Tuntuuko kenestäkään muusta et on yksinäinen? Mutta mitä tehä asialle jos pelkää muita ihmisiä, pelkää mokaavansa jotenkin heidän seurassaan?
Mä oon saanu kärsiä siitä... Kaikki ihmiset kaikkoaa koko ajan vaan kauemmas sen takia etten uskalla puhua heille. Mutta en kuitenkaan haluais olla näin yksin!
Mun koulun käynti ja koko elämä kärsii siitä, mutta mitä tehä sille? Ku en edes kaupassa uskalla käydä! Ottaa itteään niskasta kiinni ja elää elämää?
Koko ajatus tuntuu aivan kauheelta!
Onko ketään joka ymmärtää???!
Mä oon saanu kärsiä siitä... Kaikki ihmiset kaikkoaa koko ajan vaan kauemmas sen takia etten uskalla puhua heille. Mutta en kuitenkaan haluais olla näin yksin!
Mun koulun käynti ja koko elämä kärsii siitä, mutta mitä tehä sille? Ku en edes kaupassa uskalla käydä! Ottaa itteään niskasta kiinni ja elää elämää?
Koko ajatus tuntuu aivan kauheelta!
Onko ketään joka ymmärtää???!
Vastaukset 4
Vanhimmat
No minä olen myös aika yksinäinen. Jännitän sosiaalisia tilanteita ja olen niitä sitten vältellyt. Kaupassa kyllä uskallan käydä mutta onhan se epämiellyttävää.
Tuo itseään niskasta kiinni ottaminen kuullostaa siltä että koko elämä pitäisi muuttaa kerralla ja hetkessä toisenlaiseksi. Mahtaneeko tuo onnistua. Itse olen ymmärtänyt että voi kestää vuosia päästä pois jostakin pelosta. Eihän sitä pelkäämistäkään kai yleensä hetkessä opita. Kai sitä tarvitsisi sitten myönteisiä kokemuksia sosiaalisista tilanteista.
Mä olen näistä asioista ollut puhumassa psykologin kanssa. Terapiaa se suositteli. Aluksi kuitenkin pitää kokeilla jotain lääkitystä noihin jännitysoireisiin. Näistä lääkkeistä saattaa olla jotain hyötyä sillä tavalla että ne lievittävät jännitysoireita jolloin on helpompi hankkia niitä onnistumisen kokemuksia. Näin ainakin minä olen ymmärtänyt.
Mulla on ihan sama juttu. Mulla on kaksi todella hyvää ystävää, joiden kanssa olen todella puhelias, iloinen ja rento. Mutta auta armias, kun joudun porukkaan jota en tunne hyvin niin heti mussa menee jokin lukkoon, tunnen itseni todella typeräksi, ja tarkkailen itseni jokaista liikettä, ja mikä kamalinta, en puhu sanaakaan, ellei joku kysy multa jotain. Pystyn peittämään kaikki muut oireet paitsi tietenkin tuon "mykkyyden" ja näin ollen minusta saa jotenkin ylimielisen ja tärkeän tuppisuun vaikutelman, enkä todellakaan tuota haluaisi.
Mulla on tuo pelko jo pilannut osan elämääni.. lopetin nimittäin koulun (ammattikorkea) kesken juuri tuon takia. Lukion pystyin jotenkuten käymään, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä pahemmalta tuntuu. Sana "opiskelu" tai "opiskelija" on minulle nykyään kirosana. Varmaankin siksi, että todella haluaisin kouluttautua ja menestyä, mutta kun varmasti jokaikisessä koulutuksessa täytyy tehdä ryhmätöitä ja esitelmiä, ja välitunnitkin ruokailut olivat minulle yhtä helvettiä. Enkä ole löytänyt mitään etäopiskelumahdollisuuttakaan, muuta kuin lukioille. Olen tällä hetkellä työssä, joka on todella itsenäistä, onneksi. Mutta tiedän että vielä mun on pakko jatkokouluttaa itseäni ja opetella elämään kuin muutkin ihmiset. Meillähän tosiaan on vain tämä yksi elämä. Vihaan itseäni tämän pelkoni takia, tunnen itseni todella luuseriksi, kun koulukin piti jättää kesken tuon takia. Olen umpikujassa.
ootko jätkä?
En ole jätkä, siis jos tuo kysymys oli mulle :)