Vaihdoin muutaman viestin siskoni tyttären kanssa. Ilmoitin hänelle, että käytän hänen viestinsä ajatuksia täällä netissä. Olen monesti ihmetellyt, miksi Ry:n uskovat eivät tee parannusta siitä kaikesta pahasta, mitä väärän opin kautta on aiheutettu uskoville. Väärä henkioppi ja siihen liittyvät, julkirippi ja seurakunnan erehtymättömyysoppi kyllä myönnetään vääriksi. Näistä opeista on myös melkein kokonaan luovuttu, mutta oikeaa parannusta ei haluta tehdä! Ei se ole oikea parannus jos yhdessä on tehty samaa syntiä ja sitten saarnataan toisilleen, yhdessä tehty synti anteeksi.
Kun muistutin miten rauhanyhdistyksellä on menty väärälle tielle ja johtajat veivät minulle läheisiä ja rakkaita ihmisiä mukanaan, niin sain vastauksen: ”Huomasin, että teitä vaivaa ne vielä edelleen. Itse en ole pohtinut niitä asioita enää. Se on niin, että jos niitä alkaa miettimään niin siinä ihminen väsyttää vain itsensä.”
Tästä löytyy vastaus siihen, että miksi seurakuntapäivillä ja muissa tilaisuuksissa ei keskustella avoimesti, eli Ry:llä täytyy olla tämä opetus, johon sukulasiseni viittaa: ”Olen niin vähän raamattua tunteva, sinuun verrattuna, ettei meidän kannata näitä pohdiskella keskenään.”
Tässä kohti on opin täytynyt muuttua, sillä jos muistelen lapsuuttani, niin opista ja uskosta jäätiin keskustelemaan seurojen jälkeen. Muisteltiin mitä saarnamies oli puhunut ja tutkittiin raamatuita, eli ihan samoin kuin Beroiaan uskovat, kun Paavali saarnasi siellä: Apt. 17: 11 ”Juutalaiset olivat täällä avarakatseisempia kuin Tessalonikassa. He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa.”
Jos uskosta ja opista ei uskalla avoimesti keskustella, niin käy niin kuin meidän sonnille. Lapsuuteni aikana, ei kulkenut teurasautoja, jotka olisivat keränneet teurastettavat eläimet, vaan meiltä täytyi sonni taluttaa lähimpään teurastamoon Haapajärvelle. Sarvipäisen, ison, melkein tuhatkiloisen sonnin taluttaminen olisi ollut mahdotonta yli kolmekymmentä kilometriä pitkän, kyliä halkovan tien. Jos sonni olisi nähnyt mihin mennään, niin ei se olisi varmasti lähtenyt taluttajaansa seuraamaan. Mutta kun sonni ei nähnyt, sen päähän sidottiin säkki ja niin se kulki kiltisti taluttajaansa uskoen.
Minun sisareni tytär on hyvin ystävällinen ja empaattinen, hän soitti meille henkikokouksen jälkeen: ”Mekin mieheni kanssa luultiin, että olemme oikein uskomassa, mutta ei me oltukaan, meissä oli väärähenki (Kumpikin lapsuuden uskovia). Menkää tekin Suutari Villen tykö, niin selviää teille mikä on väärähenki ja tehkää parannus väärästä hengestä”.
Nuoria, elämää kokemattomia on helppo eksyttää. Sitä täytyy ihmetellä, että jos ihminen eksyy, niin onko hänen yhä edelleen pakko pitää ”säkkiä” päässä”. Eikö kannattaisi pysähtyä ja katsoa suunta, mihin ollaan viemässä! Jeesus puhuu paljon valvomisesta ja omakohtaiseen valvomiseen kyllä kuuluu seurata, mitä meille opetetaan, eli onko opetus Jumalansanan mukainen.
Kun Jeesus kutsui ihmisiä opetuslapsikseen, niin hän sanoi: Mar. 1:20 ”Jeesus kutsui heti heidät. He jättivät isänsä Sebedeuksen ja tämän palkkalaiset veneeseen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.” Eli uskomiseen kuuluu Jeesuksen seuraaminen ja on niin kuin Sebedeuksen poikienkin oli jätettävä kaikki, isän, veneet ja palkkalaiset. Eli mitään ei saa tulla uskon ja Jeesuksen väliin ja vähiten väärän ihmisopin.
Kun siskoni tytär kirjoittaa: ” Uskon niin lapsellisesti, että kunhan tänä päivänä saan olla uskomassa ja se minulle riittää ja muutahan ei ihmisen tarvitsekaan tietää. Rukoilen teidän puolesta, että taivaan isä antaisi ymmärrystä, että ei niitä kymmenien vuosien vanhoja tapahtumia tarvitse miettiä ja että tarvitsee vain omalle kohdalleen nöyrtyä parannuksen askelille.” Tämän kun luin, niin minulle selvisi, että miksi aina Ry:n seuroissa nykyään saarnataan: ”tarvitsee vain omalle kohdalleen nöyrtyä parannuksen askelille.” Mutta Paavali on eri mieltä tämmöisestä opetuksesta: Apt. 20:27 ”minä olen avoimesti julistanut teille kaiken, mitä Jumalan pelastussuunnitelmaan kuuluu. 28 "Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut. 29 Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. 30 Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.”
Kun muistutin miten rauhanyhdistyksellä on menty väärälle tielle ja johtajat veivät minulle läheisiä ja rakkaita ihmisiä mukanaan, niin sain vastauksen: ”Huomasin, että teitä vaivaa ne vielä edelleen. Itse en ole pohtinut niitä asioita enää. Se on niin, että jos niitä alkaa miettimään niin siinä ihminen väsyttää vain itsensä.”
Tästä löytyy vastaus siihen, että miksi seurakuntapäivillä ja muissa tilaisuuksissa ei keskustella avoimesti, eli Ry:llä täytyy olla tämä opetus, johon sukulasiseni viittaa: ”Olen niin vähän raamattua tunteva, sinuun verrattuna, ettei meidän kannata näitä pohdiskella keskenään.”
Tässä kohti on opin täytynyt muuttua, sillä jos muistelen lapsuuttani, niin opista ja uskosta jäätiin keskustelemaan seurojen jälkeen. Muisteltiin mitä saarnamies oli puhunut ja tutkittiin raamatuita, eli ihan samoin kuin Beroiaan uskovat, kun Paavali saarnasi siellä: Apt. 17: 11 ”Juutalaiset olivat täällä avarakatseisempia kuin Tessalonikassa. He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa.”
Jos uskosta ja opista ei uskalla avoimesti keskustella, niin käy niin kuin meidän sonnille. Lapsuuteni aikana, ei kulkenut teurasautoja, jotka olisivat keränneet teurastettavat eläimet, vaan meiltä täytyi sonni taluttaa lähimpään teurastamoon Haapajärvelle. Sarvipäisen, ison, melkein tuhatkiloisen sonnin taluttaminen olisi ollut mahdotonta yli kolmekymmentä kilometriä pitkän, kyliä halkovan tien. Jos sonni olisi nähnyt mihin mennään, niin ei se olisi varmasti lähtenyt taluttajaansa seuraamaan. Mutta kun sonni ei nähnyt, sen päähän sidottiin säkki ja niin se kulki kiltisti taluttajaansa uskoen.
Minun sisareni tytär on hyvin ystävällinen ja empaattinen, hän soitti meille henkikokouksen jälkeen: ”Mekin mieheni kanssa luultiin, että olemme oikein uskomassa, mutta ei me oltukaan, meissä oli väärähenki (Kumpikin lapsuuden uskovia). Menkää tekin Suutari Villen tykö, niin selviää teille mikä on väärähenki ja tehkää parannus väärästä hengestä”.
Nuoria, elämää kokemattomia on helppo eksyttää. Sitä täytyy ihmetellä, että jos ihminen eksyy, niin onko hänen yhä edelleen pakko pitää ”säkkiä” päässä”. Eikö kannattaisi pysähtyä ja katsoa suunta, mihin ollaan viemässä! Jeesus puhuu paljon valvomisesta ja omakohtaiseen valvomiseen kyllä kuuluu seurata, mitä meille opetetaan, eli onko opetus Jumalansanan mukainen.
Kun Jeesus kutsui ihmisiä opetuslapsikseen, niin hän sanoi: Mar. 1:20 ”Jeesus kutsui heti heidät. He jättivät isänsä Sebedeuksen ja tämän palkkalaiset veneeseen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.” Eli uskomiseen kuuluu Jeesuksen seuraaminen ja on niin kuin Sebedeuksen poikienkin oli jätettävä kaikki, isän, veneet ja palkkalaiset. Eli mitään ei saa tulla uskon ja Jeesuksen väliin ja vähiten väärän ihmisopin.
Kun siskoni tytär kirjoittaa: ” Uskon niin lapsellisesti, että kunhan tänä päivänä saan olla uskomassa ja se minulle riittää ja muutahan ei ihmisen tarvitsekaan tietää. Rukoilen teidän puolesta, että taivaan isä antaisi ymmärrystä, että ei niitä kymmenien vuosien vanhoja tapahtumia tarvitse miettiä ja että tarvitsee vain omalle kohdalleen nöyrtyä parannuksen askelille.” Tämän kun luin, niin minulle selvisi, että miksi aina Ry:n seuroissa nykyään saarnataan: ”tarvitsee vain omalle kohdalleen nöyrtyä parannuksen askelille.” Mutta Paavali on eri mieltä tämmöisestä opetuksesta: Apt. 20:27 ”minä olen avoimesti julistanut teille kaiken, mitä Jumalan pelastussuunnitelmaan kuuluu. 28 "Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut. 29 Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. 30 Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.”
Vastaukset 35
Vanhimmat
Ei tuota paremmin voisi sanoa.
Yhdyn TÄYDELLISESTI viestiisi. Se oli Jumalan Pyhän Hengen mukaista tekstiä. Ei siihen mmuuta voi sanoa kuin amenta.
Olen itse kokenut samaa. Niin meitäkin yritettiin saada tekemään parannusta "väärästä" hengestä.
Emme tietenkään voineet tehdä parannusta, koska emme olleet minnekään lähteneet. Katsoimme, että jos olisimme tehneet parannuksen, olisimme tehneet sen väärään henkeen.
Vielä kerran - tämä oli paras ja valaisevin kirjoitus pitkään aikaan.
Terv. Alpo.
kuinka nykyisinn kaikki synnit yhdellä kertaa anteeksi.
Eikä syntien suurutta kysellä.
vl-rauhanyhdistykselle kuuntelemaan Raamatun vastaista opetusta?
Kirjoitit jälleen hyvin.
Kyseessä on uusi vl-oppi, jossa katsotaan, ettei uskovaisen tarvitse tehdä muuta kuin huolehtia siitä, että omat synnit ovat anteeksi.
Ei siis saisi valvoa, ei saisi valistaa toisia susista, jotka laumaa kiertävät. Ei saisi verrata, mitä ennen on uskottu, ettei oppia päästäisi väärentämään, kuten nyt on tapahtunut.
Tähän on tultu, on uskottu, vl-joukoissa, että ei tarvitse muuta kuin mukana kulkea, on synti "vikoa" puhujia tai arvostella heidän puheitaan. Ja tämän seurauksena on koko joukko kulkenut harhaan. Ei uskalleta julkisesti omia mielipiteitä tuoda esiin, vain nimettömänä täällä netissä.
Surullista. Kiitosäänet ovat vaienneet ja lauma elää ahdistuksessa. Mahtaako olla enää paljoakaan uskovia vl-joukossa?
kun vuosikymmeniä olet pois ollut.
Lauma ei elä ahdistuksessa vaan iloitsemme siitä että Pyhä Henki on seurakunnassaan ja lisää uskovaisten joukkoa. Parannuksen armon saaneita tulee maailmasta.
Kiitosmieltä tunnemme seuroissa, vaikka sitä hyppelyä ei liioin näe, ja jos sitä olisi, niin kuinka paljon maailma pilkkaisi siitäkin?
Ihana on Siion virtoinensa!
Kumpa sinullekkin vielä olisi mahdollisuus parannuksen kautta tulla Jumalan lasten joukkoon!
Monia läheisiäni on vielä vl-liikkeessä ja he kertovat minulle mitä sinne kuuluu. Joku jopa uskaltautuu kertomaan sitä, ettei uskalla ajatuksiaan ja käsityksiään kertoa toisille vl:lle hoitamisten pelossa. Joku kertoo seurakuntapäivien fraseologiasta, jossa vain hymistellään aloitukselle eikä kukaan uskalla esittää eriäviä mielipiteitään. Jos uskaltaa, niin joutuu mielipiteistään tekemään parannuksen.
Se siitä "vapaudesta".
Minä olen jo Jumalan lasten joukossa, joten minun ei tarvitse kieltää uskovaisia tuttaviani ja sukulaisiani väittämällä heidän olevan väärässä hengessä tai eriseurassa, saadakseni itse vl-parannuksen kautta vl-joukon hyväksynnän. Sitä en todellakaan tarvitse Taivaaseen päästäkseni, niin kuin te valitettavasti luulette hengellisessä sokeudessanne.
Tarvitsen vain Pyhän Hengen sinetin sydämeeni siitä, että minut on ostettu Jeesuksen kärsimisen kautta vapaaksi ja Jumalan lapseksi. Sen sain jo kauan sitten.
Kunpa sinäkin voisit riisua vääristävät hengellisen ylpeyden silmälasit silmiltäsi ja nähdä uskovaisten joukkoa olevan laajemmaltikin kuin vain vl-porukoissa.
sisällä, ne ovat ulkona!
Voi sitä pimeyttä mitä siellä ulkopuolella on:(
vai ulkopuolella, kun he uusheränneen Heikki Saaren vankkureita vetäen kulkivat synkeässä Siinain pimeydessä ja teetättivät pakkoparannuksia vapailla Jumalan armolapsilla?
Siellä lammastarhan ulkopuolella on suuri pimeys ja tuntuu siltä, että itsekin olet siellä, kun et mitään väitettäsi pysty perustelemaan. Jotain vanhoja voivottelevia fraaseja vain saat aikaiseksi sekä otat Jumalan aseman arvioimalla toisen kirjoittelijan sieluntilaa.
No, sinulle on kerrottu asioitten oikeasta laidasta, joten sinun suhteesi olen vapaa.
Ihana on Siion virtoinensa:) Lammashuoneessa on hyvä olla toisten uskovien kanssa.
Uskovat ovat todella vapaat, sillä "Vapauteen Kristus vapautti meidät", Paavalin sanoin. Emme enää elä ihmisorjuudessa (lue: vl-liikkeen orjuudessa).
miten on, onko Ry:n sisällä luovuttu henkiparannusopista ja seurakunnan erehtymättömyydestä? Kun nimimerkit Sykli ja hyshyskin kirjoittavat, että näitä oppeja vielä pidetään voimassa.
Jos nämä opit elävät siellä vielä, niin minä olen väärässä. Kun luulen, että minulta ei enää vaadita henkiparannusta, jos aikoisin takaisin Ry:n jäseneksi.
En ole keskustellut paikallisten puhujien kanssa tästä asiasta, täytyy kysyä heiltä. Nyt on niin, että tavalliset "riviuskovaiset" vain ovat kutsuneet minua takaisin, eivät puhujat. Kysyn nyt ensin sinulta, kiitos jo etukäteen tästä tiedosta. t. Heino
"Siellä lammastarhan ulkopuolella on suuri pimeys ja tuntuu siltä, että itsekin olet siellä, kun et mitään väitettäsi pysty perustelemaan. Jotain vanhoja voivottelevia fraaseja vain saat aikaiseksi sekä otat Jumalan aseman arvioimalla toisen kirjoittelijan sieluntilaa. " lainaus
:) Jumalan armosta ja Jeesuksen ansiosta saan olla lammashuoneen asukas:) Sitä sinä et pysty kumoamaan, ei sinulla ole siihen mitään valtaa :)
Sinulla niitä Fraaseja tuntuu löytyvän kirjoituksistasi, kun niitä seuraa taakse päin.
Saatanalle hettämiset ym. Ne ovat sitä fraselogiaa joita vain sinä ja kaltaisesi käyttävät.
Joh. 10:1
"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo.
"No, sinulle on kerrottu asioitten oikeasta laidasta, joten sinun suhteesi olen vapaa."
Minun suhteeni sinun ei tarvitse olla huolissasi, mutta omasta kohdastasi olisi aiheellista.
Sielunvihollisen orjuus on pahinta orjuutta, siitä vapauttaa vain evankeliumin uskominen. Mutta jos puuttuu synnin tunto, ei voi tulla vapautta!
puheille paljoakaan arvoa, koska he itse eivät elä armosta uskomassa,vaan tekevät sääntöjä ja lakeja, joita ei todellisuudessa jumalanlapsilla ole.
Ei vastaa heidän kirjoituksensa omiin kokemuksiini.
Henkiopit ovat vallan vieraita, paitsi että ne jotka ovat vihollisen talutusnuorassa ovat pimeyden hengen lapsia, ja ne jotka ovat jumalanlapsia ovat Pyhän Hengen ohjaamia elämässä ja opissa.
Mutta jos sinä haluat elää niissä pimeyden hengen kahleissa, valintasi on omasi!
oikein kirjoitustasi! Tarkoitatko, että wanhawaimo elää, kuten kirjoitat: ”koska he itse eivät elä armosta uskomassa, vaan tekevät sääntöjä ja lakeja, joita ei todellisuudessa jumalanlapsilla ole.” Eli onko wanhawaimo tehnyt sääntöjä ja lakeja? Tätä en ole tiennyt! Olen luullut, että hän paremminkin vastustaa ihmissääntöjä, kuin niitä laatii! Sinä varmaan tunnet hänet paremmin, kuin minä!
Et ilmeisesti ole rauhanyhdistyksen uskovia, kun kirjoitat. ”Henkiopit ovat vallan vieraita, paitsi, että ne jotka ovat vihollisen talutusnuorassa ovat pimeyden hengen lapsia, ja ne jotka ovat jumalanlapsia ovat Pyhän Hengen ohjaamia elämässä ja opissa.”
Juuri Ry:llä on ollut vaikuttamassa henkioppi ja monenlaiset kirjoittamattomat säännöt. Jos olisit, Ry:n uskovia tietäisit tämän. Juuri tätä sinulta kysyin, kun luulen, että Ry:llä ei enää tehdä väärähenkiparannuksia, eikä pidetä näkyvää seurakuntaa erehtymättömänä.
Mitä ihmettä tarkoitat, kun kirjoitat: ”Mutta jos sinä haluat elää niissä pimeyden hengen kahleissa, valintasi on omasi!” Olenko minä mielestäsi ”pimeyden hengen kahleissa”? Voihan pojat! Selvennä nyt kirjoitustasi, että minäkin ymmärtäisin! Terv. Heino
kirjoituksesi, niin huomasin erehtyneeni. Et tarkoittanut nimimerkkiä wanhawaimo, vaan Sykliä ja hyshyssiä! Oikasen nyt tämän ja olisihan se kummallista, että wanhawaimo ryhtyisi tekemään sääntöjä ja henkioppeja. Mutta kun en tiedä, että hyshyssikään olisi niitä laatinut.
Keskustellaan me kahdestaan, niin kyllä tämä tästä selviää. Kun olen utelias, niin kysyn, asutko Ruotsissa? Alotetaan tämä päivä kiitollisin mielin, sillä tänäänkin meillä on elettävänä armonpäivä, uusi armonpäivä. Terv. Heino
Mutta viitaako tuo ajatus näistä säänöistä ja opeista siihen että osa kieltää kokonaan - opin erehtymättömästä seurakunnasta.
Yhden kerran koitin tätä "takinkääntöä" täällä selvitellä. Eli oppi erehtymättömästä (ajallisesta) seurakunnasta saatetaan kiistää. Se on väärin ja raamatun vastainen.
Mutta siten hetken päästä takki kääntyy saaraäidi hoidossa tulee ellää (puheista ei voi ymmärtää muuta kuin että sillä tarkoitetaan ajallista seurakuntaa) jne...
Ei ole sääntöjä mutta kuitenkin sääntöjä tulee noudataa...
Toisekseen... pitääkö sitä kovin kaukaa hakea että kuuliaisuus ajalliselle seurakunnalle on jokaisen luettavissa. PM artikeleista on keskusteltu täällä paljonkin...
Vai pitääkö nuo kirjoitukset ymmärtää niin että sanalla seurakunta tarkoitetaan hengelistä serakuntaa vaikka teksti joka kohdassa antaa ymmärtää että kyse on ajallisesta seurakunnasta.
Vai sitäkö on oika usko että osaa lukea erehtymättä aina oikein milloin puhutaan ajallisesta milloin hegellisestä seurakunnasta?
Toinen on tämä kolektiivinen omatunto. On totta että mm SL piti hiljattain alustuksen jossa toedetiin että jokaisella uskovaisella on oma omatunto jne... Kuitenkin ei mennyt pitkään jo oli taas pinnalla se että omatunto kasvaa seurakunnassa.
Että kun me tämän yhteisön (vl) neuvojen mukaan elämme pysymme uskomassa? Näinkö raamattu puhuu tästä asista. Mielestäni ei. Meidän tulee elää Jumalan sanan mukaan ja seurata yksin Kristusta. Vaikka kulkisimmekin laumassa. Emme siis seuraa laumaa vaan kuljemme laumassa. Siinä on iso ero.
Ja tuohon takin kääntöön vileä. Samasta asiasta voi saada kahdenlaisen vastausken. Riipuen siitä mikä kulloinkin on "kollektiivisen omantunnon" mukainen. Kenen kanssa halutaan tai ei haluta pysyä yhteisessä "rakkaudessa".
Ihminen ei ehkä itse lainkaa huomaa sitä että jos jututamme näistä asioista ihmistä hän toisessa kohtaa suoraan allekirjoitaa tuon opin ajallisen seurakunnan erehtyätöömyydestä. Mutta toisessa kohdassa saataa kiistää sen jyrkästikin. Johonkin kysymykseen on "tapana" vastata näin ja johonkin toiseeen noin. Mutta ovatko vastauksen raamatun mukaisia. Jos hyväksymme automaatisesti että ovat olemme hukassa.
Jos jonkun säänön olen "laatinut" niin sen että etsikää ensin Jumalan tahto! Että ihminen muistaisi aina elämänsä äärellä kysä mikä on Jumalan tahto?
keskustelemaan, tämä on nimenomaan keskustelupalsta. Ehdotin nimim. että keskustellaan me ensin kahdestaan, ettei pahenneta ketään. Minä en tykkää huonoa, jos minua vähän tuomitaankin välillä.
Tuo toteamuksesi: ”Mielestäni ei. Meidän tulee elää Jumalan sanan mukaan ja seurata yksin Kristusta. Emme siis seuraa laumaa vaan kuljemme laumassa. Siinä on iso ero.” Tämä toteamuksesi on raamatun opetusten mukainen. Mutta ilmeisesti olen ollut väärässä siinä, että henkioppi on ”menneen talven lumia”!
Henkioppi näkyy tälläkin keskustelupalstalla, mutta olen luullut, että se vaikuttaa vain muutamissa Ry:n jäsenessä. Olen uskonut, että Ry:ssä on tapahtunut samoin kuin bensiinin valmistuksessa: Bensaa kun puhdistetaan, niin se reformoidaan ja tällä toimenpiteellä, erotetaan bentseeni, sen myrkyllisyyden vuoksi pois. Näin tapahtui uudessa heräyksessä aikoinaan, eli väärästä opista ei tehty parannusta, mutta oppi reformoitiin.
Sen olen tiennyt, että parannusta ei ole tehty siitä, että on menty opissa harhaan. Mutta neuvot on annettu, aivan kuin sisareni tytär totesi: ”Rukoilen teidän puolesta, että taivaan isä antaisi ymmärrystä, että ei niitä kymmenien vuosien vanhoja tapahtumia tarvitse miettiä ja että tarvitsee vain omalle kohdalleen nöyrtyä parannuksen askelille.”
Eipä tässä voi muuta kuin ihmetellä! Aion kuitenkin keskustella tästä asiasta, myös puhujien ja Ry:n pappien kanssa, kun saan tilaisuuden. Sinun kirjoituksesi ovat avanneet monin kohdin tätä käytäntöä, joka Ry:n sisällä nyt on. Kiitos sinulle! Kyllä näyttää siltä, että ei minua huolittaisi Ry:n jäseneksi, ellen olisi yhdistykselle alamainen. Ei riitä, että seuraa Jumalansanaa, täytyisi seurata ennen kaikkea laumaa, että tulisi hyväksytyksi jäseneksi. No, enpä minä ole pyrkimässäkään minkään yhdistyksen jäsenyyteen. Terv. Heino
jos sinulta ei edellytettäisi - kunhan teet parannusta jonka ohessa laitat pois myös puheoikeutesi hoitokokouksita. Ne varmasti on yksi jonka arvelisin olevan tuolla parannuksenteko listalla.
Kuten myös se että sinulta odotetaisiin jonkinlaista nöyrtymistä kolektiiviseen omaantuntoon. Ja sen ohessa myös vl tapakultuurin noudattamista. Koska sinä tiedät mitä "ukovaisen" ihmisen elämäntapoihin kuuluu. Uskovainen ei tee sitä tätä eikä tuota.
Jotkin kommentisi eivät mitenkään mene läpi siitä SRK virallisesta totuudesta. Kuten tuo mitä sanot saara-äidistä. Ja olen lukenut muitakin joista voisin sanoa samoin. Kuten seurakunta on totuuden patsas ja perustus... josta sinä sanot että Kristus on totuuden patsas ja perustus. Eikö?
Onko kyse sitten siitä "virallisesta" henkiopista on enempi tulkinta eli makuasia. Aika pitkälti kaikki SRK:n mielipiteestä eroavat mielipiteet halutaan nähdä epäuskon hedelminä. Ja eiköhän jokaiselta sisään (vl:teen) pyrkivältä edelytetä laittavan epäuskon ohella kaikki nuokin pois. Jäljelle taitaa jäädä kiritiikittömyys.
Keskustele toki. Olen utelias kuulemaan mitä he sanovat? :)
Ihan Suomalainen olen :)
Todella en ole havainnut seuroissa käydessäni, että henkiopeista olisi puhuttu.
Vaikka Raamatussa niistä kyllä mainitaan monissakin kohdin.
Terveisiä vain Heinolle :)
Sijoitin sinut siksi Ruotsiin, koska toteat, että et ole kuullut henkiopista. Taitaa se kuitenkin olla niin, että vaikka asuisi Ruotsin takana, niin olisi varmasti tietoinen tästä opista. Toinen vaihtoehto on se, että on hyvin nuori, sillä saarnoissa ei enää kuule väärähenkiparannuksesta. Se on ilmeisesti saarnoista poistettu, eli piilotettu niin, ettei siitä puhuta julkisesti.
On selkeästi todistettu, että väärähenki, ei ole tekosynti, ei siis sellainen teko josta tulisi tehdä parannus. Eli miten sellaisesta voisi luopua, jota ei ole tehnytkään. Tuo sinun toteamuksesi: ”Vaikka Raamatussa niistä kyllä mainitaan monissakin kohdin.” ei pidä paikkaansa ja luulen, että tarkoitat tätä kohtaa, kun Jeesus ajoi ihmisistä pois saastaisia henkiä: Mark. 5:13. ”Ja Jeesus salli kohta heidän. Ja saastaiset henget läksivät ulos ja menivät sikain sisälle. Ja lauma syöksi itsensä kohdastansa mereen (mutta heitä oli lähes kaksituhatta), ja he upposivat mereen.” Näin lähtevät saastaiset henget ihmisistä tänäkin päivänä, kun he uskovat syntinsä anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä.
On aivan varma, että saastaiset henget eivät ole mihinkään kadonneet, eli niitä on tänäkin päivänä, sanoisin, enempi kuin Jeesuksen aikana. Tämäkin, että pakotetaan ihmisiä tekemään parannusta vääristä hengistä, on yksi vääränhengen ilmitulo. Eli kaikki se oppi, mitä ei raamattu opeta on saastaisen hengen aikaansaannosta, eikä ole Pyhän Hengen vaikuttamaa.
Mielestäni annoit nimimerkeistä väärän todistuksen, siinä kun kirjoitit: ”koska he itse eivät elä armosta uskomassa, vaan tekevät sääntöjä ja lakeja, joita ei todellisuudessa jumalanlapsilla ole.” Miten on, kun sinä nyt tunnustat uskoa ja väärätodistus on syntiä, muistathan käskyt: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi”, eli voisitko harkita, että pyytäisit heiltä anteeksi. Minä olen sinulle jo antanut anteeksi ja toivon sinulle hyvää ja armorikasta päivää. Terv. Heino
tuossa samassa suossa varmaankin pitkälti juuri "omaa tyhmyyttäni". Eli juuri tuo että tietyyn rajaan asti itsekkin ehkä oli valmis hyväksymään sen että - tarvitseeko sitä nyt niin tietää aina kaikki.
Kuitenkin jossain vaiheessa todella oli pakko ja sain ottaa pussin päästä. Ja pala palalta nähdä sen kuinka tärkeää on se että me todella valvomme omakohtaisessa uskossa.
Mitä sinä oikestaan Heino ajattelet siitä jos minä nyt kysyn sinulta että mitä eroa on kollektiivisella omalla tunnolla ja seurakunnan erehtymättömyydellä. Minusta ne ovat yksi ja sama asia.
Keskustelee melkein mistä vaan aina olemme tämän kysymyksen äärellä. Onko ajallinen seurakunta erehtymätön. Ja kuitenkin siitä on monta kertaa vl sisällä keskusteltu ja aina 70 luvulle todettu että seurakuktakin voi erehtyä.
Juuri tuo että ihmiset on saatu vieroitettua omakohtaisesta Jumalan sanan tutkimisesta. Johtaa väistämättä siihen ettei ihmiellä ole keinoja arvoida kuulemaansa.
Ja juuri sitä ihmettelen että kuinka seurakunta joka on erehtymätön ei kestä avointa keskustelua? Jumalan valtakunta kyllä kestää keskutelua mutta ihmisten kunnia sitä ei ehkä kestä.
Ja juuri tuota "synnin tuonnon" puuttumista on mm sectorin kanssa pohdittu moneen kertaan. Ja nyt en puhu sinun synnin tunnosta vaan hoitajien ja vl synnintunnosta.
Jos sinä teet parannuksen (kuviteellinen esimerkki) kuinka sinä taidat nöyrtyä raamatun vastaisiin oppeihin? Sinulta ilmeisestikin edelleen edellytetään parannusta henkiopeista jotka kuitenkin harhaopeiksi on todettu. Vai onko?
Minä en ole Heino lainkaan varma siitä että väiteesi siitä että noista opeista olisi luovutto pitäisi paikaansa. Oppi kollektiivisestaomastatunnosta on hyvin vahva - omatunto kasvaa seurakunnassa. Se joka ei pysy seurakunnan mielipiteissä ei pysy Jumalan sanassa.
Tämä yhtälö on mahdoton. Enkä voi noita ajatuksia omantuntoni takia allekirjoitaa. Mutta kuitenkin tiedän kuinka vahvasti ne sitovat tämän päivän vl myös raamatun vastaisiin oppeihin.
Se mihin viitaat tuolla viestisi lopussa on se että sinulta edellytetään parannusta ennen kaikkea ihmistne edestä. Parannusta yhteisön jäseneksi pääsemiseksi. Nimittäin on niin että ihmiset eivät voi rajata sinua Jumalan valtakunna sisä mutta eivät myöskään ulkopuolelle.
Vl:kin minun kuitekin on tunnustettava sinut Jumalan lapseksi. En minä voi omatuntoni tähden tehdä toisin. Olenko minä nyt yhtä kaikki vl kieltänyt ja yhtä kaikki parannuksen tarpeessa. Mitä ajattelet?
Minä rukoillen sen puolesta että saisin aina säilytää kuulevat korvat ja kätkevän sydämmen.
Ja lopuksi (ainakin tämän viestin lopuksi) tuohon viimeiseen raamatusta lainaamaasi kohtaan eikö tuo käsky ole annettu jokaiselle uskovaiselle ei vain joillekkin "valituille"?
Ensinnäkin, tuo Paavalin neuvo on ensisijaisesti kohdistettu puhujille, joka kyllä käy ilmi Paavalin neuvosta. Mutta se on aivan varma, että tämä neuvo koskee koko Pyhän Hengen pappeutta. "Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut.”
Ajattelu kollektiivisesta omastatunnosta on pitänyt luoda ihmisten, koska muuten ei kyetä perustelemaan Saara äidin hoitoa, eli oppia seurakunnasta joka hoitaa uskovia. Eli seurakunta ei voisi hoitaa uskovaa, jos sillä ei olisi erehtymätöntä omaatuntoa.
Oppi Saara äidistä, on hyvin inhimillinen. Raamatussa on kirjoitettu: Gal. 4:26 ”Mutta taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme.” Tätä Galatalaiskirjettä jos tutkimme tarkemmin, niin huomaamme, että näkyväinen seurakunta ei ole ”Saara äiti”! Saaralla, Abrahamin vaimon kuvalla Paavali pyrkii kuvamaan näkymätöntä seurakuntaa = Jumalanvaltakuntaa.
Näkyvän seurakunnan tehtävänä ei ole valvoa jäsentensä uskonelämää! On kokonaan väärä kuva annettu seurakunnasta siinä, että näkyvä seurakunta olisi hoitava Saara äiti! Näkyvän seurakunnan tehtävä on, luoda puitteet, eli olosuhteet, jossa Jumalan Sanaa voidaan kertoa ja julistaa ihmisten kuultavaksi.
Eikö sitten Saara äiti hoida uskovia! Ei hoida, se, että seurakunta olisi hoitava äiti, on hyvin inhimillinen kuva, jossa äiti hoivaa ja imettää ja Isä = Jumala on jossain taajemmalla. Tämä on kokonaan ihmisten keksimä mielikuva, joka ei ole totta, eikä raamatun opetuksien mukainen.
Jumala itse hoitaa uskovaa seurakunnassaan sanallaan! Tämän on Jumala itse meille selvästi ilmoittanut sanassaan: Hesk. 34: 15 Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään -- näin sanoo Herra Jumala. 16 Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita. 17 "Ja te, minun lampaani! Näin sanoo Herra Jumala: Minä pidän siitä huolen, että oikeus toteutuu lampaiden ja vuohien, pässien ja pukkien kesken.”
Ei minulta enää edellytetä väärähenki parannusta! Sillä olen vedonnut siihen, että olen niin monen saarnamiehen kanssa käynyt keskustelua väärähenkiparannuksesta ja Ry:llä saarnamiehen sana painaa enempi, kuin raamatun sana. Yksikään saarnamiehistä ei ole kyennyt perustuksia löytämään ko. henkiparannukselle raamatusta, vaan ovat menneet sanattomaksi. Eivät he kuitenkaan ole tunnustaneet tätä oppia vääräksi, jos olisivat tunnustaneet, olisi pitänyt tehdä parannus.
Olen julkisesti kaikille kertonut saarnamiesten nimet, joiden kanssa olen henkiparannuksesta keskustellut. Laita joitakin isompia tähän, uskon myös, että serifi ei poista nimien takia tätä’ viestiä. Ensiksi tietenkin puhui Heikki Saaren kanssa ja sanoin hänelle ”En tahdo yhtään Pirua kantaa sydämessäni, selitä niin, että ymmärrän tehdä parannuksen”, ei hän osannut muuta, kuin suuttua. Sitten puhuin Einari Lepistön, Ville Suutarin, Eino Kimpimäen, Armas Karsikaan, Hannes Kamulan kanssa ja sitten oli muutamia pienempiä puhujia, joiden kanssa kävin keskusteluja, tästä henkiparannuksesta.
Mutta kyllä minulta Ry:n uskovat edellyttävät parannusta! He eivät osaa nimetä, mistä tulisi tehdä parannus, sanovat: ”Kunhan teet”! Olen ajatellut, että heidän vaatima parannus on kait ”Separaattoriparannus”.
Veljeni kävi serkkumme luona vähää ennen kuin hän nukkui pois. Veljeni oli keskustellut henkiparannuksesta ja tämä ko. parannus oli oikein kirkastunut serkullemme, hän sanoi: ”Henkiparannus on, niin kuin minun separaattorin myyntikampana”!
Serkkuni oli sodan jälkeen toiminut konemyyjänä, hän kauppasi separaattoreita. Hän kertoi: ”Kuljin piirimyyjän kanssa ympäri pitäjää, talosta taloon ja kerroimme, miten hyvä kone separaattori on. Ihmiset uskoivat meitä niin, että ostivat koneen, vaikka heillä ei ollut lehmiäkään. Oltiin me hyviä kauppiaita”!
Ensinnäkin kiitos Heinolle avauksesta. Heinon kirjoitukset ovat minulle mieluista luettavaa.
Haluan sinulle hys vielä vakuuttaa, että tuo Heinon kuvailema "säkki päähän" -opetus ei ole Raamatun mukaista, kuten Heino sen selkeästi sanoikin. Olen aiemminkin kirjoittanut tämän, mutta erämaan matkalla Israelin kansa piti Mooseksen käsiä ylhäällä taistelussa vihollisia vastaan. Kun käsien kannattelijat väsyivät, vihollinen pääsi voitolle. Tämä on selkeä simerkki seurakunnalle annetusta vastuusta.
Toinen esimerkki on se hebrealaiskirjeen kohta, jossa seurakuntalaisia nuhdellaan, koska he ovat tulleet senkaltaisiksi, etteivät kestä aikuisen ravintoa, vaan ainoastaan maitoa. Seurakunnan on otettava tämän perustella oma vastuunsa opetuksesta, eikä vain sokeasti luottaa siihen, että Pyhä Henki johdattaa ja opastaa vain puhujia. Sehän on siis suorastaan kehoituksena meille. Rukoilemme puhujien edestä, mutta emme pakene omaa vastuutamme. Jos havaitsemme jotakin, mitä emme ymmärrä tai mikä ei vastaa siihen ilmoitukseen, joka meillä on asiasta, meillä on oikeus ja velvollisuuskin ottaa asia esille.
Ei ole välttämättä oikeaa rakkautta jättää sanomatta, jos joku puhuu väärin. Se on kyllä inhimillistä, jos kyseessä on arvostettu tai sellainen henkilö, jota itse arvostaa. Silloin sanominen on varmasti vaikeaa. Siksi luulisin seurakunnissakin arvostettavan sellaisia "pieniä" matkalaisia, jotka eivät häpeä tuoda esiin omaa ajatustaan. He eivät osaa kiertää totuutta kuten normaali rivikristitty, joka on mieluiten hiljaa tai sanoo jotakin ympäripyöreää, jonka vieläpä muistaa jonkun toisen sanoneen. Ei kuitenkaan omia ajatuksia.
Minusta optimitilanne kahden kristityn välillä olisi sellainen, että he keskustelisivat Raamatun pohjalta kristinuskosta, eivätkä erotessaan tietäisi, mitä "lahkoa" toinen edustaa. Ongelman nimittäin synnyttää juuri se tietoisuus, mitä tuo toinen edustaa. jos lääkäri ja putkimies keskustelevat toistensa kanssa tietoisina siitä, kenen kanssa he keskustelevat, puhe on tietyllä tavalla jo valmiiksi rajattua. Mutta ajatusten vaihto voisi olla paljon rikkaampaa, jos sitä ei tiedä. Tai tietysti vielä hienompaa, jos siitä ei välitä. Siihen kai tulisi viime kädessä pyrkiä.
Toivotan rohkeutta Jumalan Sanan tutkimiseen, koska Jeesus itsekin on kehottanut siihen. Näin saamme oikeita hengellisiä työkaluja kohtaamaan muita ihmisiä. Tällaisina aikoina ihmiset varmasti ovat herkällä korvalla kuuntelemassa, mitä annettavaa kristityillä on heidän hätäänsä. Kirkot ovat olleet kovassa käytössä viime päivinä. Onko Suomen kansa kuitenkin pohjimmiltaan Jumalaan uskova kansa. Minä uskon niin.
jäleen kerran...
"Mutta kyllä minulta Ry:n uskovat edellyttävät parannusta! He eivät osaa nimetä, mistä tulisi tehdä parannus, sanovat: ”Kunhan teet”! Olen ajatellut, että heidän vaatima parannus on kait ”Separaattoriparannus”."
Juuri tämä on käsitämätöntä että kunhan teet parannusta. Jos et oikein ymmärrä riitää kunhan teet vain parannusta ja panet asiat pois. Kaikki epäilykset kysymykset kaikista voimme kuitata tuolla - kunhan teet parannusta....Kunhan teet vain parannusta niin sillätavallako Jumalan tahto löytyy. Ilman keskustelua ja ilman Jumalan sanan tutkimista?
Ajattelisi että Kristuksen mieli edellyttäisi meiltä Jumalan tahdon etsimistä elämämme äärellä mutta jotekin tulee välillä juuri tuo tunne - kunhan vain teen parannusta se riitää. Parannsuta mistä? Ei edes sitä tarvitse tietää? Riitää että nöyrtyy saaraäidin hoitoon...
Anteeksi. Tämä ei kohditu sinuun millään lailla mutta parannuksen tekeminen on yhdentekevä asia. On aivan samantekevää ymmärrätkö mistä teet parannusta kunhan tee. Kehoitaako raamattu meitä tälläiseen "leväperäisyyteen". Riitää että teemme parannusta vaikka emme tiedä mistä.
Se on parannuksen tekemistä ilman synnintuntoa. Toisaalta näin mutta kuinka synnintuto voisi aidosti kehittyä jos me vain teemme parannusta ilman että tiedämme missä olemme Jumalan tahdon rikkoneet. Varmaan monessa kohdassa, enkä tarkoita ihan sitäkään että meidän tulee elää etsien joka ikistä rikkomusta. Mutta uskon perusteista. Ei se riitä että kunhan vain tehdään julkinen vl parannus kaikki on hyvin.
Parannus lähtee ihmisen sydämmestä. Uskon perustana ei ole kunhan vain teet parannusta vaan Kristus.
Kunhan vaan teet parannusta taitaa olla yksi osa tuota saara-äidin hoivaa. Niin kuin ajallinen äiti joskus toteaa että asia on näin piste. Ilman perusteita.
yhdyn ajatuksisi täysin. Kuinka tämä on mahdollista :)
Aivan oiken pussipäässä uskominen ei ole raamatun mukaista. Mutta kuten sanon en edes yritä kieltää ettenkö olisi johonkin rajaan asti ollut valmis hyäksymään kaiken tai lähes kaiken sellaisena kuin se ylhäältä annetaan.
Kuitenkin elämässä on sattunut yhtä ja toista.. Ja sitä vain jossain vaiheessa havahtui siihen mahdottomuuteen johon tuo pussipäässä ukosminen johtaa. Vaikka ajatukset olivat monellatapaa valmiit jo ennen kuin eksyin tänne moni asia on saanut "kirjallisen muodon".
Mistä sitten olen erimieltä niin siitä että - rasimi lähtee ihmisestä itsestään. Eli jos minä lajittelen ihmiset sen mukaan mihin lahkoon he kuuluvat. Pidän yllä yhdenlaista kastilaitosta. Johonkin lahkoon kuuluvat kuuluvat baaria luokaan. On siis viimekädessä kyse ihmisen omasta halusta kohdata jokainen ihminen ihmisarvoisena. Lähteä käymään keskustelua puhtaalta pöydältä.
Myös siitä olen erimieltä että vaikka lääkäri ja putkimies puhuvat keskenään ihmisen status eli se mitä on ajallisesti "saavuttanut" ei voi viimekädessä olla se joka ohjaa keskustelua. Vaikka ymmärrän jollain tasolla ihmisten tapaa nöyristellä "parempien ihmisten edessä" en viimekädessä kuitenkaan ymmärrä mikä saa ihmiset tekemään niin.
Mitä sinä Sectori pidät viisautena? Viisain mies jonka olen tavannu ei ole ajallisesti mitään. Ja kuitenkin tuon ihmisen viisaus piilee siinä että hän lukee toista ihmistä jossain mielessä kuin avointa kirjaa. Ja osaa kohdata toisen ihmisen aina oikein. Ymmärrätkö? Näin käy ei vain minun kohdalla vaan kaikkien hänen kohtaamiensa ihmisten kohdalla.
Arvostan tuota "viisautta" siksi että kuinka hyältä tuon ihmisen kohtaaminen aina tuntuu. Jos en halua puhua ei puhuta. Jos taas tarvitsen kuuntelijan hän on paikalla ja läsnä. Jos taas mieltäni painaa joku asia kuinka monta kertaa olen saanut sen 10 pisteen vihjeen.
Tiedän että jos lähden katsomaan tullaista ihmistä hän ei ole mitään. Eli se on myös ihmisestä itsestään kiini miten lähtee arvottamaan ihmisiä. Antaako jokaiselle sen mahdollisuuden vai ei.
Toivoisi jokaiselle sitä viisautta katsoa ennakoasetelmien yli niin lääkärillekkin kuin putkimiehillekkin sinulle minulle meille kaikille.
Eli vaikka alekirjoitan ajauksesi siksi että tiedän ajatustesi olevan hyvin pitkälti kuvausta ihmisyydestä. Ajatelumallit ovat vain kovin luutuneita monellakin tavalla. Ja ainakin itse haluan tehdä töitä sen eteen että en jakaisi ihmisä kasteihin. En erotelisi ja luokitelsi.JNE
Mutta se näkyy myös toisin päin. Olen se vaikea ihminen ja haluan lähteä keskustelemaan samalta viivalta. Aina se ei näytä olevan mahdollista mutta useimiten se kuitenkin onnistuu. Ja pidän sitä hyvänä asetelmana.
Ajattelin tuota ammattiasiaa vain siltä kannalta, että eri ammattiryhmissä olevat ihmiset eivät helposti löydä samoja keskustelunaiheita. En mielestäni, enkä mielessäni kategorioinut ihmisiä parempiin ja huonompiin:) Tämän tarkennuksen halusin sinulla heittää.
Sitten vielä tuosta otsikosta. Jotenkin sinulla on ajatus lukossa, anteeksi tämä lausunto rakas ystävä. Sinulla on ilmeisesti jonkinlainen pelko, ettet saisi uskoa vl-saarnan alla itseäsi autuaaksi. Olenko edes lähellä? Haluan vakuuttaa sinulle, että voit ihan vapaasti uskoa itsesi autuaaksi sen julistuksen alla. Se on täysin pätevä Jumalan edessä. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että vl-opetukseen kuuluu kohtia, jotka soisin mielihyvin jäävän pois. Tuohon syntien anteeksiantamukseen liittyvä asia ehkä suurimpana. eli se, että tulee olla "seinien sisäpuolella", jotta voi saada syntinsä anteeksi. Saarna julistetaan peräseiniä myöten, mutta siihen se jää. Muut ovat uskottomia, vääräuskoisia ja luopuneita. Näin ei suinkaan ole. Tälläkin palstalla on todistettu, että Pyhä Henki liikkuu missä tahtoo, myös vl-muurin ulkopuolella:)
En sitten tiedä, haluatko vain periaatteessa olla eri mieltä, koska juuri sitä mieltä minäkin olen, ettei ihmisiä voi lajitella sen mukaan, mihin lahkoon he kuuluvat. Itse asiassa juuri sitä ajatusta vastaan minä kirjoitin, etteivät ihmiset sortuisi jonkin, minkä tahansa ulkoisen tai sisäisen pikkuseikan takia, lokeroimaan toisia.
Jumalan siunausta kuitenkin sinulle edelleen, hys. Olet mukava keskustelukumpaani, koska et päästä toisia ihan vähällä. Hyvä periaate uskonasioista keskusteltaessa:)
Että siinä mielessä olen lukossa että saarna joka tökii vähän joka suuntaa ei myöskään ravitse. Kuinka se sitten voisi toimia elävän veden lähteenä?
Eli onko saarna joka ei pysy Jumalan sanan totuudessa todella Jumalan sanaa?
On totta että olen vaiheessa jossa haluan sanoutua irti mistään valmiista ajatelumallista ja tutkia Jumalan sanan äärellä mitä saarna todella tarkoitaa ja pitää sisällään.
Tiedätkö että tuntuu hyvältä kun toteat hyvin hekilökohtaisesti sen minkä itsekin toisaalta tiedostan. Tuon tietyllä tasolla lukossa olemisen.
Ok vaihtoehtona on aina lähteä. Mutta ratkaisu on monella tapaa "epäkypsä". Se ei ratkaise pohjimiltaan mitään.
Olen lukossa koska pohjimiltaan on mahdotonta otaa mitään vastaan saarnasta jota ei voi allekirjoitaa. Ymmärrätkö?
Voisitko sinä otaa vastaan evankeliumin johon sisälytetään oppi kollektiivisesta omastatunnosta ja velvoite sitoutua saaraäidin hoivaan? Minä en kertakaikkiaan voi omatuntoni tähden otaa vastaan tekoihin ehdollistettua evankeliumia.
Olen Heinon kanssa täysin samaa mieltä siitä etttä ajallinen seurakunta tekee puiteet mutta ei ole vallan käytön elin.
Koska sinä olet viimeksi käynyt vl seroissa? Ei en halua että vastaat. Kuitenkin minua vaivaa se kehitys mikä on meillä päin ollut liikkeillä. Kuuliaisuus (ehdoton) ajalliselle seurakunnalle on hyvin pinnassa. Kuten myös elämäntapasääntöjen noudattaminen ja hyvin tarkka ryhmäkuri.
Mitä tuohon ammatiasiaan tulee niin tiesin ettet tarkoittanut tuota "parempi huonopi" asetelmaa. Kuitenkin on vielä paljon ihmisiä jotka ovat pelkän nimikeen perusteella valiita arvostamaan ketä tahansa. Tai ihmisiä jolle maallinen menestyminen arvotaa ihmsen tietylle arvoasteikolle.
Toivoisin että jaksaisit käydä nyt tämän keskustelun "jonkinlaiseen loppuun". Koska jollain tasolla on niin että seurakunnan vaihtaminen toiseen ei muuta tilannetta välttämättä mihinkään. Toisaalta en myöskään enää koskaan halua tuohon tilanteeseen että joku muu
Kysymykesi oli aito, ja siksi yritän yhtä aidosti vastata sinulle, hys. Ei se minusta tee tyhjäksi Jumalan Sanan saarnaa, jos siihen mahtuukin jokin lapsus. Ei kai täydellistä saarnaa ole pitänyt kuin Vapahtaja itse. Minä näen asian juuri niin, kuten tässä ketjussa on keskusteltu, ettei seurakunta tällä hetkellä "uskalla" pitää puhujien käsiä ylhäällä. Puhujat tekevät sen joko itse tai keskenään. Minusta se ei ole oikea tapa. Seurakunnalta on otettu se tehtävä, joka sille kuuluu.
Lisäksi minä koen erittäin ongelmallisena sen, että erehtymättömyydestä täytyy edelleen pitää kiinni. Koska se on jo historiallinen tosiasia, että maallinen seurakunta erehtyy ennemmin tai myöhemmin (eihän se olisi muuten jakautunut kahteentuhanteen vuoteen kertaakaan!!!), voisi siitä opetuksesta jo vihdoin luopua. Sillä on jo aika vankat juuret, ja kitkeminen voi olla työläs operaatio, mutta uskon nuorten ja tulevien sukupolvien törmäävän tähän asiaan, ja kiinnittävän voimakkaammin huomiota siihen. Olen suorastaan iloinnut niistä kommenteista joita (ilmiselvästi) nuoret ihmiset kirjoittavat keskusteluistaan pelastusopista, onko vl ainoa joka pelastuu.
Lopuksi vielä tuosta seuroissa käymisestä. Haluan sanoa, että edellinen kirjoitukseni tarkoitus oli herättää ajatuksia sen suhteen. Ei erottelua eikä jaottelua minkään ryhmittymän vuoksi, vaan rehti keskustelu ilman "virka- ja ansiomerkkejä". En halua paljastaa lähtökohtiani, ennen kaikkea tuon edellä olevan vuoksi, mutta myös sen vuoksi, että haluan ihmisten arvioivan minun kristillisen rakkauteni ainoastaan sen pohjalta mitä kirjoitan täällä. On ollut monta yritystä kaivaa minusta esiin "tunnustus", mitä väriä tunnustan. Olen vastannut, että tunnustan Kristuksen väriä. Olen pahoillani, rakas hys, mutta se täytyy riittää tässä vaiheessa. Lisäksi olen käsittänyt, että anonyymiteetti ei ole ihan niin selvä asia. Olen käsittänyt, että eri siioneissa on kova tarve saada identifioitua, kuka on kukin s24-kirjoittaja. Siksi olen jopa miettinyt siirtymistä nimettömien kirjoittajien kerhoon. se antaisi kyllä suurempia vapauksia heitellä herjoja ihmisille. Nyt on aika tarkasti mietittävä, mitä kirjoittaa:) Ehkä siksi olenkin kirjoittanut nimimerkillä.
Vielä tuohon seurakunnan vaihtamiseen. En oikein eusko siihenkään, joskaan en sitä syntinäkään pidä. Asia on toki eri, jos/kun on erotettu. Se on paikka, jota ei kenellekään toivo. Ajattelen, että sinulla on annettavaa kotisiionillesi sellaisena kuin olet, saattaa olla enemmän kuin aavistatkaan. Jos sitten kävisi niin, että sinut erotetaan jonkin (teko)syyn vuoksi, olisi tilanne toinen. Jumala on kyllä kanssasi silloinkin. Hän on ottanut sinut syliinsä, eikä päästä sinua. Näin hän on luvannut. Usko se, hys.
>>>"Juuri tämä on käsitämätöntä että kunhan teet parannusta. Jos et oikein ymmärrä riitää kunhan teet vain parannusta ja panet asiat pois. Kaikki epäilykset kysymykset kaikista voimme kuitata tuolla - kunhan teet parannusta....Kunhan teet vain parannusta niin sillätavallako Jumalan tahto löytyy. Ilman keskustelua ja ilman Jumalan sanan tutkimista?
Ajattelisi että Kristuksen mieli edellyttäisi meiltä Jumalan tahdon etsimistä elämämme äärellä mutta jotekin tulee välillä juuri tuo tunne - kunhan vain teen parannusta se riitää. Parannsuta mistä? Ei edes sitä tarvitse tietää? Riitää että nöyrtyy saaraäidin hoitoon...
Anteeksi. Tämä ei kohditu sinuun millään lailla mutta parannuksen tekeminen on yhdentekevä asia. On aivan samantekevää ymmärrätkö mistä teet parannusta kunhan tee. Kehoitaako raamattu meitä tälläiseen "leväperäisyyteen". Riitää että teemme parannusta vaikka emme tiedä mistä.
Se on parannuksen tekemistä ilman synnintuntoa."
Ei kyse nyt ole mistään yksitäisestä lapsukseta saarvassa. Vaan siitä että nienomaan ja ennen kaikkea päälimmäisenä on kuuliaisuus erehtymättömälle seruakunnalle. Että saarna kokonaisuudesdsaan sisältää raamatun vastaisen pelastusopin ja ehdollisen evankeiliumin.
Erehtyminen on inhimillistä mutta kun ei ole kyse mistään pienestä erheestä eikä virheestä vaan siitä että opetetaan toisin kuin raamattu opettaa. Puhun siis kokonaisuudesta en lapsuksista. Siitä että uskon perusteet eivät voi olla oikein jos ajallinen seurakunta nostetaan Jumalan Pojan ohitse. Ei tuollaista palkkapaimenta voi seurata.
Olen minä toisenlaistakin saarnaa kuullut. Sitä jossa on Jumalan voima. Varmaan sellaisessa saarnassa voi olla lapsuksia tiedä niistä. Mutta yhtä kaikki niissä on Jumalan sanan kaksiteräin miekka kuin myös elävän veden lähde. Ja niissä kuuluu Hyvän Paimenen ääni.
Ei en kaiva tunnustusta tulla kysmyksellä koska kävit vl seuroissa. Toivoin nimenomaan ettet vastasi siihen. Kyse oli retorinen. Lähäinnä vain minua vaivaa todella se että toiselta puolelta on menossa rivien suoristaminen toiselta puolelta kuten sanot nuorempi polvi on "ajamaassa" uutta linjaa.
Kuitenkin täytyy sanoa sekin että ne jotka aikoinaan ajoivat uutta linjaa ovat nyt niitä "kovinpia hoitomihiä". Ja nyt en puhu mistään hoitokokouksista vaan siitä kehityksest jonka näen niissä ihmisissä jotka olivat nuoria 15-20 vuotta sitten. Kuten sanot nuoret ajavat "uutta tulevaisuutta".
Kuinka sitten vastaat siihen kun sanon että olen nähnyt yhden kahden ja kymmenien nuoreten aliistumisen fundamentalismiin. Kuinka heidät yksi toisensa jälkeen on liitetty tuohon "hoitomiesten joukoon". Kuinka heidän ajatusmailmasa on muuttunu t toiset ulos sulkevaksi. KUinka heidän ajatusmailmasa on kokonaisuudessaan muuttunut "yhdenkaltaiseksi", Heistä yhtä kaikki on tullut klooneja keskenään. On vain yksi aino totuus. SRK totuus.
Ymmärrätkö?
Ovatko he jotka nyt täällä puhuvat oikean opin puolesta huomenna osa noita "hoitomiehiä"? Kuinka moni heistä sokeutuu tuohon fundamentalistiseen opiin erehtymättömästä seurakunnasta jne.
Sinulla riitää vielä uskoa siihen että nuoret tuovat muutoksen tullessaan. Mutta minä olen jo "niin vanha" että olen nähnyt sen että kuuliasuus ajalliselle seurakunnalle ja "vanhoille parroille" on nuoriin jo niin syvään lapsena juurrutettu että muutos on korkeintaa hyvin hidasta jos sitä tapahtuu lainkaan.
Halu pysyä yhteisön rakkaudessa on syvemmällä kuin halu pysyä Jumalan sanassa... Minä todella ajattelen näin sen perusteella mitä olen nähnyt.... Minä halauna ennenkaikkea pysyä Jumalan sanassa silloinkin vaikka se maksaisi ajallisen paikkani yhteisössä.
Toisaalta asiat on hyvin. Minulla on toisaalta rauha Jumalan kanssa. Ja kuten sanot uskoni ja luottamukseni on luja siihen että tästä ettenkin päin Jumala pitää huolta. Miten sitä en tarkalleen tiedä? Mutta tiedän että Jumala on pitänyt huolen tähän asti ja siihen mitä Jumala on luvannut voi kuitenkin luottaa.
KUinka ajattelet että vl luopuoisi tuosta erehtymättömyydestä kun sillä ei ole "synnin tuontoa".
Heino tähän kerran heitti sellaisen raamatun kohdan. Kuinka suola saadaan jäleen suolaiseksi jos se käy mauttomaksi? Sanoppa sinä?
Onko seurakunta ensinkään seurakunta jos sielä ei pala Jumalan sanan valkeus? Vaan oppi erehtymättöämästä seurakunnasta?
kuin ihmisten viisaus.
niin kauan kuin sen sisällä on Sinunlaisiasi ihmisiä.
Kiitos tekemästäsi "myyräntyöstä"! Sellaiseksi nimitti myös Mopin palstan Maria omaa nettikirjoittamistaan.
Minusta asia on niin, että sinulla ei yksittäisenä seurakuntalaisena ole vastuuta opillisesta sisällöstä, joten voit edelleen hyvin uskoa itsesi saarnan alla synnnistä vapaaksi. Sinä olet eri mieltä opin sisällöstä, ja huokaat Jumalan puoleen, että se asia selviäisi. Eikö se ole jo paljon? Ja saattaa olla niinkin, että sinulla on voimia taistella asiassa muutenkin, joten älä kuitenkaan tukahduta itsestäsi Pyhän Hengen ääntä, jos se sinulle jotakin muistuttaa.
Sinulla oli paljon kysymyksiä, mutta en taida osata tässä vaiheessa niihin sen paremmin vastata, kuin olen tässä ja aiemmissa viesteissä vastannut. Jumalan siunausta vain, hys.
Paljon olen kysynyt ja paljon on vieläkin kysyttävää. Kyllähän se taitaa monen muunkin rukous olla kuin vain minun että nuo asiat selviäisivät.
Jokainen uskovainen on asetettu valvojan paikalle. Ja jokaiselle on annettu vastuu tutkia kuulemansa. Siinä mielessä olen tullut synnin tuntoon että ymmärrän että kaikea ei voi hyväksyä eikä omantuntonsa tähden allekirjoitaa. Vaikka ymmärrän että "avoin" vastarinta ei johda muuhun kuin yhteisöstä ulos sulkemiseen.
Olen kiitollinen sinulle ja kaikille niille jotka ovat pala palalta tuoneet näkyviksi ne vl sisään piilotetut rakenelmat. Monelta osin kuva alkaa olla valmis. Jopa siltä osin kun kysyin - miksi ne jotka olivat nuoria ennakoluulottomia ja avoimia ovat nyt "hoitomiehiä". Ymmärrän sen "mekanismin" joka mahdolistaa ihmsessä tuon kehityksen.
Ajattelen että suurin toivo vl liikeellä liityy siihen että ihmisiä ei voida pitää pimennossa. Tiedon saannin kieltäminen ei ole samalla lailla mahdollista kuin ennen. Juuri tuolla UUT sivuilla kun lukee sitä kohtaa - aivopesua vapaasta tahdosta. Niin juuri se että vl liikeessä oli pitkälti mahdollista valvoa sitä tietoa jonka jäset saavat. Nyt sitä tietoa ei voi valvoa kukaan.
Kuitenkin edelleen on väineitä joiden kautta ihmisten elämää voidaan kontrolloida ja rajoitaa.
Istun siis melkein valmiin palapelin äärellä ja pohdin mitä nyt? Odotanko että jostain putkahtaa ne puuttuvat palaset. Vai otanko ja kasaan koko kuvan ja laitan laatikoon ja kaapin hyllylle. (Ja unohdan että siitä puutuu paloja tai unohdan että koko kuvaa on ollut)
En tiedä. En tiedä todellakaan mitä "pitäisi tehdä". Odotan vaikka en suoralata kädeltä tiedä mitä odotan. Ehkä tätä odottamista varten olen joutunut opettelemaan erityistä kärsivällisyyttä.
Ja kiitos itsellesi. Täytyy kuitenkin vielä todeta, että paloja tuskin kannattaa itse ruveta tekemään. Ne joko löytyvät tai sitten eivät (ihan vielä). Minusta on hienoa, jos voit kokea, että sinulla on kuva jo hahmottumassa. Silloin kannattaa varmaankin keskittyä sen kuvan tarkasteluun puuttuvien palojen sijasta. Siis kokonaisuuteen. Palapeli on palapeli, vaikka siitä vähän paloja puuttuisi. Se kertoo jotakin, jos annamme sen kertoa, ja jättämme hetkeksi palojen väliset sidokset sun muut yksityiskohdat rauhaan. Kristittynä tietysti toivoo, että se kuva olisi elämänpuu. Viinipuu, joka oksat olemme. Vähemmän toivoo, että sieltä kuvasta tulee näkyviin korkeat muurit tai jokin vastaava ihmisiä elämänpuusta poissulkeva ja rajaava asia.
Kaikki palapelejä koonneet tietävät, että se on mukavaa puuhaa ihan yhdessäkin. Toinen jaksaa etsiä "taivaspalojen" hienonhienoja värivivahde-eroja toisen mielestä loputtomiin. Kun taas toinen haluaa koota nimenomaan jotakin konkreettista, kasveja, puita, rakennuksia, ihmisiä. Toivotan hys sinulle kärsivällisyyttä palojen keskelle. Ja aina välillä kun toiselta kysäisee, niin saattaa hyvinkin loksahtaa pala kohdalleen. Toisen silmät eivät välttämättä ole niin sokeutuneet paloihin, ja näkevät eri tavoin, mikä mihinkin sopii. Meni vähän maalailuksi tämä kirjoitus, mutta tarkoitus on Sectorilla hyvä:)
>>Väärä henkioppi ja siihen liittyvät, julkirippi ja seurakunnan erehtymättömyysoppi kyllä myönnetään vääriksi.>>
Tämän päivän puheissa ja Päivämiehen kirjoituksissa korostetaan seurakunnan erehtymättömyyttä. Seventies is back!