Poistin Arkkipiiskan aloituksen.

Yhden ainoan vl-väriä tunnustavan kirjoittajan vuoksi on nousemassa kohu, jossa syytetään kokonaista herätysliikettä ylimielisyydestä ja tunnekylmyydestä.

Kyseisen R-nimimerkkisen kirjoittajan viestit poistin jo pariinkin otteeseen, mutta ne ovat murheellista kyllä alkaneet elää omaa elämäänsä.
272777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Jos luit keskusteluani pidemmälle, niin varmaan huomasit kun kerroin että tietoisesti rajasin asian koskemaan "kiihkoilevia" vl:a. Sen verran olen siinä laumassa kulkenut että tiedän niitä siellä olevan.

Tarkoitukseni ei ollut mitenkään sensaatiohakuisesti tuoda asiaa esille, mutta keskustellessani ihan kasvoustenkin vl ihmisten kanssa olen jopa hieman närkästynyt siitä asenteesta ja uskomuksesta että vain paha ja tuhoontuomittu maailma on herätysliikkeen ulkopuolella.

Toivon sinulta enemmän harkintakykyä poistojen suhteen, kuten täällä on mainittu muilla palstoilla revitellään asianomaisten nimillä sun muuta. Toisaalta jos sananvapauden rajoittamista on tällä palstalla tarkoitus jatkaa, niin eikö siitä voisi palstalle luoda omat säännöt jotka ohittaa sivustolla annetut ohjeet asiallisesta kirjoitelusta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Huomasin myös viittauksesi "kiihkoileviin" vl:iin.

    Kuitenkin aloituksesi pontimena oli vain yhden ja ainoan vl-taustaisen kirjoittajan provosoiva ja omahyväinen viesti, jolla nostettiin jalustalle vl-kasvatustaitoa ja vedettiin lokaan samalla muiden ihmisten lastenkasvatustaitoja.

    Jos ja kun mietit tarkkaan viestini sisältöä, huomaat, että poistoa ei suoranaisesti ollut kohdistettu sinuun. Toivon kuitenkin myös sinulta harkintaa, ennen kuin lähdet nostattamaan kohua, jolla ei ole todellisuuspohjaa.

    Jos yksi vl-väriä tunnustava kirjoittaja kehuu omia kasvattajantaitojaan ja painaa samalla alaspäin ei-vl-ihmisten kykyjä kasvattaa lapsiaan hyvin, se ei tarkoita sitä, että KAIKKI vanhoillislestadiolaiset ajattelevat niin.

    Suhteellisuudentajua kehiin.

    Äänestä

  • UPDATE_8383322 kirjoitti:

    Arkkipiiska vain provosoi kirjoituksellaan, oikein kun poistettiin. Kerrankin olen samaa mieltä seriffin kanssa :)

    Äänestä

  • UPDATE_8383322 kirjoitti:

    Huomasin myös viittauksesi "kiihkoileviin" vl:iin.

    Kuitenkin aloituksesi pontimena oli vain yhden ja ainoan vl-taustaisen kirjoittajan provosoiva ja omahyväinen viesti, jolla nostettiin jalustalle vl-kasvatustaitoa ja vedettiin lokaan samalla muiden ihmisten lastenkasvatustaitoja.

    Jos ja kun mietit tarkkaan viestini sisältöä, huomaat, että poistoa ei suoranaisesti ollut kohdistettu sinuun. Toivon kuitenkin myös sinulta harkintaa, ennen kuin lähdet nostattamaan kohua, jolla ei ole todellisuuspohjaa.

    Jos yksi vl-väriä tunnustava kirjoittaja kehuu omia kasvattajantaitojaan ja painaa samalla alaspäin ei-vl-ihmisten kykyjä kasvattaa lapsiaan hyvin, se ei tarkoita sitä, että KAIKKI vanhoillislestadiolaiset ajattelevat niin.

    Suhteellisuudentajua kehiin.

