä silloin tietenkään ositusta voi ruveta vaatimaan avioliitossa, paitsi jos jättää uudelleen harkinta-ajasta I-vaiheen hakemuksen.

Sen vuoksi harkinta-aikana ei syytä hosua osituksen kanssa... jos todellakin ollaan vielä harkitsemassa "erotaanko vai ei".

>>Jos teillä on ositusopimus avioeron varalle, niin silloinhan ositus raukeaa, kun avioeroa ei tulekkaan.>Vasta avioero laillistaa tuon osituksen.>Siis omaisuutta on voitu siirtää toisen nimiin...>...mutta avioliiton jatkuessa omaisuus on yhteistä

nix nax kirjoitti:

>>Jos teillä on ositusopimus avioeron varalle, niin silloinhan ositus raukeaa, kun avioeroa ei tulekkaan.>Vasta avioero laillistaa tuon osituksen.>Siis omaisuutta on voitu siirtää toisen nimiin...>...mutta avioliiton jatkuessa omaisuus on yhteistä

Lue lisää

Olen tehnyt tuomarin kanssa helmikuussa ositussopimuksen avioeron varalta, hakiessamme eroa.
Olemme noudattaneet tuota sopimusta. Elokuussa astui avioero voimaan. Sopimuksen mukaan jaoimme omaisuuden kahtia ja se on kaikilta muotoa laillinen! Siis kokemusta.
Olkoonkin, että muodollisesti puolisot omistavat hankkimansa omaisuude, mutta eron, tai kuoleman jälkeen se on yhteistä pesää, jossa jako tehdään kahtia, ilman avioehtoa!
Kokenut.

Asiasta on tuore kokemus! kirjoitti:

Olen tehnyt tuomarin kanssa helmikuussa ositussopimuksen avioeron varalta, hakiessamme eroa.
Olemme noudattaneet tuota sopimusta. Elokuussa astui avioero voimaan. Sopimuksen mukaan jaoimme omaisuuden kahtia ja se on kaikilta muotoa laillinen! Siis kokemusta.
Olkoonkin, että muodollisesti puolisot omistavat hankkimansa omaisuude, mutta eron, tai kuoleman jälkeen se on yhteistä pesää, jossa jako tehdään kahtia, ilman avioehtoa!
Kokenut.

Lue lisää

Nimim. "nix nax" on kirjoittanut laittamassaan linkissä :
===========================
Sopimus avioeron varalta ei korvaa ositusta. Kun ositusperuste on olemassa (= avioeroasia pantu vireille), on toimitettava säädetyt muodot täyttävä ositus. Vähimmäisvaatimuksena tällöin on, että puolisot ilmoittavat ositukseksi nimetyssä sopimuksessa noudattavansa aikaisemmin tehtyä sopimusta osituksena, ja että tämän sopimuksen todistaa kaksi esteetöntä todistajaa.
===========================

Kysymys sinulle... oletteko menetellet noin... ellette, ei ole iso vaiva varmistaa siltä teidän tuomariltanne oisko pitänyt...

Jokainen tietenkin tekee kuinka parhaaksi katsoo.

Asiasta on tuore kokemus! kirjoitti:

Olen tehnyt tuomarin kanssa helmikuussa ositussopimuksen avioeron varalta, hakiessamme eroa.
Olemme noudattaneet tuota sopimusta. Elokuussa astui avioero voimaan. Sopimuksen mukaan jaoimme omaisuuden kahtia ja se on kaikilta muotoa laillinen! Siis kokemusta.
Olkoonkin, että muodollisesti puolisot omistavat hankkimansa omaisuude, mutta eron, tai kuoleman jälkeen se on yhteistä pesää, jossa jako tehdään kahtia, ilman avioehtoa!
Kokenut.

Lue lisää

>>Olen tehnyt tuomarin kanssa helmikuussa ositussopimuksen avioeron varalta

M36 kirjoitti:

Nimim. "nix nax" on kirjoittanut laittamassaan linkissä :
===========================
Sopimus avioeron varalta ei korvaa ositusta. Kun ositusperuste on olemassa (= avioeroasia pantu vireille), on toimitettava säädetyt muodot täyttävä ositus. Vähimmäisvaatimuksena tällöin on, että puolisot ilmoittavat ositukseksi nimetyssä sopimuksessa noudattavansa aikaisemmin tehtyä sopimusta osituksena, ja että tämän sopimuksen todistaa kaksi esteetöntä todistajaa.
===========================

Kysymys sinulle... oletteko menetellet noin... ellette, ei ole iso vaiva varmistaa siltä teidän tuomariltanne oisko pitänyt...

Jokainen tietenkin tekee kuinka parhaaksi katsoo.

Lue lisää

Olen toiminut juuri kuvaamallasi tavalla.
Esisopimus joka hyväksytään ositukseksi todistajien läsnäollessa ja omaisuus osituksesta todistusmolempien allekirjoituksella.
Siis puolisoiden yhteinen hyväksyntä koko ajan!

Nimetön kirjoitti:

Olen toiminut juuri kuvaamallasi tavalla.
Esisopimus joka hyväksytään ositukseksi todistajien läsnäollessa ja omaisuus osituksesta todistusmolempien allekirjoituksella.
Siis puolisoiden yhteinen hyväksyntä koko ajan!

Lue lisää

... sittenhän asia on hoidossa kuten kuuluukin, eikä jälkipuheille ole sijaa koskien ositusta.

nix nax kirjoitti:

>>Olen tehnyt tuomarin kanssa helmikuussa ositussopimuksen avioeron varalta

Nix nax kyllä nyt sekoilee terminologian kanssa.

Ositussopimus = avioeron varalta tehty sopimus = osituksen esisopimus.

Sen sijaan ositussopimus EI ole sama asia kuin osituskirja. Osituskirja laaditaan sopimusosituksessa.


Asialla ei ole tietenkään käytännöllistä merkitystä. Falsa demonstratio non nocet - asiakirjan sisältö määrää sen oikeusvaikutukset, ei virheellinen otsikko.

On silti ärsyttävää, että terminologiaa opetetaa väärin, vieläpä huutamalla.

Oikeustietäjä kirjoitti:

Nix nax kyllä nyt sekoilee terminologian kanssa.

Ositussopimus = avioeron varalta tehty sopimus = osituksen esisopimus.

Sen sijaan ositussopimus EI ole sama asia kuin osituskirja. Osituskirja laaditaan sopimusosituksessa.


Asialla ei ole tietenkään käytännöllistä merkitystä. Falsa demonstratio non nocet - asiakirjan sisältö määrää sen oikeusvaikutukset, ei virheellinen otsikko.

On silti ärsyttävää, että terminologiaa opetetaa väärin, vieläpä huutamalla.

Lue lisää

Vielä tarpeettomana huomautuksena, kun rupeaisit kuitenkin asiasta saivartelemaan: osituskirja laaditaan toki toimitusosituksessakin.

Oikeustietäjä kirjoitti:

Nix nax kyllä nyt sekoilee terminologian kanssa.

Ositussopimus = avioeron varalta tehty sopimus = osituksen esisopimus.

Sen sijaan ositussopimus EI ole sama asia kuin osituskirja. Osituskirja laaditaan sopimusosituksessa.


Asialla ei ole tietenkään käytännöllistä merkitystä. Falsa demonstratio non nocet - asiakirjan sisältö määrää sen oikeusvaikutukset, ei virheellinen otsikko.

On silti ärsyttävää, että terminologiaa opetetaa väärin, vieläpä huutamalla.

Lue lisää

Ositussopimus on nimenomaan yhtä kuin osituskirja. (Toki tiedän, että Aarnio on käyttänyt termiä epäjohdonmukaisesti. Ei kaikki Aarnionkaan tuotos sentään ole Jumalan sanaa. Pientä epäjohdonmukaisuutta löytyy hänenkin teksteistään.)

Jos on tarkoitus tehdä osituksesta ESISOPIMUS, niin se ei suinkaan ole ositussopimus. Joko sen otsikko on "osituksen esisopimus" tai "sopimus avioeron varalta", johon se usein sisältyy yhtenä osana eroa silmällä pitäen sovituista asioista. Miksi aiheuttaa riskiä virheellisestä tulkinnasta, kun selvällä terminologialla väärä tulkinta voidaan välttää. Siis, mikäli tarkoituksena on tehdä esisopimus, niin kerrotaan se jo otsikossa: "Osituksen esisopimus".

Käytännössähän epäselvyyttä ei synny, mikäli sopimus, oli se otsikoitu miten tahansa, on tehty ennen ositusperusteen syntymistä; tällainen sopimus ei voi olla ositus, joten se on osituksen esisopimus. Mutta jos sopimus ajoittuu ositusperusteen synnyn jälkeen, "ositussopimus" takuuvarmasti tulkitaan ositukseksi, jos ainakin toinen sen osapuoli tätä mieltä on.

Entäpä sitten perinnönjako. Sinun mukaasi "perinnönjakosopimus" on jotain muuta (esisopimus) kuin "perinnönjakokirja". Tai "kauppasopimus"/"kauppakirja"? Tarkoittavatko ne muka eri asioita? Eivät tarkoita (ellei sisältö muuta osoita).

Ei se "kirja" otsikossa ole mikään taikasana, joka muuttaisi sopimuksen joksikin muuksi. "Sopimus" tai "kirja" - sama asia. Olen - kuten tässä tai muussa keskustelussa olen todennut - vuosien varrella laatinut kymmenittäin ositussopimuksia/osituskirjoja (kuten myös "sopimuksia avioeron varalta") ja samalla tarkastellut muiden laatimia vastaavia asiakirjoja (ositussopimuksia/osituskirjoja), joten luulisin olevani terminologiasta ainakin yhtä pätevä lausumaan kuin sinä. Vaikutat keltanokalta sanamaagikolta, joten sinulla on vielä alalla paljon oppimista.

Ja logiikastahan terminologiassakin loppujen lopuksi on kysymys. Lain tulkintakin pohjautuu suurelta osin logiikkaan. Missä on sinun logiikkasi?

nix nax kirjoitti:

Ositussopimus on nimenomaan yhtä kuin osituskirja. (Toki tiedän, että Aarnio on käyttänyt termiä epäjohdonmukaisesti. Ei kaikki Aarnionkaan tuotos sentään ole Jumalan sanaa. Pientä epäjohdonmukaisuutta löytyy hänenkin teksteistään.)

Jos on tarkoitus tehdä osituksesta ESISOPIMUS, niin se ei suinkaan ole ositussopimus. Joko sen otsikko on "osituksen esisopimus" tai "sopimus avioeron varalta", johon se usein sisältyy yhtenä osana eroa silmällä pitäen sovituista asioista. Miksi aiheuttaa riskiä virheellisestä tulkinnasta, kun selvällä terminologialla väärä tulkinta voidaan välttää. Siis, mikäli tarkoituksena on tehdä esisopimus, niin kerrotaan se jo otsikossa: "Osituksen esisopimus".

