Mistä voimia?

Olemme myös yrittäneet saada lasta, jo itse asiassa nelisen vuotta. Ekat kaksi vuotta tosi aktiivisesti yrittäen itse. Sitten hoitoihin. Kokeilin myös vähähiilihydraattista ruokavaliota. Sen aikana tärppäsi mutta kesken tuli rv.6. Siihen loppuivat hoidot ja ruokavalio, pelkkää masennusta. Nyt ollaan taas aloitettu hoidot. Jotenkin jäin uskomaan että ruokavaliolla olisi jotain merkitystä kun sen ainoan kerran kuitenkin tärppäsi. Mietin sitä hiilareiden vähentämistä taas. Tiedän sinun tunteesi, jotenkin kuullostaa niin tutulta. Koita jaksaa uskoa. Niin minäkin yritän...

Tsemppiä teille molemmille!

Sain itse justisa keskenmenon, sikiö oli sisälleni kuollut joskus 7-8 viikon kieppeillä. En sitä edes aavistanut vaan ihmittelin, miksi oireet antaa jo nyt periksi eikä ole enää kovin paha olo. Ultrassa sitten 8 5 huomatiin että sydän ei enää lyö.
En olisi ikinä uskonut sitä meille tapahtuvan.

Mä itse olen joudunut kolmesti mikrohedelmöityksen aloittamaan. Siis kertakaikkiaan huono tuuri. Ekalla pitkällä kaavalla sai vaan yhden follin eikä se jakautunut. Toinen lyhyt kaava ja 10 tyhjä follia koska pregnyl puuttui.Resepti unohtui antaa .
Onneksi olen senverran sinnikäs mamma että kun olen itkut itkenyt ja nenäni tyhjäksi löristellyt, niin mä menen taas klinikkaan takas.

Kolmas kierto meillä sitten oli hyvä, kuusi jakaudunutta alkiota. Kaksi siirretin heti ja neljä pakkaseen.
Yksi kiinnityi ja se kuitenkin kaavitiin ulos viikolla 9 1. (Siis kaksi päivä sitten.)

Todella huonoa työtä sairalassa kun ei kuka edes kertonut mistään mitään. Nukutettiin ja heräsin yksin herämöstä. Kellä ei ollut minulle asia, ei edes lääkärillä vaikka pyysin sen käymään ja asiasta juttelemaan. Hänellä ei ollut mitään sanottava ja hoitaja sanoi, että unohta koko juttu, niin on helpompi!
Ei kuka edes sitä sanonnut, miten sen kaavinnan jälkeen ja mikä on normali ja mikä ei. Sain vaan lapun milloin voi harrasta seksia ja että alapää pestään joka vessan käynnin yhdeytessä. Ihan kun se olisi se ainoa tärkeä juttu.
Kai ne luulii että sen ikäinen tietä jo kaiken kaavinnasta tai abortista. No enpä tiennyt mitään .

Nyt tässä odottelen vaan tammikuuta että käydä hakemassa kaksi alkiota pakkasesta.
Nyt alkaa jo tosissa pelottaa koska olen ymmärtänyt, ettei aina riittä, että on valmis alkiot. Joskus ei vaan lasta saa vaikka alkuu näyttä lupavalta.
Ja minun on oltava se meidän perheen kovempi ja sinnikaampi, koska mieheni jättäisi varmaankin asian kesken.
Minä sitä saan itkeä ja paha mieli antaa periksi ja jaksaan taas. Hän ei itke eikä valittaa, kerran vaan sanoi oikein hiljaa että hänellä on todella paha olo siitä. Se ei osaa sitä ulos purkaa vaan se kaikki jää sisälle.
Mitenkäs Sinun mies siitä toipuu?

Sinulle toivon kuitenkin, että jaksaat aina eteenpäin vaikka kuinka sattuu ja kuinka raskasta on taas mennä hoitoihin.
Jospa se aurinko meidänkin risukasoihin ...
Voimia teille molemmille!