    Viime kesästä asti on mielessä pyörinyt rehtori M.Kinnusen nuorille suunnattu alustus suviseuroissa.
    Rehtori esitteli asiaansa nuorille mm. seuraavin sanakääntein. "Silloin siirrytään pimeyden valtakunnasta valkeuden valtakuntaan". tai "Jos nuori ei tottele hänet sidotaan SYNTEIHINSÄ." tai "on myös nuoria jotka nimittelevät toisia superlestoiksi".

    Kun kaikkia näitä jopa johtomiesten juttuja kuuntelee ei ole enää mitään ihmeteltävää siinä miksi esim. tämä palsta on niin kiivas ja kiihkeä.
    On aivan vanhoillislestadiolaista perusoppia ajaa vastakkain epäuskoiset ja uskovaiset. Ja vielä niin että hyvä, valkeus ja puhtaus on vanhoillislestadiolaisessa joukossa joka on siis synomyyni Jumalan valtakunnalle. Ihmisille opetetaan selvät rajat jotka kulkevat ulkoisesti, ei sydämmestä sydämmeen niin kuin raamattu opettaa. ME olemme Jumalan lapset ja sen me tiedämme ja maailma on pimeyden valtakunta jossa halitsee pimeys tekoinensa jotka ovat poissa meistä Jumalan lapsista.

    Jolloinkin tuntuu että HUH-huh ja tulee miettineeksi missä asemassa todellisuudessa on Kristus VL-opissa. Raamatussa Kristus on kaiken yläpuoilella joka on puhdas, täynnä armoa ja laupeutta johonka epäonnistunut saa ehdoitta turvautua.

    Äänestä

  • UPDATE_8383322 kirjoitti:

    Huomasin myös viittauksesi "kiihkoileviin" vl:iin.

    Kuitenkin aloituksesi pontimena oli vain yhden ja ainoan vl-taustaisen kirjoittajan provosoiva ja omahyväinen viesti, jolla nostettiin jalustalle vl-kasvatustaitoa ja vedettiin lokaan samalla muiden ihmisten lastenkasvatustaitoja.

    Jos ja kun mietit tarkkaan viestini sisältöä, huomaat, että poistoa ei suoranaisesti ollut kohdistettu sinuun. Toivon kuitenkin myös sinulta harkintaa, ennen kuin lähdet nostattamaan kohua, jolla ei ole todellisuuspohjaa.

    Jos yksi vl-väriä tunnustava kirjoittaja kehuu omia kasvattajantaitojaan ja painaa samalla alaspäin ei-vl-ihmisten kykyjä kasvattaa lapsiaan hyvin, se ei tarkoita sitä, että KAIKKI vanhoillislestadiolaiset ajattelevat niin.

    Suhteellisuudentajua kehiin.

    VL: kasvattajia on vähemmistä, eivl enemmistöön
    nähden,Mutta SANAN VAPAUS tällä palstalla ja
    Suomen evlutkirkossa on kyseen alaista.
    Kumpikaan taho ei kestä keskustelua saati sitten
    arvostelua perusteluineen.

    Äänestä

En usko, että ajattelevat ihmiset leimaavat vl-ihmisiä näiden palstojen perusteella. Vl:t ovat ihmisinä tavallisia inhimillisiä ihmisiä niin useiden vl:ien itsensä kuin monien ei-vl:ienkin mielestä.

Eri asia on sitten oppi ja ajattelutapa, mitä seuroissa viljellään. Muistan itse varsin hyvin korostuksen: "Ulkopuolella ovat noidat, koirat, murhaajat ja kaikki jotka valhetta rakastavat", millä on viitattu oman vl-herätysliikkeen rajoihin "Erehtymättömänä Jumalan valtakuntana". Moinen vain-me oppi ja "pahojen ihmisten" rajaaminen oman joukon ulkopuolelle vaatii tietynlaista tunnekylmyyttä. Tällaisia fanaatikkojakin vl:ien joukosta valitettavasti löytyy, eikä puhujia sovi kritisoida jos ja kun he moisia opettavat...

Puolustukseksi voi tosin todeta myös toisenlaisen korostuksen että vl-opissa vl-uskovaisia pidetään "samanlaisina syntisinä" kuin muitakin ihmisiä, mutta armahdettuina syntisinä.

Mitä tulee Jokelan tapaukseen, niin en usko että suhtautuminen siihen vaihtelisi vl:ien tai ei-vl:ien välillä. Eiköhän suurin osa ihmisistä ymmärrä, että kyse on ollut yhden ihmisen sairastumisesta jonka vakavuutta ei huomattu ajoissa. Tapaus itsessään on sen verran järkyttävä, ettei ole eettisesti oikein tai sivistynyttä yrittää käyttää sitä yhtään minkään asian keppihevosena. Näin uskon myös suurimman osan ihmisistä ajattelevan, vakaumuksesta riippumatta.

Äänestä
  • >>>"Eri asia on sitten oppi ja ajattelutapa, mitä seuroissa viljellään. Muistan itse varsin hyvin korostuksen: "Ulkopuolella ovat noidat, koirat, murhaajat ja kaikki jotka valhetta rakastavat", millä on viitattu oman vl-herätysliikkeen rajoihin "Erehtymättömänä Jumalan valtakuntana". Moinen vain-me oppi ja "pahojen ihmisten" rajaaminen oman joukon ulkopuolelle vaatii tietynlaista tunnekylmyyttä. Tällaisia fanaatikkojakin vl:ien joukosta valitettavasti löytyy, eikä puhujia sovi kritisoida jos ja kun he moisia opettavat..."

    Äänestä

  • muuten kuin tässä yhteydessä, että jos parannus jää tekemättä. Sehän on ihan Raamatun tekstiä.

    >>>>Eri asia on sitten oppi ja ajattelutapa, mitä seuroissa viljellään. Muistan itse varsin hyvin korostuksen: "Ulkopuolella ovat noidat, koirat, murhaajat ja kaikki jotka valhetta rakastavat",>>>>

    Ilm. 22:
    "14 Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
    15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
    16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."

    Äänestä

Tämä palsta olisi parasta lopettaa kokonaan, sillä tämä ei vastaa enää tarkoitustaan.

Vaikka kirjoittaisi enkelimäisesti, niin sinä ja ylläpito olette aina kimpussa.

Olen kirjoittanut aitoa elämää lestadiolaisudessa ja sinä et sitä hyväksy.

Kyllähän minä tiedä.

Keskustelu on mahdotonta ja siksi toivoisin, että voisin päästä irti tästä paheesta, mutta hankalaa se on kun on jäänyt tähän koukkuun.

Jos tämä palsta loppuisi, olisin siitä hyvin huojentunut.
Bannaaminen ei auta, sillä maailma on täynnä muita koneita ja bannaamalla vain tehdään hallaa sadoille muille käyttäjille.

Minä en koe kirjoittaneeni tänne mitään väärään ainakaan äskettäin.
Eräässä viestissäni kehuin omaa lestadiolaista kotiani, jossa sain hyvän kasvatuksen ja minusta ja muista jäsenistä tuli kelpo kansalaisia.

Ja olen kertonut, että elämällä lestadiolaisuuden periaatteiden mukaan elämä onnistuu tavallista paremmin ja on vapaa monista paheista ja turmeluksista.
Mutta tietysti poikkeuksiakin on.

Minä en hyväksy, ettei saa kehua lstadiolaisuutta, koska moitteita täällä tulee paljon enemmän.

Pysy nyt vaan ruodussa, äläkä ala enää tekemään palstaa ristiriitaisemmaksi kuin se jo on.

