Painihuiput reenaa kovaa eikä vammoilta voi aina välttyä. Mulla ei oo tietoa menneiden vuosikymmenten painijoiden loukkaantumisista, mutta korkeita heittoja hekin ovat viljelleet.
Monella painikämpällä harjoitellaan laajakaarisia heittoja pehmeälle alustalle, mikä on mielestäni vammojen ehkäisemisen kannalta hyvä asia. Kaikkien kämppien painimatot jotka tiedän, ovat kuitenkin kovalla joustamattomalla alustalla. Yleensä betonin päällä ohut muovimatto ja sen päällä painimatto, siis lattia ei anna yhtään periksi.
Vertailun vuoksi monen urheiluhallin lattia joustaa huomattavasti. Tällaisen joustolattian päälle laitettu painimatto, kuten ainakin Suomessa kilpailuissa yleensä, on esim. selän välilevyille ja isoille nivelille huomattavasti terveellisempää. Harjoituksissa vaan-ainakin toivottavasti-heitellään moninkertainen määrä kilpailuihin verrattuna, joten harjoitusmatto olisi hyvä olla joustavalla alustalla. Painimaton pinnan "pehmeys" ei mielestäni ole niin tärkeää kuin alustan jousto.
Esim. selän välilevyihin kohdistuva paine joustamattomalle alustalle laajakaarisesta heitosta mahdollisesti "epäedullisessa" asennossa alas tultaessa varsinkin isojen miesten sarjoissa, on mielestäni huomattavasti loukkaantumisalttiinpaa kuin joustavalle alustalle "pudotessa".

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.