Käytännössähän epäselvyyttä ei synny, mikäli sopimus, oli se otsikoitu miten tahansa, on tehty ennen ositusperusteen syntymistä; tällainen sopimus ei voi olla ositus, joten se on osituksen esisopimus. Mutta jos sopimus ajoittuu ositusperusteen synnyn jälkeen, "ositussopimus" takuuvarmasti tulkitaan ositukseksi, jos ainakin toinen sen osapuoli tätä mieltä on.

Entäpä sitten perinnönjako. Sinun mukaasi "perinnönjakosopimus" on jotain muuta (esisopimus) kuin "perinnönjakokirja". Tai "kauppasopimus"/"kauppakirja"? Tarkoittavatko ne muka eri asioita? Eivät tarkoita (ellei sisältö muuta osoita).

Ei se "kirja" otsikossa ole mikään taikasana, joka muuttaisi sopimuksen joksikin muuksi. "Sopimus" tai "kirja" - sama asia. Olen - kuten tässä tai muussa keskustelussa olen todennut - vuosien varrella laatinut kymmenittäin ositussopimuksia/osituskirjoja (kuten myös "sopimuksia avioeron varalta") ja samalla tarkastellut muiden laatimia vastaavia asiakirjoja (ositussopimuksia/osituskirjoja), joten luulisin olevani terminologiasta ainakin yhtä pätevä lausumaan kuin sinä. Vaikutat keltanokalta sanamaagikolta, joten sinulla on vielä alalla paljon oppimista.

Ja logiikastahan terminologiassakin loppujen lopuksi on kysymys. Lain tulkintakin pohjautuu suurelta osin logiikkaan. Missä on sinun logiikkasi?

Lue lisää

"Mutta jos sopimus ajoittuu ositusperusteen synnyn jälkeen, "ositussopimus" takuuvarmasti tulkitaan ositukseksi, jos ainakin toinen sen osapuoli tätä mieltä on."

Asia ei mene näin, myönnät sen sen itsekin viestissäsi. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että asiakirjan otsikko ei ratkaise oikeusvaikutuksia? "Osituksen esisopimuksen" ja "Osituskirjan" (tai miksi sitä nyt sitten sovitaan kutsuttavankaan) erottaa toisistaan asiakirjan sisällön perusteella, ainakin jos sen on juristi laatinut. Tuntuuko tuossa joku kovin hankalalta?

"Ja logiikastahan terminologiassakin loppujen lopuksi on kysymys. Lain tulkintakin pohjautuu suurelta osin logiikkaan. Missä on sinun logiikkasi?"

Osuinko jotenkin arkaan paikkaan? Kyseenalaistat kykyni tulkita lakia, vaikka en ole mitään lakia koskevia tulkintoja tässä esittänyt. Olen esittänyt kantani vain terminologiaan tässä kysymyksessä.

Ja kyllä, logiikastahan terminologiassa pitkälti on kysymys. Sinulla se taitaa olla nyt tämän asian osalta hieman hakusessa. Otetaan lähtökohdaksi PK 23:9, jonka mukaan perinnönjaosta on laadittava "jakokirja". AL 98 §:ssä viitataan osituksen osalta perinnönjakoa koskevaan menettelyyn. Mikä onkaan kaikista luontevin ja _loogisin_ termi osituksen yhteydessä laadittavalle asiakirjalle lain sanamuodon valossa?

Mihin sinä perustat logiikkasi? Siihen mitä sinä ja jotkut toiset juristit ovat osituksen esisopimuksta koskevan asiakirjan otsikoksi kirjoittaneet? Ymmärrätkö, mitä logiikka tarkoittaa?

oikeustietäjä kirjoitti:

"Mutta jos sopimus ajoittuu ositusperusteen synnyn jälkeen, "ositussopimus" takuuvarmasti tulkitaan ositukseksi, jos ainakin toinen sen osapuoli tätä mieltä on."

Asia ei mene näin, myönnät sen sen itsekin viestissäsi. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että asiakirjan otsikko ei ratkaise oikeusvaikutuksia? "Osituksen esisopimuksen" ja "Osituskirjan" (tai miksi sitä nyt sitten sovitaan kutsuttavankaan) erottaa toisistaan asiakirjan sisällön perusteella, ainakin jos sen on juristi laatinut. Tuntuuko tuossa joku kovin hankalalta?

"Ja logiikastahan terminologiassakin loppujen lopuksi on kysymys. Lain tulkintakin pohjautuu suurelta osin logiikkaan. Missä on sinun logiikkasi?"

Osuinko jotenkin arkaan paikkaan? Kyseenalaistat kykyni tulkita lakia, vaikka en ole mitään lakia koskevia tulkintoja tässä esittänyt. Olen esittänyt kantani vain terminologiaan tässä kysymyksessä.

Ja kyllä, logiikastahan terminologiassa pitkälti on kysymys. Sinulla se taitaa olla nyt tämän asian osalta hieman hakusessa. Otetaan lähtökohdaksi PK 23:9, jonka mukaan perinnönjaosta on laadittava "jakokirja". AL 98 §:ssä viitataan osituksen osalta perinnönjakoa koskevaan menettelyyn. Mikä onkaan kaikista luontevin ja _loogisin_ termi osituksen yhteydessä laadittavalle asiakirjalle lain sanamuodon valossa?

Mihin sinä perustat logiikkasi? Siihen mitä sinä ja jotkut toiset juristit ovat osituksen esisopimuksta koskevan asiakirjan otsikoksi kirjoittaneet? Ymmärrätkö, mitä logiikka tarkoittaa?

Lue lisää

Yölliset kirjoituksesi eivät kovin loogisilta vaikuta. Olisi mielenkiintoista nähdä, pystytkö päiväsaikaan parempaan.

>>"Osituksen esisopimuksen" ja "Osituskirjan" (tai miksi sitä nyt sitten sovitaan kutsuttavankaan) erottaa toisistaan asiakirjan sisällön perusteella, ainakin jos sen on juristi laatinut. Tuntuuko tuossa joku kovin hankalalta?>Ositussopimus = avioeron varalta tehty sopimus = osituksen esisopimus. Sen sijaan ositussopimus EI ole sama asia kuin osituskirja. Osituskirja laaditaan sopimusosituksessa.>"Mutta jos sopimus ajoittuu ositusperusteen synnyn jälkeen, "ositussopimus" takuuvarmasti tulkitaan ositukseksi, jos ainakin toinen sen osapuoli tätä mieltä on."

Asia ei mene näin, myönnät sen sen itsekin viestissäsi.>Kyseenalaistat kykyni tulkita lakia, vaikka en ole mitään lakia koskevia tulkintoja tässä esittänyt. Olen esittänyt kantani vain terminologiaan tässä kysymyksessä.>Mikä onkaan kaikista luontevin ja _loogisin_ termi osituksen yhteydessä laadittavalle asiakirjalle lain sanamuodon valossa?>Otetaan lähtökohdaksi PK 23:9, jonka mukaan perinnönjaosta on laadittava "jakokirja">Ymmärrätkö, mitä logiikka tarkoittaa?

nix nax kirjoitti:

Yölliset kirjoituksesi eivät kovin loogisilta vaikuta. Olisi mielenkiintoista nähdä, pystytkö päiväsaikaan parempaan.

>>"Osituksen esisopimuksen" ja "Osituskirjan" (tai miksi sitä nyt sitten sovitaan kutsuttavankaan) erottaa toisistaan asiakirjan sisällön perusteella, ainakin jos sen on juristi laatinut. Tuntuuko tuossa joku kovin hankalalta?>Ositussopimus = avioeron varalta tehty sopimus = osituksen esisopimus. Sen sijaan ositussopimus EI ole sama asia kuin osituskirja. Osituskirja laaditaan sopimusosituksessa.>"Mutta jos sopimus ajoittuu ositusperusteen synnyn jälkeen, "ositussopimus" takuuvarmasti tulkitaan ositukseksi, jos ainakin toinen sen osapuoli tätä mieltä on."

Asia ei mene näin, myönnät sen sen itsekin viestissäsi.>Kyseenalaistat kykyni tulkita lakia, vaikka en ole mitään lakia koskevia tulkintoja tässä esittänyt. Olen esittänyt kantani vain terminologiaan tässä kysymyksessä.>Mikä onkaan kaikista luontevin ja _loogisin_ termi osituksen yhteydessä laadittavalle asiakirjalle lain sanamuodon valossa?>Otetaan lähtökohdaksi PK 23:9, jonka mukaan perinnönjaosta on laadittava "jakokirja">Ymmärrätkö, mitä logiikka tarkoittaa?

Lue lisää

Tuntuu, että tässä meni keskustelu aivan asian ulkopuolelle. Aviopuolisot jotka ovat erohakemuksen (koeaika) vireille panon jälkeen laatineet osituskirjan ja asettaneet sen täytäntöön, lainhuudattaneet omaisuutensa omiin nimiinsä. Avioliitto jatkuukin..? Omaisuus on tämän jälkeen henkilökohtaista, vaikka lopullista avioeroa ei syntyisikään. Kummallakaan puolisolla ei ole jatkossa oikeutta toiselle ositettuun omaisuuteen. Myöhemmin avioliiton jatkuessa on myös huomattavasti vaikeampaa todentaa/eritellä yhteistä omaisuutta, mikäli sitä ei ole selvästi nimetty yhteiseksi.

Tapauksessamme äitini oli (vaikeassa avioliitossaan) uskotellut itselleen, että saa rakkauden uudelleen syttymään luovuttamalla suurimman osan yhteisestä omaisuudestaan puolisolleen. Avioliitto jatkui, mutta ei onnellisena vaan helvettinä. Myöskään ositusta ei purettu. Isä huolehti koko avioliiton ajan, että kaikki omaisuus tulee hänen nimiinsä.

Kun sain muutama vuosi sitten kuulla jälleen kerran äidiltäni lopullisesta ero aikeesta, vahvistin häntä siihen ja totesin, että eihän hänellä ole enään taloudellisesti tiukkaa kun eläkepäivätkin häämöttävät parin vuoden päästä ja omaisuutta on mitä realisoida. Olin mennä shokkiin kun äitini kertoi isän omistavan lähes kaiken. Halusin nähdä paperit ja hakea äidille juridista apua. En uskonut asian voivan olla näin.
Oikeusavustajalla käynnin jälkeen selvisi, että avioliitonaikana tehty ositus on täysin pitävä, eikä äidillä ole oikeutta isän nimissä olevaan omaisuuteen. Ainoastaan jonkinlaista tasausta olisi voinnut lähteä oikeuden kautta hakemaan, mutta tulokset olisivat melko epävarmat ja olemattomat sekä veisivät äidiltäni aikaa ja rahaa. Ainoan lohdun avustaja totesi äidilleni; "mikäli miehesi kuolee ennen sinua, saat menetetyn omaisuutesi takaisin".
No kuinka tässä kävikään. Vanhempani asuivat erillään viimeiset kaksivuotta (ei avioeroa). Isä kuoli omaan kotiinsa, onnellisena maallisesta omaisuudestaan, kuin Roope-Ankka. Äiti sai omaisuutensa, mutta jäi suremaan edesmennyttä puolisoaan...

hipaka62 kirjoitti:

Tuntuu, että tässä meni keskustelu aivan asian ulkopuolelle. Aviopuolisot jotka ovat erohakemuksen (koeaika) vireille panon jälkeen laatineet osituskirjan ja asettaneet sen täytäntöön, lainhuudattaneet omaisuutensa omiin nimiinsä. Avioliitto jatkuukin..? Omaisuus on tämän jälkeen henkilökohtaista, vaikka lopullista avioeroa ei syntyisikään. Kummallakaan puolisolla ei ole jatkossa oikeutta toiselle ositettuun omaisuuteen. Myöhemmin avioliiton jatkuessa on myös huomattavasti vaikeampaa todentaa/eritellä yhteistä omaisuutta, mikäli sitä ei ole selvästi nimetty yhteiseksi.

Tapauksessamme äitini oli (vaikeassa avioliitossaan) uskotellut itselleen, että saa rakkauden uudelleen syttymään luovuttamalla suurimman osan yhteisestä omaisuudestaan puolisolleen. Avioliitto jatkui, mutta ei onnellisena vaan helvettinä. Myöskään ositusta ei purettu. Isä huolehti koko avioliiton ajan, että kaikki omaisuus tulee hänen nimiinsä.

Kun sain muutama vuosi sitten kuulla jälleen kerran äidiltäni lopullisesta ero aikeesta, vahvistin häntä siihen ja totesin, että eihän hänellä ole enään taloudellisesti tiukkaa kun eläkepäivätkin häämöttävät parin vuoden päästä ja omaisuutta on mitä realisoida. Olin mennä shokkiin kun äitini kertoi isän omistavan lähes kaiken. Halusin nähdä paperit ja hakea äidille juridista apua. En uskonut asian voivan olla näin.
Oikeusavustajalla käynnin jälkeen selvisi, että avioliitonaikana tehty ositus on täysin pitävä, eikä äidillä ole oikeutta isän nimissä olevaan omaisuuteen. Ainoastaan jonkinlaista tasausta olisi voinnut lähteä oikeuden kautta hakemaan, mutta tulokset olisivat melko epävarmat ja olemattomat sekä veisivät äidiltäni aikaa ja rahaa. Ainoan lohdun avustaja totesi äidilleni; "mikäli miehesi kuolee ennen sinua, saat menetetyn omaisuutesi takaisin".
No kuinka tässä kävikään. Vanhempani asuivat erillään viimeiset kaksivuotta (ei avioeroa). Isä kuoli omaan kotiinsa, onnellisena maallisesta omaisuudestaan, kuin Roope-Ankka. Äiti sai omaisuutensa, mutta jäi suremaan edesmennyttä puolisoaan...

Lue lisää

Avioliitossa yhteisillä varoilla/lainoilla tehty maakauppa on sen henkilön omaisuutta, jonka nimiin se on hankittu (lainhuudatettu). Omalla kohdallani kunta, joka oli myymässä meille tonttimaata teki myynitpäätöksen pelkästään minun nimiin. Pankissa oli asiantunteva henkilö, joka osasi kertoa tästä meille ja haimme maakaupan molempien nimiin. Joten aina ei ole päivänselvää, että omistaa avioliitossa kaiken yhteisesti.

hipaka62 kirjoitti:

Tuntuu, että tässä meni keskustelu aivan asian ulkopuolelle. Aviopuolisot jotka ovat erohakemuksen (koeaika) vireille panon jälkeen laatineet osituskirjan ja asettaneet sen täytäntöön, lainhuudattaneet omaisuutensa omiin nimiinsä. Avioliitto jatkuukin..? Omaisuus on tämän jälkeen henkilökohtaista, vaikka lopullista avioeroa ei syntyisikään. Kummallakaan puolisolla ei ole jatkossa oikeutta toiselle ositettuun omaisuuteen. Myöhemmin avioliiton jatkuessa on myös huomattavasti vaikeampaa todentaa/eritellä yhteistä omaisuutta, mikäli sitä ei ole selvästi nimetty yhteiseksi.

Tapauksessamme äitini oli (vaikeassa avioliitossaan) uskotellut itselleen, että saa rakkauden uudelleen syttymään luovuttamalla suurimman osan yhteisestä omaisuudestaan puolisolleen. Avioliitto jatkui, mutta ei onnellisena vaan helvettinä. Myöskään ositusta ei purettu. Isä huolehti koko avioliiton ajan, että kaikki omaisuus tulee hänen nimiinsä.