Herätysliikettä on syytetty milloin mistäkin ja nyt muka minä olen syyllinen, kun kehuin, miten hyvässä turvassa tässä Jumalan valtakunnassa ollaan ja miten meistä ei voi tulla Jokelan koulun oppilaan kaltaisia sekopäitä

Äänestä
  • Vihjalu "moderaattorina" Bergronnettelta kirjoittajan henkilöön oli nyt kyllä ala-arvoista.
    Jos olet henkilö, miksi oletan, kirjoituksesi on ollut aina totuudenmukaista, fiksua ja asiallista.
    Nyt todella näkee, mitkä tuulet tällä palstalla vaikuttavat. Kaikki vääristely ja potaska annetaan pysyä. Jopa kyseenalaiset uhkauksetkin vl-yhteisöä vastaan.
    Olen erittäin pettynyt.

    Äänestä

  • poistettua kirjoitustasi kirjoitti:

    Vihjalu "moderaattorina" Bergronnettelta kirjoittajan henkilöön oli nyt kyllä ala-arvoista.

    täältä palstalta odottanutkaan. Mutta moderaattoriin olen nyt kyllä pettynyt.
    >>>Olen erittäin pettynyt.>>>>

    Äänestä

  • poistettua kirjoitustasi kirjoitti:

    Vihjalu "moderaattorina" Bergronnettelta kirjoittajan henkilöön oli nyt kyllä ala-arvoista.
    Jos olet henkilö, miksi oletan, kirjoituksesi on ollut aina totuudenmukaista, fiksua ja asiallista.
    Nyt todella näkee, mitkä tuulet tällä palstalla vaikuttavat. Kaikki vääristely ja potaska annetaan pysyä. Jopa kyseenalaiset uhkauksetkin vl-yhteisöä vastaan.
    Olen erittäin pettynyt.

    Tällaiset viestit ja palautteet antavat uskoa siihen, etten ole mikään tyhjän höpöttäjä.

    Äänestä

Sano kaikille piispoille että raamattun on väärennetty. Ja jos yrittää väittää vastaan niin kytsy siltä että mikä raamatun versio hänen mielestä on oikea.

Äänestä

r-nimimerkki?

Äänestä

Täällähän se kirjoitus on maannut jo lähes vuorokauden. Sitä et ole poistanut tuosta ketjusta.

Sun kanssas on niin, että alat saivarrella lillukanvarsista. Milloin poistaa tietämättäsi ylläpito ja milloin taas yksittäinen vl leimaa koko poppoon. Usko nyt, että noin ajattelevia vl:ia on vl-foorumi täynnä. Sieltä taisi sekin eräs veeällä olla. Tuli tänne lakia paukuttamaan rinta rottingilla ja aloittajaa leimaamaan ekumenistiksi.

Ketjua ilmoituksen perusteella boostattiin, mutta boostauksestakin olet muistaakseni sanonut, ettet välitä enää sen vuoksi aloituksia poistaa.

Palsta tuli paremmin toimeen ilman sinunkaltaistasi sefua. Silloin oli ainakin tiedossa, kuka poistojen takana oli. Nyt kiemurtelet poistojen kanssa ja olet muka tietämätön, vaikka poistopyynnöt tulevat myös sinun tietoosi, hyvä Bergeronnette.

Tallensin tuon linkitetyn viestin. Se on hyvänä esimekkinä omahyväisyydestä, mikä ei suinkaan ole niin harvinaista vl-liikkeessä kuin mitä yrität poistollasi viestittää.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000030452600

Äänestä
  • Kylläpä nyt paistaa omahyväisyytesi ja ylemmyydentunteesi oikein kirkkaasti viestistäsi. Käyt seriffin kimppuun, vaikka voisit purkaa kiukkusi jonnekin ihan muualle. Etkö älyä että tämä palsta ei ole "Keskustelua seriffistä" -palsta.

    Tiesitkö, että sinun mielipiteesi on vain mielipide muiden joukossa. Ei se ainoa oikea absoluuttinen totuus. Mene vessaan ja katso peiliin ja mieti.

    Äänestä

  • seriffi, nii. kirjoitti:

    Kylläpä nyt paistaa omahyväisyytesi ja ylemmyydentunteesi oikein kirkkaasti viestistäsi. Käyt seriffin kimppuun, vaikka voisit purkaa kiukkusi jonnekin ihan muualle. Etkö älyä että tämä palsta ei ole "Keskustelua seriffistä" -palsta.

    Tiesitkö, että sinun mielipiteesi on vain mielipide muiden joukossa. Ei se ainoa oikea absoluuttinen totuus. Mene vessaan ja katso peiliin ja mieti.

    minä pidän omani.

    Niinpä niin, keskustelua v-lestadiolaisuudesta, mutta mielipidettään ei voi vapaasti Eniron sääntöjen puitteissa ilmaista. Ei tänne sheriffi eikä kukaan muukaan naukuja saa omia sääntöjään väsätä.

    Tässä Bergeronneten avauksessa ilmaisen mielipiteeni juuri sheriffin toiminnasta palstalla. Sitä sinä et voi estää absolutismillasi etkä peileilläsi, joten kaada ittelles vaan.

    Äänestä

sdvfsdgdsgvsxzdvzx

Äänestä

Näytät siirtäneen hyshysin avauksen ampumatragediasta palstalle Yleistä uskonnosta, ja nyt sitten poistit senkin avauksen, jossa hän kertoi tästä. No miksei tuo jälkimmäinen avaus saanut olla täällä? Täällä on varmaan monia lukijoita, jotka kaipaavat sitä ketjua, ja nyt he eivät saisi edes tietää, missä se on.

Miksi olet noin mielivaltainen tätä tragediaa koskevien kirjoitusten suhteen? Todella asiattomat viestit täytyy tietysti poistaa, mutta tuntuu ettet oikein siedä koko asiasta puhumista. Vaikka se koskee syvästi jokaista suomalaista, ja kuuluu uskonnollisille palstoille!

Minusta sinä huseeraat nyt vähän kuin joku despootti, eikä se ole ensimmäinen kerta. Jäitä hattuun!

Äänestä
  • Aloittaja

    Hän on sen tehnyt ihan itse.

    Äänestä

  • UPDATE_8383322 kirjoitti:

    Hän on sen tehnyt ihan itse.

    Kiivastuin ja vaahtosin. Olisin saanut panna itse jäitä hattuun.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Kiivastuin ja vaahtosin. Olisin saanut panna itse jäitä hattuun.

    Kannattaa aina varuilta haukkua ensin sheriffi pystyyn ja vasta sitten selvittää, kuinka asia itse asiassa onkaan, niinkö?

    Äänestä

  • tarkkailija-vl* kirjoitti:

    Kannattaa aina varuilta haukkua ensin sheriffi pystyyn ja vasta sitten selvittää, kuinka asia itse asiassa onkaan, niinkö?

    siihen, että Moppi voi toimia myös äkkiväärästi, se mahdollisuus tulee ensimmäisenä mieleen.
    Meillä on hyvä sefu, ja hänen heikkoutensa on tuo äkkivääryys silloin tällöin.

    Äänestä

  • kun on tottunut kirjoitti:

    siihen, että Moppi voi toimia myös äkkiväärästi, se mahdollisuus tulee ensimmäisenä mieleen.
    Meillä on hyvä sefu, ja hänen heikkoutensa on tuo äkkivääryys silloin tällöin.

    Sefun oletettu äkkiväärys jää täällä kirkkaasti toiseksi joidenkin muiden äkkivääryydelle. Kuten nyt viimeksi sinun, joka sefua äkkivääräksi moitit.

    Minusta tämän palstan sefu toimii viisaasti, johdonmukaisesti ja maltilla.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Kiivastuin ja vaahtosin. Olisin saanut panna itse jäitä hattuun.

    Ja lirinää muorin alta kun ne jäät sulavat. :))

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8383322 kirjoitti:

Yhden ainoan vl-väriä tunnustavan kirjoittajan vuoksi on nousemassa kohu, jossa syytetään kokonaista herätysliikettä ylimielisyydestä ja tunnekylmyydestä.

Kyseisen R-nimimerkkisen kirjoittajan viestit poistin jo pariinkin otteeseen, mutta ne ovat murheellista kyllä alkaneet elää omaa elämäänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu