Piirtämisestä :)

maaggaa

Moro!
Ajattelin kysellä että miten te piirrätte mangaa. Minkälaisilla kynillä ja millä taktiikalla. En oikeen osaa vieläkää piirtää kunnolla mangaa. Millä te piirrätte että tulis hyvä :o Kaikki sanoo että tussilla :o Mut siihe pitää kuulemma olla joku oma tussi .. Ja mangaahan on oma kynä millä piirtää . //eikö// ??
tiättekö mitää sivui tai tapoi mil piirtää mangaa / animea :D)

10

1650

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimimerkki

      Ei kannata uskoa kaiken maailman markkinointikikkoja! Et todellakaan tarvitse mitään erillisia mangan piirtämiskyniä, koska aivan tavallinen lyijykynä käy yhtä hyvin. Itse monta vuotta sitten innostuin mangatyylisestä piirtämisestä, ja aloittelin ihan lyijykynillä ja tavallisilla tusseilla ja puuväreillä. (Tuolloin manga ei ollut yhtä suuri asia kuin tänä päivänä.) Turhaa rahantuhlausta jos lankeaa ostamaan "mangakynät", sillä ei ne piirustukset yhtään paremmiksi tule niillä.

      Ja harjoittelemalla sitä oppii. Itsekin alussa kopioin hienolta näyttäviä kuvia, ja nyttemmin minulla on kehittynyt omanlaiseni tyyli. :) Yleensä piirrän nykyäänkin tavallisella lyijytäytekynällä. Minua auttoi todella paljon kopioida manga-/animekuvia piirtämällä, oletko kokeillut sitä? Eikä se haittaa kun oma kuva ei näytä samalta kuin alkuperäinen, sillä jokainen näkee kuvan eri tavalla. :)

      • manga-maisteri

        Minä piirän yleensä ensin terävällä lyijärillä, ja sitten tussaan ohutkärkisellä tussilla/kuulakynällä.
        Näin teen:(lyikkäri) Pirrän ensin ympyrän(pää) ja siihen leuan ja korvat ja silmien paikat. Sitten luonnostelen vartaloa (ensin tikuilla ja sitten vähän yksityiskohtaisemmasti). Sitten piirän silmät, suun, nenän ja muut koristeet naamaan. Ja sitten hiukset, vaatteet ja jne... Ja sitten vaan tussaan ääriviivat ja tärkeet viivat.. Ja sitten väritän joko tusseillä tms. tai värikynillä.
        Nyt minulla on jo oma manga tyyli vaikka olen vasta 2v. piirtänyt mangaa..


      • Sakata

        Joo ei siihen piirtämiseen mitään mangatusseja tarvitse itsellänikään ei ole, mutta kaverillani on ja kyllä niillä mangatusseilla parempaa jälkeä tuli kuin tavallisilla.


    • tr76bsxlor

      Melkolailla samaa kun noilla aikaisemmillakin vastaajilla, välillä sitten värittelen piirustuksiani copic- tusseilla.

      ...Ja nyt kun olet ensin saanut asialliset vastaukset, niin alampa nussimaan pilkkua; ei kannata sanoa että "miten piirätte mangaa/animea?" Termeistä tarkat ihmiset voivat alkaa ruikuttamaan aiheesta minuakin enemmän. Anime on nimittäin japanilaista animaatiota, manga japanilaista sarjakuvaa - en usko että 1. olet japanilainen tai 2. että tekisit animaatioita tai sarjakuvia. jälkimmäinen on toki täysin mahdollista, ja saatathan teoriassa tehdä animaatioita, mutta ei se kyllä animea ole, eikä ne sarjakuvat mangaa - piirustuksesi (ihan niinkuin minunkin piirustukseni) ovat enintään manga-tyylisiä piirustuksia, vaikken yleensä sano omistani edes sitä.
      -Ei siis millään pahalla, ajattelin vaan mainita, jotkut ovat tarkkoja näistä termeistä...

      • ksdjskdjskdjsk

        Eikös ulkomaalaisten mangaa kutsuta japanissa pseudomangaksi? En itse myöskään kutsu piirrustuksiani mangaksi vaikka puoliksi japanilainen olenkin(en ole kasvanut japanilaisessa kulttuurissa). Hassua mutta en muista olenko pienenä edes käynyt Japanissa mutta Suomessa olen asunut ja äidinkieleni on suomi(puhun myös japania). Tunnen itseni erittäin suomalaiseksi, eikä minua vaivaa millä nimellä sitten kutsunkin töitäni.


      • Sangriel
        ksdjskdjskdjsk kirjoitti:

        Eikös ulkomaalaisten mangaa kutsuta japanissa pseudomangaksi? En itse myöskään kutsu piirrustuksiani mangaksi vaikka puoliksi japanilainen olenkin(en ole kasvanut japanilaisessa kulttuurissa). Hassua mutta en muista olenko pienenä edes käynyt Japanissa mutta Suomessa olen asunut ja äidinkieleni on suomi(puhun myös japania). Tunnen itseni erittäin suomalaiseksi, eikä minua vaivaa millä nimellä sitten kutsunkin töitäni.

        Minä en törmännyt koskaan japanissa ollessani pseudo-käsitteeseen. Tai kukaan ei koskaan siksi kutsunut omia töitäni. Mangaa oli niin aku-ankat kuin japsilaisetkin versiot.
        Veikkaan, että nuo käsitteet ovat luoto länsimaalaisia varten. Minen niitä käytä, vaan sarjakuva on sarjakuvaa, oli mitenpäin piirretty. kuten mangustit ovat japanissa mangusteja oli tekijä kuka tahansa.

        Uskon syvästi tuohon länsimaalaispalikoille tehtyihin käsite-eroihin.


      • etnjmz,
        ksdjskdjskdjsk kirjoitti:

        Eikös ulkomaalaisten mangaa kutsuta japanissa pseudomangaksi? En itse myöskään kutsu piirrustuksiani mangaksi vaikka puoliksi japanilainen olenkin(en ole kasvanut japanilaisessa kulttuurissa). Hassua mutta en muista olenko pienenä edes käynyt Japanissa mutta Suomessa olen asunut ja äidinkieleni on suomi(puhun myös japania). Tunnen itseni erittäin suomalaiseksi, eikä minua vaivaa millä nimellä sitten kutsunkin töitäni.

        Mangahan on japaninkielen sana, ja tarkoittaa sarjakuvaa - jaappanissa kaikki siis on mangaa. Niin akuankat, amerikkalaisten tuotokset, korealaisten sarjakuvat ja kaikki. Japanin uolkopuolella Manga on kuitenkin vain japanilaista sarjakuvaa - eli pseudomanga- termiä ei käsittääkseni käytetä jaappanissa lainkaan.


      • Sangriel
        etnjmz, kirjoitti:

        Mangahan on japaninkielen sana, ja tarkoittaa sarjakuvaa - jaappanissa kaikki siis on mangaa. Niin akuankat, amerikkalaisten tuotokset, korealaisten sarjakuvat ja kaikki. Japanin uolkopuolella Manga on kuitenkin vain japanilaista sarjakuvaa - eli pseudomanga- termiä ei käsittääkseni käytetä jaappanissa lainkaan.

        Länsimaalaistolleroille tehtyjä käsitteitä. ^ ^;;


    • Sangriel

      Ei ole sitä oikeaa ja väärää.
      On vain se mihin itse on tottunut.

      Minä esimerkiksi käytän H-F kyniä ja kohtalaisen teräviä, sekä hyvää pyyhekumia, joka vie kaiken jäljen paperilta. Sekä tietenkin normia kopiopaperia tai copic-paperia.

      Ystävättäreni puolestaan käyttää HB-B kyniä ja tylsiä. Piirtää tummaa viivaa ja kumina on tämä pehmeä taidekumi, joka minusta vain suttaa. Ja tämän sutun jälkeen hän piirtää suoraan tussilla uudelle paperille sutatun päällä.

      Toinen ystäväni käyttää Lyijytäytekynää, jota en voi ymmärtää. hyvää kumia kuten minäkin. Ja paperiksi hänelle käy millainen vain.


      Tavat löytyy kokeilemalla ja omien mieltymysten mukaan. Ostaisin muutaman erivahvusen kynän ja sitte hyvän pyyhekumin. Sen jälkeen alkaisin tuhoamaan kopiopaperi pinoa. Näin aina piirtäminen lähtee. Vasta kun tietää, mitä haluaa ja tietää osaavansa käyttää niitä, niin sitten hintaakin voidaan nostaa ja nojautua taidetarvikkeisiin, jos välttämättä kokee tarpeelliseksi.
      Minulle käy puolestani vieläkin tiimarin halapiskynät ja peruskumi, vaikka piirrustusvuosia on kertynyt ja taidekouluja olenkin kolunnut.

    • MissKittyHeart

      Voi nuo Copic- Markerit.. Toivoisin niitä kovasti! Itse piirrän pelkällä lyijy kynällä:D Hyvää jälkeä siitä tulee. Mutta Copic markerit toivoisin, koska niistä saa ''aidon'' näköisiä kuvia. :3

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3600
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3045
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      134
      1370
    Aihe