Kun sain muutama vuosi sitten kuulla jälleen kerran äidiltäni lopullisesta ero aikeesta, vahvistin häntä siihen ja totesin, että eihän hänellä ole enään taloudellisesti tiukkaa kun eläkepäivätkin häämöttävät parin vuoden päästä ja omaisuutta on mitä realisoida. Olin mennä shokkiin kun äitini kertoi isän omistavan lähes kaiken. Halusin nähdä paperit ja hakea äidille juridista apua. En uskonut asian voivan olla näin.
Oikeusavustajalla käynnin jälkeen selvisi, että avioliitonaikana tehty ositus on täysin pitävä, eikä äidillä ole oikeutta isän nimissä olevaan omaisuuteen. Ainoastaan jonkinlaista tasausta olisi voinnut lähteä oikeuden kautta hakemaan, mutta tulokset olisivat melko epävarmat ja olemattomat sekä veisivät äidiltäni aikaa ja rahaa. Ainoan lohdun avustaja totesi äidilleni; "mikäli miehesi kuolee ennen sinua, saat menetetyn omaisuutesi takaisin".
No kuinka tässä kävikään. Vanhempani asuivat erillään viimeiset kaksivuotta (ei avioeroa). Isä kuoli omaan kotiinsa, onnellisena maallisesta omaisuudestaan, kuin Roope-Ankka. Äiti sai omaisuutensa, mutta jäi suremaan edesmennyttä puolisoaan...

Lue lisää

>

En ymmärrä... miksi sinä et perinyt isääsi. Koska hänellä oli rintaperillinen (ainakin sinä), ei leski peri siinä tilanteessa mitään. Ositustakaan ei tehtäisi tässä tapauksessa, koska se on jo aikanaan tehty (eli kuolinpesä ei maksaisi tasinkoa leskelle)...

Ja kuten yllä totesit, JOS harkinta-aikana mennään tekemään ositus, niin se jää voimaan... eikä puolisoille automaattisesti "palaudu" avio-oikeutta toistensa omaisuuksiin jos vaikka lopuullinen avioero jätetäänkin hakematta.

Jälleen, juristien kanssa kannattaa keskustella ENNNEN kuin tehdään sopimuksia, etenkin niiden osalta joita ei ymmärrä... jälkikäteen harvemmin mitään tehtävissä, tai ainakaan ilman suurehkoja ponnistuksia ja epävarmasta "voitosta".

hipaka62 kirjoitti:

Avioliitossa yhteisillä varoilla/lainoilla tehty maakauppa on sen henkilön omaisuutta, jonka nimiin se on hankittu (lainhuudatettu). Omalla kohdallani kunta, joka oli myymässä meille tonttimaata teki myynitpäätöksen pelkästään minun nimiin. Pankissa oli asiantunteva henkilö, joka osasi kertoa tästä meille ja haimme maakaupan molempien nimiin. Joten aina ei ole päivänselvää, että omistaa avioliitossa kaiken yhteisesti.

Lue lisää

Osuit "naulan kantaan" koskien omistusoikeutta, myös avioehdottomassa avioliitossa.

Mutta jos puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuksiin... on esim. tuo tontti vaikuttamassa korottovasti toisen nettovarallisuuteen, ja erossa nettovarallisuudet tasataan tasingolla erossa yhtäsuuriksi (paitsi jos on avioehto). Tasingon maksaja saa päättää millä omaisuudellaan (tai rahalla) sen suorittaa.

hipaka62 kirjoitti:

Tuntuu, että tässä meni keskustelu aivan asian ulkopuolelle. Aviopuolisot jotka ovat erohakemuksen (koeaika) vireille panon jälkeen laatineet osituskirjan ja asettaneet sen täytäntöön, lainhuudattaneet omaisuutensa omiin nimiinsä. Avioliitto jatkuukin..? Omaisuus on tämän jälkeen henkilökohtaista, vaikka lopullista avioeroa ei syntyisikään. Kummallakaan puolisolla ei ole jatkossa oikeutta toiselle ositettuun omaisuuteen. Myöhemmin avioliiton jatkuessa on myös huomattavasti vaikeampaa todentaa/eritellä yhteistä omaisuutta, mikäli sitä ei ole selvästi nimetty yhteiseksi.

Tapauksessamme äitini oli (vaikeassa avioliitossaan) uskotellut itselleen, että saa rakkauden uudelleen syttymään luovuttamalla suurimman osan yhteisestä omaisuudestaan puolisolleen. Avioliitto jatkui, mutta ei onnellisena vaan helvettinä. Myöskään ositusta ei purettu. Isä huolehti koko avioliiton ajan, että kaikki omaisuus tulee hänen nimiinsä.

Kun sain muutama vuosi sitten kuulla jälleen kerran äidiltäni lopullisesta ero aikeesta, vahvistin häntä siihen ja totesin, että eihän hänellä ole enään taloudellisesti tiukkaa kun eläkepäivätkin häämöttävät parin vuoden päästä ja omaisuutta on mitä realisoida. Olin mennä shokkiin kun äitini kertoi isän omistavan lähes kaiken. Halusin nähdä paperit ja hakea äidille juridista apua. En uskonut asian voivan olla näin.
Oikeusavustajalla käynnin jälkeen selvisi, että avioliitonaikana tehty ositus on täysin pitävä, eikä äidillä ole oikeutta isän nimissä olevaan omaisuuteen. Ainoastaan jonkinlaista tasausta olisi voinnut lähteä oikeuden kautta hakemaan, mutta tulokset olisivat melko epävarmat ja olemattomat sekä veisivät äidiltäni aikaa ja rahaa. Ainoan lohdun avustaja totesi äidilleni; "mikäli miehesi kuolee ennen sinua, saat menetetyn omaisuutesi takaisin".
No kuinka tässä kävikään. Vanhempani asuivat erillään viimeiset kaksivuotta (ei avioeroa). Isä kuoli omaan kotiinsa, onnellisena maallisesta omaisuudestaan, kuin Roope-Ankka. Äiti sai omaisuutensa, mutta jäi suremaan edesmennyttä puolisoaan...

Lue lisää

>>Tuntuu, että tässä meni keskustelu aivan asian ulkopuolelle.

hipaka62 kirjoitti:

Tuntuu, että tässä meni keskustelu aivan asian ulkopuolelle. Aviopuolisot jotka ovat erohakemuksen (koeaika) vireille panon jälkeen laatineet osituskirjan ja asettaneet sen täytäntöön, lainhuudattaneet omaisuutensa omiin nimiinsä. Avioliitto jatkuukin..? Omaisuus on tämän jälkeen henkilökohtaista, vaikka lopullista avioeroa ei syntyisikään. Kummallakaan puolisolla ei ole jatkossa oikeutta toiselle ositettuun omaisuuteen. Myöhemmin avioliiton jatkuessa on myös huomattavasti vaikeampaa todentaa/eritellä yhteistä omaisuutta, mikäli sitä ei ole selvästi nimetty yhteiseksi.

Tapauksessamme äitini oli (vaikeassa avioliitossaan) uskotellut itselleen, että saa rakkauden uudelleen syttymään luovuttamalla suurimman osan yhteisestä omaisuudestaan puolisolleen. Avioliitto jatkui, mutta ei onnellisena vaan helvettinä. Myöskään ositusta ei purettu. Isä huolehti koko avioliiton ajan, että kaikki omaisuus tulee hänen nimiinsä.

Kun sain muutama vuosi sitten kuulla jälleen kerran äidiltäni lopullisesta ero aikeesta, vahvistin häntä siihen ja totesin, että eihän hänellä ole enään taloudellisesti tiukkaa kun eläkepäivätkin häämöttävät parin vuoden päästä ja omaisuutta on mitä realisoida. Olin mennä shokkiin kun äitini kertoi isän omistavan lähes kaiken. Halusin nähdä paperit ja hakea äidille juridista apua. En uskonut asian voivan olla näin.
Oikeusavustajalla käynnin jälkeen selvisi, että avioliitonaikana tehty ositus on täysin pitävä, eikä äidillä ole oikeutta isän nimissä olevaan omaisuuteen. Ainoastaan jonkinlaista tasausta olisi voinnut lähteä oikeuden kautta hakemaan, mutta tulokset olisivat melko epävarmat ja olemattomat sekä veisivät äidiltäni aikaa ja rahaa. Ainoan lohdun avustaja totesi äidilleni; "mikäli miehesi kuolee ennen sinua, saat menetetyn omaisuutesi takaisin".
No kuinka tässä kävikään. Vanhempani asuivat erillään viimeiset kaksivuotta (ei avioeroa). Isä kuoli omaan kotiinsa, onnellisena maallisesta omaisuudestaan, kuin Roope-Ankka. Äiti sai omaisuutensa, mutta jäi suremaan edesmennyttä puolisoaan...

Lue lisää

>>Myöhemmin avioliiton jatkuessa on myös huomattavasti vaikeampaa todentaa/eritellä yhteistä omaisuutta, mikäli sitä ei ole selvästi nimetty yhteiseksi>Tapauksessamme äitini oli (vaikeassa avioliitossaan) uskotellut itselleen, että saa rakkauden uudelleen syttymään luovuttamalla suurimman osan yhteisestä omaisuudestaan puolisolleen.>Oikeusavustajalla käynnin jälkeen selvisi, että avioliitonaikana tehty ositus on täysin pitävä, eikä äidillä ole oikeutta isän nimissä olevaan omaisuuteen.>Ainoan lohdun avustaja totesi äidilleni; "mikäli miehesi kuolee ennen sinua, saat menetetyn omaisuutesi takaisin".

nix nax kirjoitti:

>>Myöhemmin avioliiton jatkuessa on myös huomattavasti vaikeampaa todentaa/eritellä yhteistä omaisuutta, mikäli sitä ei ole selvästi nimetty yhteiseksi>Tapauksessamme äitini oli (vaikeassa avioliitossaan) uskotellut itselleen, että saa rakkauden uudelleen syttymään luovuttamalla suurimman osan yhteisestä omaisuudestaan puolisolleen.>Oikeusavustajalla käynnin jälkeen selvisi, että avioliitonaikana tehty ositus on täysin pitävä, eikä äidillä ole oikeutta isän nimissä olevaan omaisuuteen.>Ainoan lohdun avustaja totesi äidilleni; "mikäli miehesi kuolee ennen sinua, saat menetetyn omaisuutesi takaisin".

Lue lisää

En puhunut nyt tässä mistään irtaimesta, jonka arvo on yleensä melko olematon. Äitini luovutti osituksessa kaiken arvo-omaisuuden (maat, tontit ja rakennukset) ja sai isältä suhteessa PIENEHKÖN summan rahaa ja irtainta. Oman henkilökohtaisen perintönsä hän myös piti itsellään, kuten isäkin.

Myöhemmin he olivat tehneet omistusoikeus testamentin, jossa määriteltiin molempien omaisuudet toisen kuoltua eloonjäänneelle puolisolle.Ei isä uskonut tällöin lähtevänsä täältä ensimmäisenä. Testamentti osoittautui verottajalle hyväksi, sillä me lapset saimme perintönä lakiosuuden, kuten kuuluukin. Äiti maksoi perintöveroa isältä saamastaan (aikaisemmin yhdessä hankitusta) osuudesta ja jatkossa kun äidin on aika lähteä maksamme me veron perinnöstä uudelleen. No tämä on vaan rahaa, jota emme kukaan saa kirstuun mukaan kun lähdemme, en minäkään.
Tässä tapauksessa, ei mikään ollut tehty järkeä käyttäen, sillä isäni oli todella sairas, mutta hallintaoikeus testamentti olisi ajanut saman tarkoituksen ja ollut paljon kannattavampi.

Tähän juristin käyttämiseen voisin sanoa sen verran että heitäkin on joka junaan ja osa jää rannallekkin. Isäni oli päivää ennen kuolemaansa käynnyt asianajotoimistossa, jossa juristi oli tehnyt hänelle puhelinkeskustelun perusteella, sihteerinsä välityksellä testamentin, jossa isäni viimeisenä tahtona jätettiin kaksi hänen lapsistaan perinnöttömiksi.Todennut isäni olevan terve ja ymmärtämään mitä tahtoi. Tämä testamentti ei ollut laillinen, eikä sitä tahtoa kunnioitettu. Otin juristin kanssa laskusta (joka oli kohtuuttoman iso) yhteen ja hän sen hävisi. Eli kaikki mitä juristit tekevät, eivät päde lain edessä. Tavallinen maallikkokin voi tehdä yhtä hyvän testamentin/osituskirjan, kunhan vaan tietää lain kiemurat tai perehtyy niihin kunnolla.

Itse olen perheen äitinä tehnyt hallintaoikeus testamentin puolisolleni ja päinvastoin. Suosittelen sitä kaikille perheellisille, joilla on jonkinverran omaisuutta.

Kysyn tässä vielä miksi nix nax haluaa kirjoittaa niin kärkkäästi muiden mielipiteistä. Tuntuu jotenkin pätemiseltä, sori. Valitettavasti jokainen tapaus on omansa, laki tosin on se viimeinen joka siinä riitatilanteessa pätee, mutta...
Voihan jokaisella olla asiasta oma näkemys ja kokemus. Mielestäni ei ole aina yhtä oikeaa vastausta!!! Logiikasta ja terminologiasta en jaksa edes väitellä.

hipaka62 kirjoitti:

En puhunut nyt tässä mistään irtaimesta, jonka arvo on yleensä melko olematon. Äitini luovutti osituksessa kaiken arvo-omaisuuden (maat, tontit ja rakennukset) ja sai isältä suhteessa PIENEHKÖN summan rahaa ja irtainta. Oman henkilökohtaisen perintönsä hän myös piti itsellään, kuten isäkin.

Myöhemmin he olivat tehneet omistusoikeus testamentin, jossa määriteltiin molempien omaisuudet toisen kuoltua eloonjäänneelle puolisolle.Ei isä uskonut tällöin lähtevänsä täältä ensimmäisenä. Testamentti osoittautui verottajalle hyväksi, sillä me lapset saimme perintönä lakiosuuden, kuten kuuluukin. Äiti maksoi perintöveroa isältä saamastaan (aikaisemmin yhdessä hankitusta) osuudesta ja jatkossa kun äidin on aika lähteä maksamme me veron perinnöstä uudelleen. No tämä on vaan rahaa, jota emme kukaan saa kirstuun mukaan kun lähdemme, en minäkään.
Tässä tapauksessa, ei mikään ollut tehty järkeä käyttäen, sillä isäni oli todella sairas, mutta hallintaoikeus testamentti olisi ajanut saman tarkoituksen ja ollut paljon kannattavampi.

Tähän juristin käyttämiseen voisin sanoa sen verran että heitäkin on joka junaan ja osa jää rannallekkin. Isäni oli päivää ennen kuolemaansa käynnyt asianajotoimistossa, jossa juristi oli tehnyt hänelle puhelinkeskustelun perusteella, sihteerinsä välityksellä testamentin, jossa isäni viimeisenä tahtona jätettiin kaksi hänen lapsistaan perinnöttömiksi.Todennut isäni olevan terve ja ymmärtämään mitä tahtoi. Tämä testamentti ei ollut laillinen, eikä sitä tahtoa kunnioitettu. Otin juristin kanssa laskusta (joka oli kohtuuttoman iso) yhteen ja hän sen hävisi. Eli kaikki mitä juristit tekevät, eivät päde lain edessä. Tavallinen maallikkokin voi tehdä yhtä hyvän testamentin/osituskirjan, kunhan vaan tietää lain kiemurat tai perehtyy niihin kunnolla.

Itse olen perheen äitinä tehnyt hallintaoikeus testamentin puolisolleni ja päinvastoin. Suosittelen sitä kaikille perheellisille, joilla on jonkinverran omaisuutta.

Kysyn tässä vielä miksi nix nax haluaa kirjoittaa niin kärkkäästi muiden mielipiteistä. Tuntuu jotenkin pätemiseltä, sori. Valitettavasti jokainen tapaus on omansa, laki tosin on se viimeinen joka siinä riitatilanteessa pätee, mutta...
Voihan jokaisella olla asiasta oma näkemys ja kokemus. Mielestäni ei ole aina yhtä oikeaa vastausta!!! Logiikasta ja terminologiasta en jaksa edes väitellä.

Lue lisää

uskon ja toivon .. että "nix nax" kommentoi tähän. Hän tuntee lain hyvin ammattinsa puolesta, ja SILLOIN tyylin saa valita itse ... hänen vastaukset saa myös jättää lukematta.

sinä kirjoitit:

>

Junasta jäädäään asemalle, veneestä rannalle....
Mutta ota tämä huumorilla...