lakko?

mun avovaimo on synnyttämässä joulukuun lopussa, eli ohna tässä vielä jonkin verran aikaa mutta kiva jos tuo tehyn lakko iskee päälle ja kestää pidempäänkin. Siis kivaa ton synnytyksen kannalta. Se olis suunniteltu hoidettavaksi helsingin naistenklinikalla, eli "muutama" muukin asiakas lienee paikalla samaan aikaan ja hoitajia sitten tietysti joku 1kpl per 10 synnyttäjää. Hienoa kun pitää stressata vielä tämmösiäkin asioita kaiken muun lisäksi, varsinkin synnyttäjälle toi stressi ei kovin hyvää tee
7942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ole tarkoitus hoitaa, kävi kuinka kävi noiden tinttapierujen kanssa ;)
Ja tulipa hoitohenkilö vajausta tai ei, ei synnäriltä löydy omaa kätilöä joka synnytykseen, valitettava tosiasia :(

Äänestä
  • Meillä kyllä Vaasassa on väläytetty mahdollisuutta, että joutuu lähtemään Seinäjoelle synnyttämään, mikäli käy niin, että hoitajat irtisanoutuu. Alunperin puhuttiin myös Pietarsaaresta. Kyllähän se vähän turvattomuutta herättää, kun itellekkin on esikoinen tulossa. Tähän asti kun on saanut ajatella, että omassa kotikaupungissa saa synnyttää ja siellä on jo tarvittavat tiedot ym. Ite oon sairaanhoitaja ja luonnollisesti omien puolella mutta uskon, että kaikki järjestyy ennenkun mitään ehtii tapahtua.
    Onnea kaikille synnytykseen!!!!:)

    Äänestä

Teillä laskettu aika vielä niin kaukana että uskon tilanteen ratkeavan siihen mennessä. Joten olkaa ihan huoleti.. ei niin kauaan tilannetta anneta jatkua. Toisin on kuitenkin meillä joilla laskettu aika ajoittuu Irtisanoutumieien tienoille. Itsellä la. 26.11 ja pelottaa että sopua ei välttämättä siihen saraan ole keretty vielä saada.. Tottakai toivotaan parasta kaikkien odottajieln puolesta. Ymmärrän kyllä myös hoitajia sillä he tekevät arvokasta työtä ja ansaistesvat siitä kunnon palkan.

Äänestä
  • Meillä siis myös ilmoitettu että oman lähisairaalan synnäri laitetaan kiinni, ja synnyttäjät lähetetään tyksiin... Onneksi myös la vasta 30.12. joten eiköhän sopu ole löytynyt jo siinä vaiheessa, jos ei nyt etuajassa päätä tulla. Sen puoleen tosiaan kyllä vähän jännittää, että poitsu on tyytyväisenä perätilassa ja JOS nyt niin olisi että lakko olisi päällä vielä synnytyksen alettua ja tilanne sama tarjonnan suhteen, niin mitenköhän mahdetaan hoitaa kaikki..saako sektion silloin kovinkaan helposti jos työntekijöitä vähän ja kiirettä paljon?

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    Meillä siis myös ilmoitettu että oman lähisairaalan synnäri laitetaan kiinni, ja synnyttäjät lähetetään tyksiin... Onneksi myös la vasta 30.12. joten eiköhän sopu ole löytynyt jo siinä vaiheessa, jos ei nyt etuajassa päätä tulla. Sen puoleen tosiaan kyllä vähän jännittää, että poitsu on tyytyväisenä perätilassa ja JOS nyt niin olisi että lakko olisi päällä vielä synnytyksen alettua ja tilanne sama tarjonnan suhteen, niin mitenköhän mahdetaan hoitaa kaikki..saako sektion silloin kovinkaan helposti jos työntekijöitä vähän ja kiirettä paljon?

    Ei synnytys sairaalassa ikinä ole mikään mieltä ylentävä kokemus. Siitä on herkkyys ja ilo kaukana. Ja itsehän äiti siinä joutuu työn tekemään joka tapauksessa, eipä se kätilö juurikaan pysty auttamaan. Niin, että synnytys on äidin oma suoritus, ihan sama onko lakko vai ei.

    Äänestä

  • sairaalassa kirjoitti:

    Ei synnytys sairaalassa ikinä ole mikään mieltä ylentävä kokemus. Siitä on herkkyys ja ilo kaukana. Ja itsehän äiti siinä joutuu työn tekemään joka tapauksessa, eipä se kätilö juurikaan pysty auttamaan. Niin, että synnytys on äidin oma suoritus, ihan sama onko lakko vai ei.

    totta kai jokaisessa synnytyksessä täytyy olla kätilö. entäs jos napanuora on kiristynyt lapsen kaulan ympärille tms, tekeekö äiti sitten itse episotomian??? synnytys on täynnä riskejä. toivottavasti hoitajat ja päättäjät pääsevät sopuun ja synnyttäjät saavat asianmukaisen hoidon!!

    Äänestä

Niin siis kyse ei ole mistään lakosta vaan irtisanoutumisesta.

Työtaistelu on niin mittava, ettei se voi kestää edes kokonaista päivää. Kuntatyönantaja ja hallitus leikkii ihmishengillä mikäli venyttävät sopua niin pitkälle, että irtisanoutumiset astuu voimaan. Tämä kyllä näyttää todennäköiseltä, koska eiväthän ne nyt kertakaikkiaan voi ottaa vastuuta sanomisistaan ja taipua, vaikka kyseessä on kansallinen hätätila.

Suomen perustuslaki sanoo, että viime kädessä valtiovalta on vastuussa terveydenhuollon toteutumisesta. Eli turha syyttää tehyläisiä, haukkukaa mieluummin oikeaa puuta!

Itselläni synnytys voi käynnistyä milloin vain, laskettu aika on juuri työtaistelun alkamisen aikaan. Ei pelota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ösppp kirjoitti:

mun avovaimo on synnyttämässä joulukuun lopussa, eli ohna tässä vielä jonkin verran aikaa mutta kiva jos tuo tehyn lakko iskee päälle ja kestää pidempäänkin. Siis kivaa ton synnytyksen kannalta. Se olis suunniteltu hoidettavaksi helsingin naistenklinikalla, eli "muutama" muukin asiakas lienee paikalla samaan aikaan ja hoitajia sitten tietysti joku 1kpl per 10 synnyttäjää. Hienoa kun pitää stressata vielä tämmösiäkin asioita kaiken muun lisäksi, varsinkin synnyttäjälle toi stressi ei kovin hyvää tee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu