Gelcoat/Topcoat

Mitä ihmeen aineita nää ovat,voisko joku selittää näistä.
72557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mikään asiantuntija en ole, mutta seuraavalla tavalla olen asian käsittänyt:

Lujitemuoviveneen runko koostuu pääasiallisesti lasikuitumatoista ja polyesterihartsista. Lasikuitumatolle levitetään valmistettaessa tahmean nestemäistä hartsia, johon on juuri ennen levittämistä lisätty kovetinainetta. Tämän päälle asetellaan seuraava lasikuitumatto, joka puristetaan (telaamalla tms. tavoin) tiukasti kiinni edelliseen. Taas levitetään hartsia jne. Tällaisia laminointikerroksia tulee rungon eri kohtiin vaihtelevia määriä tarvittavan paksuuden mukaan; myös käytettävä lasikuitumatto vaihtelee käyttökohteen mukaan.

Rungon painosta suurin osa on polyesterihartsia; lasikuitua on vähemmän. "Lujitemuovivene" onkin oikeampi termi kuin "lasikuituvene".

Polyesterihartsia sidosaineena käyttämällä rungosta saadaan luja ja sitkeä, mutta aine ei ole vesitiivistä. Suojaamaton polyesterihartsi imee itseensä vähitellen vettä ollesaan siihen jatkuvassa kosketuksessa. Tämän estämiseksi veneen rungon ulommainen, vettä vastaan tuleva kerros tehdään vesitiiviistä aineesta, joka poikkeaa muutenkin ominaisuuksiltaan polyesterihartsista. Ilmeisesti aine on valmistusvaiheessa hyytelömäistä (geelimäistä), koskapa sitä kutsutaan gelcoatiksi (= "hyytelötakki"). Topcoatilla tarkoitetaan samaa asiaa, nimi vain on johdettu siitä, että kerros on päällimmäisenä. Gelcoatiin sekoitetaan myös väriaineita, joilla rungosta saadaan halutun värinen.

Valmistuksen tarkka työnkulku ei ole tiedossani, mutta muottiin levitettäneen ensin jotain ainetta, joka mahdollistaa rungon irrottamisen myöhemmässä vaiheessa. Sitten tulee gelcoat-kerros ja vasta sitten aletaan laminoimaan varsinaisia rungon rakenteellisia kerroksia. Muotin pinnan laatu vaikuttaa siihen, kuinka laadukas gelcoat-pinta saadaan aikaan.

Rungon vedenalaiset osat on tapana suojata lisäksi gelcoatin päälle vedetyillä vedenpitävillä pohjamaali- eli primer-kerroksilla (yleensä 2-komponenttista tököttiä). Merioloissa primerin päälle vedetään vielä eliönestomaalia eli "myrkkymaalia".

Toivottavasti onnistuin ärsyttämään asiantuntijat kehiin korjaamaan sepustustani!

Äänestä
  • Puuvenettä kuiduttaessa viimeiseksi kerrokseksi laitetaan Topcoat maali, joka toimii juuri niin kuin sanoit, eli estää kosteuden imeytymisen kuituun. Gelcoat on käsittääkseni lasikuituveneissä käytettävä pinnoitus, jonka tehtävä lienee kosteussulun ohella tehdä pinnasta sileä, kulutusta kestävämpi ja liukuva.

    Äänestä

  • Gelcoatin ja topcoatin käyttäytymisessä on se merkittävä ero, että gelcoat vaatii kovettuakseen ilmattoman tilan, topcoat ei.

    Eli tämänkin takia esim. lujitemuovisissa soutuveneissä ulkopinta (joka siis jää tekovaiheessa muotin ja laminaatin väliin) on gelcoatia, sisäpinta topcoatia.

    Äänestä

  • AriT kirjoitti:

    Gelcoatin ja topcoatin käyttäytymisessä on se merkittävä ero, että gelcoat vaatii kovettuakseen ilmattoman tilan, topcoat ei.

    Eli tämänkin takia esim. lujitemuovisissa soutuveneissä ulkopinta (joka siis jää tekovaiheessa muotin ja laminaatin väliin) on gelcoatia, sisäpinta topcoatia.

    Jos Pohjassa on reikä, ensi Hartsi sitten laskuitumatto,topcoat,gelcoat,sen päälle teippi joka estää ilman pääsyn gelcoataan ,ja joku maali, onko tässä järkeä.

    Äänestä

  • Kippari kirjoitti:

    Jos Pohjassa on reikä, ensi Hartsi sitten laskuitumatto,topcoat,gelcoat,sen päälle teippi joka estää ilman pääsyn gelcoataan ,ja joku maali, onko tässä järkeä.

    ei tarvitse vetää päällekkäin top-ja gelcoatia, toinen riittää. Henkilökohtaiset kokemukset gelcoatista ovat sellaiset, että kyllä se kovettuu ilman mitään teippiä/kalvoa. Aineena ollut Norpol gelcoat.

    Äänestä

Gelcoat on lasikuituveneen uloin pintakerros - paksuus vaihtelee veistämöittäin.

Uuteen veneaihioon gelcoat maalataan muotin sisäpintaan ja siitä alkaa laminointityö.
Gelcoat vauriot korjataan aina topcoatilla jonka saa sävytettynä haluamaansa / veistämön käyttämään väriin - ja siihen sitten päälle epoksimaalit riittävän kuivumisajan (päivistä viikkoihin) jälkeen. Tökötti muodostaa tiiviin pinnan lasikuitukerrosten päälle, vesilinjan yläpuolella tämä jo riittää - alapuolelle tarvitaan vielä lisäeristystä epoksimaalilla.
Tarkemmat tiedot osoitteesta
http://www.terpol.fi/

Ja sitten vielä, käsittelemätön eli suojaamaton "lasikuitu" todellakin on vesiliukoista ts. kovettunut hartsi liukenee veteen, onneksi hitaasti - jäljelle ei jää muuta kuin ne lasikuitukankaat ts. ei kannata laistaa topcoat ja epoksipinnoitteiden käytön kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kippari kirjoitti:

Mitä ihmeen aineita nää ovat,voisko joku selittää näistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu